Hän oli noussut pystyyn ja siepannut sanomalehden. Hän puristi sitä
koettaen pidättää sanoja, jotka pyrkivät hänen huulilleen. Lady Helena,
Mary, Robert ja Glenarvan katselivat häntä ymmärtämättä mitään tästä
selittämättömästä kohtauksesta.
Paganel näytti äkkiä tulleen hulluksi. Mutta tätä kiihtymystä ei
kestänyt kauan. Hän tyyntyi vähitellen; ilo, joka loisti hänen
katseestaan, sammui; hän istui paikalleen ja sanoi tyynellä äänellä:
-- Olen käytettävissänne, mylord, milloin tahdotte. Glenarvan ryhtyi
jatkamaan kirjeen sanelua, joka tuli lopullisesti tähän muotoon:
-- Käsky Tom Austinille lähteä merelle viipymättä ja tuoda _Duncan_ 37.
leveysasteelle Australian itärannikolle...
-- Australianko? Paganel kysyi. -- Niinpä niin, Australian!
Sitten hän lopetti kirjeen ja ojensi sen Glenarvanin
allekirjoitettavaksi. Tämä, jota veres haava häiritsi, suoritti tämän
muodollisuuden niin hyvin kuin taisi. Kirje suljettiin ja sinetöitiin.
Paganel, jonka käsi vielä vapisi liikutuksesta, kirjoitti seuraavan
osoitteen:
Tom Austin,
_Duncanin_ perämies,
Melbourne.
Sitten hän lähti vankkureista levitellen käsiään ja toistellen näitä
käsittämättömiä sanoja: -- Aland! Aland! Zealand!_