lakkaamatta. Nyt otti hän pitkän, vieressään olevan laivakiikarin ja
tarkasteli samoja tienoita vielä tarkemmin.
Parkaasi tuli yhä lähemmäksi rantaa, jolla jo taisi nähdä tuskin
huomattavan veden kuohun. Ranta näytti melkein veden rajaan kasvavan
metsää ja ainoastaan kaita viileke maata metsän ja veden välissä olevan
korallihiekalla peitetyn. Muutamat kukkulat olivat peitetyt heikolla
kasvullisuudella, vaan enemmän kaukana olevat näyttivät paljailta,
samoin kuin ehkä koko ympärillä oleva maakin, joka ainoastaan kostealla
merenrannalla näyttää runsaampaa kasvullisuutta.
Katteini ei näyttänyt olevan oikein tyytyväinen rantamaan muodon
kanssa; sillä hän kiikarilla katseli sitä useamman kerran, pysähtymättä
mihinkään erikoiseen paikkaan.
Tuuli oli nyt tykkänään lakannut; mahdollista oli, että se oli
kääntynyt kaakkoon, joten vuoret ja kukkulat estivät sen täällä
tuntumasta. Ei minkäänlaista ilmanvetoa huomannut ja aurinko oli
polttanut rakkuloille miesten kaulat ja kädet. Vaan tästä he eivät
saaneet pitää lukua. He eivät voineet jäädä tähän odottamaan tuulta,
sillä siten olisivat tehneet olonsa yhä vaarallisemmaksi, koska nyt jo
vesivaransa olivat melkein loppuneet. Ainoa keino ehkä pelastua, oli
soutaa niin kauan kun voimansa riittivät.
Tavaran-hoitajan täytyi taas ryhtyä työhön ja samoin toinenki perämies
vuoroitteli laivamiesten kanssa, sill'aikaa kun Black piti perää.
Katteini Oilytt yksinään ei piitannut mistään, katselihan vaan maata
useamman kerran kiikarin läpi ja joi viinaa sitä enemmän, koska vettä
piti säästää.
Sill’aikaa olivat kulkeneet pienen Melville-lahden poikki ja soutivat
nyt sen luoteiseen niemekkeesen, joka ylempänä näytti olevan iso
tasainen lakeus. Auringon-laskun aikana huomasi katteini halkeaman
eräässä mannermaan vuoressa ja tässä toivoi hän löytävänsä raitista
vettä. Tosin ei yöllä rohkeaisi nousta rannalle; vaan hän päätti,
ettei tästä tienoosta lähdettäisi ennen kuin oli saatu tietää, minkä
laatuista maa oli. Siellä täällä oli joukko pieniä saaria; hän antoi
miesten illan viileässä ilmassa soutaa vielä kello yhdeksään, pyysi
sitte hyvin kohteliaasti, mutta samalla vakaasti, Black'in laskemaan
likimäiselle hietasaarelle, jossa piti viettää yötä. Seuraavana aamuna
päättäisivät, mitä piti tehtämän ja mihin suuntaan lähdettämän; kohta
karahtelikin kokka hietarannalle, jollen laivamiehet tyytyväisinä
hyppäsivät, saadakseen vielä kerran ojentaa puutuneet jäsenensä.
TOINEN LUKU.
Raittiin veden etsiminen.
Saaren pohjaisella, korkeimmalla paikalla kasvoi tosin muutamia
pensaita ja laivamiehillä oli hyvä halu tehdä niistä valkea; vaan tämän
kielsi Black tykkänään, koska, jos mannermaalla heidän läheisyydessään
todella kuljeskeli mustia ihmissukuja, ei ollut tarpeellista
sopimattomalla ajalla ja varten vasten ilmoittaa haaksirikkoisten
tuloa, semminkin kun tuli näkyisi koko lavealle rantamaalle.
Katteinille ei tämä kielto ollut mieluinen. Hän oli edeltä kättä
iloinnut saavansa väriä vettä, tehdäksensä groggia siitä vesi-osastaan,
jonka hän tarkoin iltaa varten oli säästänyt; vaan hän ei voinut antaa
päinvastaista käskyä ja mukautui siis hänkin perämiehen käskyyn. Jos
mannermaalta löytäisivät vettä, jota hän ei epäillyt, ajatteli hän
seuraavana iltana nousta jollekin saarelle, ja kun eivät silloin enää
tarvitsisi peljätä mustia roistoja, valmistaisi hän rauhassa rakkaan
grogginsa.
Mukavasti maaten lämpöisellä hiekalla viettivät he yönsä hyvästi tämän
leveysasteen miedossa ilmanalassa. Hyönteiset eivät heitä myöskään
vaivanneet ja heiltä puuttui ainoastaan raitista ja kylmää lähdevettä,
voidaksensa vielä kerran mielinmäärin täyttää janoansa. Vaan olihan
maa tuossa vastapäätä; tekihän katteinin mieli sinne, jossa seuraavana
päivänä ehkä olisivatkin, ja sitte piti käännyttämän Itä-intian
saaristoa kohti — jos ei vaan se vaivaloinen soutaminen olisi ollut.
Kaikki eivät kuitenkaan tänä yönä maanneet; Black ei sitä sallinut.
Kaksi miestä täytyi maata venheessä, sillä eihän voitu tietää,
mitä saattoi tapahtua; sillä perämies ajatteli mustista asukkaista
kaikenmoista pahuutta. Senlisäksi hän määräsi vartiaksi yhden miehen,
jonka sijaan joka tunti astuisi toinen. Itse tahtoi hän vartioida
aamupuhteella, koska, jos villeillä on tarkoitus hyökätä jonkun matkuen
kimppuun, lie melkein aina säästävät sen aamupuhteesen, jolloin
vartioimista ei tahtonut muille uskoa.
Senkin puolesta oli joidenkuiden valvominen tarpeellinen että parkaasi
pysyisi vedessä, ettei se luoteen aikana taas jäisi kuivalle maalle,
jolloin se epätasaisen lastinsa vuoksi helposti halkeaisi vuotavaksi.
Muutoin näyttäytyi pelkonsa mustien suhteen olleen perätön; sillä heitä
ei vähääkään häiritty ja kaikesta näkyi ettei heitä paitsi yhtään
inhimillistä olentoa ollut koko tienoolla. Päivän tultua tarkasti Black
turhaan pitkällä laivakiikarilla rantaa. Nousevaa savua ei huomattu
missään ja yhtä vähän taisi muutakaan epäilyksen alaista keksiä. Ehkä
tämä niemeke, mikä se kartan jälkeen täytyi olla, oli tällä kertaa
tykkänään asumaton; sillä hän tiesi hyvin, ettei Austraalian villeillä
suvuilla ole pysyväistä asuntopaikkaa, vaan että he kulkevat paikasta
toiseen.
Näin ollen, ei veden etsintäretki mannermaalla ollut ollenkaan
vaarallinen, vaikka ei Black uskonut sen onnistumista, senmukaan kun
hän oli maan luonnosta kuullut kerrottavan. Vaan se oli katteinin tahto
ja sitä paitsi eivät sittemmin tarvitsisi nuhdella lisiänsä, etteivät
viimiseen saakka koitelleet enentää vesivarojansa. Tosin heiltä täten
meni hukkaan kokonainen matkapäivä, vaan häntä lohdutti sekin seikka,
ettei tänäkään aamuna tuullut hiukkaakaan. Taas olisi heidän täytynyt
tarttua airoihin, jota kulkutapaa merimies enimmän vihaa.
Katteini Oilytt oli kaiken tämän antanut tapahtua, piittaamatta
vahdista tai muusta. Hietarannalle nostetulla matrassillaan joi hän
vielä iltasella "jäykän" grogg'insa ja poltteli nysä-piipullansa, jonka
tehtyä hän, varjeltuakseen yökasteesta, veti korvillensa villapeitteen;
hän makasi rauhallisesti auringon nousuun, jolloin Black hänen herätti,
koska ei yksikään silmänräpäys saanut hukkaan mennä.
Aamiainen oli pian syöty; sillä kun syötiin kylmää ruokaa, ei sitä
kauan tarvittu valmistaa. Parkaasi oli myös Maten huolenpidon kautta
pidetty vesillä ja kun taas kaikki istuivat määrätyillä sijoillansa,
soudettiin iloisella mielellä maata kohden.
Black seisoi sill’aikaa kokassa ja katseli rantaa kiikarilla, kun taas
katteini Oilytt istui perässä, laskeaksensa siihen kohtaan, jossa,
ympärillä olevista kukkuloista ja rantapensaista päättäen, näytti
siltä, kuin pieni joki siinä laskisi mereen.
Mitä lähemmäksi maata tulivat, sitä varmemmiksi tulivat tässä
päätöksessänsä ja kuu olivat paikan kohdalla huomasivat maan sisälle
pistäyvän lahdekkeen kaidan suun.
"No, Black", sanoi katteini, jättäen ruotelin alaperämiehelle, "mitä
olen teille sanonut? Eikö tämä ole joki? Jos olisimme seuranneet teidän
neuvoanne, uiskentelisimme nyt merellä ja työskentelisimme kaikin
voimin tyynellä vedellä, siksi kun väki alkaisi nurista ja ei enää
taitaisi soutaa.
"Sydämestäni toivon, katteini Oilytt, teillä olevan oikein", sanoi
Black, "vaan ei se vielä ole varma, koska tämä yhtä hyvin saattaa olla
pieni lahti."
"Vai niin, te ette siis usko vielä? sanoi Oilytt äkäisesti.
"Täällä näyttää olevan liian monta mangrove-pensasta", vastasi perämies
kohottaen olkapäitään, "ne eivät menesty maavesien läheisyydessä; vaan
mahdollisesti kyllä voimme lahdekkeen pohjukassa tulla lähteelle.
Kaikessa tapauksessa täytyy meidän koittaa ja huomannemme myöskin
kohta, kuinka asian laita on."
Senjälkeen ei mitään puhuttu; sillä venhe laski suoraan lahdekkeen
suuta kohti ja Black puisteli ainoastaan päätään, kun hän kahden sylen
syvyydellä näki korallisärkkien vetäytyvän lahdekkeen poikki. Korallit,
näet, yhtä vähän kuin mangrovepensas, eivät menesty suolattomassa
vedessä ja suuremman joen suu tässä taas ei voinut olla, sillä silloin
olisi tämän pitänyt olla paljoa syvemmän. Vähäinen lähde pohjukassa ei
luonnollisesti taitanut vaikuttaa sinne eikä tänne ja olisi kuitenkin
riittänyt enentämään heidän vesivarojansa.
Vaan pensaita lähetessään tuli suurempi huomaavaisuus tarpeelliseksi,
nähdäkseen, josko täällä lahdekkeessa, vaikka aamulla ulompaa katsoen
eivät huomanneet savua, ehkä voisi löytyä syntyperäisten asukasten
venheitä, joita välttämättömästi tässä piti olla, jos villit
oleskelivat näillä rannoilla. Mitään semmoista ei kuitenkaan voitu
keksiä. Päinvastoin riippuivat maailman kummallisimman puun, mangroven,
joustavat ja pitkät oksat paksuissa melkein läpipääsemättömissä
köytänneissä veden pinnalla ja Black ei edes voinut löytää paikkaakaan,
johon venheen voisi sijoittaa; tuskin kanoottivenekään olisi voinut
tunkeutua tämän kasvullisuuden läpi ja heidänkin täytyi siis hakea
tämän lehtilabyrintin aukkoa ylempänä.
Venhe kulki hitaasti määrättyä suuntaansa ja taidettiin jo huomata
lahden korkeintaan olevan penikulman pitkän, jos se ei ylempänä tehnyt
mitään polveketta. Lahden muoto ei miellyttänyt katteinia. Hän tunsi
myöskin hyvästi mangrovepuun omaisuuden siertää suolatonta vettä,
vaan hän muisteli kuitenkin nähneensä tätä puulajia jokien varsilla
ainakin niin pitkällä suupuolesta, kuin merivesi ulottui ja kasteli sen
tuhansin tavoin luikertelevia juuria. Miksi ei asian laita tässä voinut
olla sama?
Venhe tuli tällä aikaa aina syvemmälle lahteen. Mangrovepuiden
takana oli tosin korkeampi maa; sillä siellä näki selvään toisen
puulaadun tummemmat ja kiiltävät lehdet, jotka eroitti mangrovepuun
vaaleanvihreistä. Mangrovekaistale saattoi kuitenkin olla kuuden- tai
kahdeksankymmenen jalan levyinen ja etteivät mitenkään tämän läpi
pääsisi, sen tiesivät laivamiehetkin; sillä jos venheenpituisen matkan
olisivatkin päässeet eteenpäin, olisivat sitte ainakin tarttuneet
joustaviin ja kierteleviin juuriin. Yhtä mahdoton oli kirveelläkään
raivata tietä, kun useimmat näistä olivat veden alla.
Aina enemmän lähenivät lahden pohjukkaa, joka jo vähän kaiteni.
Rannalla piti majaansa joukko villikyyhkysiä ja papukaijoja; sillä he
näkivät useita kertoja koko laumoja näitä, joista etenkin jälkimäiset
lensivät rääkyen puusta puuhun ja parvissa täyttivät näiden latvat.
Viimein tulivat lahden pohjaan, vaan eivät kuitenkaan pensasten
välitse voineet keksiä lahden jatkauvan syvemmälle. He kulkivat pitkin
köynnösten äärimäistä laitaa ja kun eivät muuta voineet keksiä kuin
mangrovepensaita, tahtoi katteini raivostuneena murtaa tien näiden
läpi. Vaan siitä hänen täytyi luopua; sillä kun olivat syrjälle
taivuttaneet etumaiset peräänantavat oksat ja vetäneet venheensä siten
saatuun tilaan, näkivät edessään semmoisen juurien, oksien ja kantojen
sekasotkun, että pienen kanoottivenheenkin olisi täytynyt palata
takaisin. Heidän täytyi siis nopeammin kulettaa parkaasi aukealle
vedelle; sillä jos luode kohtasi heitä mangrovepensasten seassa,
tiesivät varmasti saavansa istua siinä sekasotkussa kahdeksan tai
yhdeksän tuntia.
"Juuri niinkuin ajattelen", sanoi Black suuttuneena, kun taas olivat
päässeet väljemmälle vedelle, "ei yhtään juotavaa vettä tässä kurjassa
maassa ja niinpä uskon, ettemme semmoista löydäkkään, jos vielä
matkustaisimme päivän matkankin maan sisälle”.
"Te ette vieläkään usko", sanoi katteini Oilytt, joka myöskin oli
huonolla tuulella, "vaan saatte anteeksi antaa, jos minulla on
toisenlainen ajatus. Tämän lahdekkeen suhteen olemme tosin erehtyneet;
vaan minä muistelen lukeneeni austraalialaisten jokien suussa melkein
aina olevan suolaista vettä, joka muuttuu juotavaksi vasta ylempänä
maan sisällä. Semmoista löydämme ainakin siellä."
"Vaan kuinka tulemme sinne herra katteini?"
"Mangrovepensasten läpi sinne emme pääse; meidän täytyy taas ulos
tästä lahdekkeesta. Vaan sillä kohdalla, jonka sivu aamulla sousimme,
tulee korkeampi maa melkein vedenrajaan ja koska siinä seisovat
mangrovepensaat eivät ole kuuttakaan jalkaa korkeat ja näyttävät
kasvavan ainoastaan veden äyräällä, voimme hyvin siinä nousta maalle ja
sen pitää tapahtuman silmänräpäydessä".
"Ja sitte lähettää retkikunta maan sisälle?"
"Se on luonnollista⁴.
"Vaan jos tämä tapaa lauman villi-ihmisiä?"
"Entä sitte, eikö meillä ole pyssyjä ja ampuvaroja? Me näytämme niille
mustille roistoille tien Tuonelaan, jos olisivat kyllin hävyttömät
hyökkäämään päällemme; sitä paitse tarvitsemme vaan lauaista yhden
kerran, voidaksemme olla vakuutetut heidän näkymättömiin pakenevan
vuorillensa. Mustat eivät toden totta voi pitää puoliaan."
Black nosti olkapäitään; hän tiesi hyvin olevan turhan väittää
esimiestänsä vastaan, kun tämä kerran oli jotakin päättänyt. Nyt hän
tiesi tämän ajatuksen maallenoususta, ja jos hän tätä ei tahtonut
seurata, ei hän liioin voinut asiata muuttaa. Katteinilla oli oleva
edesvastaus kaikesta.
Parkaasi oli taas kääntänyt kokkansa merta kohden. Väki ei ollut
tyytyväinen, että turhaan oli soutanut lahteen; vaan kun katteini
varmasti väitti vettä likitienoilla löytyvän, alkoivat itsekin
sitä uskoa; sitä paitse oli heillä toivo päästä maalle, ja tämä on
aina suuri viehätys merimiehelle, semminkin, kun niin kyllästyvät
laiva-elämään kuin Boreas'en väki — vaikka tosin saman katteinin
tähden. — Kaikessa tapauksessa olisi se vaihettelevaista, ja kun
merimiehet ylimalkaan eivät piittaa likimmästä tulevaisuudestaan,
eivät nämäkään ajatelleet, miten seikat myöhemmin muodostuisivat.
Peräti pitkä ei matka Intian valtameren yli likeisimmille saarille
saattanut olla, ja jos vaan tuulisi, jotta saisivat heretä soutamasta,
olisivat ehkä hyvinkin lyhyen ajan perästä turvaisessa satamassa.
Airot liikkuivat taas rivakasti kun tahtoivat mitä nopeammin päästä
maan ympäröimästä lahdesta, ja ei puoltakaan tuntia kulunut, ennenkuin
parkaasi taas oli hiukan ulompana rannasta, että katteini voisi määrätä
paikan, mihin maalle nousisivat.
Tosin olivat he lii'an lähellä maata voidakseen nähdä rantamaata
kokonaisuudessaan; vaan Oilytt ei tahtonut soudattaa ulommaksi, koska
siten olisi aikaa kulunut ja miehet ehkä turhanpäiten vaan väsyneet.
Tässä oli toinen paikka yhtä hyvä kuin toinenkin ja kuin tultiin
semmoiselle paikalle, missä katteini mangrovepensasten takana ja tuskin
parinkymmenen askeleen päässä rannasta näki korkeita puita tummine
lehtineen ja pandanuskasvin pitkät, terävät lehdet, viittasi hän toisen
perämiehen kääntämään kokan sinnepäin ja muutaman minuutin perästä
raappi raudoitettu pohja korallihiekalla.
Että olivat siis maalla, oli ainakin varma, ja mangrovepensaat
kasvoivat niin harvassa, etteivät voineet heidän maalle nousuaan estää.
Melkein joka paikasta taisi näiden läpi tunkeutua; vaan nyt tuli
tarpeelliseksi määrätä, miten miehistö jaettaisiin, voidakseen sekä
tehdä edellä mainitun retken maan sisälle kuin myös samalla vartioida
parkaasia. Sillä kuka tiesi, eikö mustat ihmiset olleet likitienoilla,
ja siinä tapauksessa oli hyvinki luultava niiden jollakin nyt
kätketyllä kanoottivenheellä etsivän rannalta parkaasin ja vievän sen
hyvänä voittosaaliina mukaansa.
Katteini olisi itse mielellään jäänyt venheesen, sillä se olisi hänestä
ollut mukavanpa, vaan hän häpesi tehdä sitä Black'in vuoksi, joka
vaaraa maalla näkyi pelkäävän. Tälle tahtoi hän näyttää, ettei hän
ainakaan ollut pelkuri; sitä paitsi ei hän muilla luullut olevan niin
suurta tietoa maisemista, että he maan ulkonäöstä jo voisivat päättää
sen paikan, jossa puro tahi lähde olisi löydettävänä, — sillä mitään
jokea ei nyt enää hänkään luullut tapaavansa.
Mukaan otettavia miehiä valitessa oli välttämätöntä ottaa semmoisia,
jotka taitaisivat käsitellä pyssyä ja tähän toimeen varsinaiset
laivamiehet harvoin kelpaavat, jos eivät sotalaivassa siihen ole
harjaantuneet. Katteinin kysymykselle vastasi Bob ennen paljon
ampuneensa, jonka vuoksi taisikin satuttaa pilkkaan, vaan Jim sitä
vastoin vakuutti ei tietävänsä pyssystä muuta, kuin että laukaus läksi
sen suusta, kun perässä olevaan liipasimeen painoi, vaan selitti myös
paremmin voivansa käsitellä kurikkaa ja tällä lyödä miehen lailla.
Kirvesmies ei liioin tahtonut kuulla puhuttavankaan ampumisesta ja
tavaran-hoitaja selitti, kun huomasi kukaties saavansa jäädä venheelle,
tekevänsä kaikki, mitä häneltä vaadittiin, kun vaan ei tarvitsisi ampua.
"No poikaseni", sanoi katteini Oilytt, "jos niin on, niin saat kulettaa
sitte ruokavarojamme, sillä venheessä et myöskään voi olla miksikään
hyödyksi. Siis jäävät kirvesmies ja Jim venheelle, koska tähän täytyy
jättää kunnon merimies; vaan teitä neuvon etenkin, ett'ette koske
puteliani. Me muut seitsemän olemme kylliksi riittävät tekemään tämän
lyhyen retken ja sinä Jim lykkäät venheen ulos niin kohta kuin olemme
maalla ja soudat jonkun matkaa vesille, jossa taidat laskea ankkurin
pohjaan. Jos näet jonkun mustista olennoista, vaikka en heitä luule
parinkymmenen penikulman sisällä olevan yhtään ainoata, saat ampua
kiväärisi. Taitanethan edes sen verran pyssyä käsitellä?"
"Taidanpa niinkin ja myös latatakin uudestaan; vaan saada sattumaan,
siitä en voi vakuuttaa."
"Ei se haittaa, tähtää vaan siihen suuntaan, jossa jotakin epäilyksen
alaista huomaat ja katso vaan sitte, että olette aina väljällä vedellä,
etteivät taida uimalla tulla luoksenne."
"Vaan katteini Oilytt", kysyi Black, "eiköhän olisi parasta panna myös
Ovens venheen vartiaksi? Voimmehan kuuden miehen lähteä retkelle, vaan
jos jonkun sattuman kautta kadottaisimme venheen, sitte ainakin olemme
auttamattomasti hukassa; sillä tälle rantamaalle tuskin konsaan laivat
purjehtinevat, joilta taitaisimme apua odottaa."
"Kuus miestähän meitä oikeastaan on, Black", sanoi katteini, "sillä
tavaran-hoitajaa tuskin voinemme mihinkään puolustukseen käyttää; Jim
ja kirvesmies ymmärtävät hyvinkin hoitaa venheen, semminki, kun ainoana
toimenaan on sen soutaminen kylliksi loitolle rannasta. Jim, sido
paikalla yhteen kaksittain tyhjiä putelia, että jokainen meistä voi
saada pari halttuunsa. Joko pyssyt ovat siinä kunnossa, että niitä voi
käyttää?"
"Tänä aamuna tarkastin ne itse ja panin niihin uudet nallit. Varminta
kuitenki olisi ensin paukauttaa latingit ilmaan, jos se ei matkaan
saattaisi liian kovaa jyskettä."
"Se taas ei ole tarpeellista. Luultavasti ovat ne käytettävässä
kunnossa tahi oikeammin sanoen, emme niitä ollenkaan tarvitse — ja
ainoastaan sen vuoksi otamme ne myötä, kun emme tahdo maalle mennä
aseettomina. Te, tavaran-hoitaja, sisäänpakkaatte kuitenki kaksi
putelia vettä, kolme putelia viinaa ja riittävässä määrässä kuivaa
leipää ynnä savustettua lihaa pariksi ruokaveroksi; enempää emme
tarvitse. Ehkä jo päivälliseksi voimme palata takaisin, vaan paras on
olla varuillansa. Black saa ripustaa kaulaansa laivakiikarin, minä
puolestani otan pienen teleskooppini."
Black viivytteli. — Katteinilla tosin oli edesvastaus kaikesta, mikä
koski laivaa tahi miehiä; vaan mitäs tämäkään auttoi heitä, jos
todella joku onnettomuus sattui venheelle. Täydellisesti hän ei voinut
luottaa kirvesmieheen. Tämä oli viekas ja livertelevä henkilö, joka
ei konsaan vastustanut katteinia, muutenkaan ei kelvannut mihinkään,
koska oli laiska kaikessa työssä ja näiden syiden tähden siinä määrässä
laivamiesten vihaama, ettei kukaan muu, kuin tavaran-hoitaja, tahtonut
seurustella hänen kanssaan. Jim sitä vastoin oli kunnon laivamies,
vaan myöskin, jos vähinkään tilaisuus tarjousi, ahnas väkeviä juomia
nautitsemaan; menettelisikö hän nyt venheessä toisin? tuskin. Vaan
Black oli liiaksi merimies heittäytyäkseen pitemmäksi aikaa näin
synkkiin mietteisin. Tosin tunsi hän vaaran, jossa olivat, paremmin
kuin katteini ja ei pitänyt sitä suinkaan vähäisenä; vaan katteini
Oilytt'illä oli sama pula ja jos hän tässä käyttäytyi kevytmielisesti,
sai hän vastatakin seurauksista!
Tarpeelliset valmistukset olivat nyt tehdyt. Miehet olivat saaneet
pyssynsä ja laivamiekkansa. Sitä paitsi sai jokainen kaksitoista
patruunaa ja ne molemmat putelit vyöllensä ripustettaviksi,
tuodaksensa niillä vettä. Sillä aikaa kuormitti katteini onnettoman
tavaran-hoitajan niskoille ei ainoastaan määrätyt muonavarat, vaan myös
venheesen jääpiä varten kuusi tyhjää putelia; — sitä paitsi antoi hän
vielä hänelle oman kaksipiippuisen pyssynsä siitä syystä, kun hänen
täytyi, niin hän sanoi, kanneskella ja hoitaa kiikaria.
Tavaran-hoitajan nuriseminen ei auttanut, sillä katteini ei ollut
kuulevinansakaan ja tuskin kymmenen minutin kuluttua läksi se pieni
retkeiliä-kunta liikkeelle, mursiihe mangrovepensasten läpi ja saapui
pian korkealle ja kuivalle maalle, jolla se voi astua rivakasti
eteenpäin.
Black, joka kerran ennen oli oleskellut yhden vuoden Austraalian
sisämaassa ja siellä jotenki tullut tuntemaan mustain asukasten tapoja,
katseli sill’aikaa tarkoin maata, jos jossakin voi keksiä näiden
jälkiä; vaan hän ei keksinyt mitään epäilyksen alaista ja joskin he
olivat enemmän maan sisällä, eivät he näyttäneet tällä osalla meren
rantaa kuljeskelleen. Ja mitä heillä täällä olikaan tekemistä? —
Kalastamassako, kun ei rannoilla näkynyt mitään kanoottivenheitä? Tahi
metsästämässäkö? Vaan muuta täällä todellakaan ei ollut saatavana kuin
villilintuja ja metsähedelmiä.
Eräs miehistä — kokkipoika — kuuristui maahan ja otti ylös pudonneen
hedelmän. Se oli suuren plommonin näköinen, vaan maistoi, kun hän
varovasti puri sitä, hyvin hyvältä ja, vaikka ei ollut peräti mehukas,
sammutti janon oivallisesti.
Muutamia askelia siitä keksivät he puun, josta tuuli oli heittänyt
alas paljon hedelmiä, että ne melkein peittivät maan. Vaan kovaksi
onneksi olivat muurahaiset syöneet suurimman osan niistä, että jälellä
oli vaan muutama vahingoittumaton. Ainoastaan ne, jotka täysikypsinä
viimeimmäksi olivat maahan pudonneet, olivat koskemattomat ja todella
niin imelät kuin sokuri ja daadelipähkinäin makuiset. Miehet täyttivät
sivumennen taskunsa näillä saadakseen tiellä syödä.
Katteini oli ottanut pienen kompassin myötänsä ja tämän mukaan päätti
mennä lahden mangrovepensasten sivu, sillä hän yhä vielä luuli siellä
löytävänsä ainakin vähäisen puron. Tätä suuntaa taisivat he esteettä
kävellä; sillä pensaat eivät missään olleet heidän tiellään ja ylempänä
olevain kukkulain kaltavuus näytti paikan mihin heidän oli pyrittävä.
Tuskin he tätä suuntaa olivat seuranneet parisataa askelta, kun metsä
harveni. Siinä kohdassa oli joko järvi tahi aukea maanpaikka ja
rotevasti tunkeutuivat he eteenpäin päästäkseen, tälle paikalle.
Kau'an ei tarvittu viipyäkään; maa yleni pieneksi kunnaaksi, tässä
loppui metsä ja samalla myös melkein kaikenlainen kasvullisuuskin.
Ainoastaan niukka heinän kasvu näkyi maassa, joka oli keltaista
kuivaa savea, mistä siellä täällä samanvärisiä hiekkakivenlohkareita
yksitoikkoisesti pistäytyi esille. Kokonaisuudessaan oli näkyala sangen
surkea ja tienoo näytti tarjoovan kaikkea muuta, vaan ei vettä.