"No herra Forest", sanoin minä, kun taas tapasin entisen professorin ja
edeltäjäni, "tahtoisitteko ystävällisesti sanoa minulle, kuinka suuret
tulot jokaisella Amerikan yhdysvaltojen kansalaisella on."
"Keskimääräinen tulo laskettiin viime vuodelta 204 dollariksi", vastasi
Forest.
"Kaksisataa neljä dollaria, sanotte!" huudahdin ihmeissäni. "Onko siinä
kaikki? Tri Leeten tietojen mukaan ja hänen elintavoistaan päättäen olin
laskenut sen vähintäin kolme kertaa niin suureksi."
Forest hymyili. "Kuinka suuri oli teidän aikananne Yhdysvaltain asukkaan
keskimääräinen vuositulo?" kysyi hän.
Minun täytyi myöntää, ettei minulla ollut siitä mitään käsitystä.
"165 dollaria", sanoi herra Forest, "kaksi kertaa niin paljon kuin
Saksan ja Ranskan asukkailla keskimäärin."
Minä jouduin aivan hämilleni näistä luvuista. En ollut koskaan ottanut
kansantaloutta koskevasta tilastosta selkoa, ja vuosittain olin pannut
menemään ainakin kaksikymmentä kertaa 165 dollaria. Muistin vaan kerran
sanomalehdissä lukeneeni, että kaikkien työtä tekevien miesten, naisten
ja lasten vuotuinen tulo nousi yli 400 dollarin, ja minulla oli hämärä
aavistus, että miesten vuotuinen tulo oli keskimäärin 600 dollaria.
Kerroin tämän herra Forestille.
"Te ette ole ottanut lukuun naisia ja lapsia, jotka eivät ansainneet
mitään, vaan elivät miestensä, isiensä ja veljiensä ansioista", selitti
Forest. Vuotuinen 204 dollarin tulo kutakin miestä, naista ja lasta
kohti osottaisi siten melkoista lisäystä kansan varallisuudessa, jos
luku olisi oikea. Mutta niin ei ole asian laita. Jotta kansan
hyvinvointi saataisiin näyttämään oikein suurelta, arvioidaan kaikki
työn tulokset paljoa korkeampaan arvoon kuin teidän aikananne.
Luonnollinen seuraus on että dollarin arvo luottokorteissamme tavaroita
otettaessa on pienempi kuin teidän päivienne dollarin. Olen vertaillut
keskenään kaikkien elintarpeiden ja ylellisyystavaroiden hintoja vuosina
1900 ja 2000 ja havainnut, että hinnat ovat kohonneet lähes 95
prosentilla. Kansalaisen keskimääräinen vuosiansio valtiossamme on siis
oikeastaan vaan 112 dollaria. Se ei siis ole kasvanut 24 prosentilla
vaan vähentynyt 33 prosentilla."
"Kuinka selitätte nämä merkilliset tiedot?" kysyin minä.
"Kysymys on helpompi tehdä kuin siihen vastata", arveli Forest.
"Odotan jännityksellä selitystänne", huomautin minä. "Tri Leete on
esittänyt niin monta hyväksyttävää syytä "kummallisen
talousjärjestelmämme luomaan yleiseen köyhyyteen"[1], että tulin aivan
vakuutetuksi teidän kansanne suuremmasta rikkaudesta. Hän mainitsi useat
"onnistumattomat liikeyritykset 19:nnellä vuosisadalla", "kilpailusta
johtuvat vahingot", "aina uudistuvan liikatuotannon" kaikilla aloilla
ynnä sitä seuraavan työnpuutteen, "käyttämättä jääneiden pääomain ja
työvoimain kautta syntyvän tuhlauksen", joka kaikkina aikoina aiheuttaa
tappiota, ja hän huomautti erikoisesti, että 19:nnellä vuosisadalla
"yhtä ainoata onnistunutta liikeyritystä vastasi tavallisesti neljä tai
viisi epäonnistunutta."[2]
[1] S. 34.
[2] S. 189.
"Niin! Tunnen hyvin tri Leeten mielipiteet ja perusteet hänen
tilapäisistä puheistaan sekä hänen kirjoituksistaan, joita hän toisinaan
julkaisee hallituksen lehdissä", vastasi Forest. "Ja hän on epäilemättä
esittänyt muitakin syitä, jotka vahingoittivat työtä teidän aikananne.
Luultavasti hän on maininnut sotajoukon ja laivaston aiheuttamat menot,
tulli- ja veronkantovirkamiehet, monet tuomarit ja virkamiehet, joita te
tarvitsitte. Hän on luultavasti puhunut siitä työn paljoudesta, minkä
aiheutti pesu ja keittäminen yksityisissä kodeissa, sekä välikauppiaiden
lukuisuudesta, jotka antoivat tavaran käydä käsiensä kautta, ennenkuin
työn tulokset joutuivat työmiesten käsistä niitä tarvitseville. Ja tri
Leete lienee kai maininnut asianajajat, rahamiehet ja heidän
apulaisensa, jotka tosin tekivät työtä tavallaan, mutta joiden työllä ei
ollut minkäänarvoisia tuloksia. Kaikki ne työvoimat, jotka
työskentelivät noilla aloilla, ovat nyt liitetyt työarmeijan
palvelukseen."
"Tosiaankin", vastasin minä, "on tri Leete esittänyt useimmat
mainitsemistanne seikoista syinä aikamme köyhyyteen. Ja kun noita syitä
ei enää ole, näyttää minusta luonnolliselta, että teidän
työjärjestelmänne vallitessa kansan keskimääräisen vuosiansion täytyy
olla suurempi, ja minua ihmetyttää vaan se, ettei hyvinvointi ole vielä
suuremmassa määrässä kasvanut."
"En aio tuhlata aikaa", alkoi Forest, "ryhtyäkseni seikkaperäisesti
tutkimaan, kuinka suuren tappion kaikki nuo jo mainitut seikat tuottivat
19:nnen vuosisadan työlle. Mutta minusta näyttää, että liioittelette
niiden merkitystä. Onnistumattomat liikeyritykset esimerkiksi
vahingoittivat kylläkin yrittäjiä, mutta useimmissa tapauksissa niistä
oli arvotuloksia, jotka lisäsivät kansallisvarallisuutta ja lopullisesti
tulivat toisten hyödyksi. "Mieletön kilpailu" teki päinvastoin tavarat
halvemmiksi, lisäsi senkautta niiden käyttöä ja siten niiden valmistusta
ja tuli siis sekin ihmiskunnan hyödyksi. Väite, että 19:nnellä
vuosisadalla neljä liikeyritystä viidestä epäonnistui, on noita tri
Leeten väitteitä, joita kymmenen väkevimmän miehen yhteenlaskettu usko
ei voisi sulattaa. Teidän täytyy itse paraiten voida päättää, että se on
mieletöntä liiottelua."
"Olemme jo puhuneet säästöstä, mikä syntyy ruoan valmistamisesta
yhteisissä keittolaitoksissa", jatkoi Forest. "Jos siitä todella on
jotain etua, on se kaupungeissa vähäinen, maalla vielä vähäisempi, eikä
se missään tapauksessa korvaa siitä johtuvaa kotoisen mukavuuden tunteen
puutetta. Edelleen tulee meidän ottaa huomioon, että monet tuomarit,
asianajajat, rahamiehet, virkamiehet ja välikauppiaat sekä heidän
apulaisensa olivat miehiä alle 21 tai yli 45 ikävuoden. Nämä miehet,
jotka siis eivät olleet siinä ijässä, jolloin työarmeijaan kuulutaan,
ovat luettavat pois niistä, joiden tulokseton toiminta on katsottava
tappioksi."
"Mutta kuitenkin täytyi tappioiden, jotka johtuivat huonosti
sijoitetusta kapitaalista ja huonosta työstä y. m. m. asioista, olla
aivan tavattoman suuret", sanoin minä. "Ja nämä tappiot selittävätkin
sangen hyvin kansan suuren köyhyyden viime vuosisadan lopulla."
"Epäilemättä olisi asia niin", arveli Forest, "jollei olisi muita syitä,
jotka vaikuttavat tuottokykymme vähentymiseen. Mutta sellaisia syitä on
useampia, ja te olette huomaava niiden suuren tärkeyden ja kantavuuden,
kunhan mainitsen ne teille. Pääsyy töittemme tuloksen vähennykseen niin
paljouteen kuin laatuunkin nähden on kilpailun poistaminen. Tämä
jättiläisvoima oli se, joka kristillisen sivistyksen 19 ensimäisenä
vuosisatana pani liikkeelle jokaisen paraat henkiset ja ruumiilliset
kyvyt. Mutta siitä saakka, kun kommunismi on pantu voimaan, kun laiskin
työmies saa saman kuin ahkerinkin, s. o. sitte kun ahkeralta riistetään
osa hänen työnsä tuloksista laiskan hyväksi, sittekun jokainen varmasti
tietää saavansa yhtä suuren osan työn tuloksista, tehköön hän paljon ja
hyvää tai vähän ja huonoa työtä, -- siitä saakka ovat kansan suuret
joukot vuosi vuodelta käyneet yhä välinpitämättömämmiksi ja hitaammiksi.
He eivät enää ponnista paraita voimiaan, tuottaakseen paljon ja hyvää
työtä. He tahtovat elää mukavasti. Henkiset ja ruumiilliset kyvyt ovat
yhä alaspäin menossa. Yhdysvaltain kansa, joka ennen oli kuulu
kekseliäisyydestään ja tarmostaan, huononee. Kelvollisinten ylentäminen
korkeampiin asemiin olisi mahdollisesti kannustanut ponnistuksiin,
jollei politikoitsijoiden suosikkijärjestelmä olisi jo määrännyt kaikkia
hyviä paikkoja niiden vaalikiihottajien sukulaisille, jotka ovat
hallituksen kätyreitä."
"Toinen syy kansan hyvinvoinnin vähenemiseen on työajan, niin vuosien
kuin jokapäiväisten työtuntien, lyhentäminen. On sangen vaikeata
tarkalleen määrätä, kuinka monta ihmistä kumpaakin sukupuolta ja eri
ikää teidän aikananne teki hyötyä tuottavaa työtä. Viimeinen väenlasku,
joka pantiin toimeen ennen teidän vaipumistanne satavuotiseen uneenne,
oli v. 1880. Kertomus on hyvin seikkaperäinen, mitä tulee sekä eri ikää
olevien henkilöiden lukuun että heidän sukuperäänsä y. m. Mutta mitä
työläisten ikään tulee, jaetaan heidät kertomuksessa vaan kolmeen
luokkaan. Ensimäiseen kuuluvat kaikki henkilöt alle 15 vuoden, toiseen
16--59 vuoden ikäiset ja kolmanteen kaikki 60 vuotta täyttäneet. Poikia
ja tyttöjä alle 15 vuoden oli työssä 1,118,356; 60 vuotta täyttäneitä
1,004,517, joista 70,873 naista. Yhdysvaltain 50,155,783 asukkaasta
kuului työarmeijaan kokonaista 17,392,099 henkeä, joista 2,647,157
naista, palvelijat siihen luettuina."
"Muistan lukeneeni nämä luvut", huomautin minä.
"Vuoden 1880 väenlasku osottaa siis, että yli 12 prosenttia Yhdysvaltain
työarmeijaan kuuluvista henkilöistä oli alle 15 tai yli 60 vuotta",
laski Forest edelleen. Tämä on tosin sangen surullinen tulos. Alle 15
vuotta olevien tyttöjen ja poikien olisi vielä pitänyt käydä koulua, ja
60 vuotta täyttäneillä olisi pitänyt olla riittävä toimeentulo, ettei
heidän enää olisi tarvinnut tehdä työtä. Mutta siitä ei voi olla
epäilystä, että viime vuosisadan lopussa työarmeija oli suhteellisesti
paljoa suurempi kuin nyt. Sillä 1880 vuoden väenlaskun mukaan oli
Yhdysvalloissa 21--45 vuoden ikäisiä 15,527,215, mutta työarmeijaan
kuului 17,392,099. Teillä oli siis työssä 2,173,184 sellaista henkilöä,
jotka meillä ikänsä vuoksi eivät ole velvolliset kuulumaan työarmeijaan.
Tässä tietysti otaksutaan, että meillä kaikki ihmiset, jotka ovat
työvelvollisuusijässä, myös todella tekevät työtä; mutta, kuten
tunnettua on, ei asian laita ole niin. Sillä sairaat, mielenvikaiset,
rammat, pienten lasten äidit y. m. s. eivät tee mitään työtä. Teidän
täytyy siis myöntää, että teidän aikalaisenne pitivät suhteellisesti
paljoa suurempaa työarmeijaa kuin me."
"Se näyttää minusta epäilemättömältä tosiasialta", vastasin minä.
Forest veti nyt taskustaan esiin paperin ja laski edelleen: "Tässä on
luettelo kaikista niistä ammattioloista, jotka ovat otetut lukuun
väenlaskussa v. 1880 ja jotka te voitte lukea luottamattomiin
(improduktiivisiin) ammatteihin. Olen tässä esittänyt tuottamattomina
monta toimialaa, joiden hyödyllisyyttä ja tarpeellisuutta voisi
puolustaa. Monet näistä ihmisistä ovat toimintansa kautta ainakin
säästäneet aikaa niiltä ihmisiltä, jotka tekevät tuottavaa työtä. Monet
naiset eivät ehkä olisi kyenneet kehittymään taiteilijattariksi,
laulajattariksi tai muuksi semmoisiksi eivätkä niissä ammateissa toimia,
jollei heillä taloudenhoidossa olisi ollut apua. Kun otetaan nämä
palvelijat lukuun, oli herran vuonna 1880 Yhdysvalloissa, 1,654,319
henkilöä sellaisessa työssä, jonka tri Leete sanoisi tuottamattomaksi.
Jos luemme nämä 1,654,319 ihmistä pois niistä 2,173,084 hengestä, jotka
teidän aikananne kuuluivat työarmeijaan, olematta työvelvollisuusijässä,
jää jälelle vielä 518,765 työtä tekevää henkilöä joko alle 21 tai yli 45
vuoden ijässä."
Minä kehoitin herra Forestia jatkamaan selityksiään ja hän sanoi:
"Teillä oli siis v. 1880 epäilemättä paljoa enemmän ihmisiä
hyödyllisessä työssä (tietysti väestön lukumäärään verraten) kuin
meillä. Ajatelkaapahan sen lisäksi, että teidän aikanne työmiehiä
kannusti vapaa kilpailu, että heidän pyrintönänsä oli joskus päästä
riippumattomiksi, voidakseen vanhoilla päivillään elää huolettomasti, ja
että he tämän päämaalin saavuttamiseksi panivat liikkeelle paraat
voimansa. Teidän aikalaisenne tekivät siis työtä useampia vuosia kuin
me, työpäivä oli pitempi, kilpailu kannusti voimakkaasti kaikkia, ja
niin ollen oli aivan luonnollista, että teidän aikananne saatiin
valmiiksi paljoa enemmän ja paljoa parempaa työtä kuin nykyään."
"Se minun kai täytyy myöntää", vastasin.
"Ja meidän yhteiskuntajärjestyksemme luonne pakottaa yhä kehitystä
siihen suuntaan, että työaikaa yhä edelleenkin lyhennetään ja että työn
tuotteet käyvät vielä vähemmiksi ja huonommiksi, kuin mitä nyt ovat",
jatkoi Forest selittelyjään. "Katsokaamme esim. maanviljelijöitä, jotka
näyttävät olevan nykyiseen yhteiskuntajärjestykseen niin tyytymättömiä,
kuin suinkin vaan on mahdollista. He valittavat katkerasti, että he
teaattereihin, museoihin, konserttisaleihin ja muihin julkisiin
laitoksiin nähden ovat huonommassa asemassa kuin kaupunkilaiset. Myös
väittävät maalaisemme, että heidän työnsä on paljoa raskaampaa kuin
kaupunkilaisten. Tyytymättömyyden seurauksena oli maalaisväestön
pyrkiminen kaupunkeihin paljoa runsaammassa määrässä kuin teidän
aikananne, jolloin sitä jo valitettiin. Maa olisi jäänyt aivan ilman
maanviljelystuotteita, jollei hallitus olisi ryhtynyt estämään
maalaisten muuttoa kaupunkeihin. Tulokkaita ei otettu lainkaan avosylin
vastaan. Heidät yksinkertaisesti _käskettiin_ tekemään maatyötä. Tämän
kautta sammui heiltä toivo saada asua kaupungeissa, -- mutta samalla
myös heidän kunnianhimonsa ja työhalunsa. Maalaiset ovat nyt vakuutetut
siitä, että heiltä muut alat ovat suljetut, että heidän täytyy kaiken
ikänsä viljellä peltoa ja että kaupunkilaiset heidän kustannuksellaan
elävät paremmin kuin he itse. Seuraus on, että he tekevät niin vähän ja
niin huonoa työtä kuin mahdollista ja että maanviljelystuotteiden määrä
yhä vähenee. Ja useita kertoja on täytynyt nälänhädän välttämiseksi
lähettää kaupungeista alimmanasteen työmiehiä maalle avuksi."
"Kertokaahan vaan minulle pahinkin", sanoin väkinäisesti hymyillen;
sillä minä näin, kuinka tri Leeten minulle kuvaama ihana pilvilinna
luhistui Forestin logiikan[1] murhaavan tykkitulen alla.
[1] lokiikka-oppi johdonmukaisesta ajattelemisesta, johdonmukaisuus.
Suom. muist.
"Olemme nähneet", jatkoi Forest taas esitystään, "että työarmeija v.
1880 oli suhteellisesti paljoa suurempi kuin meidän, että työaika oli
pitempi ja että kilpailu kiihoitti työmiehet käyttämään kaiken
työkykynsä. Mutta teidän tulee myös ottaa huomioon, että me tuhlaamme
tavattoman määrän työtä työnvalvontaan ja kirjanpitoon. Teidän
pikkukauppanne tapahtui enimmäkseen käteistä maksua vastaan ja pienet
liikkeenharjottajat hoitivat pienen kirjanpitonsa iltasin, kun olivat
sulkeneet kauppansa. Meillä sitävastoin on valtion kirjoissa jokaisella
miehellä, naisella ja lapsella oma tilinsä.[1] Meillä on virasto, jolle
"jokaisen lääkärin määräaikoina täytyy jättää kertomus
toiminnastaan."[2] Meillä on toinen virasto, jossa pannaan kirjoihin
kaikki apu, mitä työarmeijan jäsen käyttää taloustoimissaan tai muuhun
tarkoitukseen. Siellä merkitään käytetty apu sen menopuolelle, joka sitä
on tarvinnut, ja sen tulopuolelle, joka sitä on antanut.[3] Meillä on
virastoja kaikkia inhimillisen työn haaroja varten ja niiden pitäisi
olla oikeita malliesimerkkejä, osottamaan miten hallitus paraiten voi
tuhlata inhimillistä työvoimaa. Tuottavan työn koko ala on, kuten
tiedätte, jaettu kymmeneen suureen osastoon. Kukin näistä käsittää
joukon läheisiä ammatteja. Jokaisella näistä alaosastoista on taas oma
virastonsa, jossa pidetään tarkkaa kirjanpitoa kaikesta, mitä
asianomaisella ammattialalla tehdään, käytettävissä olevista
työvoimista, tehdystä työstä j. n. e., samoin kuin nykyisestä
tuotantokyvystä ja mahdollisuuksista kohottaa sitä. Erityinen osasto,
joka pitää huolta tavaroiden jakamisesta, tekee arviolaskun
tarvittavista tavaroista ja kun hallitus on tämän menoarvion hyväksynyt,
määrätään kullekin noista kymmenestä suuresta osastosta heidän
tehtävänsä, nämä kymmenen osastoa jakavat tehtävät eri ammattikunnille
ja nämä panevat sitte jäsenensä työskentelemään.
[1] S. 69.
[2] S. 96.
[3] S. 94.
"Jokainen ammattivirasto on vastuunalainen sille uskotusta työstä, ja
sen toimintaa tarkastaa asianomainen piirihallinto ja hallitus.
"Jakotoimistot eivät ota vastaan tavaraa, ennenkuin ovat sen koetelleet.
Ja niin tarkka on valvonta, että "vaikka tuotteen huonous tai
virheellisyys huomattaisiinkin vasta kuluttajan käsissä, voidaan
syyllistä etsiä aina siihen työntekijään saakka, joka on valmistanut
tuotteen erikoisosia."[1]
[1] S. 148.
"Tuo suunnaton kirjanpito- ja valvontajärjestelmä, jonka avulla hallitus
voi saada selvän työmiehestä, joka on tehnyt viallisen neulan tai huonon
sikarin, antaa sille myös tilaisuuden pitää suosikeitaan varten avoinna
lukemattoman määrän hyviä paikkoja; mutta luonnollisesti kansan
tuotantovoima ja valmistuvien tavaroiden määrä vastaavassa suhteessa
vähenevät. Lisäksi tulee, että kuluttajien luku on suurempi kuin ennen."
"Kuinka sen selitätte?" kysyin.
"Eikö tri Leete ole teille maininnut, että tavallisen lujarakenteiset
henkilöt elävät keskimäärin 85 -- 90 vuoden vanhoiksi?"[1]
[1] S. 160.
"On kylläkin."
"Hyvä. Tämähän selittää, miksi on tullut lisää kuluttajia, jotka
jokainen vaativat täyden osansa työn tuloksista luottokortin muodossa",
selitti Forest. "Ihmiset elävät nykyään kauemmin kuin teidän
aikalaisenne. He harrastavat mukavuutta, ja samalla kun henkinen
terävyys, tarmo ja yritteliäisyys yhä vähenevät, sitä kauemmin ruumis
elää."
"Vihdoinkin myönnätte, että nykyisen järjestelmän kautta on jotain
saavutettu!" huudahdin minä.
"Jos sitä voi yleensä sanoa miksikään saavutukseksi", arveli Forest,
"että henkisen elämän ja toiminnan kustannuksella saavutetaan yhä
tyhmistyvän ihmisen ijän pidennys." --
Ja hetken vaiti oltuaan lopetti Forest esityksensä kommunistisesta
yhteiskuntajärjestyksestä 20:nnen vuosisadan lopulla seuraavasti:
"Luulen osottaneeni, että valtio-olemuksemme oletettuun kaikkien
ihmisten tasa-arvoisuuteen perustuvine laitoksineen on erehdys, että
luontoon perustuva eriarvoisuus nykyään on monessa suhteessa paljoa
rasittavampi kuin teidän aikananne, että suosikkijärjestelmä ja turmelus
rehottavat tänään yhtä hyvin kuin 113 vuotta sitte, että
henkilökohtaisesta vapaudesta on tuskin mitään jälellä ja sen sijalle
astunut sietämätön orjuus ynnä mateleminen ja silmäinpalvelus esimiesten
edessä, että työarmeijan jäsenet, äänioikeutta vailla ollen, riippuvat
upseeriensa armoista, että ne "teollisuusarmeijan" jäsenet, joita
pidetään hallituksen vastustajina, saavat viettää kurjaa elämää, jota
hyvin voisi nimittää "kaksikymmentäneljä-vuotiseksi helvetintuskaksi
maan päällä", ja että vapaan kilpailun poistamisesta on ollut
seurauksena henkisten voimien ja kansan hyvinvoinnin alaspäin meneminen.
Todella onkin vapaan kilpailun poistaminen, työvuosien ja päivien
lyhentäminen ja lukemattomien laiskanvirkojen perustaminen
vaikutusvaltaisten politikoitsijoiden laiskottelevia suosikkeja ja
jalkavaimoja varten siihen määrään vähentänyt tuotantoa, samalla kun
kuluttajien määrä yhä on kasvanut, että keskimääräinen vuositulomme nyt
tuskin on suurempi, kuin teidän päivinänne tavallisen työmiehen. Se
antaa meille vain hyvin kohtuullisen toimeentulon. Eikä mielestäni voi
olla epäilystäkään siitä, että jos ihmiskunta edelleen elää tämän
järjestelmän alaisena, sen muutaman vuosisadan kuluttua täytyy vaipua
takaisin raakalaisuuteen."