Koska olen kiitollisuudenvelassa Teidän suvullenne, jota en tahdo
nimeltä mainita, ja koska olen saanut kuulla Teidänkin yhtyneen siihen
seikkailijajoukkoon, joka on ruvennut entisen lontoolaisen, nykyisen
dunkirkeläisen kauppayhtiön Jaakko ja Kumppanin palvelukseen, katson
velvollisuudekseni lähettää Teille tämän ajallaan tulevan ja salaisen
sanoman, että Teidän toivomanne laivat ovat tulleet karkotetuiksi pois
rannalta saamatta mitään lastia maalta ja että länsimaakuntien asukkaat
ovat päättäneet pyyhkiä nimensä pois koko kauppayhtiöstä, koska sen
asiat epäilemättä joutuvat häviölle. Siinä toivossa, että käytätte
hyväksenne tämän ajallaan tulleen sanoman ja pidätte huolen omasta
turvallisuudestanne,
pysyn Teidän nöyrimpänä palvelijananne
Nihil Nimetön.
Herra Ralph Mareschalille,
Mareschal-Wellsin isännälle.
Huolellisesti ja joutuisasti.
Sir Frederickin nenä venyi pitkäksi ja hänen muotonsa musteni, kun tämä
kirje oli luettu, ja herra Vere huudahti: "Mitä! Tämähän koskee juuri
meidän hankkeemme pohjaa! Jos englantilaiset ovat karkottaneet Ranskan
laivaston ja sen kanssa tulevan kuninkaan, niinkuin tämä kirottu
paperilippu näyttää sanovan, niin missä tilassa me sitten olemme?"
"Juuri samassa kuin tänä aamuna, luullakseni", arveli Mareschal, yhä
vielä nauraen.
"Ei millään muotoa -- ja hiiteen tuo teidän sopimaton ilonne, herra
Mareschal -- tänä aamuna me emme vielä olleet julkisia kapinoitsijoita,
niinkuin me nyt olemme teidän aikaansaamanne hullutuksen kautta, vaikka
teillä oli taskussa kirje, josta näitte, ettei meidän yrityksellämme
ollut minkäänlaista menestyksen toivoa."
"No niin, no niin, tiesinkin että näin sanoisitte. Mutta, ensiksikin,
minun ystäväni Nihil Nimetön ja hänen kirjeensä saattavat olla paljasta
lorua; ja toisekseen, minä tahdoin näyttää teille, että olen
kyllästynyt puolueeseen, jolta ei synny mitään muuta valmista kuin
illalla tehtyjä rohkeita päätöksiä, jotka aamulla haihtuvat
viininhöyryn kanssa tietymättömiin. Nyt ei hallituksella ole miehiä
eikä sota-aseita varattuna; muutamien viikkojen kuluttua on sillä
yltäkyllin kumpiakin. Nyt on koko kansa intohimoisesti hallitusta
vastaan; muutamien viikkojen kuluttua, jos omanvoitontavoittelu, pelko
ja penseä haluttomuus, jotka nytkin jo pistävät silmään, saavat tehdä
tehtävänsä, on ensi-into jäähtynyt yhtä kylmäksi kuin jouluilma.
Sentähden, koska minä puolestani olin päättänyt hypätä kaivoon, olen
pitänyt huolen siitä, että tekin joutuisitte sinne yhtä syvälle kuin
minäkin. Ei siinä auta pulikoiminen; te olette kauniisti joutuneet
vetelään, nyt teidän täytyy kahlata sen läpi toiselle rannalle."
"Te olette väärässä, ainakin mitä tulee toiseen meistä, herra
Mareschal", virkkoi Sir Frederick Langley ja soitettuaan kelloa hän
käski sisääntullutta apulaista viemään sanan hänen palvelijoilleen,
että he heti paikalla laittaisivat itsensä sekä hevoset valmiiksi.
"Te ette saa jättää meitä, Sir Frederick", pyysi herra Vere, "meidän
täytyy tarkastaa sotamiesluettelomme."
"Minä lähden vielä tänä iltana, herra Vere", vastasi Sir Frederick, "ja
lähetän teille kotoa kirjeellisesti päätökseni tästä asiasta."
"Vai niin", virkkoi Mareschal, "ja lähetätte tuomaan rakuunajoukon
Carlislesta, joka samassa saa ottaa meidät vangeiksi? Katsokaa, Sir
Frederick, minä puolestani en tahdo tulla yksin jätetyksi enkä
petetyksi; ja jos te tänä iltana lähdette Ellieslaw'n kartanosta, niin
ette pääse muutoin kuin minun kuolleen ruumiini ylitse."
"Hyi häpeä, Mareschal!" moitti herra Vere, "kuinka pikaisesti te
ymmärrätte väärin meidän ystävämme aikomukset! Minä olen varma siitä,
että Sir Frederick laskee vain leikkiä; sillä jollei hän olisikaan niin
kunniallinen mies, että meistä luopuminen voisi johtua hänen mieleensä,
niin ei hän kuitenkaan voi olla muistamatta, että meillä on täydet
todistukset käsissä hänen osallisuudestaan tähän hankkeeseen sekä hänen
hartaasta toimeliaisuudestaan sen hyväksi. Hän ei myöskään voi olla
tietämättä, että ensimmäinen ilmoittaja on hallitukselle sangen
tervetullut mies, ja että, jos kysymykseen tulee, kuka ensiksi saa
viedyksi sanan asiasta, me helposti voimme ehtiä muutamia tunteja ennen
häntä."
"Sanokaa: 'minä ehdin', älkääkä: 'me', kun puhutte siitä, kuka
tämmöisessä petoksessa voi ennättää edelle; minä puolestani en pane
hevostani juoksuun tuommoisen palkintopikarin saamiseksi", lausui
Mareschal, hampaittensa välistä lisäten: "Aika kelpo konnapari tämä,
jolle mies voi uskoa kaulansa!"
"Ei minua voida peloittelemalla estää siitä, mitä pidän sopivana",
virkkoi Sir Frederick Langley, "ja ensi tehtäväni on lähteä Ellieslaw'n
kartanosta. Ei minulla ole mitään syytä pitää sanaani semmoiselle", hän
katsahti Vereen, "joka ei ole pitänyt lupaustansa minulle."
"Missä suhteessa", kysyi herra Vere viitaten kädellään ja pyytäen
kuumaverisen sukulaisensa olemaan hiljaa, "ja millä tavalla olen syönyt
teille antamani sanan, Sir Frederick?"
"Kaikkein syvimmästi ja kipeimmästi koskevassa asiassa -- te olette
pettänyt minua aiotun sukulaisuusliittomme suhteen, jonka, niinkuin
hyvin tiedätte, piti olla valtiollisen liittomme panttina. Neiti Veren
ryöstö ja takaisintuonti, kylmyys, jolla hän aina minua kohtelee, ja
tyhjät korupuheet, joilla te aina häntä puolustatte, ovat, sen nyt
näen, pelkkiä verukkeita, siksi että maatilat, jotka perintö-oikeuden
nojalla ovat teidän tyttärenne omat, pysyisivät vielä edelleen teidän
hallussanne, ja että te saisitte minut välikappaleeksenne tähän hulluun
vehkeilyyn, syöttämällä minua toiveilla, joita ette kuitenkaan aio
täyttää."
"Sir Frederick, minä vannon kaiken pyhän kautta -- -- --"
"Minä en huoli enää mistään vannomisista; te olette jo liian kauan
narraillut minua", vastasi Sir Frederick.
"Jos te meidät jätätte", sanoi herra Vere, "niin olemme me, ja samoin
tekin, sen tiedätte, auttamattomasti hukassa. Kaikki riippuu siitä,
että pysymme yksimielisinä."
"Antakaa minun pitää huolta itsestäni", vastasi paroni. "Mutta jos se
mitä sanotte, olisikin totta, niin tahtoisin mieluummin joutua hukkaan
kuin antaa kauemmin narrailla itseäni."
"Eikö mikään -- mikään takaus voi saada teitä uskomaan sanaani?" kysyi
herra Vere tuskissaan; "tänä aamuna olisin viskannut tämmöiset
perättömät syytökset teille vasten kasvoja, niinkuin loukkaukset
ainakin; mutta nykyisessä tilassa ollen -- -- --"
"Te näette, että teidän viimeinkin täytyy tehdä täyttä totta, eikö
niin?" keskeytti Sir Frederick. "Jos te tahdotte saada minut uskomaan
itseänne, niin ei ole muuta kuin yksi keino, joka voisi vaikuttaa
minuun -- antakoon tyttärenne minulle kätensä vielä tänä iltana."
"Niin äkkiäkö -- se ei käy laatuun", vastasi Vere; "muistakaa toki
hänen äskeistä pelästystään, meidän nykyistä hankettamme."
"En ota korviini mitään muuta kuin hänen oman suostumuksensa, jonka
hän antaa minulle alttarin edessä. Onhan teillä kappeli täällä
kartanossanne, onhan kirkkoherra Hobbler täällä seurassamme -- antakaa
tämä todistus rehellisyydestänne tänä iltana, niin me olemme taas
yksissä sekä sydämin että käsin. Jos te nyt kiellätte, kun suostuminen
olisi teille niin suureksi eduksi, niin kuinka voin luottaa teihin
huomenna, kun olen julkisesti ottanut osaa teidän hankkeeseenne, enkä
enää voi peräytyä?"
"Saanko siis ymmärtää asian niin, että meidän ystävyytemme, jos tulette
minun vävykseni tänä iltana, on pysyvä entisellään?" kysyi herra Vere.
"Aivan pettämättömästi ja rikkoutumattomasti", vastasi Sir Frederick.
"Sitten", lausui herra Vere, "vaikka teidän vaatimuksenne on kovin
äkillinen, epähieno ja minun rehellisyyttäni epäilevä -- Sir Frederick,
lyökää kuitenkin tähän käteeni -- tyttäreni on tuleva teidän
vaimoksenne."
"Tänä iltana?"
"Tänä iltana", vastasi herra Vere, "ennen kello kahtatoista."
"Omasta vapaasta suostumuksestaan kuitenkin, toivoakseni", sanoi
Mareschal, "sillä minä vakuutan teille molemmille, hyvät herrat, etten
aio ristissä käsin katsella kuinka minun kaunis serkkuni pakotetaan
avioliittoon."
"Rutto tuohon tuittupäiseen hupsuun!" mutisi herra Vere. Sitten hän
sanoi ääneensä: "Hänen omasta vapaasta suostumuksestaanko? Mitähän te
minusta luulettekaan, Mareschal, kun arvelette tarpeelliseksi sekaantua
tähän asiaan, ja suojella tytärtä isäänsä vastaan? Luottakaa siihen, ei
hän ole millään muotoa vastahakoinen menemään Sir Frederick
Langleylle."
"Tai pikemmin saamaan Lady Langleyn nimeä, eikö niin? Totta maar', se
on luultavaa kyllä! -- onhan monta muutakin naista, jotka olisivat
hänen kanssaan siinä yhtä mieltä. Minä pyydän anteeksi, mutta tuo
äkillinen vaatimus ja suostumus hiukan huolestutti minua hänen
puolestaan."
"Ainoastaan kosimisen äkillisyys minua hiukan peloittaa", virkkoi herra
Vere, "mutta kenties, jos tyttöä ei saada kohta taipumaan, Sir
Frederick myöntyy..."
"Minä en myönny mihinkään, herra Vere -- teidän tyttärenne käsi tänä
iltana, tai minä lähden, vaikka sydänyölläkin -- se on viimeinen
sanani."
"Suostun siihen", sanoi herra Vere, "ja jätän teidät nyt tänne
keskustelemaan sotahankkeistamme sillä välin kun menen valmistamaan
tytärtäni tähän äkilliseen muutokseen."
Näin sanoen hän jätti seuralaisensa kahden kesken.