On jokaisella virheitä;
Vaan eipä tunne omaansa.
Jupiterin Laukut.
Jupiter meille pani kaksi laukkua:
Omiamme täyden vikoja pani selkäämme,
Vaan muiden syillä raskaan ripusti rintaamme.
Näin omia syitä emme sovi näkemään;
Jos toiset erehtyvät, kohta huomaamme. 5
Satu 11.
Ne usein, joita elätit,
Ovat vastustajat pahimmat.
Pyhyyden ryöstäjä eli Varas ja Lyhty.
Kuin varas lyhdyn sytytti Jovin uhrista
Ja ryösti templin valollansa omalla;
Niin mennessänsä taakan kanssa pyhäisen,
Yhtäkkiä äänsi pyhän paikan pyhitys:
Nuo vaikka pahain ovat olleet anteita, 5
Ja minulle siis kauhistus, enk' kaipaakkaan;
Niin, häijy, tekos hengelläsi maksanet,
Kuin aikanansa koston päivä joutunee.
Mutt' pahuudellen ett'ei valaisis' tuleni,
Kull' hurskaat jumalille kunnian osottaa; 10
Mä kiellän kaiken valkeuden yhteyden.
Siis nyt ei altarilta kukaan sytytä
Eik' lyhdystä saa altarille sytyttää.
Kuink' monta arvon asiaa tässä neuvotaan
Ei kukaan arvanne muu kuin sen keksinyt. 15
Se ensin neuvoo niiden, joita elätit,
Useinkin sulle vastaisimmat olevan:
Ja toiseks' ilkeän vihalla ei jumalain,
Vaan määrätyllä kostettavan ajalla.
Viimeksi kieltää, pahain kanssa kenenkään 20
Paremman pitämästä kanssakäymistä.
Satu 12.
Usein varat vetävät pahuuteen.
Herkules ja Plutus.
Jo syystä rikkaus on hylky jalolle,
Sill' varain suuruus oikean estää kunnian.
Kuin kunnon töistä Herkules vietiin taivaaseen
Ja jumalitten toivottaissa terveeksi
Myös Plutus tuli, tavaroiden tuottaja; 5
Pois silmäns käänsi; syytä kysyi Jupiter;
Minä vihaan, sanoi, tuota häijyin ystävää,
Joka kaikki voiton tarjollansa turmelee.
Satu 13.
Vilpittömyys kiitettävä.
Leijo Kuninkaana.
Ei mikään parempi kuin totta puhua:
On joka miehen mieli sekä sanakin;
Mutt' usein surman saapi toden sanoja.
Kuin leijo petoin kuninkaaksi tekiiksen
Ja pyysi voittaa vakaisuuden kunnian; 5
Hän entisestä tavastansa poikkesi
Ja tytyi kohtu ruokaan heidän keskensä
Ja teki pyhän oikeuden vilpittä.
Mutt' horjua kuin alkoi tätä katumaan,
Kuin luontoansa eipä voinut muuttaakkaan; 10
Hän salaa kutsui muutamia erillen
Ja kysyi, onko suunsa henki haiseva.
Niin jotka sanoivat haisevan ja jotka ei
Hän tappoi kaikki, lihat söi hän suuhunsa.
Näin syötyänsä monta, kutsui apinian 15
Ja kysyi, käykö löyhkä hänen suustansa.
Tuo pyhää sanoi suloisemmaks' savua
Ja makiammaks' alttarien käryä.
Nuon kehuvaa kuningas häpesi, aikoi säästäänsä,
Mutt' pian, maistaaksensa, muutti mielensä 20
Ja keksei vilpin, potevansa. Kiiruhtain
Jo parantajat joutuu, suonten juoksua
He tutkittua tunsivat voivan hyvinkin,
Ja kehottivat keviää ruokaa ottamaan.
En tarkoin tunne, sanoi, lihaa apinian, 25
Sitä maistanen. Näin sanoen matkittelijan
Hän julma kohta tappoi ruokaa saadansa.
Satu 14 ja 15 eivät sovi Suomeksi.
Satu 16.
Ei puku, vaan kunto kunnian antaa.
Kutut ja Pukit.
Kuin kutuillekkin parran myönsi Jupiter,
Niin pukit surren pahaksua alkoivat,
Kuin naarat kunniassa heihin verrattiin.
Hän sanoi: suokaa heille turha kunnia
Ja teidän virka-kaunistusta viljellä, 5
Kuin kunnoss' eivät verraksenne pääse vain.
Tuo neuvoo sinun huonommankin sallimaan
Verhoissa verrakses, kuin kunnokkaampi liet.
Satu 17.
Hyvin käydessä pelkää, vastoin käydessä toivo!
Laivuri ja Merimiehet.
Kuin eräs kerran vaivojansa valitti,
Aisoopos lohdutellen sanoi satuisen:
Kuin laiva myrsky-lainehilta viskeltiin
Ja kulkijoilla itku, kuollon pelkokin;
Yhtäkkiä sitte päivän seijes selkeni 5
Ja laiva liikkui myötätuulen turvissa;
Niin väki ylölliseen riemuun riemastui;
Vaan hädistänsä viisastunut haltia:
"On kohtuus ilossa ja määrä murheessa,
Sill' elämämm' on itku, ilo sekasin." 10
Satu 18.
Ylöllinen ujous saattaa hävyttömäksi.
Koirain airuet Jupiterin tykö.
Joville muinoin lähdettivät koiratkin
Parempaa heillens' elon aikaa pyytämään,
Ett' heidät pelastaisi pilkast' ihmisten,
Kut heille leipää kaunasekaa heittelee,
Ja nälissänsä täytyy syödä sontaakin. 5
Niin airuet läksivät, ei suinkaan kiiruusti,
Kuin nuuskien ruokaa tunkiosta haettiin.
Ei kysyen vastanneet: ja tuskin heidät sai
Merkurius kokoon hajalta kussa juoksivat.
Vaan vasta ison Joovin kasvot nähdessä 10
He peljästynnä rivastivat linnankin
Ja ulos sitte kalikoilla ajettiin:
Mutt' Jupiter kielsi päästämästä heitä pois.
Niin ihmetellen airojen ei palauvan
Jo luultiin heidän itsiänsä häväisneen 15
Ja jonkun ajan päästä toiset käskettiin.
Entiset sana jalkavainen ilmoitti.
Taas peläten samallaista näille sattuvan
He täyttää perät hyvähajull' runsaalla,
Määräävät asian; airuet joutuu, pyytävät 20
Näät päästää eteen; heti heille suotiinkin.
Niin istuimellans istui isoin jumala,
Viipahtain pitkäistä, jo kaikki vapisi:
Ja koirat, säikähtäneet äkki järystä,
Hätäillen haisun päästivät sonnan sekana. 25
Yht' ääneen kaikki: kosto häväistykselle.
Näin ennen rankaistusta lausui Jupiter:
Ei sovi kuninkaan ei päästää airuja,
Myös rikokselle huokea koston keksiä.
Nyt tämän sakoksenne koston kärsikää: 30
En päästöä kiellä, nälällä vaan kitukaa
Niin kauvan että maha hyvin sitouu.
Vaan jotka teidät kelvottomat lähdetti,
Heilt' ihmis-ylönkatse älköön puuttuko!
Näin airujansa koira vielä odottain 35
Jokaisen tulevaisen häntää haistelee.
Satu 19.
Ei häijyä ole hyväileminen.
Ihminen ja Kyykäärme.
Ken pahaa auttaa pian saapi katua.
Kyykäärmeen kylmänkankeana nosti mies
Ja hautoi povessa, vahingoksens armias.
Tuo virkistynnä kohta tappoi ihmisen.
Kuin toinen kysyi syytä pahan tekonsa, 5
Hän vastas': ett'ei kukaan auttais' pahoja.