Eliisa seisoi maitokamarissa ja sihvilöi. Avatusta ikkunasta tulvehti
sisään raikas keväinen ilma. Hämärsi, mutta hän ei ollut vääntänyt
sähköä. Karjakartanolla paloi sähkölamppu. Sieltä kuului palvelustytön
laulu kimakan helähtelevänä:
"Osta sä kulta se kukkumakello,
kukkumakello, kukkumakello,
Osta sä kulta se kukkumakello
sun sänkyspäähän naulahan."
-- -- -- -- --
Toinen tyttö kertasi mukana aina jonkun säkeen. Ja vihdoin yhtyi
Joosekin. Hän luikkasi tallista, jonka ovi oli auki. Yritti saada
bassonsa syväksi ja heliseväksi:
"-- -- sun sän-kys-pää-hän-nau-la-han!"
Ukko kuuluu tömistävän jalkojaan eteisen lattiaan ja käyvän tupaan.
Eliisa toimittelee ajatuksiinsa vaipuneena lopputehtäviään. Ikkunasta
löyhähtelevä raikas tuuli hivelee hänen täyteläistä kaulaansa ja
paljaita käsivarsiaan. Hän kuulee laulun, mutta jäykkä katse ei
myhähdä. Äsken jo huomasi seuraavansa tyttöjen laulunliritystä, mieli
lauhtui kuin keväisen tuulen puhallus. Viime aikoina oli hän tottunut
niin lakkaamattomiin, hetkeksikään poistumattomiin raskaisiin
ajatuksiin, että kun ne nyt, aivan viime viikkoina, olivat toisinaan
yrittäneet kirkastua, oli joskus tapahtunut että hän heti sellaisen
sattuman jälkeen syöksähti aivan äärimmäiseen epätoivoon. Ja siksi hän
oli jo ruvennut pelkäämään jokaista tällaista valonvälähdystä, koska
kintereillä seurasi melkein aina sielunkipu, elämänpimento, epätoivo.
Hän kuulteli laulua. Ei ajatellut juuri mitään. Viime aikoina olikin
tuntunut turvallisimmalta kieltäytyä ajattelemasta, solua, hipua tai
huomaamatta kulkea asiasta toiseen, päivästä toiseen ilman
mielenkiintoa. Elämässä ei ole mitään, jonka vuoksi maksaisi vaivan
riemuita, innostua, nauraa. Voi olla muille, mutta ei hänelle...
Hänelle oli lapsuus ikävä. Äiti ja isäpuoli riitelivät alinomaa.
Isäpuoli piti hänestä, suosi ja hellikin tavallaan. Mutta äiti vihasi
isäpuolta. Sanottiin että sekin oli ollut uskoton. Liekö? Mahdollista.
Hän ei ymmärtänyt miksi äiti kylmeni hänelle, lapselleen. Nyt oli hän,
itse koettuaan aviomiehen uskottomuutta, alkanut ymmärtää äitiä.