En juuri koskaan ole saattanut erottaa milloin hän tulee tuonne
portaisiin. Sentähden hän on joutunut kuulemaan kaikki tyhmät leikkini.
ANNA
Ja vasta nyt viimeisenä päivänä kerrot tuon kaiken!
LYYLI CECILIA
Kerron vain siksi, etten usko tohtorin tapaavan isoisää. Hän pitää niin
varansa.
Äänettömyys.
TRI ILMONEN
Omituista. Lasken tässä juuri, että siitä tulee suunnilleen viisitoista
vuotta, kun minä olin kirjeenvaihdossa äitinne kanssa. Olimme minun
ymmärtääkseni parhaat ystävät, kun äitinne yhtäkkiä lakkasi minulle
kirjoittamasta. En vieläkään käsitä miksi. Johtuu vain mieleeni, kun te
tässä puhutte tapauksista viisitoista vuotta sitten.
LYYLI CECILIA
Minusta tuntuu, että olen kuin verkossa. En voi kävellä sentähden etten
pääse ulos. Takerrun aina...
TRI ILMONEN
Kuka meistä ei olisi verkossa. Näkymättömät langat pitävät meitä
menneiden sukupolvien yhteydessä. Taipumukset ja veren perinnöt ovat
lujana verkkona ympärillämme ja taistellessamme ulos menee koko elämä...
LYYLI CECILIA
Kuinka tohtori on hyvä, kun puhuu minulle näin toverillisesti.
TRI ILMONEN
Näin viimeisenä päivänä ottaa kylpylääkäri itselleen erinäisiä
oikeuksia. Olen sinun isäsi ystävä — sanon nyt »sinä», pikku tyttöni.
LYYLI CECILIA
Minun isäni ystävä — olihan hän hyvä ihminen, minun isäni?
TRI ILMONEN
Hän oli ennen kaikkea voimakas ihminen. Taiteilija hän oli, hänessä
oli väkevä kärsimys ja väkevä ilo. Hän oli kärsimyksestään ja ilostaan
ehtinyt luoda yhden ainoan ihmisen, Hamletin — ketäpä nuori ihminen
epäilyksineen ja kysymyksineen niin haluaisi ruumillistuttaa kuin
sairasta Tanskan prinssiä.
LYYLI CECILIA
Minä tiedän niin vähän isästäni. Äiti ei kerro...
TRI ILMONEN
Muistot, muistot...
LYYLI CECILIA
Tai ehkä se on omatunto. Äiti ehkä on jälkeenpäin pitänyt joistakin
muista. Se on niin kummallista.
TRI ILMONEN
Isäsi ei ollut täyttänyt viittäkolmatta ikävuottaan kun me hänen
ystävänsä jo saatoimme hänet hautaan. Hänestä olisi kyllä tullut
taiteilija. Minne hän tuli, sinne tuli juhla. Ihmiset ikään kuin
vapautuivat. Ja näkivät mikä on oleellista, mikä turhaa. Ja saivat
voimaa...
LYYLI CECILIA
Kun minä pääsisinkin ylös. Juhlaa, juhlaa...!
TRI ILMONEN
Niin... juhlaa yli työn, yli levon ja sunnuntain, yli ilon ja
kärsimyksen.
LYYLI CECILIA
Jumala, auta minua nousemaan!
TRI ILMONEN
Oikein tyttöni, oikein. (Tuntee löytäneensä sairaalle lääkkeen.)
Sinun isäsi... niin, hän... hän säteili lämpöä kaikkea kohtaan mikä
kärsi. Ja hänen vihansa valhetta kohtaan oli kuin hehkuva rauta,
nimittäin sitä, mitä hän piti valheena... Kerran — kuinka selvästi
muistankaan sen illan! — meitä oli tovereita koolla maljan ympärillä.
Hän saapui harjoituksesta, kalpeana, hiukset liimautuneina otsaan.
Kun hän tuli ja näki meidän maisen innostuksemme, pyyhkäisi hän yli
pöydän niin että sirpaleet helisivät jaloissamme, ja sanoi: köyhiä
varten, köyhiä varten! Meillä on täällä hunaja ja makia viini! ja
hän löi rintaansa ja alkoi lausua. Ja hän esitti meille kohtauksen
kohtauksen jälkeen maailmankirjallisuuden suurista runoteoksista. Ja
hän esitti kohtauksia, jotka syntyivät sillä hetkellä ja joita ei pantu
kirjoihin... Mutta vielä nyt näen hänen silmänsä, jotka kuvastavat
jotain joka ei ole tästä maailmasta. Kuulen äänen, joka nostaa ja
tempaa nukkuvat voimat syvyydestään... Niin istuimme vielä aamun
valjetessa. Eikä kukaan meistä ajatellut unta. Ajattelimme vain tekoja
joita meidän piti suorittaa vasta herätetyllä voimallamme... Olimme
sinä yönä nähneet eron valheellisen ja aidon välillä. Sinä yönä päätin
minä puolestani, etten rupea näyttelijäksi...
ANNA
Isä, sinä olet taiteilija, teit tyhmästi, teit väärin... Olet väärällä
uralla, niin hyvä lääkäri kuin oletkin.
TRI ILMONEN
Mahdollista. Minusta tuli enemmän ihmisen ystävä kuin hänen lääkärinsä.
Ratkaisu ei ollut niin aivan helppo... silloin. Sinä yönä sen kuitenkin
tein... Lienen väärällä uralla, mutta sinulle, Lyyli Cecilia Salava,
olen kuitenkin nyt antanut sen lääkkeen, joka voi sinut parantaa: nämä
muistot isästäsi. Sinulle kuuluvat siivet, jotka putosivat isältäsi,
kun hän lähti pois.
Lähtee hiljaa yläkertaan.
LYYLI CECILIA
Isäni siivet...
Äänettömyys. Lyyli Cecilia jää oudon innoituksen
valtaan, purskahtaen sitten rajuun itkuun.
ANNA
No, mutta, no mutta. Älähän toki, älähän nyt noin itke. (Lohduttelee,
kunnes saa Lyylin hymyilemään.) Ja sitten: et saa ruveta kilpailemaan
minun kanssani. Pelkään sinua hiukan. Äläkä uskokaan, että näyttelijän
tie aina on niin helppo ja hauska. Ei. On pahoja arvostelijoita, jotka
katkeroittavat elämää. Eivätkä johtajat aina ole kehuttavimpia: eivät
anna rooleja! Täytyy näytellä palvelustyttöjä, vaikka on syntynyt
kuningattareksi. Niin se kuuluu olevan — minähän vasta nyt oikein
pääsen näyttämölle. Ja sitten: ei ole kappaleita! Ei voi puhaltaa
elämää sanoihin, jotka kumisevat tyhjyyttään. Niin että katso nyt,
Lyyli Cecilia, vaikka sinä tuletkin terveeksi — ja minä olen varma,
että isä nyt on antanut sinulle sen oikean pillerin — niin sellainen
ohdakkeinen tie se on näyttelijän ura. Piikkejä ja piikkejä ja
ohdakkeita — mutta niitä kohden sittenkin vain ponnistamme.
Nauravat molemmat sydämellisesti.
ANNA
Emmekä vaihtaisi tätä kutsumusta mihinkään toiseen... Tiedätkö,
naimisiinkaan en mene sentähden että kokonaan tahdon antautua taiteelle.
LYYLI CECILIA
Vaikka rakastaisit?
ANNA
Hm. Olenhan rakastanut. Vaikken ehkä tarpeeksi. Ei ole ollut ketään
niin kaunista, että hän olisi voittanut kauneuden. Sen kauneuden, mitä
tahdon palvella.
Äänettömyys.
LYYLI CECILIA
Onko tohtori koskaan kertonut sinulle, miksi minun isäni meni naimisiin
äidin kanssa.
ANNA
Äitisi oli kai todella harvinaisen kaunis. Näyttämötaiteilija kai löysi
hänessä kauneuden.
Äänettömyys.
LYYLI CECILIA
Anna... luuletko, että minun äitini voisi saada siellä jotakin työtä?
ANNA
Mitä hän osaa? Teatteriin hän on liian vanha.
LYYLI CECILIA
Niin kai.
Äänettömyys. Soittoa kaukaa.
Tytöt huomaavat yhtäkkiä isoisän portailla.
ISOISÄ kuiskaten.
Sibylla — oletko siellä? Vastaa.
LYYLI CECILIA
Olen.
ISOISÄ
Onko käynyt vuokralaisia? Vastaa.
LYYLI CECILIA
Ei.
ISOISÄ
Ties vaikka olisi käynyt kuinka monta. Oletko ollut siinä koko ajan?
Kuinka ei olisi käynyt vuokralaisia? Katso vain, että minut kutsutaan
tekemään kauppaa. Sellainen kaunis huone. Täytyy jostakin saada
tulojakin, kun kaikki kuluttavat... Sibylla, tule tänne ylös, niin
puhun sinulle. Minulla on sinulle tärkeää puhumista... Se puoskari ei
sinua parantanut, mitäs hän. Minä tiedän parantajan. Sibylla, ethän
sinä tänään lähde — mistäs sinä saisit rahoja, ilman aikojanne vain
pelottelette. Menetkö tänään? Vastaa. Vastaa.
ANNA
Lyyli Cecilian ääntä jäljitellen Menen! Tohtori ottaa minut mukaansa.
ISOISÄ kivahtaen.
Kuka se oli? Se ei ollut Sibyllan ääni. Kuka siellä on?
LYYLI CECILIA
Menen minä, niin te pääsette minusta. Tohtori on hyvä, hän ottaa minut
mukaansa. Hän minut myöskin parantaa.
ISOISÄ
Hän ei sinua paranna. Sen tiedän minä, kuka sinut parantaa.
LYYLI CECILIA
Jos te sen tiedätte, postimestari, niin ette toki olisi voinut olla
niin kova, että olisitte antanut minun maata tässä koko ikäni.
ISOISÄ
Tule tänne, niin sanon sen.
LYYLI CECILIA
Postimestari tietää, etten pääse paikaltani.
ISOISÄ
Meneekö se toinen... se sinun äitisi myöskin?
LYYLI CECILIA
Menee.
ISOISÄ
Älä sinä huuda, minulla on hyvät korvat ja pitääkin olla, tarvitsen
niitä vielä monta vuotta. No, tohtoriko hänen matkansa maksaa, vaiko
apteekkari, senkin vanha haaskalintu? Ja kumpiko hänet ottaa?
ANNA
Se ei kuulu teihin. Pääasia, että hän matkustaa.
ISOISÄ
Kuka täällä on? Eivätkö ne kaikki paraikaa kolistele Baskin lesken
taskuja tyhjiksi ylhäällä? Sibylla, valehteletko sinäkin minulle?
Uskaltakaapa lähteä täältä! Minä en päästä teitä. Vai karkuun te. Kyllä
minä keinot tiedän...
Lähtee kiihottuneena huoneeseensa.
ANNA
Hänhän on kauhea! En minä ole aavistanut. Kuinka et ole kertonut? Sinun
täytyy päästä täältä pois. Täällä on mahdoton olla. Menen heti puhumaan
isälle... Ja jollemme valmistuisi tänään, niin vähän myöhemmin.
LYYLI CECILIA
Tänään menee viimeinen laiva. Sitten on sata kilometriä asemalle.
ANNA
Meillä on vain niin pieni asunto. Ja isähän ei ole rikas. Onko täältä
sata kilometriä asemalle? Mutta toki laiva kulkee niin kauan kuin on
avovettä.
LYYLI CECILIA
Laiva on vuokrattu huomisesta päivästä. Tehtaalle. Jollei siitä tänään
tule mitään, niin ei siitä tule koskaan.
ANNA
Mutta lähtisitkö sinä ilman äitiäsi?
LYYLI CECILIA
Sano itse: voinko jättää äidin?
ANNA
Mutta meillä kotona ei mitenkään ole tilaa niin monelle.
LYYLI CECILIA
Siinä näet. Ei siis ole muuta neuvoa kuin jäädä tänne. Kuunnella hänen
moitteitaan ja uhkauksiaan. Joskus näen unissani, että hän seisoo
revolveri kädessä ja uhkaa minua ja että menen tainnoksiin laukauksesta.
ANNA
Mutta jos se on ollutkin sillä tavalla... Odota nyt, isä ehkä tietää
neuvoa. Isä pitää äidistäsi paljon enemmän kuin hän näyttää. Niin.
LYYLI CECILIA
Sinun isäsi? Oi, jos hän sanoisi sen äidille!
ANNA
Ehkä hän vielä sanoo. Odota nyt, menen heti. Kun ei hän vain olisi
lähtenyt ulos toista tietä ja unohtanut minua tänne.
LYYLI CECILIA
Ei, hänen keppinsähän on täällä.
ANNA
No, sen hän kyllä voi unohtaa. Ei, kyllä he ovat ylhäällä. Siellä
tuntuu olevan muitakin kuin pormestarinna.
Juuri kun Anna on menossa, saapuu Sorri nopeasti ja
näkee tyytymättömänä Annan ja Lyylin ystävällisen suhteen.
Tervehtivät sovinnaisesti.
ANNA
Mitä kuuluu?
SORRI
Neiti Ilmonen ei ole konsertissa?
ANNA
Kaupungin naiset ovat saaneet isän pauloihinsa täällä ylhäällä ja
niin on minun täytynyt odottaa häntä. Me aiomme nyt viedä tämän
ystävättäreni ja hänen äitinsä mukaamme. Parannamme hänet ja sitten
hänestä tulee hyvä näyttämötaiteilija.
SORRI
Lyyli Ceciliasta näyttämötaiteilija! Jos Jumala parantaa hänet, niin
varmaan ei sitä varten, että hänestä tulisi näyttämötaiteilija. Jos
sinulla, Lyyli Cecilia, on ollut sellaiset aikomukset, niin on ollut
Jumalan pilkkaa rukoilla sinulle terveyttä.
LYYLI CECILIA
Väinö, jos sinä olisit kuullut, mitä tohtori kertoi isästäni. Jotakin
niin kaunista. Väinö, silloin tuli mieleeni, että minun pitäisi
täyttää, mitä häneltä jäi kesken. Ehkä olen saanut isäni lahjan...
SORRI
Mitä sinä puhut? Oletko tosiaan niin noiden ihmisten lumoissa, että
olet unohtanut kaikki keskustelumme elämän tarkoituksesta?
LYYLI CECILIA
Väinö, puhu tohtorin kanssa, niin ymmärrät...
SORRI
Sinä tiedät mikä on pidellyt minua tässä synkässä talossa kaikki nämä
vuodet. En ole saanut lukea täällä niinkuin olisi pitänyt. Ja äiti
kaipasi minua loma-aikoina kotiin. Mutta sinä olit täällä enkä hennonut
sinua jättää — tätäkö varten?
LYYLI CECILIA
Älä tuomitse ennen kuin...
SORRI
On surullista, että ihmiseen, parhaimpaankin, niin vähän voi luottaa.
Minun piti neuvotella sinun kanssasi, niinkuin aina ennen, mutta jos
sinä nyt olet tykkänään astunut toiseen leiriin...
LYYLI CECILIA
Puhu, Väinö, onko sinulle jotain tapahtunut. Anna menee heti ylös. Puhu
niinkuin ennen...
ANNA
Tarkoitukseni on heti lähteä. Mutta tässä talossa näytään tätä tyttö
raukkaa riistettävän ja raastettavan niin monelle taholle, ettei hän
voi parantua. Luulin todella sen ajan olevan ohi, jolloin taidetta
katsottiin näillä silmillä.
LYYLI CECILIA
Väinö, älä mene. Sopikaa, te molemmat. Koko kesän se on ollut tällaista
väittelemistä. Minusta tuntuu siltä, että... että uskonto ja taide ovat
yhtä.
SORRI
Uskonto ja taide yhtä — niin, sinun lapsellisessa, puhtaassa mielessäsi
sellaisena kuin se nyt on. Mutta lähde sinä näyttämölle... Siellä
rehottaa synti kaikissa muodoissaan ja ennen kuin tiedät, olet kaulaa
myöten liejussa...
ANNA nauraen.
Ohoh, ohoh, olipa se oikein keskiaikaisen rehevä kuvaus. Kirkon
palvelijat tietysti eivät milloinkaan ole astuneet jalallaan liejuun,
vaan leijailevat kaikki puhtaassa eetterissä...
SORRI
Joka tapauksessa he rehellisesti pyrkivät sitä kohden. Joka tapauksessa
he askartelevat elämän vakavimpien asioiden ympärillä...
ANNA
No, mitä on sitten näyttelijän työ muuta kuin syventymistä elämän
vakavimpien asioiden — ristiriitain ja ongelmien — tulkitsemiseen.
Luuletteko, että näyttelijä ensi-iltana, kun koko hänen olentonsa on
täynnä sitä osaa mitä hänen on käytävä esittämään, kun hän odottaa
esiripun nousemista — luuletteko, että hän on toisessa asemassa kuin
pappi, joka sakastissa kuuntelee saarnavirttä ja jonka hartioille
kiinnitetään kaapu? Kyllä molemmat silloin huutavat avukseen taivaan
voimia.
SORRI
Pappi huutaa avukseen Jumalaa!
LYYLI CECILIA
Mutta Väinö, nehän ovat sanoja. Kyllä Jumala kaikki sellaiset sanat
oikein ymmärtää..
Äänettömyys.
ANNA
Jätän herrasväen nyt rauhaan ja menen puhumaan isäni kanssa.
LYYLI CECILIA
Ei Anna, pieni hetki vielä. Olen koko kesän kärsinyt siitä, että olette
karttaneet toisianne. Kiistelkää aikanne ja tulkaa sitten ystäviksi.
ANNA
Mutta ei minulla ole mitään herra Sorria vastaan.
SORRI
Eikä minulla tietysti neiti Ilmosta vastaan. Tunnen vain, että
syvä juopa erottaa sen maailman missä hän elää siitä, missä minä
elän. Toisessa käydään kauniissa vaatteissa, ollaan kauniita...
ja kohteliaita... ja köykäisiä. Toisessa ollaan kömpelöjä...
raskasmielisiä. Ne ovat nämä maahan kytketyt sielut, joihin minä
kuulun. Heidän kohottamisensa, vapauttamisensa on minun työni. Se
kevyt, leikkivä taide, jonka siunauksesta tässä on niin paljon puhuttu,
ei vetele siellä. Siihen tarvitaan enemmän. Jollen minä jaksa uskoa,
että taide pystyy raskautetuille sieluille korvaamaan uskonnon, niin
saat, Lyyli Cecilia, antaa sen minulle anteeksi. Olen hakotukin mies,
niinkuin postimestari Schultze sanoo, ja tiedän, että nämä sielut voi
maasta nostaa yksin Jumalan kaikkivaltiaan käsi.
ANNA Sorria pitkään silmiin katsoen.
Teistä tulisi hyvä näyttelijä. Niin.
SORRI naurahtaen.
En ole lähtenyt hakotukin äärestä sellaista kutsumusta varten.
ANNA
On niitä, jotka ovat lähteneet sitä varten.
LYYLI CECILIA
Mutta sopikaa nyt.
SORRI
Enkä usko, että Jumala parantaa tätä lastaan sitä varten että hän
rupeaisi näyttelijäksi.
ANNA
Me viemme nyt hänet joka tapauksessa mukaamme, sillä tänne hän ei voi
jäädä.
Menee yläkertaan.
SORRI
Tuhat kertaa parempi on hänen olla tässä kahlehdittuna kuin alkaa
vaeltaa synnin tietä.
LYYLI CECILIA
Mutta entä jos minä pääsisin vapaaksi sitä varten että voisin yhdistää
sen mikä teitä nyt erottaa...
Äänettömyys.
SORRI
Minä kiiruhdin tänne neuvotellakseni kanssasi niinkuin ennen. Ehkä se
on turhaa.
LYYLI CECILIA
Mistä tahdoit neuvotella?
Äänettömyys.
SORRI
Lyylikki, voisitko jäädä tänne, jos minäkin vielä jäisin?
LYYLI CECILIA
Sinä — kuinka sinä voisit jäädä? Sehän on mahdottomuus. Eikö Jumala
kutsunut sinua kirkossa — kuinka voisit jäädä!... Et siis ole saanut
rahaa? Sitten täytyy postimestarin odottaa vuokraansa.
SORRI
Lyyli Cecilia, minulle on tarjottu paikka täällä. Sylvi, tulehan tänne.
(Sylvi tulee.) Kuulehan nyt: minulle on tarjottu paikka osuuskaupan
johtajana.
SYLVI
Osuuskaupan johtajana!
LYYLI CECILIA
Mutta sinähän rupeat papiksi.
SORRI
Johtaja siirtyy pankkiin ja tahtoisi toimittaa nykyisen paikkansa
minulle.
LYYLI CECILIA
Mutta ethän sinä sellaista voi edes ajatella.
SYLVI
Se on kai hyvä toimi — kielsitkö jo?
SORRI
Hän oli lauhalla tuulella, ei ensinkään pistellyt eikä väitellyt...
Sanoi juuri aikoneensa lähteä minua tapaamaan. Siinä sitä sitten
muisteltiin lapsuudenaikoja, ja sitäkin kuinka siellä kotikylässä
jo ajettiin tätä asiaa. Hän piti minulle samat esitelmät, jotka
itse aikoinani olin pitänyt ja todisti, että tie kansan henkiseen
heräämiseen usein kulkee aineellisen valveutumisen kautta — aivan
niinkuin en koskaan olisi siitä kuullut puhuttavan... Tietysti
jouduttiin taas velkoihinkin...
LYYLI CECILIA
Ja sinä?
SYLVI
Varmaan hän myöskin kysyi meidän naimistamme — hän kysyi sitä
minultakin kerran kadulla... enkö jo väsy odottamaan...
SORRI
Vai niin... Sittenhän sitä voitaisiin mennä naimisiin, ja sinä,
Lyylikki, tulla meille!
Äänettömyys.
LYYLI CECILIA
Mutta entä teidän pieni pappilanne, jota te olette ajatelleet seitsemän
vuotta?
SORRI
Jokainen koti voi olla pappila... Lyylikki, jos minä otan vastaan tämän
toimen, niin jätätkö mielestäsi näyttämöhullutukset ja tulet meille?
LYYLI CECILIA
Eihän minun kohtaloni mitenkään saa vaikuttaa sinun päätökseesi.
SORRI
Minun täytyy pelastaa sinut.
SYLVI
Mutta, Väinö, tohtorihan on hyvä ihminen...
SORRI
Teatterilainen, niinkuin tytärkin.
LYYLI CECILIA
Minä en jätä äitiä, sen te tiedätte.
SORRI
Äiti tulee luonnollisesti myöskin meille.
SYLVI
Ja sinun äitisi myöskin, sehän on vanha sopimus.
SORRI
Meillä on vapaa huoneisto ja huoneita yllinkyllin.
SYLVI
Mutta entä me kaksi, me kaksi? (Peittää kasvot käsillään ja pakenee
toiseen päähän huonetta.)
LYYLI CECILIA
Minä en missään tapauksessa tule teille, en missään tapauksessa.
SORRI
Kun edes jätät tuon hullun aikomuksen.
LYYLI CECILIA
Tahtoisin olla yksin nyt.
Äänettömyys. Sorri menee Sylvin luo
SORRI
Mutta Sylvi... mikäs sinulle taas tuli?
SYLVI
Oi Väinö, näinkö pitikin käymän?
SORRI
Eihän vielä ole käynyt mitenkään. Sinuahan minä ajattelin. Niin, ja —
neljäs käsky on ainoa, jota seuraa lupaus.
SYLVI päättäväisenä.
Minä odotan kärsivällisesti meidän pientä pappilaamme. Ja isoisä, hän
saa odottaa rahojaan. Väinö, sinä lähdet ja minä jään tänne...
SORRI
Ajattele toki hiukan sisartasikin, joka on vaarassa. Lyylikki, lupaa
minulle, ettet missään tapauksessa...
LYYLI CECILIA
En mitään minä lupaa, jokainen vastatkoon itsestään. Sylvi, vie minut
makuuhuoneeseen, minun täytyy saada ajatella yksinäni.
SORRI
»Jokainen vastatkoon itsestään» — et tiedä mitä puhut. Mutta minä
tiedän, että minun on vastattava sinusta Jumalan edessä!
Sylvi työntää pois tuolia. Sorri kävelee hetken kiivaasti
edestakaisin, pysähtyy sitten ikkunan luo. Äänettömyys.
ISOISÄ hiljaa tullen portaille.
Sibylla, oletko täällä? Vastaa. Missä sinä olisit, jollet ikkunan
ääressä. Katseletko taas olemattomia? Näetkö kuoleman taakse: mitä
siellä on?... Sibylla... älä lähde pois: minä parannan sinut. Sibylla,
vastaa. Etkö ole täällä? Missä olisit — vastaa. Minä parannan sinut.
Sinä et sitä usko. Mutta minä teen sen. Vastaa. Eikö täällä ole ketään?
SORRI
Minä olen täällä — hakotukkimies.
ISOISÄ hätkähtäen.
Sinä — hakotukkimies. Etkö häpeä kuunnella asioita, jotka eivät ole
sinulle aiotut?
SORRI
Oletteko te, postimestari, hävennyt kuunnella sairaan lapsen leikkejä
satumaailmassaan.
ISOISÄ
Minä kyllä sovin ne asiat Sibyllan kanssa — ne eivät liikuta sinua.
Odotan rahojani. Sen kai olet ihan unohtanut. Morsiamesi onkin jo
pitkin viikkoa valmistanut asiaa ja antanut minun kuulla, että kaikki
kesälliset ansiosi ovat menneet korkoihin. Ja äidillesi. Ja muita
liikuttavia tarinoita. Mutta et minnekään mene ennen kuin olet maksanut
minulle. Takavarikoin tavarasi —, vaikkeivät liene minkään arvoisia,
senkin kerjäläinen!
SORRI kuohahtaen.
Teiltä ainakaan en enää kerjää, saatte kaikki, mitä teille tulee!
Lähtee, lyö kiireesti kiinni ulko-oven.
ISOISÄ
Sibylla — ovatko vieneet sinut ulos? Amalia, etkö jo ole tullut
postista? Käveletkö taas hierojan kanssa — oletko sinäkin tullut
hulluksi?... Sylvi... Tuure, Tuure, olet väkevä, Sibylla ei paina
paljon. Eikö täällä ole ketään. (Epätoivoinen huokaus.) Oi, voi!
Cecilia Hordel... oi voi!
Menee ylös.
Hetken äänettömyys. Amalia tulee nopeasti, ottaa hatun
päästään ja nojautuu ulos. Pienen ajan kuluttua tulee Tuure.
TUURE
Mitä ihmettä — oliko se sinun hierojasi?
AMALIA ärtyneenä.
Hävetä tässä saa silmät päästään... Äiti oli ollut apteekkarilla.
Lundinin piti siellä hieroa eikä hän päässyt sisään, kun äiti oli
siellä. Käveli sitten tuossa pitkin katua ja odotti.
TUURE
Mitä äiti tekee apteekkarilla?
AMALIA
On kai kerjäämässä rahoja sinulle.
TUURE
Ettei hän vain tekisi tyhmyyksiä.
AMALIA
Apteekkari ei anna mitään ilmaiseksi, sen tiedät hyvin.
TUURE ikkunassa.
Ei kuulu eikä näy.
AMALIA
Menisi yksintein naimisiin hänen kanssaan. Silmät tässä saa hävetä
päästään.
TUURE
Kirottu köyhyys.
AMALIA
Kirottu rakkaus.
TUURE
Mitä sinä rakkautta moitit. Sellainen runollinen kohtaus sinulla tuossa
juuri oli ikkunassa, että pois tieltä...
AMALIA
No, aina runollisempi kuin sinun kohtauksesi tätisi kanssa. Hänen
rahojaanko sinä äsken pankissa nostit?
TUURE
Mitä hittoa se sinuun kuuluu.
AMALIA
No, kuuluu senverran, että minun kukkaroni kai nyt jätät rauhaan.
(Lähtee makuuhuoneeseen.)
Tuure jää ikkunaan. Sytyttää savukkeen.
Sylvi tulee.
SYLVI
Mikä Amalian on? Oletko tehnyt hänelle jotakin?
TUURE
On kai samassa kadotuksessa kuin kaikki muutkin.
SYLVI
Tuure, oletko sinä kuullut, että Väinölle on tarjottu paikka
osuuskaupan johtajana ja samalla tarkastajana. Siinä on kovin hyvä
palkka, mutta toiselta puolen kaikki on valmistettu Helsingin-matkaa
varten. Saitko sinä tädiltä niin paljon että voisit antaa muutamaksi
päiväksi?
TUURE
Ottakoon Väinö hiidessä hyvän paikan kun se hänelle tarjotaan...
Rouva Salava astuu sisään kiihtyneenä, sairas puna kasvoilla.
Hän menee pöydän luo, lyö rahapinkan pöydälle ja hengittää
syvään, silmät ummessa. Äkkiä hän avaa ne.
RVA SALAVA
No... niin... Oletteko kaikki täällä... Tässä saatte. Se on... rahaa.
SYLVI
Oikeaa rahaa?
TUURE
Mistä sinä olet saanut?
SYLVI
Tällaiset määrät! Apteekkariltako?
TUURE
Oletko sinä häneltä ottanut nämä rahat?
SYLVI
Älä nyt häntä ahdista, näethän, että hän voi huonosti. Menisit
mieluummin hakemaan tohtoria.
TUURE
Äiti, oletko ottanut nämä rahat apteekkarilta?
SYLVI
Mene hakemaan tohtoria. Hän on täällä ylhäällä. (Huutaa.) Tohtori!
RVA SALAVA
Ei, ei!
SYLVI
Hän pyörtyy...
Tuure juoksee hakemaan vettä.
Isoisä on tullut portaille.
ISOISÄ
Mitä te huudatte? Onko Sibylla sairastunut? Sibylla, vastaa.
SYLVI
Äiti on sairastunut.
ISOISÄ
Äiti? Cecilia Hordel? Hän ei saa kuolla. Minun pitää puhua hänelle...
Antakaa lääkettä. Hän ei saa kuolla...
RVA SALAVA heräten, väsyneenä.
Isoisä, tulkaa... Menkää pois te muut... Isoisä... Menkää... Minun
pitää puhua. Minä en jaksa tulla...
Sylvi ja Tuure ovat poistuneet huoneesta.
ISOISÄ
Noo, se menee ohi. Arvasinhan minä. (Lähtee hiljalleen yläkertaan.)
Tällaista se oli silloinkin... viisitoista vuotta sitten. Ja meni ohi.
Naisista ei koskaan tiedä, koska se on totta, koska kujeilua...
RVA SALAVA
Sovitusta, sovitusta — eikö mistään päin tule sovitusta?
Esirippu.
III NÄYTÖS
Sama huone. Ilta. Sohvalla rva Salava suureen huiviin kietoutuneena.
Soittokoneen ääressä Tuure, katkonaisesti soittaen ja laulaen
Schubertin "Am Meeriä". Ylhäältä kuuluu Sorrin ja isoisän kiivasta
puhelua. Yli hämärän huoneen lattian valuu ikkunoista katulyhdyn valo.
Amalia tuo vasemmalta vasta täytetyn kattolampun ja sytyttää sen.
AMALIA
Kutka tänään nyt oikeastaan matkustavat ja kutka jäävät? Kaikki on niin
erinomaisen salaperäistä. Ja rahaa on. Kaikilla on rahaa. Ja kaikki
ovat vapaat ja riippumattomat ja irvistelevät niille, jotka ovat heitä
vuosikausia elättäneet. Mutta ei mitään kerrota. Väinö Sorri kulkee
pää pystyssä ylös isoisän luo ja lukee siellä lakia niin että seinät
paukkuvat. Tuleva pruustinna jakelee juomarahoja niille, jotka kantavat
pois sulhasen tavaroita. Tuure laulelee, sillä frakki on maksettu ja
liikkeen kassa taas täynnä. Lyyli Ceciliaa tuskin näkee setelipinkan
takaa. Äiti viettää pian häitä rikkaan miehen kanssa. Päivä on siis
jaellut runsaasti kukkasia... Olisi hauska tietää, kutka matkustavat.
Mutta kaikki ovat niin erinomaisen salaperäisiä. Noo, pianhan se
nähdään. Laiva höyryää jo rannassa.
Äänettömyys. Muutama pianoakordi.
AMALIA
Äiti ei taida jaksaa nousta. Tohtori ja näyttelijätär lupasivat vielä
tulla ennen laivan lähtöä.