Tulevatko he vielä tänne! Niitä jäähyväisiä nyt uudistetaan lakkaamatta.
AMALIA
Hehän tulevat hakemaan Lyyli Ceciliaa — jos olen oikein ymmärtänyt.
Vaan enhän minä tiedä. Joka taholla on pakattu ja pakattu — on ollut
mahdoton erottaa kenen tavaroita... Äiti, minusta ei yhtään pidä
ihmetellä, jos apteekkari vihdoinkin tahtoo asian ratkaistuksi. Hänen
kanssaan on tarpeeksi kauan leikitelty.
TUURE
Seis! Apteekkari on ollut meidän kaikkien pankki. Ja kenenkä me aina
olemme lähettäneet pankkiin? Sinäkään et mennyt isoisän luo, vaan äiti
meni Nordlundille. Niin, niin. Silloinkin, kun sinun sairaalalaskuusi
ei ollut rahaa.
AMALIA
Enkö minä maksanut sitä viimeistä penniä myöten?
TUURE
Kyllä vähitellen. Mutta mikset silloin ottanut isoisältä?
AMALIA
Antaako hän rahaa omiin silmiinsäkään?
TUURE
Mikset sitten itse mennyt apteekkarille?
AMALIA
Onko minun syyni, ettei minulle ole suotu sitä suloisuutta, mitä miehet
rakastavat? En ole itse pyrkinyt tähän elämään — äiti sanoo, ettei syy
liioin ole hänen. En sitten tiedä, mistä menen hakemaan syyllistä.
TUURE
Hautausmaasta — eikö äiti niin sanonut.
RVA SALAVA odottamatta.
Ehkä yläkerrasta.
AMALIA
Yläkerrasta — sanoitko niin, äiti? Mutta mikä ihme sinun on? Oletko
sinä taas ottanut jotakin Nordlundin laatikosta? Kukaties morfiinia,
tai jotain muuta hullutusta. Hänkin kun pitää sellaisia lukitsematta.
RVA SALAVA
Mitä kello on?
AMALIA
Ei tule kysymykseen, että tänä iltana menet sinne. Niinkuin ei sinusta
jo olisi tarpeeksi puhuttu. Mitä asiaa sinulla muka olisi? Hän ehtii
tavata sinut huomenna. Mitä varten sinä sinne lupasit mennä?
RVA SALAVA
Viemään verenpisarani. Kukkaseni tuolta ikkunalaudalta.
AMALIA
Hullutuksia.
TUURE
Mitä sinä nyt taas olet ottanut, puhut aivan sekaisin.
RVA SALAVA
En minä ole sekaisin. Hän pitää niistä. (Nousee verkalleen, vetää
viluisena huivin ympärilleen ja tulee näyttämön etualalle.) Kerran se
kuitenkin tulee jokaiselle viimeinen laiva... (Jää ikkunaan, katulyhdyn
valossa näkyy hänen kasvojensa kalpeus.) Täytyy päästä sovintoon sen
kanssa. Kaikkien kanssa.
AMALIA
Sovintoon — oletteko apteekkarin kanssa riidelleet? Ihmiset sanovat
häntä riitaiseksi. Mutta ei hän minusta ole riitainen. Älä nyt, äiti.
Hän puettaa sinut silkkiin ja samettiin. Ehkä hän lakkaa juomastakin
— ainakin vähentää. Mutta sen minä sanon, että täällä kotona pitää
vihkimisen tapahtua. Ja niin pian kuin suinkin — olettehan te molemmat
jo saavuttaneet kypsän iän — juhlikaa sitten uudessa kodissanne niin
paljon kuin tahdotte.
RVA SALAVA
Älä Jumalan tähden, älä Jumalan tähden.
TUURE
Ota sinä hänet, niin saat hänen silkkinsä ja samettinsa.
AMALIA
No, ei hän nyt minusta ole mikään niin vastenmielinen.
TUURE
Mutta ota hänet.
AMALIA
Cecilia Salavaahan hän rakastaa.
RVA SALAVA hädässä.
Amalia, hyvä rakas Amalia... jos sinä voisitkin ottaa hänet.
AMALIA
Nordlundin kanssa sinä, äiti, kuitenkin olet jaksanut kauemmin
ylläpitää ystävyyttä kuin muiden kanssa.
RVA SALAVA
Niin, niin, niin, mutta...
AMALIA
Ne nyt olivat täyttä hullutusta sellaiset rakastumiset kuin siihenkin
ylioppilaaseen — vailla pontta ja perää...
RVA SALAVA
Uskon että hän suostuisi, jos sinä suostuisit. Katso, voisit jättää
postin, se on sentään rasittava toimi ajan pitkään. Nordlund on rikas,
isoisäkin panisi siihen arvoa. Ehkä sinä voisit rakastua häneen. Tai
oppia pitämään hänestä. Amalia, jos sinä tietäisit minun elämäni...
minä en voi mennä hänelle... pelasta minut!
AMALIA taistelee mielenliikutustaan vastaan..
Vai pitäisi minun pelastaa sinut! Mikä sinulla on hätänä: rakastat,
olet nuori ja kaunis. Etkä koskaan tule vanhaksi. Kun yksi rakkaus
sammuu, syttyy toinen. Ja taas sinä suutelet niinikuin ensi kerran...
RVA SALAVA
Mistä sinä tiedät kuinka minä suutelin ensi kerran.
AMALIA
En tiedäkään. Mutta sanotaanhan sen olevan niin taivaallista. En tiedä,
en tiedä, et mitään antanut minulle. Olit saita, äiti. Minä synnyin
vanhana enkä minä leikkinyt lapsena enkä minä koskaan suudellut — sinä,
äiti, rahaa voin sinulle antaa, kun näillä käsilläni raadan, mutta
auttaa sinua rakkausasioissa, siihen en kykene! (Purskahtaa itkuun.)
TUURE
Odottakaa te, kyllä minä pidän huolen apteekkarista. Vai odottaa
apteekkari Nordlund verenpisaroita — verenpisaroita minun äitini
ikkunalta. Kyllä hän saa verenpisaroita.
Aikoo kiihtyneenä lähteä.
RVA SALAVA pidättäen hänet.
Tahdotko minua todella auttaa, Tuure? Älä mene Nordlundille — onko se
niin kumma, jos vanhuus haluaa verenpisaroita nuoruuden akkunoilta.
Mene Lyylin luo, koeta saada hänet ymmärtämään, että hänen täytyy
lähteä maailmalle nyt tohtorin turvissa. Hänelle ei koskaan tule
tällaista tilaisuutta. Hänen täytyy parantua ja löytää isänsä siivet.
Mene, Tuure, menkää molemmat. Hänen täytyy se ymmärtää. Olen taistellut
hänen kanssaan niin että olen aivan väsyksissä.
TUURE
Kyllä minä apteekkarin vielä tästä tavoitan.
AMALIA
Äiti on aivan oikeassa: milloin Lyylille tulisi tällainen tilaisuus?
Lähtevät Tuuren kanssa makuuhuoneeseen.
Rva Salava astelee viluisena ikkunan luo ja odottaa siinä.
Isoisän ja Sorrin äänet lähenevät yläkerrasta. Tulevat
vähitellen portaille, Sorri edellä, sitten isoisä.
ISOISÄ
Mistä sinä olisit saanut rahaa, hakotukkimies? Luulet voivasi
minua petkuttaa. Elvira, tyttäreni, näkee huonosti — mitä vanhoja
tupakanlentiä lienet minulle rahoina tuonut. Amalia, sinuun luotan:
ovatko nämä oikeita rahoja? Etkö ole siellä? Sibylla, sinuunkin
luottaisin, jos voisit tulla tänne. Missä te sitten kaikki olette?
Oletteko siis jo matkustaneet, kiittämättömät? Eikö ketään ole täällä?
Hakotukkimies pettää minua! Siinä on kiitos siitä että olen antanut
hänen seitsemän vuotta asua kauniissa huoneessani: maksaa velkansa ja
on vapaa — ettet häpeä. Kaikki te nyt olette vapaat. Isoisä on sokea,
isoisää ei tarvita, rahaa on. Kuka on antanut rahaa? Sinäkö, Elvira?
Oletko uskaltanut?
Rva Bask on tullut portaille.
RVA BASK
En hänelle, isä pikku, en yhtä penniä.
ISOISÄ
Mutta kyllä eräälle toiselle.
RVA BASK
Isä pikku, miksen minä saisi tehdä rahoillani mitä tahdon? Ehkä voi
pistää päähäni lähteä matkalle. Minä tahdon minäkin pitää vähän hauskaa.
ISOISÄ
Hupsu, kuka sinulle rikkaan miehen toimitti, jollei isäsi. Ylioppilas
oli köyhä rotta. Jos olisit saanut tahtosi läpi, niin ei sinulla nyt
olisi yhtään mitään. Mutta isäsi ei kuunnellut kyyneliäsi, ja eikö
hyvin käynyt.
RVA BASK itku kurkussa.
Isä pikku — hänen kanssaan olisin ollut onnellinen köyhyydessäkin.
ISOISÄ
Ystävältäsi Tuurelta voit saada kuulla yhtä ja toista köyhyyden
onnesta. Ja ehkä myös tuolta hakotukkimieheltä.
SORRI
Omituista — tässä minulle tänään puhutaan samassa talossa köyhyyden
onnesta ja rikkauden onnesta. Kukaan ei puhu siitä ainoasta, joka on
jonkin arvoista: tunnonrauhasta.
RVA BASK
Hänen kanssaan olisin ollut onnellinen... Tuure, poikani, saa kaikki
mitä minulla on, kun vain hiukkasen pitää minusta... Minä niin kaipaan,
kaipaan... (Lähtee seuraavien vuorosanojen aikana yläkertaan.)
ISOISÄ
Pitää ja pitää — vai kerjäät sinäkin rakkautta. Ja huvimatkoja ja
hauskaa. Matkusta yläkertaan, siinä on sinulle matkaa riittämiin.
No, mene. Toisille ei anneta mitään, ja toisille niin että hukkuvat
ylenpalttisuuteen. (Lyyhistyy lamaantuneena tuolilleen.) Entä poikani
vaimo, onko hänkin jo »matkustanut»? Kuka hänellekin antoi rahaa! Ja
kuinka minä olen häntäkin hoitanut ja ruokkinut. Ja hänen lastaan,
Sibyllaa, joka ei ole edes minun sukuani. Ilman kiitoksen sanaa,
hyvästiä sanomatta. Ja kuinka minä olen teistä kaikista murheen
pitänyt... Rahaa ei kunnioiteta eikä totella — minä sanon sen, että
Jumalaa ei enää ole taivaassa.
SORRI
Luulenpa melkein että Jumala on astunut taivaastaan ja on matkalla
köyhän syntisen postimestari Schultzen tykö.
ISOISÄ
Jumala on matkalla — taas sinä uhkaat minua kuolemalla. No niin, jollei
rahalla enää ole virkaa, niin mitäpä sitten ihmiselläkään...
SORRI
Kuolema on synnin palkka. Mutta ehkäpä teistä vielä tulee iankaikkisen
elämän perillinen, nyt kun alatte päästä irti mammonasta.
Lähtee makuuhuoneeseen.
RVA SALAVA itsekseen.
Kuolema on synnin palkka...
Äänettömyys
ISOISÄ
Köyhä syntinen — eikö talo ole minun? Enkö ole teitä kaikkia ruokkinut?
Sinä, Sibylla, olenko minä syntinen, minä joka olen leikkinyt kanssasi
kuin lapsi? Kun sinä leikittelit paperinukkiesi seurassa, seisoin minä
tuolla ylhäällä ja nauroin, ja se on ollut ainoa iloni... Cecilia
Hordel, sinä, muistelepas vain, oliko kattoa pääsi päällä, kun otin
sinut lasteni opettajaksi! Äitinä sait olla heille. Miksei kukaan
vastaa, oletteko kaikki kuolleet?
AMALIA palaten, puettuna ulosmenoa varten, kädessään paperiin
käärittyjä kukkia.
Hän ei suostu lähtemään ilman äitiä — Lyyli. Hän on aivan taipumaton.
Mutta mitä se isoisä täällä onkaan puhunut? Väinö juuri tuli
sellaisella uholla ja huusi, että »on ihanaa nähdä kuinka kahleet
putoavat».
ISOISÄ
Amalia — sanoitko ettei Sibylla lähde? Sibylla jää! Sibylla ei jätä
auttajaansa ja elättäjäänsä. Sibylla on toista kuin te kaikki.
AMALIA
Odottakaa nyt, isoisä. Sibylla kyllä menee pois meiltä, vaikka hän jää
kaupunkiin.
ISOISÄ
Kaupunkiin — saako hän ehkä jonkin tanssimestarin toimen? (Naurahtelee.)
AMALIA
No, hakotukkimies ja Sylvi, hehän nyt menevät naimisiin, eikö isoisä
ole kuullut? No, Sorri saa paikan osuuskaupan johtajana ja hyvän palkan
ja suuren asunnon. Niin että toinen Raakel pääsee nyt naimisiin ja
heidän luokseen menevät äiti ja Lyyli Cecilia.
ISOISÄ
Hulluja puhut — hakotukkimies kauppa-alalle? No, sitäkö varten hän
täällä on kaiken kesää takonut päähänsä Juudaksen kieltä? Hulluja puhut.
AMALIA
Isoisä uskoo tai on uskomatta, niin se kuitenkin on. (Lähtee ulos.)
ISOISÄ
Papista kauppamies — nauran minä!... Kuka tuli sisään? Sylvikö? Vai
joko sinulla nyt on niin uudet ja kalliit kengät, ettei askeleitasi
enää tunne?
Sylvi on ulko-ovessa kohdannut Amalian ja astuu sisään, kukkaro
kädessä avonaisena, maksaakseen lähetille. Ottaa nopeasti
Sorrin huoneesta vielä jotakin ja vie viimeiset lähetille.
SYLVI ohi astuessaan.
Minä vain täällä olen, isoisä. Nyt on huone tyhjä uutta vuokralaista
varten.
ISOISÄ
Vai niin, rouva kauppaneuvoksetar. Teen kunniaa. Meistä taitaa tulla
virkaveljet mammonassa, minusta ja hakotukkimiehestä.
SYLVI
Isoisä, kyllä Väinö voi palvella Jumalaa uudellakin alallaan.
ISOISÄ
Mutta minäpä en annakaan sinua kauppamiehelle. Eri asia on Jumala, eri
asia mammona.
SYLVI
Antoihan isoisä tyttärensäkin kauppiaalle — Elvira tädin.
ISOISÄ
Silloin tarvittiin rahaa sukuun. Mutta te, ettekö te nyt malta odottaa
siksi että olen kallistanut pääni? Ja niin minä olen teille säästänyt,
etten silmiänikään ole parantanut, jottei teiltä vähenisi. Mutta
enemmän vain olla pitää. Ei riitä asunto isoisän vanhassa talossa
— pitää olla uusi virstanpituinen talo torin varrella ja sillin ja
saippuan hajua.
Sorri tulee huoneeseen.
SYLVI ihmeissään.
Mutta itsehän te olette ajanut meidät...
ISOISÄ
Voi sinua, Sorri, mammonan renki — hakotukkimies oli aatelia sinun
rinnallasi.
SYLVI kauhistuneena.
Väinö, hän puhuu kauheita ja hän on oikeassa...
SORRI
En häpeä tunnustaa, että se valistusmuoto, jota postimestari kutsuu
mammonanpalvelukseksi, oli ensimmäinen herätyksentuoja minun
kaukaisella kotiseudullani.
Sorri ja Sylvi lähtevät makuuhuoneeseen.
Äänettömyys.
ISOISÄ
Keitä täällä nyt on? Vastatkaa. Tunnen sieraimissani, että täällä joku
on. Seela...?
Äänettömyys.
RVA SALAVA käheänä, väsyksissä.
Postimestari Schultze, kysyisin teiltä...
ISOISÄ
Seela, olethan siellä. Mutta ei vain vastata. Taidatte muutkin olla
siellä? Sibylla, joko sinäkin petät minua ja annat minun turhaan
huutaa? Kaikki olette täällä, vaikka petätte minua. Kukapa teille
kustantaisi matkoja. Odottakaa te, lähden vielä tohtorin tykö ja
parannan silmäni — ketä sitten petätte! Mutta se menee kaikki teidän
perinnöistänne.
RVA SALAVA
Postimestari Schultze... kysyisin teiltä...
ISOISÄ
Postimestari ja postimestari — etkö sinä ole ollutkaan kapteenin,
poikani vaimo?
Lyhyt äänettömyys.
RVA SALAVA harvaan ja painolla.
Sen mahdatte te tietää paremmin kuin minä. Kuka se oli, joka sulki oven
ulkoapäin — tekö, tekö sen teitte, postimestari Schultze? Ja tekö sen
taas avasitte aamulla, että kapteeni pääsi ulos ennen kuin palvelijat
heräsivät? (Tuskissaan.) Niin, niin. Mutta miksi, sitä en ole voinut
koskaan ymmärtää. Siitähän on niin kauan, ei voi mitään auttaa. Mutta
miksi sen teitte?
ISOISÄ
Olisit karannut — olit jo tilannut hevosen.
RVA SALAVA
Niin olin. Mutta miksen sitten olisi saanut lähteä? Minun olisi vain
pitänyt lähteä heti kun huomasin. En kärsinyt kapteenia. Mutta olin
kovin nuori... ja turvaton. Olisihan kapteeni saanut rikkaita ja
suurisukuisia. Minun olisi pitänyt huutaa valveille koko talo...
ISOISÄ
Et huutanut — kapteeni oli komea mies, oikein minun poikani.
RVA SALAVA
Älkää, älkää...
ISOISÄ
Mutta kaikkihan kävi hyvin. Kaikki tapahtui hiljaa täällä ylhäällä ja
alhaalla nukkuivat kaikki rauhan unta. Kukaan ei tänäkään päivänä tiedä
asiasta mitään.
RVA SALAVA
Hyvin — sinä yönä särkyi minun elämäni. En ole koko ikäni mittaan
jaksanut paikata sitä. Voi teitä, postimestari Schultze.
Äänettömyys.
RVA SALAVA
Ja miksi... miksi?
Äänettömyys.
ISOISÄ
Cecilia Hordel... onko sinulla vielä kauniit vaaleat hiuksesi? Valo
kulki aina sinun perässäsi ja piti peliään sinun hiuksissasi.
Äänettömyys.
RVA SALAVA
Postimestari Schultze... viisitoista vuotta sitten... Tekö otitte
kirjeet? Vastatkaa: tekö otitte kirjeet, jotka tulivat minulle, ja myös
kirjeet, jotka lähetin?
ISOISÄ
Aioit mennä naimisiin hänen kanssaan ja lentää talosta...
RVA SALAVA
Te siis otitte kirjeet. Ja luitte ne. Sekä hänen että minun. Te näitte
minun odotukseni ja hätäni... Jos minä käsittäisin minkä tähden. Sillä
minä ja lapseni olimme talossanne vain tiellä... Ja sitten tuli se
viimeinen kauhea asia — tällainen päivä se juuri oli kuin tämäkin,
lehdet alkoivat juuri kellastua — istuin ylhäällä kirjoittamassa
kirjettä. Lapsi leikki ja hyppeli helmoissani. Silloin te tulette
ase oikaistuna ja laukaisette. Teittekö senkin tahallanne? Sanokaa,
turmelitteko tahallanne lapseni elämän, vai vahinkoko se oli?
ISOISÄ
Mitä sinä sitä lasta aina suutelit ja rakastit niin ettet nähnyt etkä
kuullut mitään muuta.
RVA SALAVA
Omaa lastani...
ISOISÄ
Näyttelijän lasta. Minun poikani lapset eivät enää olleet minkään
arvoisia...
RVA SALAVA
Mutta tämähän oli orpo ja pienin kaikista.
ISOISÄ
Et suinkaan sinä mitään ymmärrä siitä mitä sanotaan... sanotaan
epätoivoksi. Mitäs sinä. Et suinkaan usko, että voi olla ihmisiä,
joita ei kukaan koskaan ole rakastanut? Ihmisiä, jotka aina vain ovat
pahoja. Etkä suinkaan sinä sitäkään ymmärrä, että sinun vaalea pääsi
oli viimeinen minkä näin, kun kaikki muu jo oli minulle pimennyt — mitä
sinä, Cecilia Hordel.
RVA SALAVA
Mutta ettehän tahdo minulle uskotella, että...
ISOISÄ
... että sinua rakastin. En. Silloin olisin sinut ottanut, hyvällä
tai pahalla eikä siinä olisi kysytty mitään esteitä. Rakastaa ja
rakastaa — sen sinä ymmärrät, Cecilia Hordel. Mutta entä kun ei kykene
rakastamaan. Näkee kuinka muut. Eikä osaa, vaikka hakee kuin sisilisko
auringonpaistetta... (Istuu murtuneena tuolissaan.)
Sorri ja Sylvi ovat tulleet ovelle.
SORRI
Nyt on Lyylikki, pieni sisareni, heitetty Herran haltuun. Ja teille,
postimestari Schultze, sanoisin hyvästi, sillä olen sittenkin päättänyt
lähteä. Raakelini odottaa täällä uskollisesti, kunnes noudan hänet.
Kiitetty olkoon kaikesta Herra, myöskin tästä armon päivästä.
ISOISÄ
Saarnaa sinä, saarnaa — on se toki parempi kuin että mittaat vajavaisia
kyynäriä ja vajavaisia kannuja...
SORRI
Jumalan haltuun. (Menee antamaan kättä isoisälle. Isoisä työntää pois
hänen kätensä ja paiskaa setelit hänen jälkeensä.)
ISOISÄ
Mene, menkää kaikki, niin ettei hiiskahdustakaan kuuluu talossa.
Menkää. (Lähtee väsyneenä yläkertaan.)
SORRI rva Salavalle.
Äiti kai tulee laivalle? Mutta onko äiti sairas? Sylvi, meidän täytyy
äideillemme antaa paljon rakkautta. (Kokoaa setelit, jättää ne
pöydälle.) Sain siis sittenkin nähdä kahleiden putoavan. (Painaa alas
päänsä, seisoen hetkisen kädet ristissä kuin rukoillen.)
Lähtevät hiljaa Sylvin kanssa.
Äänettömyys.
RVA SALAVA
Isoisä raukka, isoisä raukka.
Tuure tulee nopeasti.
TUURE
Lyyli ei lähde ilman sinua, äiti. Olen taistellut hänen kanssaan, olen
väkisin pakannut hänen tavaroitaan...
RVA SALAVA
Hänen täytyy ymmärtää, että tämä on viimeinen tilaisuus. Minä en enää
kykene pitämään hänestä huolta, en senkään vertaa kuin tähän asti...
TUURE
Äiti, onko sinulla vielä joitakin tyhmiä pulvereita? Koeta itse tulla
puhumaan Lyylin kanssa.
RVA SALAVA
En jaksa, en ymmärrä, miksi minua niin väsyttää...
Tohtori Ilmonen tyttärineen tulee, molemmat matkavalmiina,
kukitettuina. Tervehdykset vaihdetaan.
TRI ILMONEN nuortuneena.
Tässä me nyt olemme, rakas rouva Salava.
ANNA iloisesti.
Kai Lyyli Cecilia on valmiina?
RVA SALAVA
Hän on ollut hiukan itsepintainen. Olemme kaiken iltaa koettaneet häntä
taivuttaa.
ANNA
Kyllä hän tulee, kun kuulee, että hänen äitinsä lähtee mukaan.
RVA SALAVA
Hänen äidiltään kyllä taitaa jäädä lähtemättä. Mutta Lyylikki pitäisi
saada ymmärtämään, mikä onni hänelle olisi...
Kuuluu kimakka laivan vihellys.
TRI ILMONEN
Se oli vasta ensimmäinen.
RVA SALAVA
Ehkä minä noudan Lyylin tänne... Tai jos herrasväki vaivautuu...
Menevät Lyylin huonetta kohden. Anna
jää sanomaan pari sanaa Tuurelle.
ANNA
Tämä on ollut kaunis kesä, herra Schultze. En koskaan unohda sitä. Ja
teitä saan kiittää niin paljosta.
TUURE
Olette erinomaisen rakastettava.
ANNA
Hauskaa meillä on ollut. Ja aina oli kaunista. Siksi soisin, ettette
koskaan...
TUURE
Mitäpä minusta.
ANNA
Täytyy olla uskollinen kauneudelle, mitä meille muuten jää...
Tuure suutelee kuumasti hänen kättään.
TRI ILMONEN huutaa.
Anna, tule nyt tänne tekemään parastasi...
ANNA taistellen mielenliikutustaan vastaan.
Hyvästi!
Riistäytyy irti, seuraa isänsä ääntä.
Tuure karkaa ulos.
Tri Ilmonen ja rva Salava tulevat.
TRI ILMONEN
Niin, sitä varten me olemme täällä. Tulettehan mukaan? Te ehditte aivan
hyvin.
RVA SALAVA ravistaen päätään.
Kiitos tohtori.
Äänettömyys.
TRI ILMONEN
Minun täytyy nyt mennä hiukan ajassa taaksepäin. Kapteeni on luvannut
odottaa. Viisitoista vuotta sitten, Lyylin isän kuoleman jälkeen...
miksi te yhtäkkiä lakkasitte kirjoittamasta minulle? Olen koko kesän
halunnut tätä kysyä, vaikkei ole tullut tilaisuutta. Sallikaa minun
nyt saada se tietää. Olinko jollakin lailla teitä loukannut? Olinko
teidän mielestänne epähienoa, että niin heti ystäväni kuoleman jälkeen
kirjoitin teille ehkä liian tutunomaisesti... Tai mikä oli syynä
siihen, että katkaisitte välit?
RVA SALAVA
Ei mikään siitä mitä uskotte, tohtori. En katkaissut välejä. Olisin
niihin aikoihin juuri niin kipeästi tarvinnut ystävää. Teitä olin aina
katsonut meidän molempien läheisimmäksi ystäväksi.
TRI ILMONEN
Te ette tietänyt millä epäluulolla teihin ensin suhtauduin. Ja kuinka
te sitten vähitellen minut voititte... Ja sitten kun vaimoni kuoli,
miten paljon te minua lohdutitte.
RVA SALAVA
Minä?
TRI ILMONEN
Ja sitten kun teidän miehenne oli poissa... Eihän ollut ihme, että
aloin ajatella, että me kaksi yksin jäänyttä ehkä voisimme... Koetin
kirjeissäni olla niin varovainen kuin suinkin.
RVA SALAVA
Niin, niin... Mutta mitäpä niistä puhuu — se on myöhäistä nyt.
TRI ILMONEN
Mutta onko myöhäistä? Kaiken kesää olen sitä ajatellut. Miksi olisi
myöhäistä? Emmekö voisi viettää elämämme iltaa yhdessä...
RVA SALAVA
Teidän kanssanne — eikä koskaan erota!
TRI ILMONEN
Laiva odottaa — ettehän tarvitse paljoa matkaanne.
RVA SALAVA
Eikä kukaan minua täällä kaipaa... (Pääsee järkiinsä.) Kun ette sanonut
tätä eilen. Koko kesän olen odottanut teiltä hyvää sanaa. Eilen illalla
odotin viimeisen kerran, odotin niin, että olin sairas. Sitten...
heitin pois itseni. Mutta se oli kai niin menevä.
Laivan vihellys.
TRI ILMONEN nousee nopeasti.
Puhetapoja, Cecilia — me olemme vanhat ystävät ja me voimme yhdessä
valvoa lastemme tulevaisuutta...
RVA SALAVA
Uskon teidän käsiinne lapseni.
TRI ILMONEN
Hän ei lähde ilman äitiään.
RVA SALAVA
Ottakaa hänet mukaanne, pyydän teitä hartaasti.
TRI ILMONEN
Ja te tulette jälkeenpäin? No, jos sen lupaatte....
Anna tulee nopeasti, nostaa huoneeseen matkalaukun, työntää sitten
Lyyli Cecilian rattaat. Lyylin yllä tumma kaapu ja hattu.
ANNA
Me olemme jo valmiit. Käyn vain hakemassa jonkun auttamaan. (Kiiruhtaa
ulos.)
LYYLI CECILIA
Äiti, meidän täytyy sanoa hyvästi isoisälle. Mene ylös hänen luokseen,
äiti, ja tuo hänet tänne. Menethän, ehkemme koskaan enää häntä näe.
RVA SALAVA
Sinun täytyy yksin lähteä tohtorin ja Annan kanssa.
TRI ILMONEN
Ja äiti tulee heti jäljessä.
LYYLI CECILIA itsepintaisesti.
Vai niin, äiti ei lähde. (Ottaa oikullisen suuttuneena hatun päästään.)
Sitten en minäkään. Ei, en lähde.
TRI ILMONEN
Mutta äiti tulee... Me tahtoisimme nyt koko voimallamme auttaa sinua
tulemaan terveeksi.
LYYLI CECILIA
Minä en jätä äitiä. Mitä minulle aamulla sanoit, äiti: älä jätä minua
sittenkään, vaikka sitä pyytäisin. (Heittää kaavunkin yltään.)
Pitkä vihellys rannasta.
TRI ILMONEN
Minun täytyy siis jättää teidät molemmat. (Huutaa akkunasta.) Anna...
ei tarvita. Ei hän lähde.
Hyvästelee sanattomana, päätään nyökyttäen. Lähtee.
ANNA tulee juosten sisään.
Et tule, Lyyli Cecilia? Ette kumpikaan, te — pahat, pahat. Mutta
autolla minä vielä teidät noudan. Lyyli Cecilia, muista — isäsi siivet!
(Lähtee nopeasti. Pitkä äänettömyys).
Rannasta kuuluu ylioppilaslaulua. Rva Salava asettaa Lyyli
Cecilian tuoliin ikkunaan. Lyyli pyyhkii kyyneliään.
RVA SALAVA
Katso nyt. Mikset lähtenyt?
Äänettömyys.
LYYLI CECILIA
Olen niin onnellinen että jäin tänne. Kuinka minä sinut jättäisin.
RVA SALAVA
Mutta jos meille muuten tulisi ero, niin menethän sitten tohtorin
turviin.
LYYLI CECILIA
Jos sinä menet naimisiin apteekkarin kanssa niin minä tulen mukaan.
Tulen varmasti.
RVA SALAVA
Voihan kaikenlaista tapahtua.
LYYLI CECILIA
Niin, voi. Ajattele mitä kaikkea tänäänkin on tapahtunut. Väinö kertoi,
että isoisä on niin muuttunut. Hän oli sanonut, että oli hänen ainoa
ilonsa, kun minä leikin nukketeatterillani. Ajattele. Nyt ne kaikki
heräävät jälleen ja nytpäs minä vasta leikin, kun tämän tiedän...
Ajattele: hänen ainoa ilonsa! Mitä tekee missä me olemme — kuule, älä
mene apteekkarille, meillä on hyvä täällä. Maailma ei ole suuri vain
noinpäin (tekee liikkeen ulospäin), vaan myös näinpäin: korkealle ja
syvälle. (Hakee muististaan.) Juhla yli työn, yli levon ja sunnuntain,
yli ilon ja kärsimyksen... Mutta äiti, pane maata, olet kovin väsynyt.
Miksi sinä niin tuijotat? Mitä näet?
RVA SALAVA
Kummallista — näen kotini, siellä kaukana...
LYYLI CECILIA
Mutta sehän paloi.
RVA SALAVA
Kivet ja polut eivät pala.
LYYLI CECILIA
Eivät, eivät. Mutta pane nukkumaan. Minä puhun sinulle tuonne sohvalle.
Nyt ne laulavat lähtölaulua...
RVA SALAVA
Lähtölaulua...
Rva Salava on polvillaan Lyyli Cecilian edessä. Kuuntelevat
laulun loppuun. Rva Salava suutelee tytärtään otsalle, käärii
huivin ympärilleen ja laskeutuu sohvalle. Lyyli Cecilia
seuraa elämää ulkona. Hetken perästä tulee isoisä, kädessään
vanha revolveri. Päästyään tavalliselle paikalleen hän
kuuntelee.
ISOISÄ salaperäisenä.
Sibylla, oletko yksin? Menikö äitisi nukkumaan?
LYYLI CECILIA
Postimestari, mikä teillä on kädessä?
ISOISÄ ojentaen revolverin.
Sibylla, muistatko jotakin?
LYYLI CECILIA