Henry päätti pitää salaisuuden takanaan, niin kallis kun se olikin.
Vasta kuukausien, ehkäpä vuosien kuluttua saisi laivuri tietää
tekemänsä tyhmyyden. Tämän ajatuksen lohduttamana vaipui hän uneen.
Päätöksensä oli vahva vielä aamulla herätessään, mutta muuttui
vähitellen aamun kuluessa. Laivuri ei enää muistanut koko eilistä
vihaansa, oli lauhkealla ja hyvällä tuulella. Viisi puntaa on viisi
puntaa, sanoi Henry viisikymmentä kertaa itsekseen. Kun kello löi
kymmenen, ei hän enää voinut vastustaa haluaan, vaan astui, täysin
tuntien ilon, jonka valmistaa laivurille, tämän luokse.
Mutta ennenkuin hän ennätti sanoa sanaakaan, kuului melua laiturilta
ja käännyttyään katsomaan syytä, huomasi hän kokin täyttä laukkaa
rientävän kohti kuunaria. Tämä herrasmies työnteli armotta
jalankulkijoita ja pudotti kaalinpäät koristaan — kaikki samalla
halveksivaisuudella.
"Mikä Herran nimessä kokkia vaivaa?" huudahti laivuri ja miehet
pysähtyivät työssään.
Kokki oli pitkällä harppauksella kannella, ryntäsi laivurin luokse ja
kuiskasi jotakin.
"Mitä?"
Kokki painoi kädellään rintaansa ja koetti vetää henkeään.
"Kap — teeni Gething", änkytti hän lopulta kovalla ponnistuksella
saatuaan ilmaa keuhkoihinsa "Nurkassa..."
Melkein yhtä liikutettuna kuin kokkikin, hyppäsi laivuri maalle, veti
kokin mukaansa ja läksi juoksemaan laituria.
"Sinä luultavasti erehdyit", sanoi laivuri, miesten kadulle saavuttua.
"Elä juokse... saamme vaan kokoon suuren väkijoukon."
"No, ellei se ollut hän, oli se hänen kaksoisveljensä", vastasi kokki.
"Kas, tuolla hän on! Tuolla on mies."
Hän osoitti Henryn eilistä tuttavaa, joka hiljaa ja moitteettomasti
kädet taskuissa astuskeli toisella puolen katua.
"Käänny takaisin", sanoi laivuri kiireesti, "ja voit vaikka juosta
hiukan, niin nuo ammottelevat marakatit seuraavat sinua."
Kokki totteli, ja kun katsojat huomasivat hänen olevan hullunkurisimman
noista kahdesta sekä odottivat hänen tekevän jotakin naurettavaa,
ryntäsivät kaikki joukolla hänen jälessään. Laivuri meni yli kadun ja
alkoi seurata saalistaan.
Päästyään miehen sivulle kääntyi hän ympäri ja teki tarkastuksiansa,
välittämättä mitään kohteliaisuudesta. Yhdenmuotoisuus oli
hämmästyttävä; muutaman sekunnin tuumi laivuri mitä hänen nyt olisi
tehtävä. Yht'äkkiä astui hän vanhan miehen sivulle. "Hyvää huomenta",
sanoi hän ystävällisesti. "Hyvää huomenta", vastasi vanha mies ja
pysähtyi.
"Olen tässä vähän pinteessä", sanoi laivuri naurahtaen. "Olisi
terveisiä eräälle miehelle tässä kaupungissa, vaan en tiedä hänen
osotettaan. Ehkäpä te voisitte auttaa minua?"
"Mikä hänen nimensä on?" kysyi toinen. "Kapteeni Gething." Vanhus
vavahti ja vaaleni. "En ole koskaan kuullut sen nimistä", sanoi hän
vaivaloisesti ja aikoi jatkaa matkaansa.
"Ei kukaan muukaan tunnu tuntevan häntä", sanoi laivuri ja seurasi,
miestä, "siinä se vaikeus juuri onkin."
Hän odotti vastausta, mutta sitä ei kuulunut. Vanha mies astui
kiireesti, päättävä ilme kasvoillaan.
"Kuuluu piilottelevan", jatkoi laivuri. "Jos joskus sattuisitte
tapaamaan hänet, voitte samalla kertoa hänen vaimonsa ja tyttärensä
odottaneen tietoja häneltä viisi pitkää vuotta, ja että hän aivan
turhan tähden on levoton. Mies, jota hän löi, on terve ja raitis kuin
pukki. Hyvästi."
Vanha mies pysähtyi, tarttui ojennettuun käteen ja hengitti
vaivalloisesti.
"Sanonko hänelle... miehen siis elävän?" kysyi hän vapisevalla äänellä.
"Aivan niin", vastasi laivuri ystävällisesti, ja huomattuaan toisen
kasvojeneleet kääntyi hän poispäin. Hetkisen seisoivat molemmat
äänettöminä.
"Jos minä vien teidät kotiin, tulee Annis vaimokseni", sanoi laivuri
vihdoin ja laski kätensä vanhuksen olkapäälle. Tämä kääntyi ympäri ja
seurasi laivuria sanaakaan sanomatta.
Hitaasti kuljettiin satamaa kohden, nuorempi mies puhui, vanhempi
kuunteli. Sähkölennätinaseman edessä pysähtyi laivuri yht'äkkiä.
"Mitäs jos lähettäisimme sähkösanoman?" kysyi hän.
"Se sopii", sanoi vanha mies innostuneena, "sopii mainiosti."
Tarkkaavana katseli hän, miten laivuri repi kappaleiksi toisen
konseptin toisensa jälkeen ja kasteli lyijykynää suussaan, saadakseen
ajatuksensa paremmin juoksemaan. Kun viides paperilappu rypistyneenä
lensi nurkkaan näytti laivuri suuttuvan; ikäänkuin puolustuksekseen hän
sanoi:
"Lempo vieköön! Enpä totisesti tiedä miten kirjottaisin. Katsokaas,
pelkään sen tulevan liian äkkiarvaamatta."
"Aivan oikein", sanoi toinen.
Samassa ilmestyi laivurin kasvoille voitonylpeä hymyily. Hän kumartui
uudestaan pöydän ylitse ja raaputti kiireesti sähkösanoman.
"Onko se valmis nyt?" kysyi Gething ja huokasi helpotuksesta.
"Mitäs tuumitte?" sanoi laivuri. "Isänne lähettää teille sydämelliset
terveiset."
"Mainio", sanoi kapteeni.
"Siinä ei ole mitään kiihottavaa", sanoi laivuri. "Ei edes sitä, että
minä olen teidät löytänyt. Ainoastaan hieno viittaus vaan. Oikein minä
ylpeilen siitä."
"Onhan teillä syytäkin", sanoi kapteeni Gething ollen mielentilassa,
jolloin myönnytään kaikkeen. "Herra Jumala! Miten iloisiksi ne
ihmisraukat tulevatkaan. Oikein häpeän vielä kerran katsoa heidän
silmiinsä."
"Ooh! Mitä vielä", sanoi laivuri ja taputti vanhaa miestä selkään.
"Mutta nyt on meidän saatava jotain vahvistavaa vatsaamme."
Poikettiin lähimpään ravintolaan ja noin tunnin kuluttua näki kuunarin
miehistö molempain kapteenien lähestyvän laivaa, kummallakin pitkä
sikari suussaan.
Työ pysähtyi kannella, kun vieras sitä läheni. Kokin kasvoilla leikki
hyväntahtoinen, suojeleva hymyily, ja hän katsoi ihmetellen Henryä,
joka turhaan koetti peittää harmiansa välinpitämättömyyden naamarin
taakse.
"Kas tässä on mies", sanoi laivuri ja laski kätensä kokin olkapäälle,
"tässä on mies, joka löysi teidät, kapteeni. Viisain ja paras toveri
minkä kanssa koskaan olen purjehtinut."
Punastuen kiitoksesta, mutta hyvin tietäen ne ansainneensa, tarttui
kokki käteen, jonka kapteeni Gething lyhyen sisäisen taistelun jälkeen
ojensi hänelle, ja puristi sitä itsetietoisen näköisenä. Kun ukko näin
oli kerran päässyt alkuun, tervehti hän kädestä toisiakin ja lopetti
vastahakoiseen Henryyn. "Tämän pojanhan olen nähnyt jo ennenkin", sanoi
hän hämmästyen. "Juttelin hänen kanssaan eilen ja tulin tänään alas
vain tavatakseni häntä."
"Peijakas", huudahti laivuri ihmeissään. "Muuten on poika terävä kuin
partaveitsi. Missä silmäsi ovat olleet, Henry?"
Raivoissaan, huomatessaan miesten vahingonilosta loistavat kasvot, ei
poika ollut kuulevinaan koko kysymystä. Kokki seurasi laivurin käskystä
mukana kajuuttaan, ja hänen takaisin tulonsa oli merkkinä toverien
kymmenille, innokkaille kysymyksille. Mutta kokki vaan taputteli
iloisena taskuaan ja veti esiin viisi kirkasta kultarahaa sanomatta
sanaakaan.
"Olisitpa nyt ollut mukana osakeyhtiössä, Dick!" sanoi Sam yskäisten
merkitsevästi.
_"Mitä?"_ huudahti kokki ja pisti kiireesti rahat taskuunsa.
"Kysyin häneltä vaan, jos nyt harmittaa, kun ei aikanaan yhtynyt
osakeyhtiöön", sanoi Sam, koettaen puhua rauhallisesti.
Kokki levitti kätensä ja viittoili joka ilmansuunnalle, ikäänkuin
ottaakseen koko mailman todistajaksi tälle ennen kuulumattomalle
kiristysyritykselle.
"Älä ollenkaan näytä happamalta", sanoi Sam. "Kaksi puntaa, kymmenen,
ovat minun ja minä tahdon ne ennenkuin ovat loppuneet."
Nyt sai kokki takaisin puhelahjansa, ja Dickin ja Henryn suureksi
kummaksi piti hän pitkän innokkaan puolustuspuheen pyhästä
omistusoikeudesta. Ei koskaan oltu luultu hänen olevan niin
kaunopuheliaan ja keksintörikkaan. Lopetettuaan puheensa muodikkaaseen
loppuponteen persoonallisesta omistusoikeudesta, jossa hän muun muassa
kuvaili paksua velikultaa sen rikkojaksi, oli hän varma voitostaan.
"Kaksi puntaa, kymmenen", sanoi Sam, katsoen leimuavin katsein kokkia.
Kokki kostutti huuliansa kielellään ja jatkoi esitystään.
"Kaksi puntaa, kymmenen. Etkö sinä kuule?" sanoi Sam uudestaan. "Minä
en tiedä mitä sinä teet osallesi, mutta minä aion antaa kymmenen
shillingiä Dick'ille."
"Mikset miehelle anna hänen rahojaan?" sanoi Dick, hetikohta yhtyen
innokkaasti asiaan.
"Siksi että koko osakeyhtiö on mennyt suohon", sanoi kokki. "Osakeyhtiö
oli osakeyhtiö vaan niinkauan, kuin molemmat yhdessä etsimme. Jos
osakeyhtiö..."
"Tarpeeksi", sanoi Dick kärsimättömänä. "Anna miehelle hänen rahansa.
Kaikkihan tiedämme teillä olleen aikomuksen ne tasata. Häpeän
todellakin puolestasi, kokki; en tuollaista olisi koskaan voinut uskoa
sinusta."
Asia päättyi jakoon; Dick sai sen, mikä oli yli Samin kahden punnan,
ja viittaili selvästi olevansa valmis tekemään saman palveluksen
kokillekin. Mutta tämä tekeytyi kuuroksi hänen puheilleen; pisteliäillä
sanoilla hän kieltäytyi illalla seuraamasta toisia maalle ja meni
harmistuneena kojuunsa.
Viiden aikaan oli lasti sisässä ja luukut paikoillaan. Molemmat
kapteenit istuivat perämiehen seurassa kajuutassa ja hörppivät puheen
ohella teetään.
"Purjehdimme kai kolmen aikaan?" kysyi perämies.
Laivuri nyökkäsi.
"Niin, purjehdimme kolmen seuduissa", sanoi hän, "ja sitten
Northfleetiin. Koko miehistön kutsun häihini ja teistä tehdään
juhlain pääohjaaja, Jack."
"Ja Henrystä morsiuspoika. Valkoisissa silkkihousuissa kantaa hän
morsiamen laahustinta", sanoi perämies ja nauroi omalle sukkeluudelleen.
Kaikki nauroivat, paitsi Henry, joka oli tuonut kuumaa vettä keittiöstä
ja katseli nyt juhlivia huonosti salatulla ivalla.
Puoli tuntia senjälkeen läksi laivuri perämiehen keralla maalle, ja
vanha mies jäi yksin polttelemaan piippuaan kajuuttaan. Kokkikin,
joka jo oli unohtanut vanhat riidat, läksi Samin ja Dickin seurassa
kapakkaan. Henry jäi yksinään kannelle.
"Pysy sinä laivassa, poika", huusi laivuri laiturilta.
"Kyllä", vastasi Henry vihaisesti. Molemmat miehet astelivat laituria
aina Isollekadulle saakka. Laivuri hymähti hyväntahtoisesti,
huomatessaan eräästä raolleen jääneestä ovesta miestensä olevan
täydessä "työssä." Se oli esimerkki, mikä nykyisissä olosuhteissa vaati
seuraamaan itseään; seuraavassa kahvilassa joikin perämies uhraantuvana
portviiniä tavallisen lempijuomansa whiskyn sijasta. Samaten pisti
hän piippu-nysänsä taskuunsa ja sytytti sikaarin, jonka laivuri oli
poislähtiessään ostanut.
"Missä on hyvä räätäli?" kysyi laivuri kadulle päästyään ja katseli
ympärilleen.
"Miksi niin?" sanoi perämies.
"Pitäisi hankkia vähän vaatetta kapteeni Gethingille. Hän ei mitenkään
voi näyttäytyä perheelleen sellaisessa kunnossa kuin hän nyt on."
"Hänenhän olisi tarvinnut itse olla mukana", sanoi perämies. "Emmehän
muuten voi saada sopivia."
"Hän ei tahtonut kuulla puhuttavankaan koko asiasta", sanoi laivuri ja
pysähtyi erään räätälin akkunan ääreen katselemaan kolmea vaatetettua
vahapoikaa. "Ukko on kovin itsepäinen. Mutta jos minä ostan vaatteet
valmiina hänelle ja vien ne laivaan, niin tuskinpa hän voi kieltäytyä
pukeutumasta niihin."
Laivuri astui puotiin ja pyysi nähdä miesten valmiita vaatteita.
Perämiehen kehotuksesta katseli hän useampia lajeja ja tiedusteli
oliko siinä jo koko varasto, sekä saatuaan sen kuulla rupesi tekemään
lopullista valintaa. On aina kovin vaikeaa saada sopivia vaatteita
poissaolevalle, mutta laivuri ja perämies koettelivat koettelemistaan
löytääkseen kultaisen keskitien. Yht'äkkiä putosi perämiehen palava
sikaarin pätkä erään takin hihaan, ja kun ei hän löytänyt sitä niin
kiireesti kuin räätäli olisi toivonut, kadotti tämä kärsivällisyytensä
ja neuvoi parhaaksi ostaa juuri ne vaatekappaleet.
"No, ei siinä mitään vahinkoa tullut", sanoi perämies, kun oli päästy
kadulle ja paketit olivat kainalossa. "Minä muuten pidin siitä puvusta
jo heti sen nähtyäni."
"Miksette sitä sitten sanonut", sanoi laivuri.
"Saadaksemme sen halvemmalla", sanoi perämies. "Lyönpä vetoa, että
jos kohta olisimme tyytyneet siihen, olisimme varmasti saaneet maksaa
kymmenen shillingiä enemmän."
Nyt oli jo aivan pimeä. Kun vielä oli ostettu lakki sekä pari kolme
muuta pienempää tarvekappaletta, poikkesivat miehet ravintolaan
ottamaan lasin mieheen.
"Eihän meillä mitään hengen hätää ole", sanoi perämies ja laski
pakettinsa pöydälle nähtävällä helpotuksella. "Mitä lajia myrkkyä
haluatte tällä kertaa, kapteeni?"