Muutoin, eihän sitä kukaan tiedä, että neiti on ollut seikkailuilla

- Menkää nyt tiehenne! kuiskasi kreivitär von Sandorf,

mielenliikutuksesta läpiväsyneenä. — Poistukaa ja jättäkää minulle

kaikki muu tehtävä.

Jos minun onnistuu pelastaa tyttäreni, niin voitte te täältä minun

luotani noutaa jälellä olevat kolme tuhatta frangia. Te kaiketi

luotatte minuun?

— Ettäkö luotan kreivittäreen! — Sepä vasta kysymys. Nuo kolmetuhatta

frangia ovat yhtä hyvässä säilyssä täällä kuin minun luonani.

Ja täten ei minulla enää ole muuta tehtävää, kuin toivoa teille

rehellisesti kaikkea hyvää. Jos vastedes tarvitsette Mandelblütia, niin

muistakaa, että hänet tavataan "Zum Bojaren" ravintolassa!

Kreivitär ainoastaan teki käden liikkeen sanoakseen jäähyväiset, ja

Mandelblüt vetäytyi takaisin ovelle.

Mutta ennenkuin hän sinne asti oli saapunut, kuuli hän nimensä vielä

kerran huudettavan.

— Herra Mandelblüt, vielä yksi kysymys, sanoi kreivitär. — Mikä olikaan

sen miehen nimi, jonka kanssa tyttäreni — oi Jumalani, en uskalla sitä

sanoa! — havaittiin olleen tuona yönä?

— Stefan Naumovitsch on hänen nimensä, rouva kreivitär. — Hän on nuori,

komea upseeri, luullakseni myöskin hyvästä perheestä. Tätä nykyä on hän

hänen majesteettinsa kuninkaan ajutanttina.

— Hyvä on, herra Mandelblüt, sitä minä vaan halusin tietää.

Yhtä monta kertaa kumartaen kuin sisään tullessa, poistui Mandelblüt ja

vihdoinkin oli kreivitär yksin.

Mandelblüt lähtikin sopivaan aikaan, sillä kreivitär ei enää kyennyt

hallitsemaan itseänsä. Hän puhkesi itkemään, nojautuen sohvan kulmaan.

Hän itki sitä, että oma lapsensa oli joutunut viettelijän uhriksi.

Sillä vanha kreivitär ei hetkeäkään epäillyt, että Stefan Naumovitsch

pani liikkeelle kaikki keinonsa, joilla kokenut mies saattaa viattoman

tytön pään panna pyörälle.

Kuinka muutoin olisi ollut mahdollista, että Genia yöllä olisi avannut

hänelle ovensa.

— Minä en voi sitä uskoa, en voi sitä käsittää! huudahti kovasti

koeteltu kreivitär, yhä käsiänsä väännellen. — Mutta kumminkin —

tuota ei juutalainen ole voinut itsestään keksiä; hän oli niin varma

asiastansa. —

Näin sanottuaan nousi kreivitär sohvalta, pyyhki kyyneleensä ja sanoi:

— Hänet on vapautettava, tuo onneton eksynyt, vapautettava hirveästä

talosta, missä hän voi ainoastaan syvemmälle vaipua.

Mutta en minä tahdo viedä häntä pois; se mies, joka on hänet

onnettomuuteen syössyt, pelastakoon hänet myöskin. Sillä jos hän on

vähemmässäkään määrässä rehellinen, niin on hän toki noudattava, minun

kehoitustani, vievä Genian kuritushuoneesta ja ottava hänet vaimoksensa.

Jollei hän tahdo, silloin — silloin on Genialle parempi, että menehtyy

tuossa hirveässä talossa.

Loukkautuneen äidin koko ylpeys näyttäytyi noissa sanoissa. Puhdas,

tahraamaton nimi oli ollut aina hänen suvussansa suurin pyhyys, ja tuon

nimen näki hän nyt tahratuksi, häväistyksi.

Muutamia minuuttia myöhemmin istui vanha kreivitär kirjoituspöytänsä

ääressä ja antoi vapisevalla kädellään kynän liukua paperilla. Hän

kirjoitti Stefan Naumovitschille.

"Hyvä herra! Yönä ennen kuningasparin vihkiäisiä, asuitte te yhdessä

tytön kanssa, joka siihen saakka oli ollut siveellinen ja kunniallinen.

Tuo tyttö nääntyy nyt hirveässä vankeudessa, hänet on viety

kuritushuoneeseen. Voiko teidän omatuntonne jättää teidät rauhaan, hyvä

herra? Eikö teidän ole itsellenne sanottava, että te olette hänet noin

kauvaksi saattaneet. No hyvä, taivas tarjoo nyt teille tilaisuuden

tehdä kaikki taas hyväksi.

"Ne, jotka ovat tytön lähettäneet kuritushuoneeseen, ovat antaneet

laitoksen johtajattarelle käskyn tänä iltana jättää tyttö sille

henkilölle, joka lausuu tunnussanan: 'Päätön mies.'

"Hyvä herra! Genia von Sandorfilla ei ole enää maailmassa ketään

ihmistä, joka hänestä välittää, hän on nyt yksin ja hyljätty.

Epäilemättä te tänä iltana tuon salaperäisen tunnussanan avulla

vapautatte tyttö kauheasta ympäristöstänsä? Ja kun te olette

vapauttaneet Genian, voitteko olla silloin niin julma ja sydämetön,

että hylkäätte uhrinne ja jätätte hänet avuttomana kadulle?

"Tehän olette ihminen, joka varmaankaan ette tahdo, että ikuinen tuomari

teidät kerran työntää luotansa. Tekin epäilemättä toivotte pitkää,

onnellista elämää. —

"Onneton äidin kirous lepää teidän ylitsenne, jos laiminlyötte tämän

ainoan tilaisuuden Genian vapauttamiseen. Samalla sanokaa Genia

von Sandorfille, ettei hän koskaan saa astua äitinsä eteen muutoin

kuin teidän laillisesti vihittynä vaimonanne. Siihen saakka hylkää

äidinsydän arvottoman ja on koettava unhoittaa hänet."

Näiden rivien alle, jotka vanha rouva kirjoitti tuhansin kyynelin,

samalla kun hän tuon tuostakin jätti kynän kädestänsä, kun epätoivon

tuska valtasi hänet, piirsi hän vihdoin vakavalla kädellä: Kreivitär

von Sandorf.

Vielä kerran tarkkaavasti luettuansa kirjeen, pisti hän sen kuoreen

ja varusti osoitteella: Stefan Naumovitsch, H. M. Serbian kuninkaan

ajutantti.

— Nyt vaan on kysymys siitä, sanoi kreivitär itsekseen, — miten kirje

saataisiin varmasti ja salaisuudessa Naumovitschin käsiin.

Minä kyllä uskallan jättää kirjeen jollekin viejälle, en kumminkaan

Serbian postilaitokselle, sillä sanotaan, että siinä on salainen

osasto, missä hovin virkamiehille ja valtiollisille henkilöille menevät

kirjeet salaisuudessa avataan ja luetaan.

Oi Jumalani, miten nyt menettelisin? Aika kiirehtää, jo on puolipäivä

enkä minä uskalla odottaa siksi kuin aurinko on laskenut, sillä silloin

on tyttäreni hukassa.

No niin, minun täytyy keksiä joku kepponen: Pukeudun valepukuun, haen

Stefan Naumovitschin käsiini ja annan hänelle tämän kirjeen.

Sitte valitsi kreivitär kaikkein huonoimmat vaatteet, mitä hänellä

oli mukanansa, repi ne tahallansa tahrasi niitä hiukan, laittoi

harmaan tukkansa epäjärjestykseen, niin että suortuva lankesi hänen

kasvoillensa, leikkasi kenkänsä rikki ja koetti muutoinkin näyttää niin

köyhältä ja kurjalta kuin mahdollista.

Sitte otti hän pienen punotun korin käsivarrelleen, kätki sinne kirjeen

ja hiipi ulos Hôtel de Parisista niin huomaamatta kuin mahdollista ja

lähti konaakiin päin.

Kuningatar Dragan rakkausseikkailut ja Kuningas Aleksanterin onneton kohtalo Historiallinen romaani erään hoviherran muistiinpanojen mukaan · 第 39 / 112 题