En ollut koskaan erityisesti tutkinut kansantaloutta eikä siis koskaan
ollut juolahtanut mieleeni tutkistella taloudellisten periaatteiden
arvoa. Vapaa kilpailuko vai omaisuuden yhteyskö olisi, ihmiskunnalle
edullisempi -- tämä kysymys ei ollut vielä koskaan juolahtanut mieleeni.
Kun siis Tri Leete yhtä varmalla kuin vaikuttavalla tavallaan selitti,
kuinka yhteiskunta vapaan kilpailun poistamisen jälkeen oli järjestetty,
en edes ollut huomannut, että tämä järjestys lepäsi kommunistisilla
periaatteilla. Minä arvelin, että ihmiskunta oli luonut itselleen
tuhatvuotisen valtakunnan, ja kun tri Leete sanoi minulle, että kaikki
ihmiset 20:nnen vuosisadan lopulla elivät yhtä mukavasti, melkeinpä
ylellisesti, kuin hän itsekin, silloin en epäillyt, että jokaisen täytyi
olla tyytyväinen uuteen yhteiskuntajärjestykseen.
Mutta ylioppilaiden puolelta osakseni tullut kylmä vastaanotto ja
keskusteluni herra Forest'in kanssa opettivat minulle, etteivät kaikki
Yhdysvaltain asukkaat Herran vuonna 2000 pitäneet nykyistä
yhteiskuntajärjestystä tuhatvuotisena valtakuntana, ja minun täytyy
myöntää, että tämä huomio koski minuun kipeästi. Sillä suloinen rauha,
ennen tuntematon levollisuus oli astunut sydämmeeni, kun tri Leete
kertoi rajattomasta onnellisuudesta, jota ihmiskunta sai nauttia
20:nnellä vuosisadalla.
Uusi asemani velvoitti minua nyt perusteellisesti tutkimaan
kansantaloudellisia kysymyksiä. Tosin olisin yksinkertaisesti voinut
kuvailla yhteiskunnallisia ja valtiollisia oloja Yhdysvalloissa
edellisen vuosisadan lopulla ja ne taustana ylistellä uutta asiain
järjestystä; mutta se ei olisi minua itseäni tyydyttänyt. Tahdoin itse
perusteellisesti ja vertaillen tutkimalla saada selville, kummalle
taloudellisista suunnista etusija oli myönnettävä. Senvuoksi seurustelin
herra Forest'in kanssa, saadakseni kuulla hänen perustelunsa tri
Leete'in esittämiä oppeja vastaan. Tämä seurustelu herra Forest'in
kanssa ei tavallaan ollut minulle aivan mieluisa, minut kun aina valtasi
epämieluisa tunne ajatellessani, että Forest'in mielipiteet ja
periaatteet osottautuisivat oikeammiksi. Sillä Forest'in mielipiteiden
voitto oli minusta sama kuin palaaminen oloihin, jotka olivat minulle
perinpohjin vastenmieliset tuottamiensa surujen ja epämukavuuksien
tähden. Minusta näytti tri Leeten valtiojärjestys paratiisilta, josta
Forest tahtoi minut karkoittaa.
Seuraavissa luennoissani rajoituin tarkasti kuvaamaan "työmarkkinoita"
Bostonissa v. 1887. Huolellisesti karttaen kaikkia liioitteluja vedin
esillä olevista tosiasioista ainoastaan eittämättömiä johtopäätöksiä.
Minä osotin, kuinka pääoma ja työ kumpikin olivat kärsineet noiden
päivien lukuisista lakoista ja ylistin nykyistä asiain järjestystä,
koska se tekee tuollaiset järjettömät taloudelliset taistelut
mahdottomiksi.
Luentojeni jälkeen keskustelin aina herra Forest'in kanssa, joka oli
yhtä halukas puhumaan uudesta yhteiskuntajärjestyksestä kuin tri Leete.
"Hallituksen ystävät sanovat minua parantumattomaksi morkkaajaksi",
sanoi Forest, "ja he ovat oikeassa, joskin voisivat pukea arvostelunsa
hiukan kohteliaampaan muotoon ja sanoa, että olen taipuvainen
arvostelemaan ja punnitsemaan kaikkia asioita. Jokaista hallitusta,
jonka alaisena kohtalo minut asettaa elämään, tutkisin ja arvostelisin,
olipa hallitus hyvä tai huono. Minä en kanna mitään kaunaa niitä miehiä
vastaan, jotka tänään hallitsevat Yhdysvaltoja. Päinvastoin myönnän,
että he osottavat suurempaa viisautta, tarmoa ja kärsivällisyyttä
toiminnassaan kuin sen hallituksen jäsenet, joka erosi 12 vuotta sitte.
Johtavat periaatteet ovat väärät ja senpätähden täytyy seuraustenkin
olla huonot, tehköön hallitus mitä tahansa, paikkaillakseen huonon
järjestelmän huonoja seurauksia".
"Arvelette siis, että nykyinen järjestelmä on aivan väärä?" kysyin minä.
"Voitteko sitä epäillä?" vastasi Forest. "Katselkaahan ympärillenne.
Onko johtavana perusajatuksena luomakunnassa yhtäläisyys vai erilaisuus.
Te löydätte usein yhdennäköisyyttä, ette koskaan yhtäläisyyttä.
Kasvientutkijat ovat koonneet tuhansittain lehtiä, jotka ensi
silmäyksellä näyttävät aivan yhtäläisiltä; mutta huolellisesti
tutkimalla ovat he keksineet aivan varmoja eroavaisuuksia. Erilaisuus on
luonnonlaki ja jokainen yritys saada aikaan ehdotonta yhtäläisyyttä on
luonnonvastainen ja järjetön. Sellaiset yritykset ovatkin kaikki menneet
myttyyn. Kun muutamat ensimäisistä kristityistäkin, lähimäisrakkauden
johdattamina, ottivat keskuudessaan käytäntöön omaisuuden yhteyden, ei
tämä luonnonvastainen yritys ollut pysyväistä laatua. Itse Prokrustes
vainaja ei voinut tulla toimeen yhdellä vuoteella kaikkia varten; hän
tarvitsi niitä kaksi, yhden pitkiä ja yhden lyhyitä uhrejaan varten,
jotka joutuivat hänen käsiinsä. Mekin voisimme asettaa niin, että
vastedes kaikkien miesten pituus on kuusi jalkaa, rintakehä
ympärimitaten 42 tuumaa, nenä kreikkalainen, silmät siniset, tukka
ruskea ja ääni tenoriääni, yhtä hyvin kuin voimme koettaa pakottaa
kaiken elämän kommunistisessa yhteiskunnassa yhtäläisyyden pakkoröijyyn,
luullen, että ihmisellä siinä muka on hyvä olla -- Ottakaamme vaan
henkisten ja ruumiillisten lahjojen erilaisuuden ohessa huomioon
erilaiset taipumukset ja erilainen maku, ja toiminta-alojen moninaisuus
ja vastatkaamme sitte kysymykseen, voiko ehdottomaan yhtäläisyyteen
perustettu yhteiskuntajärjestys olla pysyvä".
"Jos olen muodostanut itselleni oikean kuvan yhteiskuntanne
järjestelystä, niin olette tunnustaneet kaikkien ihmisten oikeuden
ylläpitonsa saamiseen, antamalla jokaiselle yhtä suuren osan työn
tuloksista; mutta te olette myös antaneet jokaiselle tilaisuuden valita
sellaisen toiminta-alan, josta hän eniten pitää. Te olette edelleen
yhteen ammattikuntaan kuuluvat työmiehet jakaneet osastoihin ja
asteisiin, kannustaaksenne heitä pyrkimään kunnianhimoaan tyydyttääkseen
yhä korkeampiin asteisiin, ja olette siten luoneet asemien
eroavaisuuden, joka vastaa ihmisten erilaisuutta, josta äsken
huomautitte".
"Niin on", sanoi Forest. "Olemme ensin tunnustaneet yhtäläisyyden
periaatteet ja sitte jäsentäneet yhteiskuntamme erilaisuuden
perustuksella, jolla tavoin pääsimme suoraan tunnustamasta sitä
tosiasiaa, että uusi yhteiskuntajärjestys sekä oppiin että
todellisuuteen nähden on epäluoma. Kysymys, johon meidän on vastattava,
on hyvin yksinkertainen: "_Olemmeko kaikki toistemme kaltaisia?_" Jos
niin on, silloin on kommunismi ainoa oikea yhteiskuntamuoto ja jokaisen
pitäisi silloin saada yhtä suuri osansa yhteisen työn tuloksista. Jos
emme ole kaikki yhtäläisiä, jos olemme sekä ruumiillisilta että
henkisiltä kyvyiltämme erilaisia, jos työn tulokset ovat eri suuret,
silloin ei ole mitään järkevää syytä jakaa työntuloksia tasan. Mutta me
julistamme ensin yhtäläisyyden periaatteen ja väitämme, että me tämän
yhtäläisyyden perustalla panemme tasan työn tulokset; -- ja sitte me
ja'amme kaikki työmiehet oppiaikanaan osottamansa kyvyn mukaan
ensimäisen, toisen ja kolmannen luokan työmiehiin... Ja useissa
tapauksissa ovat nämä luokat vielä jaetut kahteen asteeseen, ylempään ja
alempaan. Tästä siis näemme, että työmiehet on jaettu kuuteen osastoon
ja vieläpä nimenomaan sillä perustuksella, että heidän kykynsä ovat
_erilaiset_. Että heidän ahkeruutensakin on erilainen, sitä ei suoraan
tunnusteta, mutta on kuitenkin tosiasia. Ihmisten _erilaisuus_ siis
_suoraan_ tunnustetaan; mutta työn tulokset _jaetaan tasan
yhtäläisyyden_ nimessä.
"Nyt on epäilemättä jokaisella", jatkoi Forest ponnella, "luonnollinen
oikeus toimintansa hedelmiin. Mutta me otamme ensi asteen oivalliselta
työntekijältä osan hänen työnsä tuloksista, antaaksemme sen kuudennen
osaston jollekin laiskurille. Luonnollisesti se on suoraa _ryöväystä_,
joka ei edes kätkeydy "hallitusperiaatteen" kuluneeseen vaippaan; sillä
tunnustammehan, jakamalla työmiehet erilaisten kykyjen perustuksella
kuuteen osastoon, suoraan, että yhtäläisyys "on hölynpölyä". --
Kuitenkin tuomitaan kaikki, jotka eivät pidä ahkeran riistämistä laiskan
hyväksi korkeimpana valtioviisautena, paraimman yhteiskuntajärjestyksen
vihollisiksi, mistä ihmiskunnan historia tietää kertoa."
"Te olette joihinkin määrin 19:nnen vuosisadan sivistyksen puolustaja",
vastasin minä. "Mutta meidän aikanamme monet työväen johtajat nimittivät
työnantajia "palkanvarkaiksi", s. o. näitä syytettiin siitä, että olivat
itselleen ottaneet liian suuren osan työn tuloksista saadusta rahasta ja
antaneet työmiehille liian vähän palkkaa. Minusta näyttää kaiken
omaisuuden tasanjako paljoa oikeammalta kuin jakotapa, jonka mukaan
verrattain vähäinen joukko työnantajia voi rikastua työtätekevän
monilukuisen kansan kustannuksella".
"Minä en ole mikään 19:nnen vuosisadan sivistyksen puoltaja", huudahti
Forest. Minä väitän vaan, että _vapaa kilpailu_, joka oli vallalla sata
vuotta sitte, on paljoa _parempi_ kuin _kommunismi_, jonka alaisina nyt
työskentelemme. Työnantajien väärä voitto, josta te puhutte, olisi
helposti ollut autettavissa, jos teidän työmiehenne olisivat yhtyneet
osuus- eli kumppanuskuntiin. Sata vuotta sitte ei ollut olemassa mitään
lakia, joka olisi estänyt tusinaa suutareita vuokraamasta itselleen
huoneustoa ynnä höyryvoimaa, ostamasta muutamia ompelu- y. m. koneita ja
valmistamasta omaan laskuunsa jalkineita. Eikä ollut mitään lakia, joka
olisi kieltänyt muita työmiehiä ostamasta jalkineitaan ainoastaan
tällaisilta työkunnilta. Jos niin olisi tehty, olisivat työkunnan
osakkaat saaneet tehtailijan, tukkukauppiaan, pikkukauppiaan ja
työntekijän voiton, s. o. kaiken voiton mikä yleensä työstä on
saatavissa. Kaikkien ammattialojen työntekijät olisivat vähitellen
liittyneet työkunniksi, niin ollen yhtähaavaa työnantajia ja
työntekijöitä. -- Jos työmiehet katsoivat paremmaksi olla käyttämättä
tätä oikeutta ja tätä tilaisuutta; jos he eivät viitsineet ottaa
niskoilleen itsenäisestä liikkeenharjoittamisesta johtuvia suruja ja
vaaraa; jos he mieluummin tekivät työtä työnantajalle, jättäen tämän
niskoille liikkeenjohtamisesta koituvat huolet ja uskallukset; silloin
heillä ei myöskään ollut oikeutta valittaa yrittelijän voittoa, jonka he
yhtä hyvin olisivat voineet saada.
"Ja kun teidän aikanne työmiehet olivat tyytymättömät palkkaan tai
kohteluun, voivat he itselleen etsiä toisen toimen, jota meidän
työmiehemme eivät voi, koska valtio on ainoa työnantaja. Periaatetta,
että jokaisella on oikeus siihen, mitä hän tuottaa, ei milloinkaan
kielletty teidän aikananne. Mutta me olemme yhdenvertaisuuden ja
oikeuden nimessä hyväksyneet sen "oikeudenmukaisen" periaatteen, että
ahkeraa saa ryöstää laiskan hyväksi. Jos 19:nnen vuosisadan työmiehet,
sensijaan että uhrasivat lakkoihin jättiläissummia, olisivat työalan
toisensa jälkeen perustaneet osuuskunnalliselle pohjalle, olisivat he
verrattain vähällä vaivalla ratkaisseet sen, mitä te nimititte
sosiaaliseksi, yhteiskunnalliseksi kysymykseksi. -- Meiltä taas olisitte
silloin säästäneet sen inhottavan muodon, jonka mukaan meidän
yhteiskuntamme on nyt järjestetty ja hallittu."
"Työväenjärjestöt ja metelit olivat vaan seurauksia pääoman
keskittymisestä, jota oli kasaantunut suuremmat joukot kuin koskaan
ennen", sanoin minä, toistaen tri Leeten mielipiteet tästä kysymyksestä.
"Ennenkuin tämä kokoontuminen alkoi, kun kaupan ja teollisuuden
harjottajina vielä olivat lukemattomat pienet, vähäisellä pääomalla
varustetut liikkeet vähälukuisten mutta suunnattomalla pääomalla
varustettujen suurliikkeitten asemesta, oli työntekijän asema
työnantajaan nähden jotenkin vapaa ja riippumaton. Ja kun silloin
pienikin pääoma tai uusi aate riitti hankkimaan jokaiselle uuden
liikkeen, tuli työntekijöistä yhtämittaa työnantajia, eikä näiden
luokkien välillä ollut määrättyä tai ylipääsemätöntä rajaa. Silloin ei
tarvittu työväenjärjestöjä eikä myöskään voinut syntyä yleisiä
lakkoja."[1]
[1] S. 42.
"Teidän sijassanne, herra West, en tekisi tri Leeten lauselmia
omikseni", sanoi herra Forest hymyillen. "Tohtorilla on usein ollut
tilaisuutta saada tässä asiassa todempia tietoja; mutta hän ei vaan
tahdo luopua vääristä väitteistään. Minä ja muut olemme nämä hänen
mielipiteensä niin usein kumonneet, että lopulla jo kävi
yksitoikkoiseksi. Lakot eivät ole, niinkuin tri Leete sanoo, mikään
verrattain uusi ilmiö kansantaloudellisella alalla. Yksi suurimpia
lakkoja, joista historia meille kertoo, "_Secessio in montem sacrum_"
(lähtö pyhälle vuorelle)[1], tapahtui jo v. 494 e. Kr. ja keskiajalla
lakkasivat työläiset usein työstä, saadakseen korkeampia palkkoja,
vaikka työ siihen aikaan oli paljoa lujemmin yhteen liitetty
(ammattikunnat) kuin rahavalta. Ja mitä tulee työmiesten mahdottomuuteen
päästä työnantajiksi, voin yliopiston kirjastosta näyttää teille
saksalaisen lehden "Freie Presse", joka v. 1888 ilmestyi Chicagossa ja
jossa sen toimittaja, kumotessaan sen ajan kommunistien samallaisia
väitteitä, viittaa siihen tosiasiaan, että Chicagossa v. 1888 oli 12,000
saksalais-amerikkalaista, jotka olivat joko talonomistajia tai
tehtailijoita tai muita itsenäisiä liikkeenharjoittajia. Kaikki nämä
olivat varattomina, enimmiten englannin kieltä taitamattomina tulleet
Chicagoon ja siellä päässeet hyvinvointiin, vieläpä useat rikkaiksikin.
Tämä sotii sitä väitettä vastaan, että varattomat 19:nnen vuosisadan
jälkipuoliskolla auttamattomasti olivat rahavallan kynsissä. -- Ei
mikään ole helpompaa kuin umpimähkään lausua väitteitä. Näiden
väitteiden todistaminen on usein vaikeata. Ja tri Leete on suuri
tuollaisissa huimissa tehtävissä".
[1] Rooman työtä tekevä alhaiso, plebeijit, lähtivät v. 494 e. Kr.
miehissä pois kaupungista lähellä olevalle n. s. "pyhälle vuorelle",
eivätkä tulleet takaisin, ennenkuin ylimykset, patriisit, olivat tehneet
muutamia myönnytyksiä. Suom. muist.
"Mutta ettekö kaikki elä erittäin mukavasti?" kysyin toivossa saada
kieltämättömiin tosiasioihin vetoamalla Forestia lopettamaan
hyökkäyksensä uutta asiain tilaa vastaan. "Eikö teillä vallitse ennen
tuntematon hyvinvointi? Ettekö ole hävittäneet köyhyyttä sukupuuttoon?
Ja eivätkö nämä saavutukset ole pienten uhrausten arvoisia?"
"Me emme elä niinkään mukavasti. Meillä ei vallitse ennen kuulumaton
hyvinvointi. Te tulette pian havaitsemaan, että arvioitte liian
korkeaksi sivistyksemme sekä laadun että hedelmät. Ja mitä köyhyyden
hävittämiseen tulee, niin on "saavutus" oleellisesti siinä, että
rikastutamme taitamattomia, tuhmia ja laiskoja taitavien ja ahkerien
naisten ja miesten työn tuloksilla. Sen tekin olisitte voineet tehdä 113
vuotta sitte, mutta te ette olleet tarpeeksi yksinkertaisia ja
väärämielisiä, ryhtyäksenne tuollaiseen ryöväämiseen".
"Jos kansa on tyytymätön nykyiseen yhteiskuntajärjestykseen, niin voihan
se muuttaa sen", vastasin minä. "Teidän puheistanne päättäen ovat
hallituksen vastustajat niin harvat, ettei sillä puolueella ole mitään
merkitystä: tehän sanoitte minulle, että on vaan harvoja lehtiä, jotka
hallitusta vastustavat. Tämä minusta näyttää todistavan sitä, että kansa
yleensä on tyytyväistä nykyiseen asiain järjestykseen".
Forest näytti hyvin vakavalta, kun hän vastasi: "Te tietysti luulette,
että meillä on sama vapaus kuin teillä 113 vuotta sitte. Mutta
valtiollisessa elämässä on kaikki senjälkeen muuttunut. Teidän aikananne
kansalaiset olivat hallituksesta kokonaan riippumattomat,
lukuunottamatta ehkä virkamiehiä ja niitä, jotka suorittivat töitä
valtion laskuun. Tänään hallitus ryhtyy kaikkeen ja melkein jokainen on
välillisesti tai välittömästi korkeampien virkamiesten suosiosta enemmän
tai vähemmin riippuvainen. Joka uskaltaa asettua julkisesti hallitusta
vastaan, voi olla varma siitä, että virkamiehistön viha kohtaa häntä
itseään, hänen sukulaisiaan ja ystäviään. Senvuoksi on hyvin vähän
niitä, jotka ovat kylliksi rohkeita julkisesti uhmatakseen hallituksen
vihaa, vaikka nykyinen asiain järjestys monille onkin suorastaan
vastenmielinen".
"Miksei kansa sitte valitse kongressiin edustajia, jotka uusia lakeja
säätämällä muuttaisivat nykyistä, nähtävästi niin epätyydyttävää asiain
järjestystä?" kysyin minä, vakuutettuna siitä, että Forest
morkkaamishalussaan oli liian paksulta käyttänyt mustia värejä.
"Kongressilla on nykyään vähän vaikutusvaltaa", vastasi Forest. "Valta
on melkein tykkänään presidentin ja kymmenen ison osaston johtajan
käsissä. Heillä on melkein rajaton valta, mikä jonkun verran muistuttaa
"kymmenen neuvoston" valtaa Veneziassa niihin aikoihin, jolloin
ylimysvaltainen tasavalta oli kunniansa kukkuloilla. Kun se saa joka
henkilölle 24 vuoden ajaksi osottaa hyvän tai huonon paikan, vieläpä
ottaa 45 vuotta täyttäneitä takaisin työarmeijaan ja siten saada
epämieluiset henkilöt uudelleen valtansa alle, niin on meidän korkeilla
hallintovirkamiehillämme tyrannivalta, jommoisesta ei kenenkään teidän
ajan ruhtinaan mieleen juolahtanut edes uneksiakaan".
"Te tiedätte tietystikin", jatkoi herra Forest, että
"ammattitaidottomain luokkaan luetaan kaikki kolmen ensimäisen vuoden
työntekijät. Vasta tämän ajan kuluttua saa nuorukainen, jota siihen
saakka voidaan käyttää mihin työhön tahansa johtajien määräyksen mukaan,
valita erityisen toimialan!"[1] Te tulette näkemään, että nuo nuoret
ihmiset noiden kolmen vuoden aikana ovat riippuvaiset esimiesten
suosiosta tai epäsuosiosta. Nämä voivat määrätä rekryytille helppoa ja
puhdasta, mutta myös yhtä hyvin likaista ja epäterveellistä työtä.
Vastaväitteitä ei kärsitä. Sillä "ihminen, joka kykenee suorittamaan
palveluksensa, mutta itsepäisesti kieltäytyy sitä tekemästä, voidaan
asettaa toisista erilleen ja ruokkia ainoastaan vedellä ja leivällä,
kunnes hän taipuu".[2]
[1] S. 56.
[2] S. 101.
"Te tiedätte edelleen, että joka henkilön työt merkitään kirjaan, ja ne,
jotka ovat osoittaneet erityistä kuntoa, saavat palkinnoita, kun taas
laiminlyöntejä rangaistaan."[1]. Tri Leete on epäilemättä myös teille
sanonut, että "on mielestämme tarpeetonta asettaa nuorten koko tulevaa
elämää riippumaan nuoruuden tavallisesta kevytmielisyydestä, ellei
suurempia vikoja ilmesty sen ohessa ja kaikki jotka ilman erityisiä
vikoja ovat suorittaneet ensimäisen asteen, voivat valita itsellensä
alan, joka parhaiten vastaa kunkin taipumuksia." Mutta nyt ei ainoastaan
käytöstä ja taitoa tutkita tarkasti, "vaan myös arvostelukirjojen
näyttämä keskiarvo määrää, minkä arvoasteen kukin saa täysioikeutettujen
työntekijäin keskuudessa."[2]. "Vaikka teollisuuden ja maanviljelyksen
eri haarat vaativatkin erilaista sisällistä järjestystä aina luonteensa
mukaan, on kuitenkin kaikkialla tapana jakaa työntekijät kykynsä
perusteella kolmeen luokkaan ja useilla aloilla on nämä vielä jaettu
kahteen osastoon. Oppiaikanaan osottamansa kyvyn mukaan saa nuorukainen
ensimäisen, toisen tai kolmannen luokan työntekijän arvon... Uusi
luokkiin jako toimitetaan aina määräaikojen kuluttua...[3] Eräs
tärkeimpiä ylimmän luokan jäsenyydestä johtuvia etuja on työntekijän
oikeus saada valita joku ammattinsa haara tai toimiala
erikoisalakseen."[4]. Tri Leete on kai teille myös kertonut, että
mahdollisuuden mukaan huonoimmankin työmiehen toivomukset otetaan
huomioon!... "Mutta nämä alempain työluokkain toivomukset, mikäli ne
ovat sopusoinnussa toimialan yhteisten etujen kanssa, toteutetaan vasta
sitte, kun ylempiin luokkiin kuuluvain vaatimukset on täytetty, joten he
usein saavat tyytyä valintaan, mikä vastaa heidän vaatimuksiansa vasta
toisessa tai kolmannessa sijassa, voidaanpa heidät, jos niin tarvitaan,
muuttaa toiseen työhönkin. Tämä vapaa valitsemisoikeus astuu voimaan
jokaisessa korotuksessa, ja jos joku menettää entisen arvoasteensa, on
hän samalla myöskin vaarassa joutua vaihtamaan toimensa, josta hän
pitää, toiseen vähemmän mieluisaan..."[5]. Yhteiskunnan tärkeimpiin
toimiin pääsevät ainoastaan ensimäisen luokan jäsenet."[6].
[1] S. 98.
[2] S. 98.
[3] S. 98.
[4] S. 99.
[5] S. 99.
[6] S. 101.
"Nämä määräykset todistavat oikeaksi sen, mitä olen sanonut hallituksen
mielivaltaisuudesta. Luutnantit, kapteenit, everstit nimittää
asianomaisen ammattikunnan kenraali ja nämä taasen ovat noiden kymmenen
suuren osaston kymmenen päämiehen käskyn alaiset. Nämä virkamiehet
voivat antaa nuorille ystävilleen, jotka rekryytteinä astuvat
työarmeijaan, kevyttä työtä ja hyviä todistuksia ja he voivat asettaa
nämä nuoret ystävänsä tilaisuuteen päästä niin pian kuin he ovat
suorittaneet ensimäiset kolme vuotta palvelusajastaan, heti jonkun
ammattikunnan ensimäisen luokan ensimäiseen asteeseen. Ja tuollainen
vaikutusvaltaisten ihmisten suosikki voi, vietettyään hauskan
rekryyttiajan ja heti päästyään ammattikuntansa ensimäisen luokan
ensimäiseen asteeseen, heti saada luutnantin arvon ja muutamissa
vuosissa yletä korkeimpiin kunniavirkoihin. -- Te ette voi kieltää,
herra West, että meidän lakisäädöksemme tekevät mahdolliseksi tuollaisen
suosikkijärjestelmän."
Minun täytyi myöntää, että sellaiset tapaukset voivat olla mahdollisia.
Herra Forest jatkoi: "Toiselta puolelta voivat sellaiset nuoret miehet,
jotka eivät ole meidän hallituksemme loistavien tähtien poikia tai
ystäviä, pitää itseään sangen onnellisina, jos he toisessa luokassa
ollessaan saavat todistuksen, joka ei kokonaan riistä heiltä toivoa
edelleen yletä arvoasteissa. Hallituksen julkisten vastustajien
sukulaiset voidaan asettaa eri ammattikuntien kolmannen luokan toiselle
asteelle ja heille voidaan antaa sellaiset todistukset, että heiltä on
riistetty kaikki toivo päästä korkeampaan arvoasteeseen. Ja tuollainen
suosikkijärjestelmä ei ainoastaan ole mahdollinen, vaan rehottaa se
täydessä kukoistuksessa laajalti. Sellaisten ihmisten pojilta ja
sukulaisilta, jotka ovat tunnetut hallituksen vastustajiksi, on huonompi
olo kuin orjilla ja heitä kohdellaan usein kuin jalkapalloa."
"Eikö ole mitään tuomioistuinta, johon he voisivat valittaa?" kysyin
minä.
"On. Väärin kohdellut vaimot ja miehet voivat valittaa tuomarille",
vastasi herra Forest. "Mutta alemman luokan tuomarit ovat
yksinkertaisesti henkilöitä, jotka ovat täyttäneet 45:nnen ikävuotensa
ja jotka presidentti on nimittänyt tuomareiksi viideksi vuodeksi. Nämä
tuomitsevat, niinkuin tri Leete teille kai on kertonut, kaikissa
tapauksissa, jolloin työarmeijan jäsen on nostanut esimiestään vastaan
kanteen väärästä kohtelusta. Kaikki sellaiset kysymykset ratkaisee yksi
ainoa tuomari _lopullisesti_; kolme tuomaria määrätään ainoastaan
erittäin raskauttavissa tapauksissa.[1] -- Presidentin tuomareiksi
nimittämät henkilöt ovat luonnollisesti hallituksen luottamusmiehiä ja
ystäviä eikä heiltä voi odottaa, että he tuollaisia valituksia
käsitellessään tuomitsivat hallituksen virkamiehiä vastaan ja
"lainvihollisen" hyväksi. Ja kun sellaiset valitukset ratkaistaan
lopullisesti, kantajan saamatta oikeutta vedota korkeampaan oikeuteen,
niin ei väärää kohtelua osakseen saaneelle työarmeijan jäsenelle jää
mitään muuta jälelle kuin palata vanhalle paikalleen, jossa hänen
esimiehensä, jota vastaan hän on kanteen nostanut, ei luonnollisesti
kohtele häntä paremmin kuin ennenkään. Päinvastoin saa "lainvihollinen"
useimmissa tapauksissa kalliisti maksaa, että hän on kantanut upseeria
vastaan. Seuraavassa jaossa luokkiin ja asteihin voi upseeri pistää tuon
onnettoman ihmisen kolmannen luokan toiseen asteeseen, jollei häntä jo
ole sinne alennettu. Joka tapauksessa voi suuttunut upseeri osottaa
tyytymättömälle likaisimman ja epäterveellisimmän työn."
[1] 167--169.
Tämä Forestin luoma kuva oloista työarmeijassa näytti minusta sitä
kauhistuttavammalta, kun vertasin sitä tri Leeten ruusunpunaisiin
kuvauksiin. Minä olin siitä niin tyrmistynyt, etten kyennyt edes
yrittämäänkään ryhtyä vastustamaan entisen professorin ja edeltäjäni
kuvauksia ja johtopäätöksiä.
Oltuaan jonkun aikaa vaiti jatkoi nykyinen pedelli: "Ajatelkaa nyt
mainitsemieni tosiasioiden yhteydessä, että "työntekijöillä ei ole
äänioikeutta tai vaikutusvaltaa heidän esimiehiään valittaessa."[1]
"Kunkin ammattialan kenraali nimittää kaikki alaisensa toimimiehet,
mutta häntä itseään ei nimitetä, vaan hän valitaan äänestyksellä, ...
s. o. vaalin toimittavat ne, jotka ovat aikansa sillä alalla palvelleet
ja saaneet eron."[2] Niin ovat siis, hyvä herra Vest, työarmeijan
jäsenet 24 vuoden ajan esimiestensä suosiosta tai epäsuosiosta kokonaan
riippuvia. Jos he tämän ajan kuluessa tahtovat saada kevyttä tointa,
täytyy heidän sokeasti totella kaikkia käskyjä ja kaikilla käytettävissä
olevilla keinoilla pyrkiä suosioon. Heidän täytyy vaikuttaa
äänivaltaisiin ystäviinsä niin, että nämä eivät ainoastaan äänestä
hallituksen puolesta, vaan myöskin tekevät sen mahdollisimman
mieltäosottavalla tavalla. Tilapäiset lahjat, kuten viini ja sikarit
herättävät monissa upseereissa ystävällisiä tunteita; jollei työarmeijan
jäsen käytä kaikkia tällaisia keinoja ja temppuja, on mahdollista, että
hän 24 vuoden ajan saa viettää elämää, jonka rinnalla viljelysorjan tai
hiilikaivostyömiehen elämän 150 vuotta siten täytyi näyttää kerrassaan
kadehdittavalta. Sillä viljelysorja oli muistajalleen kuitenkin
kallisarvoinen kappale, jota ei kevytmielisesti saanut hukata, samalla
kun kaivosmies voi jättää työnsä ja muualta hakea itselleen tointa, jos
työ tai kohtelu eivät häntä miellyttäneet. Sitävastoin työarmeijan
jäsen, joka on joutunut tämän tai tuon upseerin vihan alaiseksi tai joka
on asetettu yhteiskunnan vihollisten listalle, koska hänen äänivaltaiset
sukulaisensa ovat äänestäneet hallitusta vastaan, -- sellainen
"teollisuusarmeijan" jäsen saa viettää elämää, jota hyvällä syyllä
voimme nimittää "kahdeksikymmeneksi neljäksi vuodeksi helvettiä maan
päällä".
[1] S. 153.
[2] S. 153.
"Te näette tästä, herra West, miksi kongressilla ei ole mitään
vaikutusta. Suurin osa sen jäsenistä on alituisessa hommassa, saadakseen
itselleen, sukulaisilleen ja ystävilleen suosionosotuksia sen kautta,
että joka tavalla koettavat palvella hallitusta. Ja tämä on
yhdenvertaisuus paraiten järjestetyssä yhteiskunnassa, mitä ihmiskunta
koskaan on tuntenut! Tämä on se, mitä tri Leete nimittää inhimillisen
onnellisuuden tuhatvuotiseksi valtakunnaksi."