Tulla Breitenfeldistä ja kaatua Tukholman linnassa!
Oppia rakastavinkaan nuori kuningatar ei saata aina haudata itseänsä
kirjoihin. Uusi kirjojen hoitaja sai oppia tuntemaan, ketä hän
palveli. Toista viikkoa kului, ettei Hagar saanut liepukkaakaan nähdä
hallitsiattarensa hameesta opin asehuoneessa, jossa hän valmisti
kirjaluetteloa ja usein unhotti kaiken, tuon vastustamattoman
halun vuoksi, joka vei häntä tutkimaan ja seuraamaan tuntemattoman
kirjailian uutta ajatuksenjuoksua. Ei yksikään kala ole niin
perehtynyt kristallikirkkaaseen järveen, kuin Hagar Ring kuningatar
Kristiinan kirjastoon. Hän unhotti ruoan, juoman ja unen, seuran
ja hovijuorut ahmiaksensa siitä tieteiden yltäkylläisyydestä, joka
näillä hyllyillä ainoastaan pyysi tulla käytetyksi. Hän unhotti
kuningattaren, Beata rouvan, veljensä, muinaisuuden, nykyisyyden
ja tulevaisuuden. Hän eli kirjoissaan; hän oppi kovin paljon sen
vuoksi, että hän sai olla ihan häiritsemättä. Ei kukaan näkynyt
hänestä huolehtivan tässä yksinäisessä rauhanmajassa. Kammarineidet
ja hovipiiat olivat hänelle suosiolliset siitä luonnollisesta syystä,
että hän oli kaikkien mörön, Beata rouvan epäsuosiossa. Kaikki
kilpailivat rakentaaksensa suojelevan muurin hänen ympärilleen
piikakammarin vahdista. Ja hovissa on piikakammari myöskin
suurivalta. Tämä oli onnellisin aika, jonka Hagar oli elänyt.
Kuningatar Kristiina oli unhottanut _doxan_ ja kaikki
jumaluus-opilliset taistelukysymykset niitten ruhtinaallisten häitten
takia, joita oli vietettävä linnassa marraskuun 27 päivänä. Hänen
orpanansa, ruhtinatar Kristiina Magdaleena, ja Baden Durlachin
rajakreivi Fredrik VI, piti vihittämän avioliittoon, -- liittoon,
josta paljon myöhempinä aikoina kaksi ruotsalaista kuninkaan sukua on
alkunsa saanut, nimittäin Holstein-Gottorpin ja Oskar I:sen puoliso
Josefiina. Luettelo niistä, jotka häihin olivat kutsutut, löytyy
vielä: siinä oli kaikki, mitä Ruotsissa silloin oli ylhäistä ja
loistavaa. Koko hoviväki ja nuori kuningatar itse olivat vilkkaassa
toimessa valmistamassa tätä kuninkaallista perhejuhlaa, jonka tuli
olla kuvaselityksenä Breitenfeldin toiseen tappeluun ja olisi
vietettävä niin loistavasti kuin mahdollista. Nuori pommerilainen
arkkitehti Nikodemus Tessin teki piirustukset uusia luonikkaita
koristuksia varten, Ranskan hovista saatujen mallien mukaan. Puvuista
kysyttiin neuvoa valtiorouvilta, kammarijunkkarit lähetettiin
asioille, ruhtinattaret Maria Eufrosyne ja Katariina Eleonoora
kutsuttiin ehtimiseen kuningattaren luo, jotta hänen ja Ebba Sparren
kanssa yhdessä päättäisivät vaatetuksistaan. Hoviräätälit, ompeliat
ja kaikenmoiset ammattilaiset valvoivat yöt läpitysten. Kaikki oli
vilkkaassa liikkeessä, kaikki, paitsi hiljainen, rauhan-alainen
kirjastohuone.
Marraskuun 25 päivänä illalla, kaksi päivää ennen häitä, oli linnassa
morsiusparin kunniaksi pantu toimeen "isännyys", pidot, jotka olivat
melkein samallaiset kuin saksalaisten Polterabend. Hagar istui
yksin lamppunsa ja korukantisen foliantin ääressä, kun hänen ovensa
hiljaa avattiin ja hänen edessään seisoi entinen suojeliattarensa,
presidentin puoliso rouva Sofia De la Gardie.
"He ovat tanssiin kiintyneet tuolla alhaalla", sanoi suojelia
armollisella hyväntahtoisuudella; "minä käytän tilaisuutta
nähdäkseni, miten kirjatoukkani viihtyy uudessa asemassaan.
Minä ymmärrän: kuten kärpänen siirappiruukussa. Mitä sinä luet?
Aristotelesta!"
"Kuinka teidän armonne on hyvä!" huudahti Hagar, suudellen
presidentin rouvan hienoa hansikkaista kättä. "Ja miten kiittämätön
minä olen ollut... en ole ollut tervehtimässä, en kiittämässä teidän
armoanne, sitte kuin sain luvan ruveta kuningatarta palvelemaan..."
"Sinä tiedät, Hagar, että toivon parastasi. Kentiesi olin yhteen
aikaan liika kova sinulle, mutta sinä veit sydämmeni tuona hirveänä
yönä merellä ollessamme. Oletko onnellinen, lapseni?"
"_Erittäin_ onnellinen, teidän armonne, _erittäin_ onnellinen!
Kuningatar on kovin armollinen, kaikki ovat kovin hyviä minua
kohtaan."
"Tuo ilahuttaa minua, ja toivon että tätä vain kestäisi. Mutta en
tahdo salata sinulta, että kuningattarella on hyvin muutteleva
mielenlaatu... kuten sinulla itselläsikin... mutta hän on vielä
enemmän ärtyisä sen tähden, että hän on nuori eikä ole oppinut
itseänsä taivuttamaan kuten sinä. Anteeksi annettavaa on, että se,
jolle kruunu on määrätty, välistä tuntee itsensä kärsimättömäksi sitä
kantamaan."
"Hän on suureksi tuleva, teidän armonne! Hän _on_ suuri nyt jo!"
"Epäilemättä. Mutta kuolevaisten joukossa suurimmillakin on
heikkoutensa. Tiedätkö myöskin, ett'ei kuningatar kärsi ketään
yhden-arvoista?"
"Tiedän, teidän armonne."
"Ei opissakaan..."
Hagar säpsähti. Tätä hän ei ollut ennen ajatellut. "Hyvä. Sinä sen
nyt tiedät. Mahdollista on, ettei Kersti neiti ole Aristotelesta
lukenut. Asetu asianhaarojen mukaan!"
"Kyllä, teidän armonne."
"Asemasi on vaarallinen. Hovissa kadehditaan aina uusia tulokkaita,
varsinkin köyhää tuntematonta, jolla ei ole nimeä eikä sukuperää.
Sinulla on mahtava vihollinen."
"Oi, niin on, teidän armonne. Mutta röökinä on luvannut suojella
minua Beata rouvan vihaa vastaan."
"Älä paljoakaan siihen luota! Minkälainen on Ebba Sparren ja sinun
välisi? Sinä tiedät, että hänellä on kuningattaren sydän ja korva."
"Ebba neiti ei ole ollut minulle epäsuosiollinen. Olen kahdesti
palvellut hänen sijastaan."
"Huhu, joka on levinnyt, kertoo, että sinä olet meidän perheemme
sukua. Ei ole mahdollista, että se olisi sinusta lähtenyt?"
"Niin kiittämätön en ole, teidän armonne. Tämän erehdyksen on tehnyt
valtaneuvos Skytte, joka on kuullut, että hänen armonsa presidentti
on ollut minun kumminani."
"Nyt Beata rouva kuitenkin on tuosta asiasta kysynyt presidentiltä.
Hän ei katsonut tarpeelliseksi selvittää rouvalle kaikkea, mutta
ei saattanut olla kieltämättä sukulaisuutta. Sinä siis, rakas
lapsi, tiedät, että sinun täytyy olla kovin varovainen, koska sinun
sukuperääsi hartaasti tutkitaan. Hyvästi. Ingeborg tyttäreni vartoo
minua. Jumala sinua suojelkoon. Ja jos sinulle jotakin tapahtuisi, on
sinulla turvapaikka vanhojen ystäviesi luona."
Hagar jäi yksin. Aristoteleen täytyi syrjääntyä tähden edestä,
jota Hagar nyt ajatteli, tähden, joka oli kahden nimettömän ainoa
tuki taivaassa ja maassa. Sitä ei näkynyt tänä iltana; se oli
raskaitten lumipilvien peitossa. Kävi kova tuuli. Vinkuva myrsky
kitisteli linnan vanhoja torninluukkuja ja hämmensi tanssisalista
kuuluvaa soittoa, josta aina välimmiten heikot säveleet ennättivät
Hagarin asuntoon linnan läntiseen kylkirakennukseen vastapäätä
balettisaliksi kutsuttua huonetta. Jonkinlainen yksinäisyyden tunne
virtaili Hagariin heikosti liekuttavasta lampusta, jonka öljy loppui
ja levitti jotakin palaneen käryä tuohon puolipimeään huoneeseen.
Se oli lamppu, joka kärytti. Hagar tahtoi mennä ulos, tuomaan uutta
öljyä. Yksinäisyyttä hän saattoi kärsiä, mutta ei pimeyttä; pimeys on
aatosta yksinäisempi, pimeys on tuntemattomia vaaroja; vähinkin valo
on lohduttava seura.
Öljykannu kädessä katsahti Hagar ulos akkunasta joka oli pieneen
linnanpihaan päin. Siellä epäselvästi näkyi palvelioita lyhtyineen
liikkuvan. Mutta mitä oli tuolla eteläisessä tornissa? Se ei ollut
kynttilän valon tapaista, ei se myöskään saattanut olla kuun
heijastus; olihan loppukuu käsissä. Noin kirkas valopilkku...
melkein kuten valkea? Hagar seisahtui tuon häikäisevän valopilkun
vangitsemana. Se lieskahti pimeässä aina kirkkaampana, mutta ääneti,
huomaamatta... salavihkaisesti...
Nyt siellä tuli varjo, joka pimensi valoa, katosi ja tuli taas
tummempana esiin. Oliko se savua? Se oli savun näköistä... Niin, se
oli tulipalo, se oli valkean loiste... tässä tuulessa!
Ei kukaan näkynyt huomaavan loistetta, kun kaikki olivat juhlapitojen
ja tanssin hommissa. Hagar kiirehti ulos; lähellä olevat portaat
ja huoneet olivat tyhjät; kaikki olivat tunkeneet juhlakerrokseen.
Alimpana portaissa tuli häntä vastaan kammaripalvelia tarjottimineen.
"Eteläisessä tornissa palaa!" huusi Hagar.
Mies nauroi. Hän oli viiniä ahminut puoleksityhjennetyistä laseista
eikä voinut töistään vastata... tämä oli suurin kaikista vioista
kuningattaren palveluksessa.
Hagar juoksi eteen päin, tietämättä minnekkä, ja tuli alikerrassa
olevaan kyökkiin. Täällä oli kiirettä: illallinen oli tanssin jälkeen
tarjottava.
"Etelätornissa palaa!"
"Hullutuksia!"
Hän ajettiin pois herjasanoilla.
Eiköhän ketään viisasta ihmistä tulisi häntä vastaan? Hän yhä juoksi
etsimään apua, hapuili läpi pimeäin, tuntemattomien käytävien, joita
oli tässä laveassa vanhassa rakennuksessa, löysi oven, aukasi sen
ja seisoi pimeässä huoneessa päävartiaston vieressä alikerrassa
linnanpäällikön asunnon alla.
"Etelätornissa palaa!"
"Missä? Tässä yläpuolellako?" kysyi ääni, ja Hagar tunsi veljensä,
kersantin.
"Joudu, hälyytä vahtia." Hagar ajatteli kuningattaren kallista
kirjastoa ja juoksi jälleen sinne ylös. Selvä palonkäry jo tuntui
portaissa.
Hätäkello teki ikävää häiriötä tanssiin. Ensinnä ei kukaan aikonut
uskoa, että vaara oli käsissä: elementtien olisi pitänyt hävetä
tarttua kuninkaanlinnaan. Mutta elementit eivät hävenneet polttaa
Turun linnaa v. 1616, vaikka itse kuningas Kustaa II Aadolf silloin
linnassa vieraili. Savun haju ja tuulen vinkuna vakuutti pian
tanssinhaluisille, että huvin täytyi väistyä sen vakavan taistelun
tieltä, joka tässä oli kuninkaanlinnan olemassa olon puolesta
taisteltava.
Sillä aikaa kun suurin osa vieraista hämmentyneenä kiirehti ulos
etsimään ajoneuvojansa ja päällysvaatteitansa, jäivät toiset
jäljelle auttaaksensa sammutustyötä. Nuori kuningatar käyttäytyi
rohkeasti ja neuvokkaasti. Hän uskoi päällikölle Klaus Flemingille
rahatoimikammarin ja siinä säilytettyjen valtakunnan kalleuksien
pelastamisen, mutta kielsi liikuttamasta mitään hänen omista
huoneistaan. Beata rouva uskalsi väittää vastaan.
"Minun luokseni ei valkea tule", vastasi Kristiina ynseästi.
Vaara oli kuitenkin läheltä uhkaava ja hyvin suuri. Tuo ensimmäinen
pieni tulenloiste, joka oli syntynyt, ei tietty miten, jossakin
palvelusväenhuoneessa, kapeassa etelätornin kattokerrassa, kasvoi
äkkiä täyteen liekkiin, mutta joutui vahvan savun peittoon. Liekit
särkivät akkunan, suikertelivat ulos, nuolasivat räystäitä, hiipivät
tornin huippuun ja valuivat sieltä alas kuparikatolle. Yht'aikaa
riensivät ne tuulen viemänä suureen vahvaan kaakkoiseen torniin,
joka oli lähinnä kuningattaren kylkirakennusta ja sen uljaita
huonekertoja, sinne jos tuli oli ennättänyt, niin koko linna olisi
vaarassa ollut. Kaikin keinoin koetettiin siis pelastaa tätä
tornia. Klaus Fleming oli joka paikassa. Hän asetti paloketjuja
aina virralle asti ja käytti näihin hovipalvelioita, sotamiehiä ja
paikalle tulvaavia ihmisjoukkoja. Vesi-ämpärit kulkivat kädestä
käteen, ruiskut valuttivat vesivirtoja palavan katon yli. Rohkeimmat
sotilaat lähetettiin sisäportailta ylös torniin, mutta savu ja
liekit pakottivat heitä takaisin palaamaan. Tuuli oli kova ja näytti
pilkkaavan kaikkia ponnistuksia. Ainoastaan tuo korkea, vahva torni,
kolme kruunua, seisoi siinä mahtavassa suuruudessaan tulipalon
kirkkaassa valossa uhkamielisenä liekkiä vastustamassa.
Nyt ei Beata rouvaa enään voinut hillitä. Hän syöksähti kuningattaren
huoneisiin niin monen piian ja kammaripalvelian seuraamana, kun
hän tässä hädässä ehti saada mukaansa. Täällä nyt alkoi sellainen
hävitystoimi, jota ainoastaan tulipalossa nähdään. Kaikki kalliit
kaapit, arkut, pöydät, nojatuolit, kalleudet, hovipuvut ja
vaatetuskapineet, aina paitaan ja saippuaan saakka, piti kannettaman
ulos ja viskattaman läjiin, jossa ne tahraantuivat, palasiksi
lyötiin ja heiteltiin sinne tänne häiriössä. Vähin osa tuli taattuun
paikkaan; voimallisia käsiä puuttui ja toisinaan ne olivat taas
toistensa tielläkin. Kaapit jäivät kumoon kaadettuna makaamaan
portaille, jossa ne salpasivat uloskäytävän; kaikkialla täytyi
kompastua alasvedettyihin akkuna-uutimiin ja satoihin kapineihin,
mitkä tällaisissa tilaisuuksissa ovat tiellä juuri siinä paikassa,
missä niitten ei pitäisi oleman.
Tässä pelastamispuuhassa tuli Beata rouva kirjastoon ja säpsähti
nähdessään Hagar Ringin, joka Fiken Långin avulla oli asettamassa
kalliimpia kirjoja vahvoihin vaatekoppeihin. Tämä oli huolellisempaa
ja maltillisempaa pelastustyötä kuin mahtavan rouvan oma työ. Beata
rouva oli viisas ja neuvokas, mutta harmissaan ja pelästyksissään
unohti hän kaiken mielenmaltin.
"Ulos!" kirkasi hän ovessa. "Ulos, sinä maankulkia, sinä velho, sinä
ruokanorkko! Mitä sinulla täällä on tekemistä?" Ja Hagar kun ei heti
käskyä totellut, tuli, saatuaan kaikuvan korvapuustin, joka hänen
poskiaan kirvelytti, vakuutetuksi siitä, ettei tässä vastaansanominen
kelvannut.
Jos hän olisi ollut mies, olisi hän, luontonsa mukaan, vastannut
samaan tapaan. Nyt ei häntä auttanut muu kuin viekkaus. Hän juoksi
takaisin, hän pakeni edessä olevaan huoneeseen, josta kaluja
par'aikaa korjattiin pois. Beata rouva seurasi ajaaksensa hävytöntä
ulos, mutta hän oli tuskin päässyt kirjastohuoneen kynnyksen yli,
ennenkuin Hagar taas oli siellä ja salpasi oven sisäpuolelta. Aika
oli täpärällä, ovi jäi suljetuksi ja kirjat olivat turvassa, ei
niihin ulottunut uudet pelastus-yritykset.
Tukholman linna oli Kristiinan aikana lavea, jotenkin
epäsäännöllinen, vanha kahdenkertainen rakennus, jonka alla vielä oli
maakerros. Lisäksi kuului linnaan yksi iso ja neljä vähempää tornia
sekä kolme ympäri rakennettua pihaa: pajapiha (smidjegården), pieni
linnanpiha keskustassa ja iso linnanpiha pohjoisessa. Kuningattaren
asunto ja lukuhuone olivat eteläisessä kylkirakennuksessa,
ylikerrassa, mutta hänen käytettävinään oli sitä paitsi 11 huonetta
läntisessä kylkirakennuksessa ja vielä muita, kyökkiä, talouskaluja
ja palvelusväkeä varten. Samassa ylikerrassa, kuningattaren
molempien osastojen välillä oli suuri valtiosali länteen päin.
Alikerrassa näitten alla sijaitsi, paitsi osa hoviväkeä ja
palvelioita, hovi-oikeus, valtio- ja meriväestön hoitokunta, vähäinen
asehuone, vaatekammari, taidekammari, linnankirkko, valtiokanslia.
Maakerroksessa oli rahatoimikammari, valtio-arkisto, sotavarasto,
viinikellari y.m. Tässä linnassa siis oli korvaamattoman paljon
pelastettavaa tahi kadotettavaa.
Kuningatar seisoi portailla pienen linnanpihan vieressä katsellen
sammutustyötä ja käskyjä jaellen. Savu oli tukehuttava, valkean
kuumuus melkein mahdoton kärsiä, mutta siinä hän vain seisoi
järkähtämättömästi, huolimatta ympäriseisovien rukouksista. Eteläinen
torni ja sen alla olevat lähimmät huoneet olivat menneet piloille,
mutta tällä sivulla oli saatu valkea hillityksi. Kaikki nyt riippui
siitä, saataisiinko tornin kaakkoinen puoli, joka sisäpuolelta paloi,
sammutetuksi, sillä jos se olisi kaatunut tahi palanut, olisi siitä
valkea levinnyt kuningattaren kylkirakennukseen.
Kuningattaren läsnä-olo innostutti kaikkia.
"Näetkö häntä... tuolla savun keskellä? Kersti röökinä ei ole
pelko. Katso miten hänen silmänsä kiiltävät valkeanloisteessa!"
Ja hoviherrat, jotka vast'ikään olivat tanssista tulleet, eivät
säälineet kalliita juhlapukujaan. Upseerit ja sotamiehet eivät
pelänneet kipunasuihkuja eikä alasputoavia hirsiä. Laivaston miehet
iskivät kiinni ikään kuin kissat taipuviin räystäskouruihin.
Kristiina iloitsi nähdessään tuota urheata rohkeutta. Eräs
hoikka nuorukainen, joka istui vaarassa olevan kylkirakennuksen
katonharjalla, veti Kristiinan huomiota puoleensa. Poika valutti
vettä ämpäristä alas sateleviin kipinöihin. Tuuli ja savu kaatui
sinne päin: tulikonna siinä olisi kestänyt, vaan ei ihmiskeuhkot.
"Herra ylipäällikkö", sanoi kuningatar Klaus Flemingille, joka toi
sanomaa ensimmäisestä menestymisestä; "käske katolla olevaa poikaa
astumaan alas! Ei ihmishengen uhrilla linnaa pelasteta, ennen se
palakoon."
"Ja kuinka monta ihmishenkeä nyt menee hukkaan tappotanterella
Ruotsin kuningasperheen puolesta?" kysyi Fleming levollisesti. "Poika
on pyytänyt ruiskunletkua tuonne ylös, lähettääksensä tornin sisälle
vesi-suihkeen ja hänen pitää saaman se. Ei ole toivomista paljoakaan,
että hän tuolta hengissä tulee alas, mutta se on viimeinen keino ja
sodassa pannaan kaikki alttiiksi."
Hetken perästä oli letku saatu ylös katolle ja uhkarohkea oli
kadonnut savupilveen. Kaikkien silmät tähystivät tuohon ratkaisevaan
paikkaan. Liekit näkyivät hillitsemättöminä raivoavan tornin
sisä-osissa. Mutta savu muuttui tavalla, joka ei jäänyt Flemingin
tottuneelta silmältä huomaamatta. Nuo kiemurtelevat pilvet rupesivat
mustenemaan, ikään kuin se savu, joka nousee sammuvista kekäleistä,
mitkä eivät enään jaksa liekitsevinä palaa. Vesivirtoja yhä
pumputtiin, ja vihdoin iloksi nähtiin vaaleanharmaa hento savu, josta
saattoi päättää, että se sisälsi enemmän vesihöyryä kuin nokea ja
hiilikaasua.
"Minun on armo ilmoittaa, että torni ja linna ovat pelastetut",
lausui Fleming.
"Eikä kukaan ole vahingoittunut?"
"Tietämätöntä. Kaksitoista miestä etsivät poikaa tornista ja
sammuttavat lopullisesti, mitä sammutettavaa on."
Vaara oli ohitse. Kaksi sotamiestä tuli esiin, kantaen noesta
mustunutta ja melkein tuntemattomaksi muodostunutta ihmis-olentoa,
jonka hiukset olivat kärventyneet ja vaatteet puoleksi hiiltyneet.
He olivat tämän uhkarohkean löytäneet tornista, ruiskunletkun hänen
voimattomassa kädessään vielä vettä suihkuessa.
"Nuot palaneet repaleet ovat olleet rakuunan pukuna", huomautti
Fleming. "Luulin hänen olevan Tukholman katupoikia."
"Se on kersantti Niemand... Tulla Breitenfeldistä ja kaatua Tukholman
linnassa!... Kutsukaa lääkärini tänne!"
Lääkäri repi nuorukaisen rinnan kohdalta hänen vaatteensa auki.
"Asfyxia on periferiassa, eikä Centrumeissa. Mahdollista on, että
hän saattaa tulla henkiin." Niemand vietiin haavoitettuja sotamiehiä
varten äsken valmistettuun sairashuoneeseen.
Vasta nyt voitiin saada kuningatar etsimään virkistystä ja
lepoa. Hänen täytyi nyt mennä asumaan siihen huonekertaan, jossa
ylihovimestaritar asui ja jossa kaikki oli liikuttamatta kunnossa. Ei
sanaakaan puhuttu tuosta kuninkaallisten huoneitten liika hätäisestä
korjaamistyöstä. Kun voitto saavutetaan, unohtuvat pienet tappiot.
Uudeksi linnaksi nimitetyn, myöhemmin rakennetun lisä-osaston
ylimmäinen huonekerta ja torni kukistuivat, kun linnan toiset lähellä
olevat osastot vähänpuolisesti vahingoittuivat. Linnan kuntoon
panemisen toimitti Klaus Fleming sellaisella innolla ja kiireellä,
että se pian kohosi kauniimpana ja uhkeampana kuin ennen laivasillan
luona olevien alusten mastopuitten huippujen yli. Nuo ruhtinaalliset
häät saatettiin viettää muutamia viikkoja tämän jälkeen. Fleming oli
rakennusmestari sellainen, ett'ei toista hänen vertaistaan siihen
aikaan Ruotsissa löytynyt. Paitsi Tukholmaa, oli hän järjestänyt
Upsalan ja useita kaupungeita, jotka ennen hänen aikaansa olivat
maa-kylien näköisiä.