20. Tuhkimus.

Hänestä ei tullut oikeata prinsessaa.

Nuoren miehen lupaukset, viinamarja-mehun vaikuttaessa, ovat kuten

kastemadot, jotka kömpivät päivän valoon sateella, mutta vetäytyvät

takaisin maahan selkeällä ilmalla. Kustaa Kurki oli matkustanut

Saksanmaalle isänsä luvalla, koettamatta viedä Hagaria mukanaan.

Hagar uskalsi taas näyttäytyä entisen suojeliansa kodissa.

Oli iltapäivä; presidentti Kurki oli lähtenyt ulos. Hagar astui

armollisen rouvan työhuoneeseen, ja havaitsi hänen toimivan rakkaassa

työssä, hän nimittäin leikkasi omakätisesti pieniä vaatteita uudelle

odotetulle perilliselle. Poikapuoli Gabriel, 13 vuotias ja ylioppilas

Turussa jo 11 vuotiaana, pesi ruostetta pois kahdesta vanhasta

romalaisesta rahasta, jotka kuuluivat hänen rahakokoelmaansa. Omat

tyttäret Kaarina ja Märta pitivät kiinni äitinsä hameesta ja estivät

häntä työssään.

"Mamselli", sanoi armollinen rouva opettajattarelle, "pitäkää huolta

lapsista; he saattavat loukata itseään saksilla!"

"Ei, ei, Hagarin pitää puhuman meille satua!" pyysi kiihkeästi

nelivuotias Kaarina.

"Kerro heille jotakin, niin jättävät minut rauhaan!" sanoi äiti.

Ja Hagar kertoi lapsille Kaskaksen torpan metsästä, mitenkä korkea

petäjä katseli juurellaan olevaa muurahaiskekoa ja miten maakotka

liiteli korkealla ilmassa metsäkyyhkyjen pesien ylitse. Siellä oli

suuri, sammalten verhoama vuori, jonka koloissa haltiat asuivat,

ja kun kivellä koputteli vuorta, kilisi sen sisustassa ikään kuin

hopea olisi helähtänyt. Vuoren juurella istui köyhä avojalkainen

tyttö ohkaisessa hameessaan ja kaitsi lehmiä. Häntä nimitettiin

tuhkimukseksi, sillä siellä oli metsänrinteessä tupa, jossa

tuhkimuksen oli tapana istua takalla itseään lämmittelemässä, kun

hänen oli vilu. Kun hän lehmien kanssa lähti ulos, sai hän kovan

leipäpalan evääkseen; vettä hän sai lähteestä. Eräänä päivänä, kun

hän ammensi vettä tuohisellaan, näki hän lähteen kuvastimessa pienen

noitatytön, joka hänelle sanoi: Tahdotko tulla prinsessaksi, sinä?

Totta kaiketi, sanoi tuhkimus, sillä hänen oli vilu ja nälkä. Mene

siis vuoren luo, sanoi lähdetyttö, ja koputa seitsemän kertaa kivellä

oikein kovaan. Kun olet seitsemän kertaa koputtanut, kysyvät haltiat

sinulta, mitä tahdot ja silloin pitää sinun vastaaman: tahdon antaa

teille vapauteni.

Äiti hymyili nähdessään lapsensa hämmästyneinä ja tarkkaavaisina.

Nuori Gabriel katsoi pois rahoistaan ja tuumasi, että tuo oli kovin

lumouksentapaista. "Eihän tuhkimus vain liene ollut niin tyhmä, että

olisi vapautensa antanut?"

"Niin, sanoppas vain, eikö ollutkin tuo lumouksentapaista? Mutta niin

teki tuhkimus. Hän meni vuoren luo, koputti seitsemän kertaa, ja kun

haltiat kysyivät, mitä hän tahtoi, vastasi hän, kuten lähdetyttö

häntä oli neuvonut. Silloin haltiat sanoivat: Täällä kasvaa vuoden

vanha pihlaja. Leikkaa ensin rako pihlajaan. Leikkaa sitten vasemman

kätesi pikkusormeen sen verran, että siitä tulee veripisara, pane sen

jälkeen se veripisara pihlajan-rakoon, liitä rako kiinni ja solmia

vahva nuora pihlajan ympäri. Silloin vapautesi on siellä niin kauan,

kuin se pihlaja seisoo, ja silloin sinä tulet prinsessaksi."

"Tekikö tuhkimus niin?"

"Teki kyllä. Ja kun hän sanoi haltioille: nyt olen sitonut vapauteni

pihlajaan, kuuli hän ilmasta kovan huminan, ikään kuin myrskyilman

raivoamisen. Silloin suuri maakotka laskeutui alas, iski kyntensä

häneen ja vei hänen meren yli kuninkaan kartanoon, ja sitten tuhkimus

melkein tuli prinsessaksi. Mutta oikeaa prinsessaa hänestä ei sentään

tullut, sillä reikä pihlajassa ei ollut niin kovaan kiinni sidottu,

kuin sen olisi pitänyt olla. Siitä oli tiukkunut pienen pieni hitunen

hänen vapaudestaan ulos, ja se oli tarpeeksi suuri estämään häntä

tulemasta oikeaksi prinsessaksi, mutta ei kylliksi suuri vapauttamaan

häntä haltioista. Ja nyt kulkee tuhkimus, joka puolittain on

prinsessa, puolittain avojalka ja odottaa odottamistaan. Vuoden

vanha pihlaja on nyt kasvanut suureksi puuksi ja siinä on kauniita,

valkoisia, tuoksuvia kukkia ja punaisia marjoja, mutta mitä se

tuhkimusta auttaa? Onhan hänen vapautensa sidottu, niin kauan kuin

pihlaja seisoo. Hän odottaa tänään ja odottaa huomenna ja odottaa

vuosia ja kuukausia pihlajan vanhentumista ja lahoamista siksi, että

vihdoin armahtava tuuli sen puhaltaa kumoon. Mutta kauvan kestää

aikaa, oih, sitä kestää kauan, kauan! Pihlaja on nyt ensimmäisessä

nuoruuden kukoistuksessaan, ja tuo tuhkimus raukka tulee ehkä

vanhaksi ja harmaaksi, ennenkuin pihlaja vanhaksi tulee. Miksikä hän

vapautensa sitoi?"

"Mutta hänen pitäisi mennä sinne aukaisemaan sidettä", tuumieli

Kaarina Kurki.

"Ei, hänen pitäisi mennä hakkaamaan pihlaja poikki", neuvoi nuori

Gabriel.

"En tiedä, ehkä hän tekee jommallakummalla tavalla", vastasi Hagar.

Rouva Sofia De la Gardie oli vähitellen ruvennut satua kuuntelemaan.

"Mamselli", sanoi hän opettajattarelle, joka mietti sadun

siveys-opillista tarkoitusta, "antakaa lapsille heidän illallisensa;

heidän on aika mennä levolle. Ja sinä, Gabriel, vie tuo

rahalaatikko-rohju pois kammariisi, se on täällä tiellä vain. Hyvää

yötä, pienokaiseni!"

Turhaan Kaarina pyysi saada kuulla satua toistamiseen. Äiti oli

hellä ja hyvä, mutta järjestys Kurjen perheessä oli ankara. Lapset

suutelivat äitinsä kättä ja tottelivat.

Heidän mentyään, katseli rouva Sofia De la Gardie kertojaa

äidillisesti tutkivalla katseella ja kysyi:

"Oletko sinä tuhkimus?"

"Välistä tuntuu siltä, kuin olisin", vastasi Hagar.

"Mikä sinun on, lapsi? Etkö ole saanut kaikkea? Eikö Kersti röökinä

sinulle hyvyyttään tuhlaamalla tuhlaa? Etkö ole saanut oppia, jota

sydämmestäsi olet halannut? Eikö sinulla ole ystäviä ja kaikkea, mitä

rohkeimmissa unelmissasi olet toivoa saattanut? Mitä pyydät sinä

vielä?"

"Vapautta", vastasi Hagar arasti.

"Lapsi, lapsi, ei löydy yhtäkään sellaista vapautta, +jota sinä

pyydät. Kaikkien täytyy taivuttaa itsiänsä, kuningatarten samoin kuin

muitten, niin, vieläpä paljoa enemmänkin. Vapautta täytyy meidän

etsiä omasta itsestämme eikä ulkopuoleltamme. Vapaasta tahdosta

taipua Jumalan ja ihmisten lain mukaan, olla itsenäinen ja kuitenkin

itsekieltävä, kun velvollisuus niin vaatii, kas siinä todellinen

vapaus; toista ei olemassa ole."

"Niin, teidän armonne... olla itsenäinen."

"Olla mitä parasta itsessämme löytyy, olla hyvä ja lempeä,

tottelevainen ja kärsivällinen, alituisesti pyrkiä saavuttamaan

suurimpaa täydellisyyttä. Sinä palvelet oppinutta ja suurilla

lahjoilla varustettua prinsessaa, lapseni; hän on sinua kaikessa

muussa etevämpi, paitsi yhdessä, jota _hän_ ei ole oppinut, mutta

jonka _sinä_ olet saanut oppia. Kersti röökinän on täytynyt taivuttaa

itsensä isänsä, äitinsä, tätinsä, vallanhoitajien, opettajien ja

hovimestaritarten tahdon mukaan, mutta sitä hän ei ole tehnyt

tarpeeksi kauan eikä kyllin ankarasti, voidaksensa itsepäisellä

luonnollaan taipua kruunun alle. Hän on vähemmän vapaa kuin

sinä. Sinua on köyhyys ja turvattomuus taivuttanut maahan asti,

aina pienestä lapsuudesta saakka: sitä varten saatat nyt, vaikka

ulkonaisesti sidottuna, olla vapaana, jos ymmärrät säilyttää parhaat

ominaisuutesi. Hagar, minä pelkään, että olet tuhkimus, joka tahtoi

tulla prinsessaksi. Sinussa on jotakin sekä syntyperäistä että

opittua Kersti röökinästä."

"Tähdet sanovat sen."

"Niin, se kuuluu kyllä kauniilta. Mutta minä sanon sinulle, mitä se

oikeastaan on: se on _ylpeyttä_."

Hagar hillitsi sisällistä kapinoitsiaansa ja oli vaiti.

"Sinulla on kylliksi päätä käsittääksesi minua, mutta onko sinulla

myöskin sydäntä uskoaksesi minua? En sano, että sinun aina olisi

pitänyt jäädä köyhään, palvelevaan asemaan, mutta onneksi ei ollut,

että tulit hoviin. Prinsessa, joka ei ole oikea prinsessa, on vielä

halvempi kuin hänen kammaripiikansa. Mitä on, sitä pitää olla

kokonaan. Puolinainen ihminen on mitätön kappale. Lapsi raukka,

käsitätkö itseäsi? Sinä et ole haukka etkä kyyhkynen, sinä olet

toisen pesään pantu käenpoikanen, ja tahdot lentää kotkansiivillä.

Kersti röökinä ei muuksi kelpaa kuin kuningattareksi: ota häneltä

pois kuninkuus, niin hän ei osaa edes sukkaa kutoa. Jos nyt sinä,

joka et ole kuningatar, tahdot olla hänen kaltaisensa, niin ethän

silloin ole mikään."

"Vendela Skytte ei myöskään ollut kuningatar."

"Noh, mene sitte naimisiin kuten hänkin ja tule ymmärtäväiseksi

emännäksi! Tuhkimus tekee viisaasti, jos hän seuraa Kaarinan neuvoa

ja aukaisee siteen, eikä Gabrielin neuvoa, hän kun käski hakata

pihlajan kumoon. Tahdotko muuttaa meille, vai tahdotko tulla

juutalaiseksi?"

"Teidän armonne on ollut hyvä minulle... teidän armonne on ollut

minulle parempi kuin äiti... mutta täällä minä aina olen puolinainen."

"Niin, niin, minä tiedän, mutta se aika saattaa tulla, lapseni,

jolloin puolinainen tulee kokonaiseksi", sanoi Sofia De la Gardie

liikutuksella, joka osotti, että hän vähitellen oli suostunut

miehensä tuumiin Kustaan tulevaisuudesta. Syntyperää lukuun ottamatta

ei tuo ylhäinen Kurjen perhe saattanut toivoa rikkaampaa eikä

esitettäväkseen sopivampaa miniää.

Presidentti palasi ja puhui puolisolleen jotakin kahden kesken. Hän

oli kovin pahoillaan eräästä uutisesta, jonka hän äsken oli kuullut

neuvoskunnassa. Valtiollinen salaisuus, joka oli erittäin tärkeä,

oli tullut ilmi, ei tietty miten eikä kenenkä kautta. Eräs neuvoston

päätös, josta oli suljettujen ovien takana keskusteltu ja ainoastaan

neuvoston jäsenien ja kuningattaren läsnä ollessa, oli samana päivänä

kerrottu vieraan vallan lähettiläälle, jonka vähemmän kuin kenenkään

muun olisi tullut saada siitä vihiä.

Se varma tieto, ett'ei edes hallituksen salaisimmissa neuvotteluissa

oltu turvattuna palkattujen urkkijain vehkeistä, oli hämmästyttänyt

kaikkia. Nyt tahdottiin käyttää kaikkia keinoja, millä vain olisi

mahdollista päästä kavaltajan jäljille ja saada häntä kiinni. Jollei

tämä onnistuisi, olisi valtakunnan turvallisuus alttiina ja sen

lisäksi tulisivat neuvoskunnan jäsenet epäilemään toinen toisiansa ja

poissa olisi se yksimielisyys, josta valtakunnan onni riippui.

Enempää ei nyt saanut ilmoittaa ja tätäkin tuli suurella huolella

salassa pitää. 236 vuotta myöhemmin saattaa lukia aavistaa, mitenkä

tämän asian laita on. Pietari Wiben sanansaattajaa, joka Kristian

IV:nelle toi tiedon Niilo Tungelin luuletelluista havainnoista,

oli jonkun tekosyyn tähden viivytetty rajalla ja niin runsaasti

kestitetty, että onnistuttiin saada häneltä kirjeet taskusta, jotka

sitten taitavasti aukaistiin ja pantiin jälleen kiinni, kun ensin

oli ehditty ottaa kirjoituksista jäljennös. Wiben lähettämät tiedot

olivat varovasti kirjoitetut, ei yhtäkään nimeä mainittu. Tosi kyllä,

oli Wibe lisännyt, ett'ei minun urkkiani ole oikein luotettava;

mies oli vain mahtava olevinaan ja tahtoi ansaita hyvän lisätulon.

Mutta siinä luettiin kuitenkin urkkian kertomus, mitä neuvosto 12

päivänä toukokuuta oli päättänyt, että nimittäin olisi ryhdyttävä

sotaan Tanskanmaata vastaan. Uskoisiko kuningas Kristian ja hänen

ministerinsä Wibeä tahi vakoojaa?

Presidentti sai vastavuoroa puolisoltaan kuulla salaisuuden

Hagarista. Tyttö oli aina ollut ylevämielinen: nyt oli hänen

odottamaton onnensa tehnyt hänet niin ylpeäksi, ett'ei hän enään

kärsinyt olla kuningattarenkaan palveluksessa. Mitä oli tehtävä?

Tuliko lähettää hänet pois hovista? Jos hän olisi Kustaan kanssa

kihloissa, saattaisi hänet ottaa perheeseen omana lapsena. Hän oli

nyt kaikessa niin aateliston vertainen kuin vain joku olla saattoi,

mutta syntyperä, syntyperä!

"Älä ole huolissasi", vastasi presidentti, "minä olen keinon

keksinyt. Kersti röökinä on hommannut tutkintoa pidettäväksi

Suomessa, saadaksensa selkoa Hagarin sukuperästä. Minä olen pitänyt

huolta siitä, että asiaa toimitetaan veltosti. Siinä olisi saattanut

tulla ilmi monenmoisia vähemmän hauskoja asioita. On tultu erään

rikoksen jäljille, mutta tytön isästä ei tiedetä mitään. Se on

pää-asia. Olen puhutellut valtaneuvos Eerik Ryningiä, joka on

laamanni Sörmlannissa, hän on kunnian mies, sekä on nainut, kuten

tiedät, erään Maria Kurtzellin, mutta on lapseton. Hän on halullinen

ottamaan Hagarin lapseksensa, vähäisestä ystävän palveluksesta, jonka

minä olen tilaisuudessa hänelle osottamaan eräässä käräjäasiassa,

hän kun riitelee liiviläisistä maatiloistaan. Sopii keksiä joku syy,

jonkunlainen sukulaisuus -- ja kaikki on selvillä. Suku on vanhaa

aatelia, nimi kunnioitettu, eikä ole liika halpa yhdistettäväksi

meidän perheemme kanssa. Lyhyesti sanoen, kaikki käy ikään kuin

itsestään, mutta aikaa tarvitaan, ja siksi on paras, ettei Hagar jätä

hovipalvelustaan. Meillä hän tulisi kohtaamaan Barbron ja Ingeborgin:

se ei käy päinsä. Alan luulla, että Hagarin onnistuu pitää purjeet

tuulessa siksi, kuin kuningatar lailliseksi tulee, ja Silloin hän

itse saattaa valita nimen. Mutta Ryning on varmempi: tulkoon hän vain

Ryningiksi."

"Entäs juutalainen?"

Presidentti kohotti olkapäitään.

"Minä teen, minkä saatan, voittaakseni tulevalle miniälleni hänen

suosionsa. Hän saa sen laillisesti kirjoitetun ja täydellisesti

vahvistetun todistuksen, jonka hän on pyytänyt... Hagar!"

Presidentin huolenpitojen esine astui samassa sisään, tietämättömänä

niistä suunnitelmista, joita hänen tulevaisuudestaan tehtiin.

"Kustaa lähettää sinulle vakaan, sydämmestä uskollisen tervehdyksen",

sanoi presidentti, suudellen häntä isällisellä rakkaudella otsalle.

"Hän lähti toissapäivänä. Kun hän sodasta palajaa ansaiten sen, jota

hän rakastaa, on hänellä ehkä jotakin enemmän sinulle sanottavaa."

Hagarin poskiin nousi hehkuva puna. Ensi kerran hän nyt havaitsi,

että vanhemmat hyväksyivät poikansa innokkaan rakkauden. Tämä oli

enemmänkin: olipa melkein kuin kihlaus. Mitä hän tähän vastaisi? Ei

kukaan häneltä mitään kysynyt. Merellä harhailevan lastun tulisi

tietysti tätä liittoa pitää suurimpana onnenaan ja kunnianaan. Hagar

kumartui ja suuteli ääneti suojeliansa kättä.

Kasvatti-äiti sulki hänet syliinsä. Rouva Sofia De la Gardie rakasti

tuota ynseätä tyttöä kaikkine ylpeyksineen, turhine oppineen

ja kaikkine vikoineen, jota hän äsken ankarasti oli koettanut

oikaista. Hänessä oli jotakin, tuossa maantieltä otetussa lapsessa,

mikä korotti häntä aatelitonta ylhäisemmäksi ja joka miellytti

kasvatti-äitiä, sillä hän, joka itse oli ylpeämielinen, antoi

halusta anteeksi toisen ylpeyden. Sanoja ei nyt tarvittu: äiti ja

lapsi ymmärsivät toisiansa. Kaikki oli niin selvillä, kuin hämärä

tulevaisuudentuuma olla saattaa, jolloin toinen päähenkilö on vaiti

ja toista odotetaan takaisin muutamien vuosien perästä verisestä

sodasta.

"Tiedätkö", jatkoi presidentti sellaisella tuttavallisella äänellä,

joka oli aiottu osottamaan, että hän tahtoi korottaa armolapsen

tyttärekseen, "tiedätkö, että Lydik Larsson Helsingistä on

Tukholmassa, täällä kirjoittaaksensa ja vahvistaaksensa omakätisesti

todistukset sinun syntymisestäsi?"

"Hän on minulle sanonut, että hän hakee avonaista virkaa Turussa,

minä pyydän teidän armoanne pitämään häntä suosiollisessa muistissa."

"Sinun tähtesi, sen huolenpidon tähden, jota hän sinulle on

osottanut, tahdon tehdä, mitä voin. Se riippuu kammarikollegiosta

ja on ehkä kyllä vaikea saada sitä hänelle, koska tuo hyvä mies

ennen on saanut sakkoa virassaan. Hän on tuonut muassaan pöytäkirjat

Karjasta. Siinä on tullut kolme uutta todistusta oikeuden

tutkinnossa. Vaimo Dorothea Juhantytär muistelee, että hän kuolleen

paidassa oli nähnyt vierailla kirjaimilla merkityn nimen, joka oli

sen heprealaisen Jahvehin tahi Jehovahin näköinen, joka on hänen

raamattunsa nimilehdellä, ja tämäkin vahvistaa juutalaisen puhetta.

Eräs vanha sotamies on kuolinvuoteellaan tunnustanut, että kun

hän sinä yönä oli kyydinnyt raskasta rekeä Karjaan Grabbakasta

Bengsnoran taloon Mustioon, oli toisessa reessä lähtiessä istunut

kaksi naista kuskin kanssa, mutta perille tullessa ainoastaan

yksi nainen. Ja kun sotamies tästä oli ollut ihmeissään, oli hän

saanut, pysyäksensä vaiti, neljä puolalaista kultarahaa, joissa oli

kuningas Sigismundin kuva. Vielä lisäksi on yksi herra Aake Tottin

ratsumiehistä tunnustanut, että hänen herransa sinä yönä oli kumoon

ratsastanut erään yksinäisen naisen maantiellä, vähän matkaa Uuskylän

talosta, mutta koska he ratsastivat kovaa vauhtia pakkasen takia,

niin ratsumiehen ei ollut aikaa katsoa taaksensa, jäikö nainen

sinne makaamaan tahi nousiko hän jaloilleen. Näistä sekä muista

todistuksista lähetetään todistetut kopiat Ruben Zeville."

"Onko teidän armonne saanut tietoja veljestäni?"

"Tyhjät sanomat parhaat sanomat. Sinun iso-isäsi on taitava

laskumies: hän on tasan jakava, pitää pojan ja suo tytön hänen

risti-isälleen. Ole varovainen, lapsi, palveluksessasi kuningattaren

luona! Se päivä tulee, jolloin hän sinun jättää niiden huomaan, jotka

ovat sinua lähimpänä."

Tähtien turvatit 2: Aika- ja luonnekuvaus kuningatar Kristiinan ajoilta · 第 28 / 33 题