Oli kerran vanha runoilija, oikein hyvä, vanha runoilija.
Kerran illalla, kun hän istui huoneessaan, nousi hirveä rajuilma.
Satoi aivan kaatamalla, mutta vanha runoilija istui tyynessä,
lämpöisessä kodissaan lietensä ääressä, jossa tuli loimotti ja omenat
paistua ritisivät.
"Ihmisraukkoja, joiden täytyy olla ulkona tässä ilmassa! Kyllä
he kastuvat aivan läpimäriksi!" surkutteli hän, sillä hän oli
hyväsydäminen runoilija.
"Oi avatkaa! minua niin palelee, minä olen niin märkä!" huusi ulkoa
pieni lapsi. Se itki ja koputti oveen, sade vain tulvasi kaatamalla
taivaasta ja tuuli täristeli ikkunaruutuja.
"Voi sinua, pieni raukka!" sanoi vanha runoilija ja läksi avaamaan
ovea.
Siellä seisoi pieni, alastoin poika, ja vesi valui hänen pitkistä,
keltaisista hiuksistaan. Hän värisi vilusta. Jollei hän olisi päässyt
sisään, olisi hänen täytynyt kuolla rajuilmaan.
"Sinä pieni raukka!" surkutteli vanha runoilija ja tarttui hänen
käteensä. "Tule sinä luokseni, kyllä minä sinut lämmitän! Saat viiniä
ja omenia, sillä sinä olet herttainen poika!"
Herttainen hän todella olikin. Hänen silmänsä loistivat kuin tähdet,
ja keltaiset hiukset kähertyivät kauniiksi kiharoiksi, vaikka
olivatkin niin märät, että niistä vesi valui. Hän oli kuin pieni
enkeli, mutta kylmä oli tehnyt hänet aivan kalpeaksi ja koko hänen
ruumiinsa värisi. Hänen kädessään oli kaunis kaaripyssy, mutta senkin
oli sade aivan tärvellyt. Somien nuolien värit olivat kosteudessa
lionneet aivan sekaisin.
Vanha runoilija istuutui lieden ääreen, otti pienen pojan syliinsä,
kiersi veden hänen hiuksistaan, lämmitti hänen käsiään käsissään ja
kuumensi hänelle makeaa viiniä. Ja poika virkosi, hänen poskensa
rupesivat punottamaan, hän hypähti lattialle ja alkoi tanssia vanhan
runoniekan ympärillä.
"Oletpa sinä iloinen poika!" virkkoi vanhus. "Mikä sinun nimesi on?"
"Nimeni on Amor!" vastasi poika. "Etkö tunne minua? Tuolla näet
kaaripyssyni. Sillä minä ammun niin että helisee! Katsoppas, nyt
tulee kaunis ilma. Kuu paistaa jo!"
"Mutta kaaripyssysi on mennyt ihan pilalle!" huomautti vanha
runoilija.
"Se on paha se!" sanoi pieni poika, otti kaaripyssyn käteensä ja
rupesi sitä tarkastamaan.
"Oi, se on jo kuivanut, ei sitä mikään vaivaa! Jousi on kireällä,
minäpä koetan!"
Sitten jännitti hän jousen, asetti nuolen paikoilleen, tähtäsi ja
ampui suoraan hyvän, vanhan runoilijan sydämeen.
"Näetkö nyt, että kaaripyssyni on kunnossa!" sanoi hän sitten, nauroi
ja juoksi matkoihinsa.
Sitä pahaa poikaa! Menee haavoittamaan vanhaa runoilijaa, joka on
ottanut hänet lämpöiseen huoneeseensa, ollut hänelle niin hyvä ja
antanut hänelle makeaa viiniä ja kauneimman omenansa.
Hyvä vanha runoilija makasi itkien maassa, nuoli oli todella
lävistänyt hänen sydämensä. "Hyi", virkkoi hän, "kuinka paha poika
se Amor on! Minäpä kerron tämän kaikille hyville lapsille, jotta he
ymmärtävät olla varoillaan eivätkä mene leikkimään hänen kanssansa,
sillä hän tekee heille paljasta kiusaa!"
Kaikki hyvät lapset, sekä pojat että tytöt, joille hän tapauksen
kertoi, pitivätkin varansa ja karttoivat häijyä Amoria, mutta lopulta
narrasi hän heidät kuitenkin, sillä hän on niin perin viisas ja
viekas veitikka! Kun ylioppilaat tulevat luennoiltaan, juoksee hän
heidän rinnallaan kirja kainalossa, yllä mustat vaatteet. Häntä on
mahdoton tuntea, ja he käyvätkin kiinni hänen käsivarteensa luullen
häntä ylioppilaaksi, mutta samassa pistää hän nuolensa heidän
rintaansa. Kun tytöt tulevat papin luota ja seisovat kirkossa,
lähtee hän ahdistamaan heitäkin. Niin, alituisesti hän ahdistelee
ihmisiä! Hän istuutuu suureen kattokruunuun teatterissa ja hulmahtaa
siellä täyteen liekkiin. Ihmiset luulevat että lamppu se siellä vain
palaa, mutta pian he kyllä huomaavat jotakin outoa. Hän juoksentelee
puistoissa ja kävelypaikoilla, niin, kerran on hän ampunut nuolensa
suoraan sinun isäsi ja äitisi sydämeen! Kysy vain heiltä, kyllä
he tietävät kertoa. Se Amor on niin paha poika, älä milloinkaan
ryhdy kauppoihin hänen kanssaan. Hän ahdistelee kaikkia ihmisiä.
Ajattelehan, kun hän kerran ampui nuolensa vanhan mummosikin rintaan,
mutta siitä on kauan, se haava on jo parantunut; mutta ei hän sitä
koskaan unohda. Hyi sitä pahaa Amoria!
Mutta nythän sinä hänet tunnet! Nyt tiedät mikä paha poika hän on!