Jumalan palvelija saa palkkansa.
Simoonidees säilytetään jumalilta.
Kuink' kirjataito hyvin kelpaa ihmisill',
Jo ennen sanoin: mikä niille kunnia
Myös jumalilta annetaan tulee sanoa.
Simoonidees se sama, josta juttelin,
Pyydettiin voittajalle laulua tekemään 5
Voittonsa kunniaksi määrä-palkalla.
Kuin aineen vähyys esti mielen lentonsa,
Niin laulumiesten tavalla hän käsitti
Ja väliin pisti Leedan kaksi tähteä,
Tämänkin tekoa heidän kunniaans verraten. 10
Työ hyväksyttiin, mutta kolmas palkasta
Vain osa maksettiin; kuin pyysi kaikkea,
Ne, sanoi, maksakoot, joill' kaks' on kiitosta.
Mutt' mielipahoin ett'ei luultais' lasketun,
Niin tule aterialle, sukulaiseni 15
Mä tänäin kutsun, joihin luen sinunkin.
Vaikk' petetty ja vääryydestä suuttunut,
Hän hyvän suosion suhteen suostui kuitenkin
Ja meni määrä-aikaan, asettui pöytähän.
Jo loisti ilo-pito-pöytä pulloilla 20
Ja soitto kaikkui hankitussa huoneessa;
Kuin äkkiä kaksi nuorukaista tomussa
Ja hikijuoksevina, suuren kokoiset
Yli miehen mitan, palvelijalle käskivät
Simoonidesta puheillensa kutsumaan, 25
Kuin pian joutuis', oma olis' etunsa.
Mies hämmästynyt käskeekin Simoonideen,
Ja tämä tuskin jalkans sai yli kynnyksen,
Kuin huone sortui, kaikki jääneet muserti;
Eik' ketään nuorukaista nähty ovella. 30
Kuin sanoma tästä järjestänsä juteltiin,
Niin kaikki tiesivät jumalaisten avulla
Ja palkan siaan laulajan hengen säilyneen.
Päätös Particulolle.
Viel' paljo olisi mun jutellakseni
Ja aineen moninaisuus yltäkylläinen;
Vaan kohtuus leikinlaskussa on suotuinen
Ja ylellisyys loukkaa. Siis sinä vilpitön
Particulo, jonka nimi elää kirjoissain 5
Niin kauvan kuin on kielellämme arvonsa,
Jos neroa et kiitä, kiitä lyhyyttä,
Joka sitä enemmänkin kiitettävä on
Kuta ikävämmät laulut pitkäpaksuiset.
Viides Kirja.
Esitys:
Aisoopon nimen väliin kussa pistänen,
Joll' aikaa maksanut olen mitä velkaakin,
Sen tiedä työni kunniaksi tehneeni:
Niin taituritkin tekee meidän aikaiset,
Kut teoksillens korkohintaa saadansa 5
Praksiteleen nimen pistää uuteen marmoriin,
Ja Myron hopea-kaluun, Zeuksin tauluihin.
Näin vale-vanhuudelle suosiollinen
On kateus enemmän kun nykyis hyvillen.
Mutt' juttuun kääntykäämme tämänlaatuiseen. 10
Satu 1.
Hyvä kuulu kunniaan auttaa.
Kuningas Demetrios ja laulaja Menander.
Demetrius, joka kutsuttiin Phalereus,
Atheenin otti väkisellä vallalla.
Kuin joukon tapa, juostiin kilvan joukottain
Ja "hurraa" huutain kilvan. Jopa ruhtinaat
Sitä suutelevat kättä, joka rasittaa, 5
Hiljallen huokaillessa onnen muutosta.
Viel' laiskatkin ja lepo-eloon tottuneet,
Ett'ei pois-oloon suuttuis', konttaa viimeksi;
Menander näissä, mainio näyttelyksistä,
Joit' häntä tuntematta oli lukenut 10
Demetrius ja ihmetellyt mielen juoksua,
Voiteilla voideltuna liehu-vaatteissa
Hiljaa ja vetelästi käyden läheni.
Kuin hänen valtias näki joukon perässä:
Ken veltto, kysyi, kehtaa mulle näkyviin 15
Näin tulla? Tähän vastasivat likimmät:
Menander kirjottaja. Kohta muuttui hän;
Ei totta, sanoi, mies voi olla kaunempi.
Näin miehen mieli usein pettyy muodosta.
Satu 2.
Kerskaava kieli, juokseva jalka.
Matkamiehet ja Rosvo.
Kuin kahta sotamiestä rosvo kohtasi,
Niin toinen pakeni, toinen piti puolensa
Ja väkevällä kosti konnan kädellä.
Niin rosvon tapettua tuli pelkuri,
Paljasti miekan, riisui vielä mekkonsa, 5
Annappa, sanoi, kyllä hänen opetan
Ketä hätyytti! Niin vastustaja vastasi:
Jos näillä sanoillakin oisit auttanut,
Niin rohkeemp' oisin ollut luullen todeksi.
Nyt kätke miekkais, kieles myöskin mitätön, 10
Taitaakses tietämättömiä uskottaa.
Minä nähnyt millä voimilla sinä pakenet
Jo tiedän ett'en luota sinun miehuutees.
Tä satu sille ompi sovitettava,
Ku voitossa on vahva, vaarass' pakenee. 15
Satu 3.
Suottansa ilkeälle ei anneta anteeksi.
Paljaspää ja Kärpänen.
Kuin paljaspäätä päähän puri kärpänen,
Hän tuota kostaaksensa löipä korvallens.
Tuo pilkaten: mun, vähän linnun, pistämää
Kostaakses, mitä itselles teet kipua
Ja lisäät häpiän! Tuohon äijä vastasi: 5
Mä itse kanssani teen pian sovinnon,
Kuin tiedän enkä aikoneeni loukata;
Vaan sinä hävytön ja ilkeä elävä,
Joka ihantelet verta juoda ihmisen,
Sun tahdon tappaa suuremmallain haitalla. 10
Tuo näyttää sille annettavan anteeksi,
Ku tapaturmaan rikkoo. Vaan joka ehdolla
On pahan alku, rangaistuksen ansaitsee.
Satu 4.
Se viisas, joka toisen vahingosta viisastuu.
Aasi ja Porsaat.
Kuin muinaan Herkuleelle karjun uhrasi
Mies auttamasta, lupauksens täyttävä,
Niin pani aasillensa ohran jäännökset.
Tuo heitti raiskaksi ja sanoa pakisi:
Mä varsin mielelläni söisin ruokana, 5
Jos niillä syötetty ei olis' tapettu.
Tään jutun vuoksi peljätettynä
Mä vaarallista aina vältän voittoa.
Mut sanot: ottaneilla ompi tavaraa. --
Siis lukekaamme kiinnisaadut hukkuneet; 10
Saat nähdä rangaistujen joukon suuremmaks'.
Ryövyyllä harva hyötyy, moni hukkaantuu.