Miksikä hän, joka omistaa koko maailman,
antaisi itsensä kerjääjän haltuun?
Nyt oltiin marraskuun alussa. Brandenburgilainen lähettiläs oli
Tukholmasta lähtenyt kohteliaine rukkasineen jotka valtionholhojatkin
hyväksyivät, -- rukkaset, jotka mitättömäksi tekivät avarat
valtiolliset tulevaisuuden suunnitelmat, jotka panivat ne tuuleen
raukeemaan. Ne, jotka nyt miettivät, miten ruoanhalukas Preussin
valtakunta on alkunsa saanut, saattavat mielensä mukaan ajatella
niitä kohtalorikkaita mahdollisuuksia, joita olisi voinut syntyä
liitosta "suuren vaaliruhtinaan" Fredrik Vilhelmin ja Ruotsin
Kristiinan välillä, uutta hallitsiasukua, uutta protestanttista
Itämeren valtakuntaa, joka rasittaisi koko painollaan Saksanmaata
ja muita Euroopan valtakuntia, sekä sillä tavoin toteuttaisi
niitä voiton-unelmia, joita Kustaa II Aadolf uneksi silloin, kun
hän seisoi mahtavuuden kukkuloilla. Taikka he saattavat ajatella
kahta kilpailevaa kruunua yhdessä päässä, uusia vallantaisteluja
Ruotsin ja Pohjois-Saksanmaan välillä, suurta pyyhkäsevää
piirrosta kolmen Kaarlen aikakauden ylitse ja kaikki toisin,
aina meidän päiviemme valtiollisiin rajamerkkeihin ja nykyisiin
valtio-oloihin asti. Ne ovat kaikki hyödyttömiä yhdistyksiä, joissa
on unohdettu ottaa lukuun historian menneiden aikojen hautapatsaan
pohjahirret: maailmanhallitus, kansat ja kehittymisen lait. Ilman
maailmansuunnitelmaa ei löydy järkeä olemuksen sekasotkussa; ilman
kansaa ei hallitsiata; ilman kehitystä tyhjä avaruus.
Naimisliittoa nuoren Kristiina-kuningattaren kanssa siihen aikaan
pidettiin mitä edullisimpana ja loistavimpana onnena, mitä maailmassa
tapahtua saattoi. Nuo suuret rukkaset tekivät kiertomatkansa huhun
siivillä kaikissa Euroopan hoveissa ja otettiin mielihyvällä vastaan
kaikkialla muualla, paitsi siellä, jossa tämä pettynyt toivo tuntui
loukkaavalta, -- nimittäin Berlinissä. Tanskanmaa, joka oli saanut
kahdet rukkaset, ei kadehtinut naapureiltaan kolmatta. Keisari
samati, hän oli myöskin saanut kahdet rukkaset, lukematta muita,
joita Saksan prinssit olivat saaneet. Puola samati, se oli saanut
kolmet. Espanja, Portugali, Englanti, Unkari, kaikki tuumivat he
tuota vapaata neitsyt-sydäntä, joka heidän mielestään oli ylen sopiva
parantamaan huonoja asioita ja vakuuttamaan heidän prinsseillensä
suurvaltaa myötäjäisiksi. Oli sellainen sekavuus maailmassa, jota
meidän aikana sanottaisiin eurooppalaiseksi kahvikokoukseksi, ja
vaaliprinssi Fredrik Vilhelm meni kohta tämän jälkeen avioliittoon
erään Oranian prinsessan kanssa, todistukseksi, ett'ei hän niin ollut
kauniin sukupuolen epäsuosiossa, kuin hänen panetteliansa väittivät.
Tukholmassa tähän aikaan oltiin levottomia Saksassa olevan sotajoukon
puolesta, josta ainoastaan tiettiin, että Torstenson piiritti
Leipzigiä sekä että tappelua odotettiin. Nuori kuningatar sekä
nuori, iloinen hovi, joka oli alkanut kokoontua hänen ala-ikäisen
henkilönsä ympäri, ei kuitenkaan antanut sotahuhujen estää itseänsä
pitämästä hauskaa elämää. Eräänä härmäisenä marraskuun aamuna oltiin
koettelemassa luistimia Mälarin yötisellä jäällä ja kuningatar
oli ollut rohkeimpia. Luistelussa oli käynyt huonosti; eräs
kammarijunkkari oli pudonnut jäihin, seuran täytyi päättää odottaa
tulevaa yökylmää. Oltiin paluumatkalla tuolta epä-onnistuneelta
matkalta, kun joku muistutti, että vanha valtioneuvos Skytte, joka
muutamia päiviä sitten oli tullut Jönköpingistä, oli ilmoituttanut
itsensä linnassa päästäksensä kuningattaren puheille.
Kristiina käski ajajansa ajamaan Skytten taloon. Hän etsi tukea
tuossa oppineessa, viisaassa ja rohkeassa valtiomiehessä, joka oli
ollut hänen isänsä opettaja ja nyt oli Aksel Oxenstjernan vaarallisin
vastustaja.
Talo oli melkein tyhjä ja asumaton, sitte kuin sen omistaja oli
muuttanut pois. Ei yksikään palvelia ottanut tulevia vastaan.
Kuningatar astui itseänsä ilmoittamatta ylös pitkin epämukavia
portaita toiseen kerrokseen ja häntä seurasi orpanansa, ruhtinatar
Eleonoora Katariina. He tulivat suureen saliin, kuulivat iloisia
tytön ääniä viereisestä huoneesta ja seisahtuivat puoleksi avatun
oven eteen.
"Täällä on oppia ilmassa", sanoi ruhtinatar. "He puhuvat latinaa
tuolla sisällä."
"Parempaa vielä. He puhuvat kreikkaa", nauroi kuningatar ja astui
huoneeseen.
Kaksi nuorta tyttöä, mustahiuksinen ja vaaleatukkainen, molemmat
samassa iässä kuin kuningatar, istui foliantin, koko-arkkisen
kirjan, edessä, pitkän, maalaamattoman tammipöydän ääressä, puhuen
ja nauraen, suu täynnä juustoa, jota he molemmat purekselivat. Jos
lukivat, eivät he sitä ainakaan tehneet oppineella totisuudella,
sillä he hämmästelivät toisiansa kaikenlaisilla sukkelilla
parjaussanoilla, toinen latinalaisilla, toinen kreikkalaisilla.
"Claudite jam rivos!" [Sulkekaa jo purot!] huudahti Kristiina yhtä
iloisella äänellä. "Onko valtioneuvos kotona?"
Tuo iloinen nauru hälveni, tytöt katsoivat ääneti toisiansa. He
tarvitsivat aikaa järjestääksensä puhevarastonsa selvään vastaukseen.
"_Eipe alédeijan!_ Sano totuus!" lausui Kristiina nauraen, kun hän
etsi niukasta kreikkalaisesta sana-varastostaan sellaisen heikon
lauseen, joka äkkipikaa mieleen muistui. "Onko valtioneuvos Skytte
kotona?"
"Se on kuningatar", kuiskasi mustahiuksinen vaaleatukkaisen korvaan.
"On... ei", oli tuo hämmästynyt vastaus, jossa vielä oli viimeisen
juustonpalan jälkiä. "Iso-isä on lähtenyt linnaan."
"No saatammehan odottaa hetkisen." Kristiina katsoi taaksensa etsien
tuolia, mutta siellä oli ainoastaan yksi tyhjä penkki. Lukiat
tarjosivat omat istuinpaikkansa, jotka otettiin vastaan. Kuningatar
tunsi olevansa klassillisella mielellä eli toisin sanoen hyvällä
tuulella.
"Oletko sinä valtioneuvos Skytten tyttären tytär?" kysyi hän
vaaleatukkaiselta.
Vaaleatukkainen kumarsi ja sopersi nimen Hillevi Kyle.
"Niin, minä muistan... Vendela Skytte, tullut naimiseen maaherra
Kylen kanssa... Sinä olet ylhäistä sukua, sinä! Ei ole Ruotsissa
yhtäkään, jolla olisi ollut niin verraton äiti. Mikä suuri vahinko
kadottaa hänen noin nuorena! Mutta lukuhalu on veressä. Mitä te
luette?"
"Xenofonia. Hagar on kiltti, hän tahtoo opettaa minua kreikkaa
lukemaan. Mutta se käy hirveän huonosti vielä..."
Hagar? Tämä nimi oli jossakin yhteydessä Kolmordenin metsän kanssa.
Kristiina katseli tarkemmin tuota mustahiuksista tyttöä, jonka
hän oli unhottanut niin pian, kuin se kivi unhotetaan, johonka
kompastuttiin eilen.
"Sinäpä se olit, joka hevoseni pelästytit", sanoi kuningatar,
joka vielä tunsi okaan sydämmessään ensi suuttumuksestaan tuossa
tilaisuudessa.
"Armollinen röökinä käski minun seuraamaan itseänsä veneessä
Norrköpingiin", sanoi Hagar, joka ei myöskään saattanut unhottaa sitä
vääryyttä, jota hän oli kärsinyt kuningattaren muistamattomuuden
takia.
"Sinä luit _Tacitusta_. Miksikä et tullut minun luokseni
Norrköpingissä?"
"Armollinen röökinä oli kipeä. Eikä kukaan saanut tietää minkä
tähden. He telkesivät minut kellariin, kun en tahtonut tunnustaa."
"Minun oli pari päivää pääni kipeä", oli Kristiinan huoleton vastaus.
Mitä muut olivat kärsineet, oli vähäpätöinen asia. "Ja mihinkä sinä
sitten jouduit?"
"Minä seurasin presidentti Kurkea Tukholmaan ja olen saanut
lukea luonnontiedettä valtio-arkistonhoitaja Bureuksen johdolla.
Valtioneuvos Skytte pyysi minua lukemaan kreikkaa Hillevin kanssa."
"Vai niin? Käännäppäs minulle tuo kappale Xenofonista!"
Hagar käänsi sujuvaksi latinaksi kappaleen. Kristiinan otsa
kirkastui, pieni hymyily näkyi hänen ylihuulessaan, jossa oli pieni,
tuskin näkyvä viiksen alku. "Tule luokseni huomenna aamulla viiden
aikaan", sanoi hän, nyökäten päätään.
Hagar punastui kovin. Tämä oli toinen kerta, kun hänelle tapahtui
tällainen kuninkaallinen suosion-osotus. Päättyisiköhän tämä kutsumus
linnankellarissa?
Hetken perästä tuli valtioneuvos Skytte, kiireestä hengästyneenä
sisälle. Hän oli linnassa saanut kuulla siitä kunniasta, joka oli
tapahtunut hänen tyhjälle talollensa.
Kuningattaren edessä seisoi pitkä, kaunis 65-vuotias ukko, hänen
isänsä ja iso-isänsä uskollinen palvelia, aateloittu 1603, jolloin
hän vaihetti sukunimensä Skräddare sekä itse ottamansa nimen
Schroderus toiseen, joka löytyi hänen äitinsä suvussa. Hän oli
tullut vapaaherraksi 1624 ja ensimmäiseksi presidentiksi Götan
hovioikeudessa 1634, mutta sittemmin lähetetty pois pääkaupungista
Aksel Oxenstjernan toimesta. Niin unohdettuna, kuin hän nyt näytti
olevan Tukholmassa, oli hän Upsalassa huomattuna, sillä siellä hän
kanslerina pitkällisestä rappiotilasta oli pannut kuntoon akatemian.
Sitä paitsi Skytte ei ollut se mies, joka helposti oli syrjään
sysätty. Hän oli vieläkin selkkaantunut syvälle ajan valtiollisiin
kysymyksiin, kutsuttiin tavan takaa jälleen astumaan paikallensa
valtioneuvostoon, sekä harjoitti salaista kirjevaihtoa nuoren
kuningattaren kanssa, jonka luona hän puolusti pfaltzilaista huonetta
vasten valtioholhojia.
Skytteä pidettiin parhaana latinankielen puhujana, mikä Ruotsissa
oli. Hänen anteeksi pyyntönsä esitettiin nyt sillä kielellä,
ja kuningatar myöskin vastasi latinaksi, muistuttaen, että
laiminlyömisen viha olikin ollut hänessä, koska valtioneuvos ensiksi
oli hakenut häntä.
Sitten esitettiin tyttärentytär Hillevi Kyle. Näkyipä kyllä, että
hän, kaikesta, mitä vanhalla iso-isällä vielä oli täällä maailmassa,
oli hänelle rakkahin. Kolmentoista vuoden vaivat ja taistelut eivät
olleet voineet umpeen parantaa niitä haavoja, jotka äidin, hänen
tyttärensä, aikainen kuolema oli jälkeensä jättänyt.
"Hänellä on Vendelan silmät ja suu", sanoi ukko, suudellen tyttöä
poskelle. "Nenä on isän, _sanguine mixto_ [sekoitettua verta].
Katsokaa lasta, armollinen röökinä! Juuri sellainen oli minun
Vendelani siihen aikaan, jolloin minä hänen kanssaan luin _Liviusta_.
Ja kun minä ihmettelin jotakuta epäklassillista yhteen sovitusta tuon
kuvaavan historioitsian teoksessa, sanoi hän nauraen: se on hänen
_pataviinitaustansa_, hänen Padualaista kielimurrettansa! Ajatelkaapas
tuota: hän oli minun tietämättäni lukenut Qvintilianusta, joka
tuosta mainitsee, eikä minulla ollut sitä kirjastossani; hän oli sen
lainannut Upsalasta!"
"Vendela Skytte on ollut Aleksanderia etevämpi", sanoi Kristiina
kauniilla katseella. "Hän oli ainoastaan 21 vuoden vanha, kun hän
kutsuttiin pois, ja oli kuten Aleksanderkin voittanut maailman. Mutta
se ennustaa hyvää Ruotsin opille, jonka isä te olette. Te olette
osottanut, että taipumukset menevät perintönä isästä tyttäreen ja
tyttärestä tyttärentyttäreen. Jos tällä tavoin edistytään, herra
valtioneuvos, niin olemme sadan vuoden päästä laajasti-oppinut
kansa!" Kristiina otti kultaneulan rinnastaan, kurotti sen kainolle
Hilleville, sanoen, häntä lempeästi katsellen: "Käytä tätä muistona
siltä, joka pitää hyödyllistä oppia valtakunnan onnen perustuksena!
Tule sellaiseksi, kuin äitisi oli, mutta elä kauemmin kuin hän!"
Hillevi suuteli kyynelsilmin kuningattaren kättä. Hänen takanaan
seisoi Hagar, jonka sydäntä sekavat tunteet valtasivat. Oi, kun olisi
kuningatar! Ja saattaisi vapaasti tutkia kaiken maailman viisautta,
eikä tuntisi muuta rajaa tutkimuksillensa, kuin elämänsä!
"Olenpa iloinen siitä, että Hillevi on löytänyt ystävän, joka on
samaa mielenlaatua kuin hän", lisäsi kuningatar, ikään kuin hän olisi
aavistanut, mitkä tunteet Hagarin sydämmessä liikkuivat.
"Niin, niin", virkahti presidentti, joka kiirehti parantamaan
anteeksi annettavaa unohdustansa, että nimittäin oli ajatellut
ainoastaan omaa vertansa. "Tässä on Hagar... Hagar..."
"Hagar Ring", virkahti mainittu arasti.
"Hagar Ring, niinhän se oli; presidentti Kurjen sukulainen ja
kasvattityttö. Minä etsin lukukumppania tyttärelleni ja kuulin
sattumuksesta Kurjen puhuvan tästä lahjakkaasta nuoresta henkilöstä.
No, lapsi, mitenkä Xenofoninne laita on? Vaikeita tietysti, nuo _ho,
hä, to_; ovat pahemmat, kuin _der, die, das_! tässä tulee panna korko
pilkulleen paikallensa."
"Xenofon on Hagarille kirkas kuin lähdevesi", rohkeni Hillevi
vastata, "mutta minulle se on kuin terva."
"Kyllä selkenee, nuppuseni, kyllä selkenee", hymyili iso-isä.
"Mutta menkää nyt kirjastoon, lapset! Älkäämme viivyttäkö hänen
majesteettiansa meidän vähäpätöisillä läksyillämme. Oih, että minun
taloni pitikin olla näin surkeassa tilassa, kun minulle näin suuri
kunnia tapahtui!"
Hän oli jäänyt seisomaan, kun ruhtinatar Eleonoora, joka olisi
halusta lähettänyt kaiken opin hiiteen, ääneti haukotellen oli
tyytynyt penkillä istumaan akkunan ääressä ja katsellut ulos kadulle.
"Jos asia minusta riippuisi", sanoi Kristiina, sitte kun vanhus oli
istunut hänen viereensä, "niin teidän talonne Tukholmassa ei autiona
seisoisi. Mutta se aika on luultavasti tuleva, jolloin minä näen
rinnallani kruunun turvan."
"Pönkkiä täällä on yltäkyllin ja vanha raaka-aine lahoo. Minä
kiitän joka päivä Jumalaani siitä, että Ruotsin kruunu on siinä,
kuin sen tulee olla, eikä herrojen päässä. Mitä Homeros sanoo: Ei
monivallasta oo, yks ainoa herrana olkoon. Ja vieläpä rohkenen lisätä
sen selityksen, että kuningas-vainaja on pitänyt huolta valtakunnan
menestymisestä jättäessään mielialansa jälkeläisillensä. Mutta missä
armollinen röökinäni pitää kruunua liika raskaana, on niitä kyllä
löydettävissä, jotka kätensä apuun kurkottavat."
"Ja kärventävät kyntensä? Niin, niitä löytyy."
"Minä iloitsen alammaisesti siitä, että yksi näinä päivinä on
saanut koukkuiset sormet. Mutta jos uskallan sanoa, on semmoinenkin
löydettävissä, joka ei kruunua kysy, vaan häntä, joka sitä kantaa..."
"Asettakaa palttua poikien eteen ja sanokaa: älkää koskeko!...
Mutta mitä valtioneuvos aikoo Hillevistä, kun hän kerran tulee yhtä
oppineeksi kuin te itse?" Kristiina ei pitänyt tuosta iankaikkisesta
naimiskysymyksestä orpanansa läsnä-ollessa.
"Mitä minä aion Hillevistä? Etsiä hänelle hyvän miehen."
"Senkö vuoksi hänen pitää tulla niin perin-oppineeksi? Eikö
hän vähemmällä osaa paistaa peltopyitä, kutoa pitsiä miehensä
pitsikaulukseen ja kurittaa lapsiansa?"
"Oppi on jokaisen kodin kaunistus, ja vaimo on miehen kunnia, sanoo
Paavali."
"Ei, suokaa anteeksi, se on väärin käännetty. Paavali sanoo 1 Cor.
11:7: 'vaimo on miehen _doxa_', hän on miehen hyvä tahi huono arvo,
mutta sen saattaa myöskin kääntää: hänen mielipiteensä, hänen
mielikuvituksensa, hänen odotuksensa. Tässä tulee siis selittää,
vastaako oppinut vaimo hänen odotustansa, onko hänessä sitä mitä hän
tahi muut ovat toivoneet."
"Enpä koskaan olisi uskonut, että armollisin röökinäni olisi
ehtinyt pidemmälle kreikassa kuin itse Lutherus", vastasi Skytte
teeskentelemättömällä hämmästyksellä, mutta tietämättään oli hänen
puheessaan jotakin ivallista, joka harmitti hänen kuuliatartansa.
"Hohho, minulla on pitempi matka hänen sekä teidän oppiinne, kuin
Tukholmasta Wittenbergiin", väitti Kristiina vilkkaasti. "Varsinkin
kreikan kielessä on minulla vaikeuksia, paitsi Uudessa Testamentissa,
jota minä näihin aikoihin olen tutkinut saadakseni raamatun lauseita,
joilla kykenisin reformeerattujen harha-oppia vastustamaan. Summa:
miksikä oppinut neito viskattaisiin oppimattoman miehen syliin?
Eiköhän se ole, ikään kuin haukka ja satakieli avioliittoon
vihittäisiin? Hillevi raukka! Olkoon hän mieluummin puolisotta.
Miksikä hän, joka omistaa koko maailman, antaisi itsensä kerjääjän
haltuun?"
"Minä en tästä rohkene väittää armollisen röökinäni kanssa", sanoi
Skytte karttavasti. "Se nyt kuitenkin on köyhien neitojen kohtalo ja
se oksa, jolle he ovat istumaan luodut. Ylhäiset ja rikkaat saavat
tehdä mielensä mukaan. Vaan tavallisesti hekin menevät avioliittoon."
"Kuningatar Elisabet ei koskaan mennyt naimiseen. Mitä valtioneuvos
sanoisi, jos minä tekisin samoin?"
"Minä rukoilisin Jumalaa valaisemaan armollista röökinää, että
tietäisitte, mikä hänen tahtonsa mukaan paras on."
"Antakaa Hillevin jäädä naimattomaksi! Älkää antako häntä miehen
orjuuteen! Hän on siksi saanut liika hyvän järjen. Ja nähkääs, nythän
meitä on kolme, jollei useampiakin, jotka osaamme latinaa. Eikö ole
häpeä, että niin mahtavalla valtakunnalla kuin Ruotsilla, jossa
löytyy paljo oppineita miehiä, on kovin paljo taitamattomia naisia?
Kun minä tulen hallintoon, täytyy teidän auttaa minua asettamaan
tyttökouluja valtakuntaan. Se tulee olemaan teidän viimeinen
mestariteoksenne, samati kuin kuningasvainajan kasvatus ja Upsalan
akatemia ennen ovat olleet mahtitöitänne."
"Jumala varjelkoon! Jos Ruotsi saisi niin monta oppinutta neitoa,
jotka pitäisivät itseänsä liika hyvänä menemään oppimattomille
miehille, jäisi valtakunta piankin autioksi."
"Hohho, älkää peljätkö! Kyllä me puolukoita metsästä löydämme
tuokkosen täydeltä, mutta mesimansikoita poimimme yhden erästään...
Katsokaapas häntä tuolla akkunan luona! Sellaisia he ovat... Hän ei
suinkaan tule pitämään oppia suuremmassa arvossa kuin prinssejä...
Noore!"
Nuori ruhtinatar oli, väsyneenä aamullisista vaivoista, nukahtanut
nojaten kukoistavan poskensa kättänsä vasten ja nousi nyt tehden
hämillään anteeksi pyyntönsä.
"Hyvää huomenta, kaikkein suloisin puolukkani! Nyt on aika suoda
valtioneuvokselle hänen ruokaleponsa. Hyvästi, rakas Skytte! Älkää
pahaksenne panko, jos olen tässä vähän turhia puhunut. Mutta
luvatkaa minulle yksi asia... Luvatkaa minulle, että Hillevi jää
naimattomaksi!"
"Kiitoksia siitä suuresta kunniasta, jota armollinen röökinäni
on osottanut asumattomalle kodilleni ja kuluneelle uskolliselle
palveliallenne! Kiitoksia, kiitoksia, mutta älkää pyytäkö vanhalta
kannolta, että hän juurellaan kasvavalle kirsikkataimelle sanoisi:
viheriöitse, lapseni, mutta älä koskaan kuki! Ja jos kukkisitkin
joskus, niin älä koskaan hedelmiä kanna! En, sitä minä en saata...
Hyvästi, armollisin kuningattareni... Sitä en saata!"
Ja hän saatti ylhäiset vieraansa avopäin ulos läpi tyhjän salin,
kylmän porstuan, alas liukkaita portaita pitkin, aina heidän
odottavaan rekeensä asti.