Piispana Turussa oli tänä aikana _Martti Skytte_, vihitty virkaansa v.
1528 yhdessä useampien ruotsalaisten piispojen kanssa. Vasta nyt,
Vesteroosin valtiopäivien jälkeen, Kustaa kuningas uskalsi sallia
edellisinä vuosina tyhjäksi jääneitten piispansijojen täyttämisen.
Tähän asti oli hän sitä estänyt, syystä että hän pelkäsi sitä suurempaa
vastarintaa tuumillensa, mitä enemmän olisi piispoja. Nytkin hän
vastoin vanhaa tapaa itse valitsi uudet hiippakuntien kaitsijat.
Suomen hiippakunnan suhteen saattaa hänen vaalinsa näyttää vähän
kummalliselta. Sillä uusi piispa oli munkki, ja hän kuului
dominikaaniveljeskuntaan, joka kaikkina aikoina on kaikkein kiivaimmin
ja voimallisimmin puolustanut katolisen kirkon uskontoa uusia oppeja
vastaan. Vieläpä oli Martti Skyttellä pelättävä valtakin, koska hän
ylikaitsijana hallitsi kaikkia dominikaaniluostareita Ruotsin
valtakunnassa sekä myös Norjassa ja Tanskassakin sen lisäksi. Mutta
kuningas, joka tunsi miehensä perinpohjin, oli vaalinsa kuitenkin hyvin
viisaasti tehnyt. Skytte oli juuri semmoinen mies, minkälaiseksi Kustaa
kirkonpaimenensa tahtoi. Hän oli hiljainen ja hyvänsävyinen
mielenlaadultaan. Turhaa oli siis pelätä, että hän vastustaisi uusia
muutoksia. Toiselta puolen oli myös hänen hiljaisuutensa parhaana
takeena siitä, ettei hän ehkä, niinkuin muutamat piispat Ruotsissa,
olisi liian innokas puhdistaja.
Itse opin ja menojen muutosten suhteen näet Kustaa kuningas vielä kauan
aikaa edelleen noudatti suurta varovaisuutta. Uudet piispat vihittiin
aivan katolisella tavalla. Ottipa vihkijä, Strengnäsin piispa Pietari,
heiltä sen juhlallisen lupauksenkin, että he perästäpäin, niinpian kuin
mahdollista, hankkisivat itselleen paavin vahvistuksen.
Melkein yhtä varovaiset olivat myös vielä v. 1529 pidetyn _Örebron_
pappiskokouksen päätökset. Lutherin nimeä ei uskallettu sielläkään
mainita. Kirkonmenoihin niinikään ei koskettu yhtään, paitsi että
muutamat pikkupyhät poistettiin. Kuitenkin on tämä kokous
kirkkohistoriassamme sangen merkillinen sen johdosta, että sen
päätökset valmistivat vastaista kirkonpuhdistusta. Useista katolisen
kirkon menoista näet annettiin jo tässä tilaisuudessa protestanttisen
opin mukainen selitys. Kuvien esim. sanottiin olevan kirkonseinillä
Kristuksen sekä pyhien miesten muistona eikä sitä varten, että kansa
niitä kumartaisi. Vihkivesi ei pese pois syntiä, vaan tuo ainoastaan
kasteen mieleen. Toivioretket ovat tehtävät hyvien saarnaajien
kuulemista varten, eikä synninaneen ansaitsemisen toivossa j.n.e. Näitä
selityksiä piti pappien lukea kansalle kaikissa kirkoissa ja muutenkin
saarnata ainoastaan Jumalan puhdasta sanaa, viran menettämisen uhalla.
Mutta siksi että papit sekä papiksi aikovat itsekin saisivat tiedon
Jumalan puhtaasta sanasta, oli tästä lähtien kaikissa kouluissa sekä
tuomiokirkoissa joka päivä pidettävä luento pyhästä raamatusta.
Luterilaiset saarnaajat, joita kuningas tämän päätöksen mukaan lähetti
jokaiseen hiippakuntaan, otettiin monin paikoin sangen huonosti
vastaan. Papit sekä kouluteinit ajoivat heidät kivillä ja kangilla
pakoon. Turussa ei tiedetä tämmöisiä vallattomuuksia tapahtuneen.
Luultavasti esti sen Skytte piispa, vaikka kyllä, niinkuin hän
kirjeessä kuninkaalle ilmoittaa, sielläkin "uusi oppi oli outo ja
vastahakoinen" useimmille kanungeille.
Vuodesta 1540 alkaen käytiin Suomessa vihdoin vanhojen menojenkin
kimppuun. Pari vuotta ennen oli kuninkaan hoviin tullut saksalainen
pappi nimeltä _Yrjö Norman_, jolla oli Lutherin ja Melanchtonin
suosituskirjeet matkassaan. Oikeastaan oli hän lähetetty Kustaan
vanhimman pojan opettajaksi, mutta pian hän oli siinä määrin osannut
taivuttaa puoleensa kuninkaan suosion, että hänet määrättiin kaikkien
kirkko-asioiden ylimmäiseksi kaitsijaksi Ruotsin valtakunnassa. Siinä
toimessa hän heti ryhtyi repimään juurineen viimeisetkin paavilaiset
rikkaruohot ja muodostamaan Ruotsin valtakunnan kirkkoa samanlaiseksi
kuin hän kotimaassaan Saksassa oli sen nähnyt. Nyt hylättiin kuolevien
voiteleminen pyhällä öljyllä. Nyt kiellettiin pyhien miesten
rukoileminen, vihkiveden käyttäminen ja palmujen vihkiminen ynnä monta
muuta tämmöistä menoa. Nyt myös useimmat korkeat katoliset pappisvirat
poistettiin, sitä myöten kuin niiden viimeiset pitäjät kuolivat.
Loukasmessut, joita kuolleiden sielujen puolesta pidettiin, olivat
enimmäksi osaksi jo aikaa sitten vaienneet, koska niitä varten
lahjoitetut varat olivat ryöstetyt; nytpä ne kokonaan kiellettiin.
Ehtoollisessa ruvettiin antamaan maallikoille kalkkia.
Näitäkään kuninkaan käskemiä muutoksia ei Skytte estänyt. Mutta
luultavasti ei hän, joka sydämensä pohjasta vielä lienee ollut
puolikatolinen, kuitenkaan voinut kokonaan salata mielipahaansa, sillä
viime vuosina hän nähtävästi menetti kuninkaan suosion. Ottipa tämä
viimein v. 1545 häneltä pois kaikki virkatilat ynnä kymmenysveron,
mitkä hän siihen asti vielä oli saanut pitää. Syyksi sanottiin, että
piispa ei ollut tarkoin suorittanut sovittua vuosimaksua. Skytten
täytyi nyt tyytyä 16:een tilaan, jotka Kustaa hänelle elatukseksi
määräsi, ynnä vapaaehtoisiin lahjoihin, joita hän saattoi
kirkkoherroilta saada.
Pahoillamielin ja väsyneenä Skytte pari vuotta myöhemmin heitti
virkatoimensa nuoremman apulaisen tehtäviksi. Parin vuoden kuluttua hän
jouluk. 30 p. 1550 otti elämästäkin eron ja nukkui kuolemaan.