Älä ole hetas uskomaan
Kielittelijää kumminkaan.
Auguston aikainen tapaus.
On vaara uskoa ja olla uskomatt'.
Lyhysti näytän kumpaisenkin todeksi.
Hippolytos kuoli, kuin äitipuolta uskottiin;
Ja Troia sortui, Kassandraa kuin ei uskottu.
Siis totuus ennen tarkoin tutkittava on, 5
Kun tyhmä mieli taipuu väärään luulohon.
Vaan näit' ei näyttääkseni vanhoill' loruilla,
Sull' jutun muiston-aikaiseni asian.
Mies sangen rakastava puolisoansa
Ja pojallens jo miehen pukua teettävä, 10
Kuulteli salaa vapautettua orjaansa,
Ku toivoi pääsevänsä perilliseksi.
Tuo ensin paljon valetteli pojasta,
Ja puhtaan vaimon käytöksiä parjasi,
Sitt' pisti, minkä tiesi kovin koskevan 15
Sydäntä hellää, käyvän luuhattelijan
Ja talon kunnian häväistävän huoruulla.
Hän syttynynnä ilkeästä kanteesta
Teeskeli lähtevänsä maalle, jäipä kaupunkiin
Ja yöllä tuli sisällen yhtäkkiä 20
Ja kohta vaimon vuoteen viereen hyppäsi,
Kuss' äiti pojan maata oli käskenyt,
Näin nuorukaista tarkoin valvoaksensa.
Hakeissa valoa, hätäillessä orjainkin,
Hän vihan vimmaansa ei enään kestävä 25
Koht' astuu liki, päätä pimeäss' pitelee;
Kuin kerityks' tuntee, pistää miekan rintahan
Ei huolien mistään, kostaaksensa kipunsa.
Kynttilä tuotiin, tuossa näkee poikansa
Ja vaimon puhtaan vuoteellansa makaavan 30
Juur' ensi-unessansa mitään tietämätt;
Sitt' itse rankas' itsens työnsä kostolla
Syökseinsä miekkaan, kun hetas usko paljasti.
Kantajat tästä vaivasivat vaimoa
Riepottain Roomaan yli-oikeutehen. 35
Juur' paha luulo viatonta rasittaa,
Himoavan tavaraa: vahvasti puoltajat
Seisovat vaimon viattoman puolesta.
Augusto vainaalta siis pyysivät tuomarit,
Auttaisi valaa vannottua täyttämään 40
Kuin erhettyvät asian pimeydessä.
Hän pian poisti kanteen kaiken pimeyden,
Totuuden lähteen löysi varsin vakavan,
Hän päätti: vapautettu, vaivan alku rankaistaan
Sill' pojan hukannut ja leski miehestä 45
On surkuteltava, vaan rankaistava ei.
Jos rankaistavat syytökset ois tutkinut
Isäntä perheen, jospa tarkoin valellen
Ois kirvoitellut, eipä totta juurittain
Ois pahoin hävittänyt talouttansa. 50
Ei korva mitään hyljätkö, eik' kohta uskoko:
Sill' usein sekin hairahtaa, kun ei luuliskaan,
Ja viatonta kavaluulla syytetään.
Täss' yksinkertaisillen olkoon varoitus
Ett'eivät koskaan luota toisen luulohon. 55
Sill' erilainen ihmisten on pyrkimys
Tai suosiohon taikka vihaan taipuva.
Se tuttu, jonka itse olet tutkinut.
Tätä nyt olen pitemmältä puhunut,
Kuin liika lyhyys jotain kuuluu loukanneen. 60
Satu 11.
Itse-ansaittu vika valitettava.
Kuohittu hävyttömälle.
Mies kuohittu sai riitaan hävyttömän kanssa,
Ku ilkeill' sanoilla ja pisto-toruilla
Viel' soimas' hälle ruumiins vajavaisuutta:
Kas senpä tähden työtä teen mä vahvemmin
Kuin eheyden todistajat puuttuvat. 5
Mutt' mitäs, hullu, onnen vikaa pistelet?
Se miehen häpiä, minkä its' on ansainnut.
Satu 12.
Usein hyväkin hyljätään.
Kananpoika Päärlylle.
Kuin kananpoika ruokaa rikkaläjästä
Kuoputtain haeskeli, päärlyn huomasi:
Huonossa makaat paikass', kallis kappale!
Oi, jospa arvos arvaava sun äkkäisi,
Niin totta kerran kunnia-kiiltoon pääsisit: 5
Minä, ku sun löysin, etsin ruokaa ennemmin,
En voi sua auttaa, etkä sinä minua.
Tän' niille jutun, jotk' ei minua ymmärrä.
Satu 13.
Työ tekijäänsä kiittää.
Mesiäisten ja Kimalaisten riita, jonka Vapsainen ratkaisee.
Mesiäiset mettä tammen koloon kokosivat,
Niin tätä kimalaiset tahtoi omistaa.
Käräjiin asia tuotiin tutkittavaksi;
Vapsainen tutkii kumpaisenkin tunteva;
Hän päätti oikein molemmille puolille: 5
On ruumis sekä karva yhdenkaltainen,
Niin että siinä pian pettyy viisaskin:
Siis, ett'en päättäis' väärin vastoin valaani,
Niin kumpikin tehkään omaan pesään erittäin,
Niin meden maku rakennuksen haamukin 10
On osottava riitakalun tekijän.
Kimalaiset vastaan, mesiäiset suostuvat.
Siis riidan ratkaisija teki päätöksen:
Nyt selvä ken ei taida, kuka tehnyt on;
Siis mesiäisille mä päätän omansa. 15
Tän sadun sanomatta oisin jättänyt,
Jos kimalaiset toteen olis' tytyneet.
Satu 14.
Ole joskus jouten voidaksesi työtä tehdä.
Aisoopos lasten askareissa.
Atheenilainen näki poikaparvessa
Aisoopon pähkinöillä leikkivän ja seisahti
Kuin hullua naurain. Tuonpa äijä äkkäsi,
Parempi nauramaan kun nauruna olemaan,
Ja laski jousen laukastuna kadulle: 5
No, viisas, selitäppä mitä tein.
Kokoontuu kansaa: tämä vaivaa päätänsä
Jo kauvan, eipä saakkaan mitään selkoa.
Myödytti viimein. Vanha viisas selitti:
Pian murrat jousen aina pitäin jännissä, 10
Mutt' laukeana, tarpeessa on jäntevä.
Näin mieli tarvitseepi joskus hupia,
Ollaksens sitte voimakkaampi miettimään.