Syöttäjä paremmin isä kuin siittäjä.
Karitsa Vuohen kasvattina.
Kuin koira kuuli vuonan vuohissa määkyvän,
Hän neuvoi: hullu, tääll' ei ole emäsi,
Ja näytti kaukaa lammas-lauman hajalla. --
En siitä huoli, kiimassa ku siittänyt
Ja vissit viikot huoletonna kantanut 5
Ja viimein poijes pudottanut taakkansa;
Vaan siitä, joka nisällänsä elättää,
Ja pettää omat killinsä mull' antaaksens. --
Mutt' etevämpi synnyttäjä. -- Eipä niin:
Tiesikö mustan vaiko valkoisen hän sai? 10
Jos tiesikin; kuin uroiseksi synnytti,
Hän toki lapsellensa teki hyvän työn
Kuin teurastajaa joka hetki odotan.
Kun vallassa ei ollut siittäminenkään,
Mitä hän paree sitä, joka armahti 15
Ja suotta aivan hyljättyä hyväilee?
Vanhemmiks' hyvyys tekee, vaan ei vaatimus.
Värsyillä näillä kirjottaja osottaa:
Kovuuteen suututaan, hyvyyteen miellytään.
Satu 16.
Siveys suotuisampi ja suojavampi.
Heinäsirkka ja Yökkö.
Se, joka siveyteen ei voi sopia,
Useinkin ylpeyden pahan palkan saa.
Kuin heinäsirkka kovin haukkui yökköä
Ett' elons' aina pimeässä hakeili
Ja päivät puiden kololoissa makaili: 5
Tuo pyysi vaikenemaan; sitä vahvemmin
Hän alkoi huutaa: toinen vielä rukoili;
Hän siitä kiihtyi. Yökkö minkään nähdessä
Ei auttavan, vaan hyljättävän sanansa,
Hän kirkujalle tämän teki petoksen: 10
Kosk' en saa maata, sanoi, sinun virsiltäs,
Kut Wäinämöisen verrannotkin soittohon,
Niin maistunee sull' nektar, kuta Pallas mull'
Juur' äsken antoi: tule jollet huonoksu,
Juokaamme yhdess'. Tämä paloi janosta, 15
Kuin vielä kuuli kehuttavan ääntänsä,
Lens' himoiten. Ja yökkö kävi kolosta,
Kiinn' otti hätäilevän ja sen surmasi.
Niin, eläissä min kielsi, teki kuolleena.
Satu 17.
Hedelmissä puun kunnia, ei lehdissä.
Puut Jumalitten huostassa.
Kuin muinain epäjumalat puita huostaansa
Valikoivat, tammen Jupiter otti lempeensä,
Ja Venus myrtin, Phoibos otti laakerin,
Kybele hongan, pitkän haavan Herkules.
Minerva ihmetellen, hedelmättömii 5
Miks' valikoivat, kysyi, vastasi Jupiter:
Ett'emme hyötyyn kunniaamme kaupitse.
Mutt', totta, kukin sanokoon mitä tahtonee,
Oliva mull' otollisin hedelmästänsä.
Niin isä jumalitten sekä ihmisten: 10
Sinä syystä viisaaks' kutsuttaos kaikilta;
Jos työmm' ei hyödytä, niin turh' on kunnia.
Ei hyödytöntä tekeen neuvoo satumme.
Satu 18.
Tydy omaasi, älä toisen omaa himoitse.
Riikinkukko Junolle äänestänsä.
Luo Juunon riikinkukko meni suuttunut
Kuin häll' ei ääntä suonut, laulurastasen,
Joka kaikki korvat äänellänsä ilottaa,
Vaan jätti hänen äänens kaikkein nauruksi.
Niin jumalatar sanoi lohdutukseksi: 5
Sinä voitat muodossa ja ruumiin koossakin
Sun kaulas kiilto voittaa kalliit kivetkin,
Ja pyrstösulkas leveänä päärlyiset.
Mitä mun mykkä haamu äänettömänä?
Teill' Luojan määräll' osat ovat annetut! 10
Sull' muoto, voimat kotkall', ääni rastaalle,
Kaarneelle enne, varekselle aavistus;
Ja jokainen on äänellensä tytynyt.
Äl' ahnasta sitä, kuin ei sulle sopinut,
Ett' turhan toivon valitukset välttäisit. 15
Satu 19.
Moni ihmisen nimellä, ei kunnolla.
Aisoopon vastaus Kopsa-suulle.
Aisoopos isännällens, yksin palvelija,
Käskettiin ruokaa varhaisemmin laittamaan.
Siis tulta hakein useassa talossa
Hän viimein löysi kusta lyhtyyns sytytti.
Mutt' tie kuin kiertäin oli jotain pitempi, 5
Hän lyhens' käyden poikki torin takasin;
Niin joku lörpöttäjä kansan joukosta:
Aisoopo, mitäs tulella teet päivällä?
Minä haen ihmistä; ja siitä kotihin.
Jos nenittelijä tämän pani mieleensä, 10
Niin totta tunsi äijän hänt' ei ihmiseks'
Lukeneen, joka kiiruhtavaa pilkkasi.
Kirjottaja Suosittajalle.
Viel' on mitä kirjottaisin, mutta tietäen
Mä säästän, ensin ett'en vaivais' sinua,
Jota monet moninaiset asiat kiiruhtaa;
Jos, sitte, joku samaa kokea haluisi,
Hällekin jäisi jotain työni jäännöstä; 5
Vaikk' aineen vara vieläkin niin runsas on,
Työ kaipaa tekijää, ei tekijä tehtävää.
Ett' lyhyyttäni palkitset, sitä pyytelen,
Kuin itse oot tarjonnunna; pidä sanasi.
Sill' eloa kuollo joka päivä lähenee, 10
Ja sitä vähemmän minä saan sun lahjastas,
Mitä enee aikaa kuluu viivytyksessä.
Jos pian täyttänet, niin hyöty pitenee;
Kauemmin nautin mitä saanen pikemmin.
Kuin vaipuvan viel' ikäni on jäännöstä, 15
Niin avullen on tila: sitte vanhaa riutuvaa
Sun hyvyytesi turhaan pyytää autella,
Kuin lakkaa sopimasta hyvyydellesi,
Ja kuollo läheisenä vaatii velkaansa.
Minä pidän hulluna sinua vielä rukoilla, 20
Joka mielelläsi itse olet armelias.
Saa tunnustava syypää vikans anteeksi:
Miks' eikö syytön sitä vielä paremmin.
Nyt sull' on valta, muiden ollut ennemmin.
Ja järjestänsä vuoro tulee toistenkin. 25
Siis päätä minkä usko, totuus sietänee,
Ja vakaasti mua suojaa päätökselläsi.
Jo mieli juoksee yli tehdyn määränsä:
Vaan vaikea on intoansa hillitä,
Ku vakaan vilpittömyytensä tunnossa 30
Juur' pahansuopain ynseyyltä poljetaan.
Ket ovat? kysynet; aika heidät ilmottaa.
Minä muinoin lapsena oon lauseen lukenut:
"Julkinen mutina on vaara rahvaalle,"
Ja muistan hyvin siks' kuin pysyn järjessä. 35
Neljäs Kirja.
Esitys Particulolle.
Kuin päätin työni tähän määrään lopettaa
Vain jättääkseni muille kyllin ainetta,
Niin päätökseni pian hiljaa kumosin.
Sill' jospa joku tätä kunniaa halunee,
Niin mistä tietää minkä minä jätinkään, 5
Kokeaksens juuri samaa saada saduksi,
Koska jokaisell' on oma juoksu mielensä
Ja oma kauneus? Siis mielen hilpeys ei,
Vaan tarkka järki minun vaatei kirjottaan.
Sentään Particulo, koska satuja hyväksyt 10
(Aisoopolaisiksi kut kutsun, en Aisoopon,
Hän harvat näytti, minä monta juttelen,
Pidän vanhaa tapaa asioilla uusilla);
Niin joutessa saat lukea kirjan neljännen.
Jos pahuus vielä tätäkin pyytää moittia 15
Kuin ei voi moista tehdä, jopa moittikoon.
Mull' on se kunnia: sinä, sinun kaltaises
Jo kirjoihinne saatte minun sanani
Ja pitkän muiston arvoisina pidätte.
Miks' enää tuhmain kehumista kaipaisin? 20
Satu 1.
Onnetonna elettyänsä,
Katalampi kuoltuansa.
Sepä surkea on.
Aasi ja Gallit.
Ken onnettomaks' syntyi, ei vain elämää
Hän vietä surkeaa, vaan kuoltuansakin
On häntä kova onni takaa ajava.
Kybelen papit muonaa kerätessänsä
Ain' aasin kuljettivat kuormaa kantamaan. 5
Mutt' kuin se kuoli vaivasta ja lyönnistä,
Niin nahka riisuttiin ja tehtiin trumpuja.
Jo joku kysyi, kuhunka he hupinsa
Olivat panneet. Hälle vastasivat näin:
Hän kuoli saadaksensa olla levossa; 10
Vaan katso, toiset tuskat tulee kuoltua.
Satu 2.
Phaidros.
Sull' pilailevan näkynen, tosin turhia
Minä piirtelenkin arvoisemman puutteessa.
Mutt' tarkemmin sä tutki näitä loruja,
Niin paljon niistä löytänetkin hyötyä!
Ne eivät aina ole mitä näkyvät, 5
Sill' muoto monta pettää: harva ymmärtää
Mitä tarkka taito syvään pisti piilohon.
Mutt' ett'en tätä turhaan näkyis' sanoneen,
Niin kirjottanen kärpästä ja hiiristä.
Kuin vanha kärppä vuosista jo väsynnä 10
Ei voinut hiirten vikkelyyttä voitella;
Niin kääriysi jauhoon, loukkoon pimeään
Hän heittäysi. Hiiri pitäin ruokana
Luo juoksi, saatiin kiinni, saipa kuoleman,
Jo toinen samaten kuoli, vielä kolmaskin. 15
Ja muita seuras' muuan kuivan-ketinen,
Joka monta ansaa, hiirenlautaa välttänyt,
Ja kaukaa keksei vihollisen väijyvän:
Voi hyvin, sanoi, jauhona kuin makaatkin.
Satu 3.
Ylpeä huonoksuu kuta ei voi saada.
Repo ja Viinarypäle.
Nälkäinen repo viinapuusta ylhältä
Pyys' rypälettä kaikin voimin hypellen,
Vaan kuin ei saanut siepata, sanoi lähteissäns
Ei kypsikään, en röhkäleistä huolikkaan.
Jotk' kaunailevat kuta eivät tehdä voi, 5
He tätä saavat pitää esimerkkinäns.
Satu 4.
Kostonhimokas tuottaa itsellensä vahingon.
Hevoinen ja Metsäkarju.
Kussa hepo usein sammutellut janonsa,
Sen allikon metsäkarju rypein hämmensi.
Tuostapa riita. Töminäjalka kiukussans
Pyys' miehelt apua, nosti hänen selkäänsä.
Niin vihollista vastaan. Ratsus aseilla 5
Sai tappaa pedon, sanotaan sitte sanoneen:
Oon iloinen kuin autin sinua pyytävää,
Sill' sainpa saaliin, tulin hyötys tuntemaan.
Näin vaatei vastamielin suitset sietämään.
Tuo huoleissansa: vähän asian kostoa 10
Kuin hullu hain, löysin raukka orjuuden.
Tuo satu muistuttelee tuittupäisiä
Kärsimään ennen vääryyttä, kuin kostamaan.