Rauhan ja ilon taivaasta, vain hyvien ihmisten asumasta ihannevaltiosta
oli Forest syössyt minut epäilyksen ja alakuloisuuden syvään, synkkään
mereen.
Tri Leeteltä ja hänen perheeltänsä ei luonnollisesti murheellinen,
hämmentynyt olentoni jäänyt huomaamatta, ja samalla kun tohtori
nähtävästi odotti, että taas ryhtyisin hänen kanssaan keskusteluihin
yhteiskunnallisista kysymyksistä, koetti Edith minua lohduttaa. Hän
näytti olevan siinä uskossa, että vieras ympäristö ja outo asemani
vaikuttivat painostavasti sielulliseen tilaani.
Minä kuitenkin vältin selityksen antamista. Olin päättänyt jatkaa
keskustelujani Forestin kanssa, mutta samalla luoda itselleni oman,
selvän mielipiteen oloja itse tutkimalla. Sillä ainoastaan omien
kokemusten kautta saatoin päästä itsenäiseen, varmaan tietoon siitä,
missä määrin tri Leeten ja toiselta puolen Forestin kuvaukset pitivät
paikkansa.
Sentähden kuljeskelin yliopistoon mennessäni ja sieltä tullessani katuja
pitkin ja puhelin kaikkien kanssa, joihin tutustuin. Minusta näytti
kovin oudolta, että kaikki tulivat hyvin varovaisiksi, vieläpä näyttivät
pelokkailta ja epäluuloisilta, heti kun tein heille kysymyksiä yleisten
asiain hoidosta, periaatteista, joille valtio oli rakennettu, upseerien
käytöksestä, varastojen hoidosta ja tunsiko kansa itsensä onnelliseksi
vai eikö.
Harvoin sain suoran vastauksen, josta voin huomata iloista
tyytyväisyyttä tai äkeää tyytymättömyyttä. Vain muutamat radikaalit
sättivät mitä kiivaimpia voimasanoja käyttäen nykyistä asiain tilaa ja
maan korkeimpia virkamiehiä, ja muutamat naiset olivat siksi
avomielisiä, että selittivät, etteivät lainkaan pitäneet työskentelystä
tehtaissa.
Mutta vaikka ihmiset yleensä olivat hyvin varovaisia mielensä ja
ajatustensa ilmoittamisessa, tulin kuitenkin selville siitä, että
tyytyväisyys oli kommunismin kukkaistarhassa yhtä harvinainen kasvi,
kuin 113 vuotta sitte Yhdysvalloissa. Radikaalien raa'at haukkumiset
maan korkeimpia virkamiehiä vastaan eivät luonnollisesti voineet saada
minua vakuutetuksi siitä, että tehdyillä syytöksillä oli perusteita.
Mutta huomiota näytti minusta ansaitsevan se seikka että työarmeijan
miehet ja naiset, joiden kanssa keskustelin noista syytöksistä, eivät
antautuneet syytettyjä puolustamaan. He näyttivät karttavan joutumasta
pahoihin väleihin kummankaan puolen kanssa, niin kauan kun heidän
esimiehensä eivät heitä vaatineet hallitusta puoltamaan.
Niin minussa vähitellen pääsi valtaan vakaumus, ettei omaisuuden
yhteyskään ollut kyennyt luomaan yleistä onnellisuutta ja
tyytyväisyyttä, jonka tri Leeten kuvausten mukaan olin odottanut
tapaavani. Mutta olin kuitenkin taipuvainen otaksumaan, että ihmiset
yleensä elivät koko mukavasti, ilman suuria suruja, eivät juuri
tyytyväisinä kohtaloonsa, mutta eivät myöskään haluten muuttaa asiain
tilaa. Edelleen minusta näytti kansan suuri enemmistö olevan henkisesti
hidasta ja raskasmietteistä, ikäänkuin ainoastaan harvat olisivat
ottaneet toimeliasta osaa asioiden kulkuun.
Eräänä päivänä, kun palasin kävelyretkeltäni pitkin Bostonin katuja tri
Leeten taloon, kuulin eräästä viereisestä huoneesta, jonka ovi oli auki,
sangen kovaäänistä keskustelua. Jo ensimäiset sanat kiinnittivät
tahtomattani huomiotani. Ne lausuttiin syvällä, liikutuksesta
vapisevalla äänellä ja kuuluivat:
"Neiti Edith on rohkaissut minua jatkamaan käyntejäni."
"Me näemme aina kernaasti teitä luonamme, herra Fest", vastasi tri
Leete. "Me kaikki olemme kutsuneet teitä edelleen käymään luonamme."
"Olette kylläkin niin tehneet; mutta ymmärrättehän kai, mitä tarkoitan",
jatkoi ääni. "Minä olen niin usein käynyt talossanne ja olen tänään
kysynyt neiti Edithiltä, tahtooko hän tulla vaimokseni, koska tyttärenne
on rohkaissut toiveitani voittaa hänen rakkautensa. Mutta nyt minulle
kylmästi ilmoitetaan, että olen antautunut väärien toiveiden valtaan, ja
huomaan oikeaksi epäluuloni, että yhdeksännentoista vuosisadan
bostonilainen, jonka olette puutarhassanne olevasta kellarista
kaivattaneet esiin, on se mies, jolle neiti Edith antaa etusijan
kaikkien muiden edellä -- senkin, jolle hän vielä muutama päivä sitte
antoi toiveita."
"Herra Fest, toivon, että edustatte kahdennenkymmenennen vuosisadan
sivistystä ja käytöstapaa suuremmalla siivoudella, kun puhutte
tyttärestäni ja vieraastani", sanoi tri Leete hiukan kiihtyneenä.
"Tietysti minun ennen kaikkea tulee noudattaa siivoa käytöstä, sittekun
minua vuoden ajan on sydämettömällä kiemailulla vedetty nenästä, ja nyt
huomaan, että tyttö, jota rakastan, antaa minun rinnallani etusijan
143-vuotiaalle ihmislapselle", sanoi Fest katkerasti ja pilkallisesti.
"Kuinka voittekaan puhua tuollaisia loukkauksia ja valheita!" huudahti
Edith vihansa vallassa. "En ole koskaan kymmenvuotisen ystävyytemme
aikana tullut ajatelleeksikaan, että teissä olisi muita tunteita minua
kohtaan kuin veljen."
"On jo aika lopettaa tämä keskustelu", selitti nyt tri Leete.
"Tällaisten selitysten jälkeen epäilemättä herra Festille hänen
tunteensakin sanoo, että tähänastisia välejä ei enää voida jatkaa."
"Luonnollisesti eivät välimme enää voi jatkua", huusi Fest
vihanvimmassa. "Minä jätän teidät nyt ja selitän täten, etten enää astu
taloonne ystävällisessä tarkoituksessa. Jos joskus palaan, palaan
vihollisena etsimään kostoa onneni ja sydänrauhani hävittämisestä.
Varokaa sitä päivää!"
Sanat, joita tämä ihminen käytti Edithiä ja hänen isäänsä vastaan,
suututtivat minua, ja huoneeseen astuen sanoin: "Pyydän, että
säästäisitte korskeat sananne, kunnes ehkä joskus jossain
taiteenharrastajain teatterissa näyttelette konnan osaa, ja jättäkää
heti tämä huone."
Edessäni oleva mies oli kuusi jalkaa ja kolme tuumaa pitkä, hänellä oli
leveät hartiat ja mahtavat nyrkit. Hän katsahti pilkallisesti alas
minuun ja sanoi: "Kas vaan! Esiinkaivettu vanhus! Tällä kertaa minä
tahdon vielä teitä säästää, ukkoseni; mutta jos vielä kerran hävyttömin
puhein astutte tielleni, niin pistän teidät säkkiin ja viskaan teidät
Massachusetts-lahteen."
Ennenkuin ehdin vastata tähän uhkaukseen, oli Fest jättänyt huoneen ja
talon.
"Kuka oli tuo mies?" kysyin tri Leeteen kääntyen, koettamatta peittää
närkästystäni.
"Hän on koneenrakentaja, sangen kelvollinen mies ammatissaan ja
työarmeijan kapteeni, selitti tohtori. "Hänen vanhempansa asuivat
naapuritalossa ja poikana ollessaan hänellä oli tapana leikkiä Edithin
kanssa."
"Jos tahtoisin arvostella työarmeijan upseerien sivistystä ja
seurustelutapoja tämän hetken kokemusten mukaan, täytyisi minun sanoa,
että siivous on pikemmin mennyt taakse- kuin eteenpäin."
"Tämä on harvinainen tapaus atavismia"[1], selitti tri Leete.
"Tuollainen tuittupäisyys on meidän aikanamme sangen harvinainen ja
ainoastaan perinnöllisyyden avulla selitettävissä."
[1] atavismi=perinnöllisyys.
En voinut jatkaa tätä keskustelua, joka olisi voinut saada hyvinkin
ikävän lopun. En voinut kuitenkaan olla huomauttamatta että tavat ja
seurustelumuodot 113 vuotta sitte vetivät kummankin sukupuolen väliin
rajan, joka tosin oli näkymätön, mutta jonka tunnusti jokainen, jolla
oli jotain aavistusta sopivaisuudesta, ja että minun aikanani tuskin
yksikään mies olisi tullut siihen luuloon, että tyttö olisi häntä
rohkaissut, jos asian laita todellisuudessa ei ollut niin. En
vähintäkään epäillyt, että Edith oli tässä asiassa käyttäytynyt niinkuin
paras tyttö hänen aikakaudellaan. Tämä kiusallinen kohtauskin oli
yhdenvertaisuuskiihkon seurauksia, joka oli kaikkialla huomattavissa ja
joka nähtävästi joihinkin määrin oli hävittänyt tuon hienon rajaviivan,
joka 113 vuotta sitte erotti kummankin sukupuolen siveellisen
kasvatuksen saaneet jäsenet. Mieleeni johtui kysymys, jonka kerran olin
tehnyt tri Leetelle:
"Ja siis tunnustavat 20:nnen vuosisadan tytöt rakkautensa?" johon tri
Leete vastasi:
"Jos se huvittaa heitä. Heillä ei ole suurempaa syytä kuin rakastuneilla
miehillä salata tunteitaan."[1]
[1] S. 218.
Niin tosiaankin! Jos tytöt tunnustavat rakkautensa samoin kuin miehet
sen tekevät, silloin on hieno rajaviiva molempien sukupuolien välillä
tosiaan poistettava.
Minut valtasi levottomuuden, niin, vastenmielisyyden tunne.
"Ehkä olisi sentään tarkoituksenmukaista asettaa herra Fest ainakin
muutamaksi kuukaudeksi lääkärin hoidon alaiseksi", sanoi tri Leete
miettiväisenä. "Hän on nähtävästi erittäin voimakkaassa kiihotustilassa
eikä ole mahdotonta, että hän tekee jonkin ajattelemattoman teon, jota
hän myöhemmin saisi katua."
"Satakolmetoista vuotta sitte olisimme asettaneet tuollaisen miehen
rauhantakauksen alaiseksi", sanoin, koska minussa herätti kauhua ajatus,
että mies voitaisiin sulkea houruinhuoneeseen vaan siitä syystä, että
hän vihapäissään oli lausunut muutamia uhkauksia.
"Mutta mitä te teitte miehelle, joka huolimatta takauksesta rikkoi
rauhan?" kysyi tohtori.
"Me rankaisimme häntä tapaukseen soveltuvien lakien mukaan: rahasakolla,
vankeudella tai, jos murha oli kysymyksessä, kuolemalla."
"Me toimitamme miehen, jossa perinnöllisyys puhkeaa esiin, sairaalaan,
jossa hän on eteväin lääkärien hoidettavana, kunnes nämä katsovat hänet
kyllin parantuneeksi ja päästävät hänet vapaaksi", sanoi tri Leete
suurella itsetyytyväisyydellä ja lempeydellä, sytyttäen samalla uuden
havannasikarin.
"Minä en usko, että uskallat liikaa", sanoi Edith, "jos sallit miehen
jatkaa tointaan. Hän kuohahtaa nopeasti; mutta pian hän taas
rauhoittuu."
"Siitä en ole niinkään varma", vastasi tri Leete miettiväisenä. "Mikäli
häntä tunnen, ovat hänen tunteensa, kun ne kerran liikkeelle joutuvat,
syvät ja pysyvät. Mahdollista on, että hän rauhoittuu, mahdollista,
ettei. Kaikissa tapauksissa on vaarallista olla tuollaisen ihmisen
mielialoille alttiina."
Ristiriitaiset tunteet ja ajatukset täyttivät sydämeni ja pääni. Olin
vakuutettu siitä, että keskustelun jatkaminen johtaisi vakavaan riitaan
tri Leeten kanssa, enkä ollut sillä tuulella, että olisin voinut
pitemmältä puhella hänen kanssaan. Syytin senvuoksi ankaraa päänkipua ja
läksin ulos kävelemään.
Viimeisen tunnin kokemukset eivät lainkaan maistuneet inhimillisen
onnellisuuden tuhatvuotiselta valtakunnalta, josta tri Leete niin usein
oli puhunut. Mies, jolla on upseerin asema työntekijäin armeijassa,
syyttää Edithiä mitä raaimmalla tavalla kiemailusta. Hänen käytöksensä
ei suinkaan vastannut niitä suuria kiitossanoja, joita tri Leete oli
lausunut 20:nnen vuosisadan nuorten ihmisten sivistyksestä ja
kasvatuksesta. Joka tapauksessa todisti tämä riita Festin ja tri Leeten
perheen välillä, että ihmiskunnan tyydyttäminen ei ollut onnistunut
kommunisminkaan käytäntöön ottamalla, s. o. hankkimalla kaikille
riittävän suojan, vaatteita ja ruokaa. Viha ja kateus uhkasivat
rakkauttani, ja Fest näytti olevan mies, joka kykeni tekemään
tyytymättömyytensä minulle selväksi. Keino, jonka avulla tri Leete aikoi
estää pettyneen rakastajan kostotuumat, tuntui minusta vielä
vastenmielisemmältä kuin taistelun mahdollisuus Festin kanssa. Ja
vieläkin heräsi minussa kysymys, tokko Edith Bartlett, morsiameni vuonna
1887, olisi jollekin miehelle jättänyt edes mahdollisuuttakaan
valitukseen, että hän olisi hänen edessään kiemaillut tai häntä
rohkaissut rakkaudentunnustukseen.
Kun minä seuraavan luentoni jälkeen tapasin herra Forestin, kysyin
häneltä: "Jos olen saanut oikeat tiedot, ovat monet 20:nnen vuosisadan
tytöistä kehittyneet siksi, mitä me nimitimme emansipeeratuiksi
naisiksi?"
Forest heitti nopean, tutkivan silmäyksen kalpeihin kasvoihini, jotka
todistivat unetonta yötä, ja vastasi sitte: "Typerä yritys poistaa
luonnon määräämät erilaisuudet keinotekoisella yhdenvertaisuudella ei
ole säästänyt naisten ja miesten välisiä suhteita. Kumpikin sukupuoli
kuuluu työarmeijaan, kummallakin on upseerinsa ja tuomarinsa, kumpikin
saa saman palkan.
"Teidän vanhojen kotienne kuningatar on syösty valtaistuimeltaan. Me
nautimme ruoka-ateriamme suuremmoisissa höyrykeittolaitoksissa ja jos
meidän radikaalimme (ainoat todella johdonmukaisesti ajattelevat
kommunistit) joskus voittaisivat, silloin saisimme asua suurissa
kasarmeissa, joihin mahtuu tuhansia ihmisiä. Avioliitto ja perhe-elämä
poistetaan, samoinkuin uskonto ja henkilökohtainen omaisuus; vapaa
rakkaus on oleva tunnussana ja me tulemme elämään kuin kaniinilauma. --
Luonnollinen sopivaisuudentunne, joka on hennomman sukupuolen
pääominaisuuksia, on onneksi estänyt useimpia vaimoistamme ja
tytöistämme joutumasta kommunismin alhaisten ja alentavien oppien
uhriksi. Mutta oikea tyttö meidän aikanamme on sangen merkillinen,
joskaan ei juuri miellyttävä otus. Oletteko jo oppineet tuntemaan neiti
Cora Delong'in, neiti Leeten orpanan?"
"Vielä ei minulla ole ollut sitä huvia."
"Te ette voi häntä välttää", ennusti Forest iloisesti nauraen. "Neiti
Cora on miehen ja naisen ehdottoman tasa-arvoisuuden innokas puolustaja.
Ja kun monet nuoret miehet mielistelevät tuttaviansa nuoria tyttöjä,
katsoo neiti Cora oikeaksi ja kohtuulliseksi itse puolestaan "hakkailla"
nuoria miehiä. Hän ei pidä lainkaan sopimattomana sanoa heille, että hän
ihailee heidän kauneuttaan, että hän heitä rakastaa, vieläpä jumaloi;
hän koettaa heiltä ryöstää suukkosia ja kutsuu heitä ryypylle, aivan
kuin teidän aikananne nuoret miehet kutsuivat tuttaviaan naisia
nauttimaan annoksen jäätelöä. Hän polttaa sikaria ja pelaa nuorten
ystäviensä kanssa biljardia, sanalla sanoen: hän tekee mitä vaan,
poistaakseen sukujen välisen erotuksen. Ja katkerasti valittavat Cora
Delong ja hänen kaltaisensa tytöt, että he eivät voi hävittää kaikkia
miehen ja naisen välillä olevia eroavaisuuksia."
"Minulla ei suinkaan ole palavaa halua tutustua neiti Delong'iin",
myönsin minä. "Ja persoonallisen kokemuksen perustalla täytyy minun
sanoa, että minusta entinen tapa hoitaa taloutta näyttää
miellyttävämmältä. Mutta eivätkö 20:nnen vuosisadan naiset elä paljoa
mukavammin kuin rikkaimmatkaan naiset minun aikanani. Ja ettekö te saa
naisianne tekemään enemmän työtä kuin me? Tri Leete kertoi niin
minulle."[1]
[1] S. 210.
"Tri Leete on suuri optimisti, aina kun on kysymyksessä sanoa sana
kommunismin hyväksi", vastasi Forest. On suorastaan mahdotonta määrätä,
minkä arvoinen vaimojen ja tyttöjen työ oli vuonna 1887. Mutta minä
epäilen isäntänne väitettä, "että meidän naisemme tekevät enemmän työtä"
(kuten tri Leete sanoo), kuin teidän aikanne naiset."
"Mutta keittäminen, pesu ja silitys yksityiskodeissa 19:nnen vuosisadan
lopulla antoi varmaankin kelpo lailla enemmän työtä kuin menettely
nykyisen järjestelmän mukaan", huomautin minä. "Lisäksi tulee, että
kuten tri Leete vakuuttaa, nykyään ei enää ole mitään kotityötä."[1]
[1] S. 93.
"Tuo on taas yksi niitä väitteitä, jotka ovat tri Leeten vahvin puoli",
vastasi Forest. "Kuka lakaisee huoneet, tekee vuoteet, puhdistaa
ikkunat, pyyhkii tomut ja pesee lattiat? Epäilemättä tri Leeten perhe on
poikkeus; sillä työarmeijan naiset tekevät useimmat työt, joskaan ei
kaikkia, hallituksen vaikutusvaltaisen edustajan kodissa Bostonissa.
Oletteko koskaan nähneet rouva Leeten tai neiti Leeten tekevän kotityötä
tai yleensä mitään työtä?"
Minun täytyi vastata kysymykseen kieltävästi; sillä tosiaankin olin vaan
nähnyt Edithin sitovan kukkakimppua; mutta työtä en ollut nähnyt hänen
tai hänen äitinsä suorittavan. Jos hän oli työarmeijan jäsen, piti
hänellä olla asema, joka antoi hyvin vähäksi aikaa työtä. Hän ei ollut
koskaan minulle maininnut, että hänellä olisi jotain tehtäviä, ja
muistin varsin hyvin, että tri Leete ensimäisiä päiviä oleskellessani
heidän perheessään sanoi häntä "väsymättömäksi varastoissa
kulkijaksi",[1] siten osottaen, että hänellä oli runsaasti vapaata
aikaa.
[1] S. 79.
"Taloissa, joissa työarmeijan jäsenet asuvat, eivät naiset saa mitään
apua työarmeijan apujoukon muodostavilta naisilta. Heidän täytyy itse
toimittaa kaikki mainitsemani työt, eikä ruoanvalmistus suurissa
ruokaloissa tuota heille niin suurta ajansäästöä kuin te näytte
luulevan. Naisten täytyy kolmasti päivässä muuttaa pukua; sillä he eivät
voi ruokapöydässä esiintyä samassa puvussa, jota he käyttävät koti- ja
tehdastöissä. Ja jos heillä on pieniä lapsia, täytyy heidän nekin
vaatettaa kolme kertaa huolellisemmin, kuin olisi tarpeellista, jos
lapset söisivät kotona."
"Isoissa ruokaloissa keitettäessä", jatkoi Forest, "ei aineita, kuten
kokemus osottaa, säästetä ja uskon sentähden, ettei suurten määrien
keittäminen tule lainkaan halvaksi. Edelleen täytyy näiden suurten
ruokaloiden valmistaa monenlaisia ruokia, ja kuta vaihtelevampi on
ravinto, sitä enemmän jää jäännöksiä, joita ei voida käyttää. -- Näistä
syistä on työarmeijaan kuuluvilla naiduilla naisilla todellisuudessa
vähän vapaata aikaa; paitsi taloustoimia paljo tehtävää, ja suurin osa
valmistaisi ruokansa mieluimmin kotonaan. He voisivat silloin
talousaskareiden ohella valmistaa ateriat, hävittämättä siltä enempää
aikaa, kuin mikä menee puvun muuttamiseen ennen yhteiseen ruokalaan
lähtöä. Varsinkin perheet, joissa on paljo lapsia, tahtoisivat
mieluummin keittää ruokansa kotonaan. Sairauden sattuessa perheessä on
niinikään yhtä vaikeata kuin monimutkaista saada suurista ruokaloista
sopivaa ravintoa sairaille. Eräs rouva Hosmer sanoi minulle joitakuita
päiviä sitten, että hän ja hänen seitsemän lastaan jo monta kertaa
olivat saaneet jäädä ilman ruokaa, koska ei aina ollut mahdollista saada
kaikkia tarpeeksi ajoissa puetuiksi ja pestyiksi."
"Mitä työtä annatte naiduille naisille?" kysyin minä.
"Tämä on arka kohta kiitetyssä yhteiskuntajärjestyksessämme", vastasi
Forest. "Useimmat naidut naiset eivät pidä työskentelystä työarmeijassa
ja koettavat sitä senvuoksi kaikin keinoin välttää. Lasten aiheuttamaa
työtä ja huonovointisuutta syytetään useimmiten, kun tahdotaan esittää
syytä poissaoloon työstä."
"Luulen, että lääkärinkin on sangen vaikeata määrätä, ovatko esitetyt
syyt päteviä vai eivätkö", huomautin minä.
"Aivan varmaan. Useimmissa tapauksissa on lääkärin mahdoton syyttää
naisia pahoinvoinnin teeskentelemisestä ja todistaa syytöksiään", jatkoi
herra Forest. "Nämä vaikeudet, joita naidut naiset aiheuttavat, ja sen
tosiasian, että huolehtiminen pienistä lapsista estää heitä vuosikausia
työskentelemistä työarmeijassa -- nämät seikat esittävät radikaaliset
kommunistit tueksi vaatimukselleen, että perhetalous on kokonaan
poistettava. Radikaalit väittävät, että heidän järjestelmänsä on paljoa
hyötyisämpi kuin nykyinen. Tulisi paljoa halvemmaksi panna satoja tai
tuhansia asumaan yhteen rakennukseen ja ruokkia heitä siinä, kuin pitää
taloja, joissa voi asua vain yksi, kaksi tai kolme perhettä. He
väittävät edelleen, että, kun avioliitto on poistettu ja "vapaa rakkaus"
pantu laiksi sukupuolisuhteiden järjestämiseksi, miehen ja naisen
tilapäiset ja ohimenevät liitot tuottavat paremman sadon kuin
avioliitto. Nämä lapset kasvatettaisiin suurissa lastenhoitolaitoksissa,
niin että äidit, lastenhoidosta vapaiksi päästyään, voivat omistaa koko
päivänsä palvelukselle työarmeijassa."
"Miten halpamaista!" huudahdin. "Kaikki inhimilliset laitokset,
sukupuolten keskinäiset suhteet pitäisi meidän perustaa vain laskelmille
siitä, mikä paraiten kannattaa! Ja meidän pitäisi erottaa lapset
äidistään, vain koska tulisi halvemmaksi ruokkia noita nuoria
"kaksikätisiä" sadottain, vaikkakin joukkokasvatuksessa kuolevaisuus
niiden kesken olisi kymmenen tai kaksikymmentä prosenttia suurempi."
"Kuitenkin radikaalit ovat kommunistien joukossa johdonmukaiset
ajattelijat", sanoi Forest. "Peruskivi, jolla kommunismi lepää, on
tasa-arvoisuus. He voivat puolustaa vaatimustaan, että työn tulokset
ovat jaettavat tasan, vain sillä väitteellä, että me kaikki olemme
yhdenvertaisia, ja koska me kerran sitä olemme, ei ole mitään syytä,
miksi eläisimme eri suurissa ja eri tavalla rakennetuissa taloissa,
miksi emme käyttäisi samanlaisia vaatteita ja söisi samallaisia ruokia.
Jos olemme kaikki samallaisia, on jokaisella yhtä hyvä oikeus jonkun
tytön rakkauteen, kuin kellä tahansa toisella, ja samoin on joka tytöllä
yhtä suuri oikeus jonkun miehen rakkauteen kuin toisellakin. Eikä ole
syytä antaa kommunistisessa yhteiskunnassa yhden lapsen osalle tulla
enemmän hoitoa kuin toisenkaan tai sallia yhden äidin viipyä lastensa
parissa enemmän kuin toisen, siten menettäen kalliita silmänräpäyksiä,
jotka kuuluvat yhteiskunnalle ja jotka voidaan käyttää hyödyksi
perunankuorimisessa. -- Radikaalit ovat ainoat suorasukaiset
kommunistit."
"Mutta eihän toki jokainen tyttö voi rakastaa kaikkia miehiä eikä mennä
heidän kanssaan naimisiin, yhtä vähän kuin jokainen mies voisi rakastaa
ja ottaa vaimokseen kaikkia tyttöjä", huomautin minä, hiukan huvitettuna
Forestin äkeästä ivasta, vaikkakaan ei syvä vastenmielisyyteni
radikaalien saarnaamia inhottavia periaatteita vastaan päästänyt
iloisuuttani oikein valloilleen.
"Meidän radikaaliset maailmanparantajamme eivät vielä ole kyenneet
minulle aivan selvästi selittämään, miten he tahtovat järjestää "vapaan
rakkauden", jos nimittäin sen järjestämisestä yleensä voi olla puhetta",
vastasi herra Forest. "Vaikeuden täysin valaista tätä kysymystä
selittää nähtävästi se seikka, että maailmanparantajat eivät vielä
keskenään ole selvillä siitä, millainen "vapaan rakkauden" pitäisi olla.
Muutamat radikaalit näyttävät olevan taipuvaiset sietämään kahden eri
sukupuolta olevan yhteiselämää vain niin kauan, kun molemminpuolinen
taipumus kestää. Mutta todella valistuneet ja johdonmukaisesti
ajattelevat kommunistit eivät voi sallia kestävää liittoa, koska se on
jyrkässä ristiriidassa hyväksymämme ehdottoman yhdenvertaisuuden
periaatteen kanssa. Luultavasti he sopivat siitä, että otetaan joka
päivä uusi puoliso ja, jotta molemmat sukupuolet olisivat samanarvoiset,
voidaan naisille antaa valintaoikeus joka maanantaiksi, keskiviikoksi ja
perjantaiksi, miehille joka tiistaiksi, torstaiksi ja lauantaiksi.
Sunnuntait myönnetään kai kohteliaisuudesta myös naisten käytettäviksi.
Ja kaikkien riitaisuuksien välttämiseksi siinä tapauksessa, että useampi
maailmanparantaja valitsee saman tytön tai että useammat neidot ja
vaimot tahtovat ottaa saman miehen, voidaan panna toimeen arpajaisia tai
heittää arpaa järjestyksestä. Myös korttipelillä tai noppakuutioilla
voidaan määrätä, kellä on ensin oikeus, kellä sitte. Niin tapahtuu
kaikille oikeus!"
"Minä en voi käsittää", sanoin "kuinka miehet, jotka väittävät vapaan
ajatuksen olevan erikoisoikeutenaan, voivat suunnitella noin
eläimellisiä periaatteita elämää varten ja suosittaa niitä ihmiskunnalle
muka edistysaatteina. Naisten kohtalo tulisi tosiaan säälittävä, jos nuo
periaatteet joskus pääsisivät voitolle. "Vapaan rakkauden" täytyisi
alentaa naisten asemaa, koska se antaisi vanhenemassa olevan naisen
puolisolle oikeuden erota tästä. Ja ihmiskunta yleensä olisi säälittävä,
jos lasten hoito riistettäisiin äideiltä ja uskottaisiin muille
ihmisille."
"Olisi mielestäni pelottavin isku ihmiskuntaa vastaan, mitä milloinkaan
on suunnattu", vastasi Forest, "jos lasten hoito ja alkukasvatus
riistettäisiin äideiltä. Ei mikään nainen, ei mikään mies, olkoon kuinka
hyvä ja jalo tahansa, voi tuntea vierasta lasta kohtaan tuota rakkautta
ja kärsivällisyyttä, joka täyttää vanhempien sydämen. Kommunistisetkin
lainlaatijat ovat tähän saakka kunnioittaneet tunteita, jotka sitovat
miehen, vaimon ja perheen. Ihmiskunta vajoaa raakalaisuuden tilaan sinä
päivänä, jona perhe hävitetään, jona äiti erotetaan lapsestaan ja mies
vaimostaan. Riistettäköön avioliitolta jalostava vaikutus, jonka ilojen
ja surujen yhteinen kantaminen, kaikkien ajatusten ja tunteiden
alituinen vaihtaminen antaa sukupuolten välisille suhteille; silloin
alennetaan miehen ja naisen keskinäinen suhde eläimelliseksi. Useita
kaikkien ihmisten paraita ominaisuuksia voimme seurata niiden
alkulähteille saakka: äitiemme äärettömään rakkauteen ja
kärsivällisyyteen pyrkimyksessään kasvattaa rakkaita lapsiaan hyviksi ja
kunnon ihmisiksi. Ei mikään maailmassa voi lapselle korvata äidin
menetystä; ei mikään voisi ihmiskunnalle korvata sitä hyvää vaikutusta,
joka äideillä on kasvaviin sukupolviin."
"Luuletteko, että teidän radikaalinne koskaan saavat kylliksi valtaa
voidakseen syöstä äidit asemastaan ja poistaa avioliiton?" kysyin hiukan
uteliaana.
"Nouskoot vaan radikaalit ja kukistakoot nykyisen hallituksen. Pankoot
toimeen yhtä ja toista, tapaamatta vastustusta suuren joukon puolelta,
joka vain sietää nykyistä järjestelmää eikä suurestikaan ponnistelisi
sen puolustamiseksi. Mutta meidän radikaaliset maailmanparantajamme
saisivat kokea sangen ikäviä yllätyksiä, jos he koettaisivat erottaa
miestä vaimostaan, äitiä lapsestaan. Melkein jokainen äiti taistelisi
naarasjalopeuran rohkeudella lapsistaan, ja tunnenpa miehen, joka ei
panisi kortta ristiin nykyisen hallituksen häviötä estääkseen, mutta
taistelisi kuolemaan saakka, ennenkuin antaisi itsensä erottaa sydämensä
vaimosta. Sillä hyvä, rakastava vaimo on korkein, mitä Jumala voi
miehelle antaa, eikä kukaan rohkea ja kunniallinen mies anna vaimoaan
itseltään riistää, niin kauan kun vielä pisarakaan lämmintä verta hänen
suonissaan juoksee."