Ahne on kullan vartia, ei haltia.
Repo ja Lohikäärme.
Kuin repo maata kaivoi pesää tehdäksens
Ja kuopei syvemmälle sala-retkiä,
Hän viimein joutui lohikäärmeen luolahan,
Ku vartioitsi kätkettyjä varoja.
Tuon nähdessä: suo tapaturmain anteeksi, 5
Rukoili ensin; sitte hyvin nähdessäis
Kuink' vähän kulta mulle sopii suuhuni
Niin vastaa leppyisesti kysymyksiini:
Min hyödyn vaivastasi saat, min kunnian,
Kuin valvoin pimeässä ikäs kulutat? -- 10
En mitään, sanoi; mutta tämä ylhäisen
On mullen säännös. -- Siis et ota itselles
Etk' anna muille mitään? -- Niin on säännetty. --
No, älä suutu, totta jos ma sanelen:
On onneton jokainen sinun kaltaises. 15
Sun täytyy mennä minne menivät entiset,
Siis huolella mitä hullull' vaivaat mieltäsi?
Sen sanon, saita, sull', ilo perillistesi,
Ku suitsun kiellät jumalilt', eineen itseltäs,
Joka nurkumielin kuulet soiton helinää 20
Ja jota huilun ilo-ääni itkettää,
Kun särpimien hinta panee huokaamaan,
Joka äyrin lisätäkses perinnöllesi
Taivasta kiusaat häpiällä petoksen:
Viel' käärin-liinojakin vaadit huonoja 25
Näin vähentääkses hautajaisten kuluja.
Satu 21.
Ei paranteleminen häpiäksi.
Phaidros saduistansa.
Mitä pahansuoma aina ajatelleekin,
Minä peitellessäkin yltä ymmärrän.
Sen, minkä pitää jonkun muiston vertana,
Aisoopoll' omistaa; mitä vainkin huonoksuu,
Sitä omakseni väittää miten hyvänsä. 5
Minä tälle sopivan luulen vastaukseksi:
Lie kirjaiseni huono taikka hyväkin,
Niin hän on keksinyt, minä valmistanut vain.
Mutt' kääntykäämme järjestykseen aljettuun.
Satu 22.
Totista tavaraa ei kukaan ryöstä.
Simoonideen haaksirikko.
On miehell' oppineella aina tavaraa.
Simoonidees, joka kauniita teki lauluja,
Kurjuutta köyhyytensä huojentaaksensa
Hän Aasian mainio kaupungeissa käveli
Ja sankareita ylisteli palkalla, 5
Ja tällä keinoin rikastunut jotenkin
Hän aikoi meriten mennä kotomaallensa
(Kuin sanotaankin Kean saaressa syntyneen)
Ja astui alukseen, kun myrsky ankara,
Jo laho-vanhan, keskimerellä hajotti. 10
Nuo vöitänsä ja toiset kokee kalliinta
Säilyttää elon tarpeeksi. Jopa kysytään:
Simoonides, sinä etkö varojas korjaakkaan?
Mun, vastas', myötäni kaikk' on. Harvat pääsevät
Viel' maalle, paino liika kuin useat uuvutti: 15
Ja sitte rosvot ryöstävät mitä säilyikin,
Alasti jättäin. Vanha kaupunki Klazomenee
Likeell' utausi, kunne pääsneet pyrkeivät.
Tääll' eräs kirjahupiin hyvin halukas,
Simoonideen joka värsyihin oli mieltynyt 20
Ja rakastunut kaukana jo olevaan,
Kuin puheen hänestä kuuli, kohta halulla
Tyköönsä otti, rahat vaatteet varusti,
Muut tarpeet katsoi. Toiset hätänsä kuvalla
Ruokaansa kerjäsi; näitä utaus' näkemään 25
Simoonidees: jopa sanoin kaikki myötäni
Mun omani olevan; teidän saamanne hukkuivat.
Satu 23.
Suuri uhka, vähä tehto.
Vuori synnytys-vaivassa.
Kuin vuori synnytys-vaivassa haiku huokaili
Ja maalla suuri kumman oli odotus;
Tuo hiiren synnytti. Tämän sulle kirjoitan,
Joka suuria uhkaat etkä mitään toimeen saa.
Satu 24.
Tosi kunnia turhan häväisee.
Viholainen ja Kärpänen.
Oli riita kiivas viholaisen ja kärpäsen,
Ken etevämpi. Kärpänen ensin alotti:
Mun rinnalleni kehtaatkos sinä pyrkiä?
Kuin uhrataan, niin minä maistan edellä,
Minä alttareilla elelen, lentelen templeissä, 5
Mä kuninkaankin istun päässä, jos tahtonen,
Ja valtavaimoja kauniimmin suutelen,
En työtä tee ja nautin yli-parasta.
Sen vertaa mitä sulle, tuhma, tapahtuu?
On kyllä kunnia elää joukoss' jumalain, 10
Mutt' sille vain, joka kutsutaan, ei norkulle.
Sä kehut kuninkaista ja vaimoin suukoista;
Kuin jyviä minä talven tarpeeks' kokoilen,
Sun huomaan katu-ojassa sontaa imevän.
Käyt alttareilla: mutta poijes ajetaan. 15
Et työtä tee, tarpeessa kärsit tyhjyyttä.
Sinä muutoin kehut mitä tulis' hävetä.
Mua kesällä kiusaat; vaikenetpa talvella.
Kuin vilu sun vaatii käppyrässä kuolemaan,
Mun koto ottaa varakas vastaan terveenä. 20
Jo lienen lannistanut ylpeytesi.
Tällainen satu erottaapi ihmiset,
Kut turhista ja luulo-eduista kerskaavat
Ja joiden toimi vakaan tuottaa kunnian.