"On kokonaan luonnon lakien mukaista ja sentähden oikein", alkoi Forest
seuraavan keskustelumme, "että mies tukee poikaansa, sukulaisiaan ja
ystäviään ja auttaa heitä eteenpäin elämässä. Miestä, joka sen tekee, en
koskaan moittisi, vaan päinvastoin niitä, jotka laiminlyövät sen, mitä
minä pidän jokaisen miehen velvollisuutena. Mutta luonnollisesti täytyy
pojan, sukulaisten ja ystävien olla kelvolliset niihin toimiin, joihin
heitä ehdotetaan. -- Muistelen, että muutamat historioitsijat ovat
kirjoittaneet suosikkijärjestelmästä, joka teidän aikananne olisi
vallinnut valtion virkoja täytettäessä, ja että varsinkin kenraali
Grant'ia syytettiin siitä, että hän aina nimitysasioissa oli antanut
sukulaisilleen ja ystävilleen etusijan. Mutta juuri se minua miellyttää
tuossa suuressa sotapäällikössä, että hän niin järkähtämättömästä piti
kiinni ystävyydestä, ja sitä kernaammin annan hänelle anteeksi
erehdykset, joita hän toisinaan teki virkamiehiä valitessaan. Sillä
näihin erehdyksiin oli syynä hänen hyvä sydämensä, joka aina oli
uskollinen ystäviä kohtaan ja välistä taipuvainen liian suureksi
arvostelemaan heidän kykynsä ja kunniallisuutensa. Jolleivät
sukulaisuuden ja ystävyyden siteet enää pidä koossa, mihin me sitte enää
voimme luottaa. Ja koska jokaisen luonnollisesti täytyy tuntea
sukulaistensa ja ystäviensä mieli ja kykeneväisyys paremmin kuin muiden
ihmisten ominaisuudet, niin on aivan paikallaan, että hän antaa etusijan
niille, jotka ovat häntä lähinnä ja joiden kelpoisuuden hän tuntee."
"Yksi niistä monista vioista, joita meidän julkinen ja ammatillinen
elämämme potee, on se seikka, että ei ainoastaan suosikkijärjestelmän
vaan myöskin lahjomisen _täytyy_ mitä suurimmassa laajuudessa kukoistaa.
Sata kolmetoista vuotta sitte voivat miehet, jotka olivat Yhdysvaltojen
ohjaksissa tai joilla lähinnä alemmissa hallituspiireissä oli
vaikutusvaltaa, toisinaan mielensä mukaan täyttää virkoja, joissa oli
vähän työtä ja hyvä palkka; mutta tuollaisia paikkoja oli verrattain
vähän. Liittohallituksen asettamien virkamiesten luku oli, ellen erehdy,
vain n. 80,000 ja suurin osa näistä 80,000 virasta oli pieniä
postimestarinpaikkoja. Pienten kylien ja piirien postimestarit eivät
saaneet mitään palkkaa, vaan osan postimerkkien myynnistä kertyneistä
rahoista, ja tämä tulo oli niin kurjan pieni, että ainoastaan kauppiaat,
jotka muutoinkin viettivät päivänsä puodissaan ja pitivät tuota
"kunniaa" vähine tuloineen vain sivuasiana, voivat ottaa vastaan
tuollaisen valtioviran. Lisäksi tuli, että nuo verrattain harvat
valtionvirat, joita voitiin kutsua "laiskanviroiksi", täytettiin
uudelleen joka neljäs tai ainakin joka kahdeksas vuosi. Mutta meidän
hallituksillamme on pitempi elonaika. Viimeksi eronnut oli vallassa 26
vuotta. Ja niiden paikkojen luku, joka hallituksellamme on oikeus
täyttää, on sangen suuri. Jokaista kahtatoista naista tai miestä kohti
on meillä valvoja eli luutnantti; puhumattakaan kapteeneista,
eversteistä j. n. e. Ja kerrassaan uskomattomia me saamme aikaan
kynänkäyttelyn alalla. Niinkuin arvattavasti tiedätte, pidetään meillä
kirjaa niin hyvin työ- kuin jakamisosastoissa; niin, vieläpä enemmänkin:
jokaisella Yhdysvaltain asukkaalla, miehellä ja naisella, on hallituksen
kirjoissa oma tilinsä velastaan ja saatavastaan."[1]
[1] S. 69.
"Katsoen väestömme yhä kasvavaan suureen lukumäärään on se, niinkuin kai
arvannette, oikea jättiläistyö. Tiedättehän, että se osa
Pohjois-Amerikaa, joka ennen kuului Englannille, liittyi Yhdysvaltoihin
ja että väestömme v. 1990 toimitetun väenlaskun mukaan nousi 414
miljoonaan. Nyt se arvioidaan 500 miljoonaksi."[1]
[1] Ensimäinen virallinen väenlasku toimitettiin Yhdysvalloissa v. 1790;
väestön luku oli silloin 3,929,314. V. 1880 oli asukkaita 50,155,738 ja
v. 1890 yli 65 miljoonaa. Sadassa vuodessa se on kasvanut
kymmenkertaiseksi. Jos kasvaminen edelleen tapahtuisi yhtä nopeasti,
olisi Yhdysvalloissa ja Kanadassa v. 1990 1,040 miljoonaa ihmistä. Minä
olen kuitenkin laskenut vuotuisen lisääntymisen vain 2 %:ksi jonka
mukaan Yhdysvalloissa ja Kanadassa v. 2000 olisi n. 500 miljoonaa
asukasta. Tekijän muist.
»Suunnattoman laaja kirjanpito, jonka kommunismi (omaisuuden yhteys) on
tehnyt välttämättömäksi, sekä työajan lyhyys, jota mies- ja
naiskirjanpitäjät puolueen johtajien suosikkeina nauttivat, pakottavat
pitämään kirjanpitäjää jokaista 50 ihmistä kohti. Viime hallituksen
aikana oli jopa jokaista 42 asukasta kohti yksi luvunlaskutaiteilija.
Tämä antaa hallitukselle tilaisuuden mielensä mukaan jakaa 10
miljoonalle naiselle ja miehelle siistiä ja mukavaa työtä. Tähän 10
miljoonaan hyvään paikkaan tulee teidän lisäksi lukea jotakuinkin sama
määrä työarmeijan upseerinpaikkoja ja virkoja hallituksen
varastopaikoissa; puhumattakaan muista halutuista virkapaikoista. Tästä
voitte ilman sen pitempiä selityksiä mitata sen vallan, jota hallitus
käyttää yksinomaan virkoihinnimitysoikeutensa perustuksella, ja minkä
kiusauksen tämän suunnattoman vallan käyttäminen tuo muassaan."
"Eikö siis", kysyin minä, "niiden, jotka pyrkivät vastuunalaiseen
paikkaan, niinkuin esim. kirjanpitäjien, täydy ensin suorittaa
tarpeelliset tutkinnot, ennenkuin he ottavat täyttääkseen niin raskaita
velvollisuuksia?"
"Kirjanpito on yhtenä oppiaineena kouluissamme", vastasi Forest. "Muuten
ei meillä kirjanpitoa hoideta kovin omantunnonmukaisesti. Senvuoksi
vastuunalaisuuden taakka ei suurestikaan paina hallituksemme suosikkien
hartioita, enkä luule, että kukaan suosikeista sitä niin tunnolleen
panee. Sille, joka ei kuulu hallituspiireihin, on luonnollisesti
mahdotonta tarkalleen sanoa, kuinka huonosti kirjoja pidetään. Mutta kun
viimeksi vallassa ollut hallitus 12 vuotta sitte erosi, keksittiin
suorastaan pohjaton mädätyksen ja petosten kuilu. Kaikkien olemassa
olevien varojen arvo määrättiin ja huomattiin silloin, että tavaroita
puuttui 432 miljoonan dollarin arvosta. Erotetun hallituksen jäsenet
tosin selittivät, että nämä tiedot olivat väärät ja pelkkää panettelua
ja että uusi hallitus oli asettanut kirjanpitäjiä vartavasten muka
saamaan selville 400 miljoonan dollarin varkauden, voidakseen entisen
hallituksen jäsenet roistoina valtiollisesti kuolettaa. Eronneet
virkamiehet myönsivät, että tavaroita voi puuttua, koska varastojen
virkailijat aina olivat punninneet ja mitanneet runsaasti; kuitenkaan
tämä vaillinki ei muka voinut todistaa viime hallituksen petollisuutta
eikä missään tapauksessa 432 miljoonan jättiläissummaan. Toiselta puolen
pysyivät, uudet virkamiehet väitteissään ja lukivat vaillingin entisen
hallituksen turmeltuneisuuden ansioksi, sen jäsenet kun olivat ottaneet
enemmän tavaroita kuin heillä oli lupa ottaa eikä heidän
luottolipuistaan oltu lävistämällä poistettu vastaavaa määrää."
Minä kysyin Forest'ilta, mitä hän arveli näistä syytöksistä ja
vastaväitteistä.
"Minä luulen, että ne erääseen määrään ovat liiankin perustellut", sanoi
edeltäjäni professorin virassa. Meidän viheliäisen järjestelmämme
vallitessa on kiusaus monelle ihmiselle liiankin suuri. En moittisi
lainkaan sitä, että hallituspuolueen johtajat antavat sukulaisilleen ja
ystävilleen paraat paikat, jos nämä vaan voisivat hoitaa hyvin heille
uskottuja virkoja. Mutta maan 20 miljoonaa parasta paikkaa ei suinkaan
ole paraiden ja kunnollisinten naisten ja miesten käsissä. Ne virat ja
paikat, joita ei ole annettu korkeimpien virkamiesten sukulaisille ja
lähimmille ystäville, annetaan hallituksen innokkaimpien ja
vaikutusvaltaisimpien kannattajien sukulaisille. Ja senkin vielä voisi
sietää, jos suosikkijärjestelmä loppuisi turmeluksen ja rasittavan
mielivallan rajalla. Mutta se menee vielä paljoa pitemmälle."
"Syytättekö nykyistä hallitusta ja sen ystäviä turmeltuneisuudesta ja
mielivallasta?" kysyin minä; olin näet päättänyt lopettaa kaikki
keskusteluni herra Forest'in kanssa, jos tämä esittäisi jonkun kunnialle
käyvän syytöksen isäntääni kohtaan.
"Minä puhun nykyisestä hallintojärjestelmästä ja mainitsen vain
tosiasioita tai tekoja, jotka voin näyttää tosiksi," vastasi Forest.
"Minä en syytä ketään, juuri sentähden, että olen tästä kaikesta
mielissäni. Minä arvaan, että kysymyksenne tarkoittaa tri Leeteä ja
vaikka sitä ei tehty suoraan, tahdon kuitenkin siihen suoraan vastata.
Mielestäni tri Leete on paraita ja kunniallisimpia puoluejohtajistamme,
mutta hänkin käyttää hyväkseen etuja, jotka meidän järjestelmämme
vallitessa ovat vallassaolijoille niin helpot saavuttaa."
"Tahtoisitteko olla hyvä ja todistaa väitteenne", sanoin levollisesti,
mutta varmasti.
"Jätän teidän ratkaistavaksenne, olenko väitteissäni mennyt liian
pitkälle", jatkoi Forest. "Eikö tri Leete ole teille sanonut, että hän
jo monta vuotta on aikonut rakentaa kemiallista laboratoriota suureen
puutarhaan talonsa viereen. Ja eikö hän ole teille kertonut, että hän
tuotti työmiehiä ja että nämä kaivoivat esiin holvin, jossa te
nukuitte?"[1].
[1] S. 28.
"Tosiaankin! Tri Leete sanoi, että hän aikoi rakennuttaa kemiallisen
laboratorion", myönsin minä. "Mutta eikö hänen maksumääräyslippunsa
salli sellaista menoerää?"
Forest näytti hiukan lystikkäältä, kysyessään, olinko koskaan nähnyt,
kuinka suuri kaikkiaan vuotuinen palkan määrä oli. Minä tunnustin, etten
sitä tiennyt. Tri Leeten elintapa osotti ylellisyyttä ja näytti minusta
vastaavan korkeitakin vaatimuksia. En ollut senvuoksi vielä koskaan
tullut ajatelleeksi hänen vuositulojensa todellista suuruutta.
"Jos suvaitsette", sanoi Forest, "puhumme kansan voinnista toisella
kertaa. Tänään rajoitumme tutkimaan kommunismin taipumusta synnyttää
suosikkijärjestelmää, lahjojen ottoa, orjamaisuutta ja mielivaltaa. --
Mitä tri Leeteen tulee, on tosiasia, että hän rakennuttaa itselleen
kemiallista laboratoriota, huolimatta siitä, että tämä homma on selvässä
ristiriidassa laitostemme tarkoitusten ja hengen kanssa. Tämän
yliopiston maakerroksessa on sangen hyvä sellainen laboratorio ja tri
Leete olisi epäilemättä mielensä mukaan voinut tehdä siellä kokeitaan,
jos hän vaan olisi hakenut lupaa siihen. Yksin hänen vaikutuksensa olisi
hänelle sen hankkinut. Mutta hänen turhamaisuutensa panee hänet
rakennuttamaan tarpeetonta rakennusta, mikä seikka tarjoaa radikaaleille
(äärimmäisyysmiehille) uuden ja selvän todistuksen heidän syytöstensä
todenperäisyydestä vallitsevaa hallitusryhmää vastaan.
"Mistä radikaaleista te puhutte?" kysyin minä.
"Tarkoitan radikaalisia kommunisteja, jotka taistelevat nykyistä
hallitusta vastaan, koska he tahtovat poistaa kaikki uskonnolliset
menot, avioliiton ja senkin vähän henkilökohtaisen omaisuuden, jonka
omistaminen vielä on sallittua. Valtiollisista puolueistamme ja niiden
periaatteista puhumme myöhemmin. Tahdoin vaan saada teidät vakuutetuksi
siitä tosiasiasta, että tri Leete omaksi tarpeekseen ja selvästi vastoin
kommunistisia periaatteita rakennuttaa itselleen kemiallista
laboratoriota, sangen kallista laitosta, jota ei voitaisi saada aikaan
kymmenenkään ihmisen paikkalipuilla, ja että hän täten aiheuttaa
tahallaan moitetta kaikkien hallituksen vastustajain puolelta."
"Eikö tri Leete voi maksaa kohtuullista vuokraa laboratoriosta?" kysyin
minä. "Minä puolestani arvelisin, ettei nykyään vapaina olevia työvoimia
voida sen paremmin käyttää, kuin talojen rakentamiseen, joiden vuokrat
siten korottavat valtion tuloja."
"Mutta meillä ei ole mitään liikoja työvoimia, niinkuin pian saatte
nähdä", sanoi Forest. "Ja kuvitelkaapahan sen ohessa, mitä tapahtuisi,
jos jokainen kansalainen vaatisi yhtä paljon varoja rakennustöitä ja
tieteellisten koneiden hankkimista varten. Teidän täytyy huomata, että
tri Leete vaatii itselleen etuoikeutettua erikoisasemaa, mikä haiskahtaa
omavaltaisuudelta ja suosikkijärjestelmältä. Hän käyttää asemansa suomaa
valtaa väärin ja herättää siten pahaa verta."
Minä en voinut näitä Forest'in selityksiä vastaan esittää mitään pätevää
ja vaikenin senvuoksi.
"Mutta suosikkijärjestelmä ja hallitusvallan tilapäinen
väärinkäyttäminen tri Leeten kaltaisten miesten hyväksi eivät vielä ole
pahimmat ilmiöt julkisessa elämässämme", sanoi Forest edelleen. Sekin
tosiasia, että vaikutusvaltaiset miehet usein ottavat silkkiä,
turkistavaroita ja kultakoristeita vaimojaan ja tyttäriään, viinejä ja
sikareja itseään varten lahjaksi sellaisilta ihmisiltä, jotka
tarvitsevat heidän suositustaan, olisi siedettävissä, vaikkakin
sellaiset tapaukset ilmiselvästi todistavat jonkunlaista
turmeltuneisuutta julkisessa elämässämme. Tämän kirotun kommunismin
pahimmat seuraukset ovat toiselta puolen hallituksen kaikkien
vastustajain mielivaltainen kohtelu ja häikäilemätön vainoaminen,
toiselta puolen orjamaisuus, imartelu ja panettelun halu. Jokainen mies
ja jokainen puolue, joka on saavuttanut haluamansa aseman, puolustaa
sitä kaikkia vastustajien hyökkäyksiä vastaan. He palkitsevat ystäviään,
jotka heitä auttavat, ja koettavat sortaa vastustajiaan. Senvuoksi on
sangen vaarallista antaa suurelle hallitukselle valta, joka antaa
hallitseville tilaisuuden pitää kansaa sen jokapäiväisessä toiminnassa
elinaikansa riippuvana virkamiesten suosiosta."
"Teidän kuvauksenne mukaan näyttää nykyinen asiain järjestys
sietämättömältä", sanoin minä."
"Jos kyselette eri ammattialojen jäseniltä, varsinkin
maanviljelijöiltä", vastasi Forest, "havaitsette, että olen kuvannut
olot juuri sellaisiksi kuin ne ovat. Jokainen työarmeijan jäsen tietää,
että kyky ja ahkeruus yksinään ainoastaan poikkeustapauksissa riittävät
auttamaan kansalaista tärkeämpään asemaan. Valtiollinen vaikutusvalta on
se kaikkivoipa vipu, joka yksinään voi nostaa meidät korkeampiin
asemiin, ja tämän vaikutusvallan saavuttamiseksi täytyy työntekijän
tulla matelijaksi, hiipijäksi, toveriensa ilmiantajaksi ja esimiestensä
lahjojaksi; niin, hänen täytyy rukoilla kaikkia äänivaltaisia
sukulaisiaan ja ystäviään luopumaan itsenäisyydestään ja kannattamaan
kaikkia hallituksen jäseniä ja sen toimenpiteitä."
"Jos työarmeijan jäsenet voisivat valita upseerinsa eli
päällysmiehensä", jatkoi herra Forest selitystään, "ei arvatenkaan kuri
"teollisuusarmeijassa" olisi niin kireä; mutta vaikkapa työntekijät
joskus silloin nousisivatkin virkamiehiä vastaan, olisi sekin parempi
kuin nykyinen asiain tila, jonka kuluessa kaikilla, jotka ovat joutuneet
esimiestensä vihoihin, on kauheat päivät. Itsemurhat tulevatkin
sentähden vuosi vuodelta yleisemmiksi ja niiden luku, jotka itse
päättävät päivänsä, on nyt neljä kertaa niin suuri kuin teidän
aikananne."
"113 vuotta sitte kiinnitettiin huomiota itsemurhaajain suureen lukuun
Europan sotajoukoissa", huomautin minä miettiväisenä. "Nämä miehet
surmasivat itsensä, vaikka heiltä ei puuttunut vaatteita, ruokaa ja
asuntoa."
"Aivan niin", vahvisti Forest. "Välttämättömillä elintarpeilla ei ilman
vapautta ole suurtakaan arvoa. Monet sotilaat lopettivat teidän
aikananne päivänsä, koska eivät voineet elää ilman vapautta. He
luopuivat elämästään, vaikka heidän palvelusaikansa kesti vain kaksi,
kolme tai viisi vuotta ja heillä rauhanaikana oli verrattain helppo
palvelus. Meidän työarmeijassamme kestää palvelus 24 vuotta parasta
ikäämme. Miehet ja naiset ovat koko tämän pitkän ajan esimiestensä
mielivallan alaisia ja saavat, kuten jo mainitsin, yhden valtion
virkamiehen puolelta kärsimästään vuosia kestäneestä huonosta kohtelusta
valittaa vain jollekin toiselle valtion virkamiehelle. Ja nämä n. k.
"tuomarit" ratkaisevat tuollaiset tapaukset lopullisesti useimmiten
niin, että kehottavat kantajia palaamaan työhönsä ja esimiestensä
tyytyväisyyden avulla hankkimaan itselleen kohoamisen toiveita."
"Te puhuitte politikoitsijoista, herra Forest", kysyin minä. "Ottavatko
monetkin miehet toiminnassa osaa valtiolliseen elämään?"
"Senpä luulen", huudahti Forest; "vaikkakin tosin omalla tavallaan.
Monet miehet ja naiset, jotka ovat täyttäneet 45 vuotta, eivät tee muuta
kuin puuhaavat politiikan kimpussa. Luottokortillaan voivat he elää,
missä tahtovat, ja useimmat katsovat edullisimmaksi elellä
Washingtonissa jossa he innokkaasti ja toimeliaasti jahtaavat
suosionosotuksia ystävilleen ja suosikeilleen sekä semmoisille
ihmisille, jotka tavalla tai toisella ovat ostaneet näiden
politikoitsijoiden palvelukset. "Lobby",[1] joka teidän aikananne piti
peliänsä kongressin käytävissä, kuvataan joukkioksi saaliinhimoisia,
tunnottomia seikkailijoita, jotka hyvää maksua vastaan ottivat
taivuttaakseen kongressin jäseniä säätämään lakeja yksityisten
henkilöiden tai yhtiöiden hyväksi. Mutta jos tuota verrattain
pienilukuista ja ulkonaisessa esiintymisessään sentään jotenkin siivoa
joukkiota tahtoisi verrata nykyisen Washingtonin valtiollisiin
keinottelijoihin, niin olisi se melkein samaa, kuin jos verrattaisiin
pyhäkoulua pahantapaisten kasvatuslaitokseen, jollaisissa teidän
aikananne kasvatettiin nuoria tyhjäntoimittajia. Miljoonat ihmiset,
jotka toivovat parempaa työtä tai ylennystä ja joiden vaikutus ei ulotu
kotipaikkansa rajoja ulommas, kääntyvät Washingtonissa olevien
politikoitsijoiden puoleen ja ostavat näiden palvelukset."
[1] oik. "eteinen". Suom. muist.
"Mutta mitä voi se, joka hakee suosituksia, tarjota niille, jotka
oleskelevat Washingtonissa, saadakseen heidät käyttämään hyväkseen
vaikutusvaltaansa", kysyin minä; "eihän nykyään enää kukaan aarteita
kokoa."
"Sitä kylläkään ei kukaan nykyään tee", vastasi Forest hymyillen. "Mutta
monet ihmiset tahtovat aika ajoin hankkia itselleen "hauskoja päiviä" ja
tätä tarkoitusta varten he tarvitsevat ehkä vuosittain 5- tai
10-kertaisen oman luottokorttinsa määrän. Monet meidän poliitisista
tähdistämme elävät isoisesti. Heidän luonaan käy paljon vieraita, joita
he kestitsevät hienoilla ruoilla ja hyvillä viineillä, ja monet
etevimmistä "lobby'n" jäsenistä tekevät samoin. Joka haluaa itselleen
jotain suosionosotusta, hänen täytyy antaa pois melkoinen osa
luottokortistaan, ja hän puolestaan, jos hän tulee ylennetyksi, ottakoon
runsaan korvauksen tulevilta alaisiltaan."
"Mutta minkätähden ihmiset eivät ole tyytyväiset laillisiin tuloihinsa?"
kysyin minä, tuskallisesti hämmästyneenä siitä, että virkakeinottelu ja
turmelus näkyivät rehottavan vielä upeammin kuin 113 vuotta sitte.
"Eivätkö ne tulot, jotka luottokortti antaa, riitä elämän ylläpitoon?"
"Ihmisiä ei voi koskaan tyydyttää", sanoi Forest. "Nykyään kansan
kunnollista ja ahkeraa osaa riistetään laiskojen ja tyhmien hyväksi.
Suosiossa olevatkin saavat alistua hävyttömän kohtelun, kiristyksen ja
nöyryytyksen alaisiksi esimiestensä puolelta."
"Eivätkä edes kaikkein kykenemättömimmätkään miehet ja naiset, joilla
työn tulosten tasanjaosta on suurin etu, ole kaikki tyytyväisiä. Monet
heistä vaativat poistettavaksi kaiken henkilökohtaisen omaisuuden ja
yksityisen taloudenpidon. Itse asiassa on ainoastaan pieni osa
kansastamme todella tyytyväinen. -- Hienojen ruokien, kallisten
ateriain, hyvien viinien ja havannasikarien hankkimiseen luottokortit
eivät riitä, ja ihmisten, jotka tahtovat sellaisia nauttia, täytyy etsiä
henkilöitä, jotka jollain ehdoilla ovat valmiit ne kustantamaan. --
Mutta Washingtonissa ei asusta ainoastaan n. s. hyvinelelijöitä, vaan
myös paljon tyttöjä ja nuoria naisia, jotka, halveksien säännöllistä
työtä työarmeijassa ja taloushuolia, solmeilevat rakkausliittoja, syövät
hienosti, käyttävät kalliita pukuja ja jalokiviä ja elävät hurjan,
irstaan elämän alituisessa pyörteessä".
"Prostitutsioni kukoistaa siis Washingtonissa entiseen tapaansa?" kysyin
kummastuneena.
"Valitettavasti on niin asian laita", vastasi Forest. "Tietysti noilla
tytöillä on kirjurin tai kirjanpitäjän toimi jossain hallituksen
osastossa; mutta nuo paikat ovat vaan laiskanvirkoja. Ystävieni, jotka
itse ovat tutustuneet näihin Washingtonin elämän salaisuuksiin (ja
tuskinpa voidaan salaisuudeksi sanoa sitä, mikä on yleisesti tunnettua),
olen kuullut lausuvan mielipiteenään, että monet korkeammat virkamiehet
kuluttavat luottolippujensa 50-kertaisen määrän kevytmielisten naisten
seurassa. Tämän summan he saavat kokoon osittain niin, että he ottavat
henkilöiltä, jotka haluavat heidän suositustaan, osan näiden
luottolipusta. Toinen osa tuhlattua omaisuutta saadaan hallituksen
varastohuoneista, joissa korkeampien virkamiesten kortteihin merkitään
otetuksi paljoa pienempi määrä, kuin mitä he todella ovat ottaneet.
Sillä varastoissa palvelevat tietävät, että heidät hyvin pian
erotettaisiin paikoistaan ja siirrettäisiin jonkun ammattialan kolmannen
luokan toiseen asteeseen, jos he uskaltaisivat kohdella hallituksen
suurmiehiä tavallisina ihmisinä. Tämä ylellinen elämä vaikuttaa
houkuttelevasti moniin miehiin ja naisiin, ja niinpä on, kuten jo ennen
olen maininnut, Washingtonin väkiluku tavattomasti lisääntynyt, joten se
nyt on maan väkirikkain kaupunki."
"En voi käsittää, kuinka kansa voi kärsiä niin turmeltunutta ja
mielivaltaista hallitusta kuin teidän kuvaamanne on", sanoin minä; "ja
olenpa vakuutettu, että teidän synkkänäköisyyteen taipuvainen
elämänkäsityksenne on vaikuttanut arvosteluunne."
"Riippuu kokonaan teistä, tahdotteko jäädä epäilevälle kannalle
tietojeni todenperäisyyteen nähden, vai eikö", vastasi Forest.
"Jos pyydätte vapautta, voidaksenne hallitsijoillemme Washingtonissa
pitää yhden intoa uhkuvista puheistanne nykyisen yhteiskuntajärjestyksen
eduista, niin teille täällä mielihyvällä annetaan lupa heittää luentonne
joksikin aikaa, ja Washingtonissa teidät otetaan loistavasti vastaan.
Sillä innostus, jolla te ylistätte meidän olojamme 19:nnen vuosisadan
oloihin verraten, valaa vaan vettä hallituksen myllyyn. Te tulette
silloin huomaamaan, että asiain tila on juuri sellainen, jollaiseksi
olen sen kuvannut, ja jos puhelette työarmeijan jäsenten ja heidän
ystäviensä kanssa, jotka kannattavat hallitusta, saatte nähdä, että tämä
tapahtuu ainoastaan siksi, että he epäilevät parannuksen mahdollisuutta
nykyisen järjestelmän vallitessa ja pelkäävät vaan olojen huonontumista,
jos radikaalit pääsevät ohjaksiin."
"Kuinka voivat yleiset asiat enää joutua huonommalle kannalle, kuin ne
teidän kuvauksenne mukaan ovat?" huudahdin minä.
"Monet pelkäävät, että radikaalit poistavat avioliiton ja panevat
pakolla voimaan "vapaan rakkauden" kaikkine seurauksineen", selitti
Forest. "Radikaaliset lehdet -- ainoat, jotka käyttävät häikäilemätöntä
kieltä hallitusta vastaan ja kiivaasti sitä ahdistavat -- vaativatkin
tosiaan, että uskonnolliset menot kiellettäisiin, että avioliitto
lakkautettaisiin, että poistettaisiin perhe, yksityinen talous ja sekin
vähäinen yksityisomaisuus, jonka omistaminen vielä on sallittu."
"Mutta miten sopivat nämä radikaalisten lehtien lausunnot ja vaatimukset
siihen, mitä te olette puhuneet hallituksen vastustajien kohtelusta?"
kysyin minä. "Jos on tavallista, että hallituksen vastustajat suljetaan
houruinhuoneisiin, niin en käsitä, kuinka radikaalisten lehtien voidaan
sallia saarnaavan niin inhottavia periaatteita."
Forest nauroi, vastatessaan: "Radikaalisia toimittajia suositaan, ja he
ovat erikoisasemassa; sillä he tekevät hallitukselle arvokkaita
palveluksia, pelottamalla kansan suurta joukkoa hallitusta kannattamaan.
Joka kerta, kun ammattialojen kenraalien vaali lähestyy, saavat
radikaalisten lehtien toimittajat tyhjentää koko varastonsa
haukkumasanoja ja mielettömiä vaatimuksia. Muutamia päiviä ennen vaalia
painavat hallituksen lehdet otteita noista likaisista hyökkäyksistä
uskontoa, avioliittoa ja perhe-elämää vastaan ja esittävät kansalle
kysymyksen, toivooko se tuollaisia muutoksia. Sitte vaaditaan kansaa
kannattamaan hallitusta, joka tosin ei voi tyydyttää kaikkia ihmisiä,
mutta joka kuitenkin on paras, mitä maailmassa on koskaan ollut -- ja
niin edespäin lempeästi loppumattomiin."
"Radikaalisia toimittajia siedetään siis vaan pöpöinä, joiden tulee
pelotella kansaa, jotavastoin maltillisten kirjailijoiden ei ole
sallittu lausua mitään moitetta nykyistä yhteiskuntajärjestystä tai
hallitusta vastaan?"
"Niin on", vakuutti Forest. Mutta pelkäänpä, että hallitus pelaa sangen
uhkarohkeata peliä. Radikaalit voittavat epäilemättä alaa ja heidän
joukossaan on paljon epätoivonvimmaisia veikkoja, jotka milloin tahansa
ovat valmiit nostamaan hävityksen mustan lipun. Jos kansa olisi vapaa ja
riippumaton, ei vaara olisi niin suuri. Silloin kaikki vapaat miehet
yhtyisivät puolustamaan valtiollisia oloja, joita he pitävät arvossa.
Mutta asiain tällä kannalla ollessa ovat joukot tottuneet taipumaan
vähemmistön herruuden alle. Sentähden kaikkeen valmistauneiden miesten
toimeenpanema kapina tapaisi vain vähän vastarintaa kansalaisten
puolelta, jotka olisivat valmiit taistelemaan nykyisen asiain tilan
puolesta. Ja turmion päivä on ihmiskunnalle se päivä, jona radikaalit
pääsevät valtaan."
"Ettekö te minulle sanoneet, että kaksitoista vuotta sitte silloinen
hallitus joutui tappiolle vaaleissa ja senkautta kukistui?" huomautin
minä. "Ja eikö se todista, että selleisellakin vallalla varustettu
hallitus, kuin teidän, voidaan kuitenkin lopuksi kukistaa? Ja ettekö
vielä sanoneet, että nykyiset ylimmät virkamiehet ovat kunnollisempia ja
parempia miehiä kuin ne, jotka muodostivat edellisen hallituksen?"
"Ei voi kieltää, että on tapahtunut parannus yleisten asioiden johdossa;
mutta tämä parannus ei ole juuri oleellista laatua. Todellisuudessa on
tapahtunut virkamiesten, vaan ei järjestelmän vaihdos.
Suosikkijärjestelmä, lahjojen otto ja tapainturmelus ovat hiukan
vähentyneet; mutta niitä ei ole juurineen hävitetty. Päinvastoin ne
vieläkin rehottavat liiankin rehevästi. -- Juuri ne henkilöt, jotka
kaksitoista vuotta sitte erityisesti kunnostautuivat taistelussa, jotka
innostuksella ajoivat nykyisten puoluejohtajain valitsemista, koska he
näiltä odottivat julkisen elämämme puhdistusta ja kaikkien varjopuolien
poistamista -- juuri nämä henkilöt ovat nyt heittäneet kaiken toivon
siitä, että kommunismin vallitessa voisi yleensä olla olemassakaan
oikeudentuntoista ja rehellistä hallitusta. Tuo vaalivoitto on siis,
juuri siksi että se supistui vaan henkilöiden vaihdokseen, hävittänyt
kansan luottamuksen olojen parantumiseen nykyisen järjestelmän aikana.
Niinmuodoin on voitto enemmän vahingoittanut kuin hyödyttänyt.
Talonpoikamme olisivat vahvin ja luotettavin osa väestöämme taistelussa
järkevien hallitusperiaatteiden puolesta; mutta huolimatta suuresta
luvustaan he muodostavat ainoastaan yhden ammattikunnan. Heillä on
ainoastaan yksi kenraali ja yksi osastonpäällikkö aina vähemmistössä. Ja
koska he ovat nykyisen hallituksen vastustajia, ei heitä kohdella niin
hyvin kuin muiden ammattikuntien jäseniä."
"Eivätkö talonpojat saa yhtäläisiä luottokortteja kuin muutkin
kansalaiset?"
"Saavat tietenkin; mutta he valittavat, että he saavat huonoimmat
tavarat eikä täyttä osuutta julkisiin laitoksiin tai parannuksiin. He
väittävät, että heidät aina syrjäytetään. -- Talonpojat olisivat
luotettavimmat radikaalien vastustajat; mutta kohtelu, joka heidän
osakseen tulee hallituksen puolelta, on tehnyt heidät niin
tyytymättömiksi, että taistelussa nykyisen hallituksen tai edes vaan
nykyisen järjestelmän pystyssä pitämiseksi heihin ei voida luottaa.
Erikoisesti valittavat talonpojat sitä, että kaupunkilaiset
teattereihin, konserttisaleihin ja muihin huvittelu- ja
virkistyspaikkoihin nähden ovat ehdottomasti etuoikeutetussa asemassa.
On tietysti mahdotonta rakentaa teatteria tai konserttihuonetta okaiseen
tienristeykseen; mutta jos otetaan huomioon asukasluku kaupungeissa ja
maaseudulla, niin on myönnettävä, että talonpojista, heidän lukuunsa
katsoen, pidetään sangen viheliäisesti huolta. Hallitus nojaa
kaupunkilaisten ja pääasiallisesti kaupunkilaisista muodostettujen
ammattikuntien kannatukseen; senvuoksi kaupunkilaisia suositaan
maalaisten kustannuksella. Toiseksi talonpojat valittavat, että heille
tehdään vääryyttä tavaroiden jaossa. Muodin vaihtelun, ilman muutosten
tai muiden syiden tähden jää varastoihin usein joukko jäännöksiä, jotka
täytyy myydä alle valmistuskustannustenkin.[1] Nämä tavarat hallitus voi
myydä, milloin se tahtoo, s. o. kun se arvelee saavansa niistä paraan
hinnan. Mutta hallitus voi myös yksinään määrätä, mitkä tavarat on
myytävä alennettuihin hintoihin. Nyt väittävät talonpojat, että
maalaisille tyrkytetään vanhentunutta, muodista joutunutta ja huonoa
tavaraa uutena, samalla kun suositut saavat aivan uusia ja virheettömiä
tavaroita alennettuun hintaan. -- Minä en suinkaan tahdo väittää, että
kaikki talonpoikien valitukset olisivat perustellut. Osittain asian
laita ei niin liene. Mutta valitukset itsessään todistavat
tyytymättömyyttä ja ne ovat mahdollisia ainoastaan siksi, että meidän
hallituksellamme on niin täydellinen valta, että moista ei ihmiskunnan
historia tunne. Se on järjestelmä, joka on kaikkiin epäkohtiin syypää."
[1] S. 151.
"Onko paitsi radikaaleja ja hallituspuoluetta olemassa vielä muitakin
järjestöjä, jotka pyrkivät hallitusasioiden johtoon?"
"Meillä on maltillinen puolue, joka toimii vireästi ja on hyvin
järjestetty; mutta se pyrkii valtaan vaan hallituspuolueen keskuudessa
ja sen kautta. Hallitus ei osota mitään vihamielisyyttä tämän ryhmän
jäseniä vastaan, vaan antaa heidän olla olojaan. Tähän asti he eivät ole
saavuttaneet suurtakaan menestystä."
"Minä näen hyvin, ettette anna nykyiselle yhteiskuntajärjestykselle
paljoakaan tunnustusta mistään, mitä sen vallitessa on tapahtunut. Mutta
ettekö usko, että köyhyyden poistaminen, kaikkien ihmisten nostaminen
lähimain samalle yhdenvertaisuuden asteelle ovat suuria ja arvaamattomia
voittoja ihmiskunnalle? Minä muistan liiankin hyvin, kuinka
sanomattomasti köyhät minun aikanani saivat kärsiä. Minä en tunne
tarpeeksi nykyistä asiain järjestystä, voidakseni hyväksyä kaikki
selostuksenne ja mielipiteenne tai niitä vastustaa. Mutta minä katson
köyhyyden täydellistä poistamista niin suuremmoiseksi saavutukseksi,
että minä, huolimatta siitä että tuomitsette nykyisen järjestelmän, en
voi luopua toivosta, että nykyisen yhteiskunnan onnistuu voittaa
vaikeudet ja puutteet, joista kaikki inhimilliset yritykset ja laitokset
kärsivät."
"Arvoisa herra West, olen aivan erikoisesti iloissani siitä, että te
viimeisissä sanoissanne kommunismin puolustukseksi toitte esille samoja
perusteita, joita teidän aikananne silloisen yhteiskuntamuodon
puolustajat esittivät kommunismia vastaan. Se todistaa yksinkertaisesti
kahta seikkaa: ensiksi, että Jumalan auringon alla ei ole mitään
täydellistä, ja toiseksi, että myös jokaisen hallituksen täytyy se
myöntää. Todellisen köyhyyden poistaminen olisi, kuten myöhemmin
epäämättömästi olen todistava, käynyt päinsä kommunismiin joutumattakin.
Siten olisimme välttäneet tämän kurjan yhteiskuntamuodon kamalat
seuraukset. Se tosiasia, että hallitusmiehet voivat kohdella
työarmeijassa olevia vihamiestensä ystäviä kuin orjia ja että
sellaisetkin hallituksen vihamiesten ystävät, jotka kunnollisuutensa ja
työnsä avulla ovat ylenneet, voidaan vuosittain tapahtuvassa uudessa
paikkojen jaossa alentaa kolmannen luokan toiseen asteeseen, ja
suosikkijärjestelmä, jonka hallitus on ottanut käytäntöön -- nämä seikat
ovat kukoistukseensa saattaneet ennenkuulumattoman imartelun,
orjamaisuuden, panetteluhalun ja turmeluksen. Amerikalaisten historia ei
tunne toista aikaa, jolloin sekä julkisessa että liike-elämässä olisi
ollut nähtävänä niin vähän vapaudenrakkautta ja miehuutta. Kun 230
vuotta sitte Englanti yritti panna toimeen teetullin, silloin tarttuivat
amerikalaiset aseihin, koska he eivät tahtoneet myöntää hallitukselle
verotusoikeutta, niin kauan kun amerikalaisilla ei ollut parlamentissa
edustajia, jotka olisivat verot myöntäneet. Nyt hallituksen
käytettävissä on jokaisen miehen ja naisen 24-vuotinen työ, Amerikan
kansan paraimmissa voimissa olevan osan saamatta edes tilaisuutta
äänestää siitä, miten hallituksen tulisi ohjata niiden työtä, joiden
kätten työstä koko kansa elää! Tämä kurja orjuus, jommoista ei koskaan
ole ollut _sivistyneiden_ kansojen keskuudessa, ei voi enää kauaa
kestää. Se on häviävä verivirtoihin. Sillä todet ovat Schillerin sanat:
Kahleensa katkoneen orjan edessä vapise, vaan älä vapaan miehen."[1]
[1] Vor dem Sklaven, wenn er die Ketten zerbricht;
Vor dem freien Manne erzittere nicht.