Ironbridgestä purjehdittiin kahden päivän perästä laiva
kappaletavaralla lastattuna Stourwichiin.
Henryssä oli tapahtunut suuri muutos. Ennen niin suruttoman
leikinlaskun sijaan oli nyt astunut ylpeä ylimielisyys, eikä hän enää
seurustellut miehistönkään kanssa. Ajatuksissaan naitti hän miss
O'Brienin vahvan, pahaluontoisen ja nautinnonhimoisen miehen kanssa;
mutta ne selvitykset, mitkä hän omasta puolestaan suunnitteli miss
Harcourtille, olivat siksi laajat ja sisältörikkaat, että niistä
koituisi koko erityinen lukunsa. Näihin valveilla uneksittuihin
unelmiinsa palasi hän aina kun oli kuullut miehistön yksinkertaisia
pilapuheita.
Myötätunto kuitenkin pian lauhdutti hänen vihansa, ja hän alkoi tuntea
osanottoa laivurin suruihin.
Sivuutettiin aallonmurtaja ja ankkuroitiin Stourwichin satamaan, juuri
kun nouseva aurinko kultasi kaupungin kirkon tornia. Kapeat, kalalta
haisevat kadut olivat vielä autioina; ainoastaan eräällä kujalla näkyi
unisia matkustajia kaksin ja kolmisin kiiruhtavan rannalla laiturin
luona kelluvaan höyrylaivaan, joka savutorvestaan lasketteli sankkoja
ja sakeita pilviä.
"Merilokin" lasti, tällä kertaa pieni ja vähäpätöinen, oli purettu
kello kolmelta iltapäivällä, ja kun miehistö oli peseytynyt ja
puhdistautunut, läksi kukin maalle. Koetettiin houkutella Henryäkin
mukaan, mutta hän ei suostunut lähtemään toisten seurassa. Vasta
kun laivurikin oli lähtenyt ja perämiehen pilapuheet omenoista ja
sylivauvana olemisesta alkoivat käydä liiaksi kouraantuntuviksi,
sieppasi hän lakin päähänsä ja meni matkoihinsa.
Kesä läheni loppuaan; vain muutamia harvoja terveytensä hoitajia
liikkui enää kävelypaikalla tai loikoili rannan pehmeällä hiekalla.
Henry katseli välinpitämättömänä rakennuksia ja laitoksia ja asteli
kädet housuntaskuissa, kunnes saapui läheiseen kylpypaikkaan
Overcourtiin.
Kävelytie loppui tässä kaksiin rappusiin; toinen vei alas
kylpypaikkaan, toinen taas maantielle ja ylös vuorelle. Henkilöille,
joita ei huvittanut jatkaa matkaansa edemmäksi, oli paikallinen
hallintoneuvosto asettanut tähän pitkän puutarhapenkin. Henry
valitsi viimemainitun, istuutui penkille ja katseli kypsyneen ijän
ylimielisyydellä lasten leikkiä rannikolla. Hän oli jo istunut pitemmän
aikaa, kun huomasi vanhan miehen lähestyvän merenpuoleisia rappuja.
Niiden juurella katosi hän hetkeksi näkyvistä, sitten ilmestyi suuri
karvainen käsi kaidepuuhun... ensin näkyi suippopäinen lakki, sitten
kasvot... Henry hämmästyi. Mies oli sama kuin valokuvassakin.
Tietämättömänä pienen miehenalun mielenliikutuksesta, pysähtyi vanha
mies levähtämään, päästyään ylimmälle rappuselle.
"Onko... onko teillä... onko teillä tulitikkuja?" kysyi Henry, koettaen
turhaan puhua levollisesti.
"Olet liian nuori vielä polttelemaan", sanoi vanha mies ja katsahti
poikaan.
Tällaisessa tapauksessa olisi kuka tahansa saanut nenäviisaan
vastauksen Henryltä, mutta nyt pakotti hän itsensä kohteliaaksi.
"Pidän sitä rauhottavana", sanoi hän kunnioittavasti, "jos on väsynyt
tai pahoilla mielin."
Vanhan miehen parran peittämälle suulle ilmestyi katkera hymy.
"Olisitpa minun poikani", sanoi hän ja pisti etusormen ja peukalon
liivinsä taskuun, vetäen esiin vanhan tulitikkulaatikon, "niin tiedätkö
mitä silloin tekisin?"
"Ette antaisi minun polttaa", esitti Henry.
"Jaa'a", sanoi toinen ja kääntyi mennäkseen.
"Miten vanha olitte te alkaessanne polttaa?" kysyi poika.
"Suunnilleen sinun ikäisesi", vastasi vanha mies ajattelevana, "mutta
minä olin paljoa pitempi sinua. Tuollaisen pienen varpusraukan kuin
sinä olet, ei pitäisi laisinkaan polttaa."
Henry hymyili väkinäisesti tuumien viiden punnan tulevan katkerien
loukkausten korvaukseksi.
"Ettekö polta piipullista?" kysyi hän ja ojensi ukolle korean
tupakkakartuusin.
"Kirottu penikka!" ärjäsi mies suuttuneena. "Kun minä haluan sinun
tupakkaasi, annan siitä tiedon kysymättäsikin."
"Älkää pahastuko", sanoi Henry kiireesti. "Älkää pahastuko. Sain tätä
hyvin halvasta hinnasta ja toverit sanovat minun sittekin tulleen
petetyksi. Tahtoisin tietää teidänkin ajatuksenne."
Vanha mies näytti epäilevän, istuutui sentään hetken päästä pojan
viereen, otti tarjotun kartuusin ja nuuski arvostelevasti sen sisältöä.
"Kelpaa kylläkin", sanoi hän muutaman sauhun vedettyään, nojautui
taaksepäin ja silmät puoleksi ummistettuina poltteli hartaan näköisenä.
Henry tarkasteli hänen rikkinäisiä vaatteitaan ja paikattuja kenkiään
suurella uteliaisuudella.
"Vieras täällä?" kysyi vanha mies ystävällisesti.
"Kuunari 'Merilokki' alhaalla satamassa", sanoi Henry ja osoitti kohti
Stourwichia.
"Vai niin", sanoi vanhus jatkaen polttamistaan. "Seisomme täällä
muutaman päivän", sanoi Henry. "Lontooseen?"
"Northfleethiin", sanoi Henry välinpitämättömästi. "Tulemmekin sieltä."
Joku lihas värähti vanhan miehen kasvoissa ja hän puhalsi sankan sauhun.
"Asutteko siellä?" kysyi hän. "Wappingissa", vastasi Henry. "Mutta minä
tunnen hyvin Northfleetin, — myöskin Gravesendin. Oletteko koskaan
käynyt siellä?"
"En, en koskaan", vastasi vanhus hätäisesti. "Erittäin kaunista
paikkakuntaa", sanoi Henry. "Pidän paremmin Gravesendistä kuin
Wappingista. Vuoden ajan olemme jo purjehtineet siellä ja laivurimme
on äärettömästi ihastunut siihen paikkakuntaan. Kuuluu olevan joku
tyttökin siellä... opettajatar."
"Missä koulussa?" Poika nauroi.
"Eihän niitä teille kannata selittää, kun ette kerran paikkoja tunne",
sanoi hän huolettomasti. "Onpahan joku tyttökoulu."
"Eräs tuttavistani on kerran asunut siellä", sanoi toinen hitaasti ja
varovasti. "Mikäs tytön nimi on?"
"Sen olen unohtanut", sanoi poika ja haukotteli.
Keskustelu katkesi ja molemmat jäivät katselemaan viimeisiä meren
rannalta kotiin kiirehtiviä lapsia. Aurinko oli laskenut ja ilma tuntui
viileältä.
"Nyt pitää minun lähteä kotiin", sanoi mies ja nousi seisomaan. "Hyvää
yötä, poikaseni."
"Hyvää yötä, herra."
Henry seurasi vierasta, kunnes tämä poikkesi likaiseen talorähjään
ja katosi näkyvistä. Otettuaan tarkan selvän mökin asemasta ja
ulkomuodosta hiipi hän hiljaa paikalta.
Päästyään Stourwichiin ryntäsi hän kuunarin kannelle ja törmäsi kokin
selkään. Ennenkuin tämä vielä ehti kääntyä ympäri syleili hän jo Samin
lihavaa vatsaa ja koetti turhaan saada miestä tanssimaan kanssaan.
"Hulluhan se on", sanoi Sam ja työnsi pojan luotaan. "Voitko pahoin,
penikka."
"Päinvastoin paremmin kuin koskaan", vastasi Henry riemuiten.
"Omenista", sanoi kokki pilkallisesti irvistellen.
"Ei! Nyt ei ole kysymys omenista", sanoi Henry kiivastuneena. "Teidän
päähänne ei näy mahtuvan kuin yksi ajatus kerrallaan. Missä laivuri on?
Hän kyllä tanssii kanssani."
"Mitä tarkoitat?" sanoivat kokki ja Sam vaaleten.
"No, no! Elkää hämmästykö", sanoi Henry ja nosti varottavasti kättään.
"Se on epäterveellistä teille, Sam, kun olette niin lihava, ja
vaarallista kokille, jolla on heikot hermot. Aikanaan saatte siitä
kyllä selvän."
Miehet saivat jäädä miettimään ilon syytä, ja poika ryntäsi rymyllä
ja elämällä kajuutanrappusille ja alas kajuuttaan. Merkillinen,
salaperäinen hymyily huulillaan katsoi hän vihaista laivuria.
"Missä sinä olet lurjustellut?" ärjäsi tämä ja nousi tuoliltaan.
"Ulkona", vastasi poika hämmästymättä, ajatellen laivurin naamaa
uutisen kuultuaan.
"Tämä on jo toinen kerta, kun olet mennyt matkoihisi minun luvattani",
tiuskasi laivuri. "Tarvitsisitpa todellakin parhaan selkäsaunan."
"All right, sir", vastasi Henry hiukan nolostuneena. "Minä..."
"Älä vastaa", ärjäsi laivuri kiivaasti. "Mene kojuusi."
"Tahtoisin...", alkoi Henry pelästyen käskystä.
"Mene kojuusi, kuuletko!" toisti laivuri ja astui askeleen eteenpäin.
"Kojuunko?" kysyi Henry ja kasvonpiirteensä kovenivat. "Kojuun... kello
seitsemältä?"
"Rangaistus sinun on saatava", sanoi laivuri ja kääntyi sisään
tulleseen kokkiin. "Kokki!"
"Niin, sir", vastasi kokki reippaasti.
"Vie poika sänkyynsä", sanoi laivuri, "ja heti."
"All right", vastasi irvistelevä kokki. "Tule nyt, Henry."
Heitettyään rukoilevan katseen laivuriin seurasi poika kokkia vaaleana,
mutta ylpeä ilme kasvoillaan.
"Hän menee kojuunsa", sanoi kokki kannella seisoville Dickille ja
Samille. "On ollut hävytön."
"Kuka niin sanoi?" kysyi Sam innokkaasti.
"Laivuri", vastasi kokki. "Käski viedä nukkumaan."
"Säästäkää vaivanne", sanoi Henry ylpeästi. "Pääsen sinne avuttannekin."
"Eihän se mikään vaiva ole", sanoi Sam palveluksen haluisena.
"Päinvastoin ilo", sanoi Dick totuuden mukaisesti.
Henry astui hyttiin ja haukotteli teeskennellyllä
välinpitämättömyydellä, katsellen ympärilleen pimeässä.
"Mene kojuusi", sanoi Sam uhkaavasti, otti pojan käsivarrelleen ja
ojensi hänet kokille — jalat edellä — sen tunsi tämä kunnioitusta
herättävä herrasmies — leukaluissaan.
"Saunoittaa pitäisi", sanoi Sam. "Ja tänäänhän on maanantai, puhdas
yöpaitakin on annettava."
"Onko hänen pieni vuoteensa jo valmis?" kysyi kokki auliilla
huolehtivaisuudella.
"Kyllä! Hänen pieni sänkynsä on erinomaisessa kunnossa", vastasi Dick
ja silitteli peitettä kädellään.
"Emme saunoita häntä tänään", sanoi Sam ja sitoi pyhinliinan
vyötäröilleen, "se kestäisi niin kauan. Kas niin, Henry, tule nyt
istumaan polvelleni."
Raivoisesta potkimisestaan huolimatta nousi poika hyväntahtoisten
käsien auttamana Samin polvelle. Kokin innokkaista pyynnöistä otettiin
kengät ensiksi jaloista, ja Dickin puheen mukaan kävi kaikki senjälkeen
mainiosti. Pestyään pojan kasvot saippualla ja villalappupalasella
nosti Sam hänet kojuunsa ja irvisteli kunnioittavasti hytin ovesta
tirkistelevälle perämiehelle, joka suuresti näytti nauttivan
näytelmästä.
"Nukkuuko hän?" kysyi perämies nähdessään Henryn käsien ja jalkojen
koittavan ylettyä kiusanhenkiinsä.
"Kuin Herran enkeli, sir", vastasi Sam kunnioittavasti. "Tulkaahan
katsomaan miten hänellä on mukavaa."
"En ehdi nyt", sanoi tyrskivä perämies. "Luoja häntä siunatkoon."
Henry koetti näyttää hyvää ilmettä huonossa pelissä, sulki silmänsä
eikä vastannut toisten pistopuheisiin. Aina laivalle tulostaan saakka
oli hän, laivurin nimenomaisesta kiellosta, päässyt vapaaksi miehistön
kurituksista — etu, jota hän oli ymmärtänyt käyttää mainiosti. Nyt oli
hänen valtansa lopussa, hän makasi hammasta purren ja ajatellen tuota
kohtuutonta rangaistustaan.