Vaikka Kustaa Vaasan oli onnistunut karkoittaa tanskalaiset maasta,
eipä hän kuitenkaan vielä saanut moneen aikaan elää täydessä rauhassa.
Ei pelko ulkomaalaisista vihollisista lakannut silloinkaan, kun
Kristiern Tyranni viimein v. 1532, niinkuin ennen on kerrottu, joutui
Tanskan kuninkaan Fredrik I:n vangiksi. Kohta sen jälkeen näet syttyi
taas ankara sota Kustaan ja hänen entisen liittolaisensa, Lybeckin
kaupungin välillä. Heidän välinsä oli jo kauan aikaa ollut rikonnainen.
Ruotsin kuningas valitti, että he kaikellaisilla tyhjillä syillä olivat
ylen määrin koroittaneet heille maksettavaa velkaa. Lybeckiläiset
puolestaan olivat vihoissaan siitä, että Ruotsissa vasten sovintoa
sallittiin hollantilaisten juuri silloin alkaa kaupankäyntiä
Itämerellä. Olipa Lybeckissä juuri näinä aikoina kaksi kunnianhimoista,
alhaissäätyistä miestä päässyt ylimpään valtaan. Ne olivat seppä
_Markus Meyer_ ja kankuri _Yrjö Wullenweber_, jotka kaupungin alhaisen
kansan avulla olivat kumonneet entisen rikasten sukujen vallan ja
ruvenneet edellinen pormestariksi, jälkimäinen raatimieheksi. Nämät
miehet kiihoittivat lybeckiläisten muutenkin jo liiallista röyhkeyttä.
Jollei Ruotsin ja Tanskan[1] kuninkaat, sanoivat he, jotka meidän
avullamme ovat päässeet valtaan, tahdo tehdä meille mieliksi, niin
voimmehan heidän kruununsa antaa jälleen Kristiernille takaisin. He
kokosivat siis suuren sotavoiman ja määräsivät ylipäälliköksi
_Oldenburgin kreivin_,[2] joka oli Kristiernin sukulainen, ynnä oman
pormestarinsa Meyerin.
He toivoivat kumpaisessakin valtakunnassa saavansa puolustajia.
Suomessa he olivat salaisen kirjevaihdon panneet alulle _Juhanan, Hoyan
kreivin_ kanssa, jonka hallussa oli Viipurin, Savonlinnan sekä Kokemäen
linnat alustoineen. Tämä oli saanut Kustaa Vaasan sisaren puolisokseen
ynnä mainitut suuret läänitykset. Sittenkään ei se voinut kiinnittää
röyhkeän saksalaisen uskollisuutta. Hän oli v. 1529 kuninkaan käskystä
käynyt lybeckiläisten puheilla velan maksamisen johdosta ja ollut liian
myöntyväinen sovinnon teossa. He olivat saaneet mielin määrin määrätä
velan summan sekä muut ehtonsa. Sovinnon oli kreivi kunniasanallaan
taannut. Sittenpä, kun ei kuningas tahtonut hänen antamiinsa ehtoihin
tyytyä, Hoyan kreivi suuttui ja rupesi Lybeckin puolelle. Kustaan
käskystä, joka näistä salavehkeistä oli saanut tiedon, vartioi _Eerikki
Fleming_ valppaasti kaikkia kreivin tekoja; se luultavasti esti häntä
Suomessa julkista sotaa alottamasta. Hän purjehti siis v. 1534 pois
Viipurista. Fleming, joka häntä ajoi takaa, saavutti hänet ja hävitti
laivat Räävelin edustalla. Mutta kreivi oli päässyt maalle,
eikä Räävelin raati tahtonut luovuttaa häntä Flemingin käsiin.
Pakolainen pääsi siis onnellisesti Lybeckiin, missä hän pääsi yhden
armeijanosaston päälliköksi. Hänen linnansa Suomessa valloitti Fleming
yhdessä vanhan sotatoverinsa Niilo Grabben kanssa lyhyen piirityksen
perästä.
Tanskassa sitä vastoin Lybeckin apulaisten vehkeet näkyivät paljoa
paremmin onnistuvan. Molemmat isoimmat kaupungit, Kööpenhamina
ja Malmö, ilmoittivat heti julkisesti pitävänsä lybeckiläisten
puolta. Niinikään myös talonpoikainen kansa sekä saarilla että
Ruotsin puoleisissa mannermaakunnissa nousi aseisiin, polttaen
aateliskartanoita, murhaten aatelisperheitä ja vaatien takaisin
Kristierniä, joka oli koettanut vapauttaa heitä orjuudesta. Mutta
Kustaa Vaasan voimallisella avulla nuori Tanskan kuningas Kristian
III (Fredrik 1 oli kuollut 1533) sai kuitenkin sekä sisäiset että
ulkomaiset vihollisensa kukistetuiksi. Ensiksi Ruotsin sotavoima
vangitsi Meyerin ja karkoitti Hoyan kreivin, jotka Skoonessa komensivat
vihollisen väkeä. Seuraavana vuonna 1535 suomalainen Eerikki Fleming,
joka oli asetettu Ruotsin laivaston päälliköksi, sai loistavan voiton
_Bornholman_ kohdalla. Sopimattoman tuulen vuoksi lybeckiläiset lyhyen
vastarinnan perästä alkoivat painua Juutinraumalle päin. Mutta Fleming
ei heitä niin helpolla päästänyt. Hän ajoi takaa amiraalilaivallaan,
joka oli nimeltään Iso Kraveli, huolimatta siitä, että ensin hänen
tanskalaiset ja preussiläiset liittolaisensa ja vihdoin myös melkein
kaikki hänen omatkin laivansa jäivät hänestä jäljelle. Hän laski
vaan eteenpäin, pitäen koko ajan silmällä vihollisen amiraalilaivaa
"Mikaelia", joka pakeni hänen edestään "koukutellen", kertoo vanha
aikakirja, "niinkuin kettu kahden koiran edessä". Saavutettuaan sen
vihdoin ja upotettuaan sen pohjaan, ei hän siihenkään vielä tyytynyt.
Hän laski nyt aivan vihollislaivaston keskitse ja ampua paukutti
kaikille haaroille, kunnes lybeckiläiset peräti hajosivat pakoon.
Edemmäksipä ei nyt kyennyt Iso Kravelikaan enää heitä seuraamaan; niin
pahasti olivat sen omat mastot sekä purjeet vikaantuneet.
Myöhemmin saavutti ja hävitti kuitenkin Fleming Lybeckin laivaston
tähteet ja auttoi sitten maaväkeä Kööpenhaminan sekä Malmön
piirittämisessä. Lopun koko sodasta teki viimein voitto, jonka Kristian
III saavutti Fyenin saarella. Siinä kaatui muiden muassa Hoyan kreivi,
ja vanha ruotsalainen maapetturi, arkkipiispa Trolle sai myös
surmahaavan. Vangittu Meyer teloitettiin, ja vastoinkäymisistä
vihastunut kansa riisti Wullenweberiltä hänen virkansa. Lybeckissä
pääsivät rikkaat suvut jälleen valtaan, mutta entistä mahtavuuttaan ei
tuo ylpeä Hansa-kaupunki enää saavuttanut. Se oli ollut ja mennyt iäksi
päiväksi. Tanskan valtakunnassa myöntyivät kaikki kuuliaisesti Kristian
III:nnelle. Paha vaan, että samassa talonpoikien orjuus siinä maassa
tuli uudestaan ja entistään lujemmin vahvistetuksi.