Kokki huokasi helpotuksesta kuultuaan "Merilokin" purjehtivan Bymouthin
kautta länsirannalle Cocklemouthiin. Samille sanoi hän kiven putoavan
rinnaltaan päästessään näiltä seuduilta, ja selvästi näytti hän
luottavan siihen, että ainakin osakeyhtiö uskoi hänen kertomuksensa
matkastaan. Suurimman osan ajasta vietti tämä yhtiö nyt keittiössä,
koska oltiin varmempia, ettei rahan ahneita kuuntelijoita siellä
löytynyt. Perunoita kuorittaessa ja patoja puhdistettaessa kypsyivät
aatteet kokonaisuudeksi. "Jälillä" oli merkillisen jännittävä ja siitä
saatiin useita mainioita ohjauksia, vaikkakin Henryn lyijykynällä
tuhrimat rivit aikaansaattivat monta päänvaivaa.
Illalla Bymouthiin saavuttua lähti osakeyhtiö maalle. Kaikkien
tuumiskelujen ja keskustelujen tulokseksi oli tullut se, että
ravintolat olivat ainoat paikat, missä tällainen entinen merimies taisi
viettää iltaansa ja siksi päätettiin ne perinpohjaisesti tarkastaa.
"Pahinta", sanoi Sam, kun hiljakseen asteltiin kaupunkiin, "on se
juominen. Kun olen saanut päähäni viisi, kuusi lasia, pidän joka
ihmistä kapteeni Gethinginä."
"Älkäämme juoko", sanoi kokki. "Tehdään niinkuin mies romaanissakin
teki. Onko sinulla kuutta penceä?"
"Mitäs niillä tekisit?" kysyi Sam varovasti.
"Ulosmenoja", vastasi kokki itsetietoisesti korottaen ääntänsä.
"Siitä tulee kolme penceä mieheen", sanoi Sam ja katseli epäluuloisesti
kokkia.
"Kuusi penceä mieheen", sanoi tämä. "Arvaappas mitä nyt teemme?"
"Tuhlaamme rahaa", murisi Sam ottaen vastenhakoisesti taskustaan
kuparirahan ja antoi sen kokille. "Missä on sinun 6 penceäsi?"
Kokki näytti rahaansa ja Sam, jonka usko ihmisen rehellisyyteen, viime
aikoina oli suuresti heikentynyt, purasi kiukkuisesti lanttiin.
"Ravintolaan emme muuten voi mennä, ellemme tavalliseen tapaan siellä
nauti" sanoi kokki. "Sentähden teemme toisen tempun. Me ostamme kengän
nauhoja ja kaupittelemme niitä. Ymmärrätkö nyt?"
"Miksemme jotain halvempaa voi aluksi yrittää?" murisi Sam. "Mittailla
jalanjälkiä tai kuunnella jos ihmiset jotain tietäisivät. Sinä kokki
vaadit aina sitä mikä on kalleinta."
Kokki katsoi ylenkatseellisesti toveriaan. Sam tuli ensin vaaleaksi,
sitten hävyttömäksi ja lopetti pyytämällä rahojaan takaisin.
"Älä hulluttele", sanoi kokki suuttuneena. "Anna minun hoitaa tämä
asia."
"Ja minä ehkä lopulta joudun sidotuksi tuoliin omilla
kengännauhoillani", sanoi julmistunut merimies. Kokki ei viitsinyt
vastata, katseli vaan ympärilleen ja huomattuaan kenkäkaupan astui hän
sisään ja osti shillingin edestä kengänrihmoja.
"Mitä minä sitten sanon?" kysyi Sam, kun miehet uudestaan seisoivat
ulkona ja kokki ripusti hänen käsivarrelleen tusinan nauhoja.
"Eihän sinun mitään tarvitse sanoa", selitti kokki. "Menet sisään vaan
ja pidät niitä ihmisten nenän edessä. Jos joku tarjoo lasin niin juot."
"Laseista ei vielä kannata kiittää", tuumi Sam profeetallisesti
ennustaen.
"Ota sinä kaikki ravintolat tältä puolelta katua, minä otan toiselta
puolelta", sanoi kokki. "Ja jos noin surkealta näytät, tulet tekemään
hyvät kaupat."
Kokki varoitti vielä kerran juopottelemisesta, mutta paksu merimies
kohautti olkapäitään, otti nauhat käteensä, kirosi itsekseen uutta
ammattiaan ja poikkesi pieneen, mutta hyvin äänirikkaaseen ravintolaan.
Iso sali oli väkeä täynnä. Samin sydän pamppaili kurkussa koettaessaan
kokin neuvoa seuraten parhaansa mukaan pitää tavaroitaan vieraitten
nenän edessä. Useimmat eivät hänestä välittäneet mitään; ainoa mies,
joka jotain virkkoi, oli punanenäinen merisotilas, joka huomattuaan
tusinan kengännauhoja luikertelevan puseronsa hihalla laski varovasti
lasinsa pöydälle. Samassa selvisi hänelle Samin yhteys niiden kanssa ja
puhe, mikä nyt syntyi muistutti kaikkein vähimmän olutlasin tarjousta.
Seuraavassa ravintolassa tapasi Sam ihmisystävän, joka osti koko hänen
varastonsa. Paksu merimies ei ollut ollenkaan ottanut laskuihinsa
tällaista hyväntekoa ja sentähden seisoikin hän nyt suu ammollaan,
huulet kiukusta väristen.
"Kas niin! Kas niin!" puheli hyväntekijä ystävällisesti. "Ei mitään
kiittelemisiä, ei ensinkään."
Sam tottelikin halusta, poistui vitkaan ja poikkesi kiukuissaan
lähimpään puotiin ostamaan uusia nauhoja. Kokemuksesta viisastuneena
pisti hän nyt osan uudesta varastostaan taskuunsa; kädessään vain kaksi
paria astui hän seuraavaan kahvilaan.
Huone oli täälläkin väkeä täpötäynnä, mutta Sam työntäytyi joukkoon
välinpitämättömänä tarjoten tavaroitaan, mutta sitä tarkemmin etsien
kapteeni Gethingiä.
"Korjatkaa luunne täältä", sanoi närkäs tarjoilijaneiti keikauttaen
niskaansa, huomattuaan Samin.
"Kyllä, kyllä minä menen, neiti", vastasi Sam häpeästä
purppuranpunaisena. Tähän saakka olivat useimmat tarjoilijattaret
kohdelleet häntä ystävällisesti, ja kapakoissa, joissa hän oli enemmän
tunnettu, kutsuneet häntä herraksikin.
"Olette varmaan huonoissa varoissa?" kuului ääni, kun Sam kääntyi
mennäkseen.
"Näen nälkää, sir", vastasi Sam luottaen vanhaan sananparteen:
ulkomuoto pettää.
"Istukaa tänne", sanoi uusi ystävä iskien silmää tarjoilijattarelle.
Sam istui ja siunasi ajatuksissaan hyväntekijää sekä maksutonta
kestitystä. Hänen silmänsä kiilsivät kiitollisuudesta — osaksi
naurunhalustakin, kun toveri palasi tarjoilupöydän luota toisessa
kädessä olutlasi, toisessa suuri limpun puolikas.
"Syö ystäväni", sanoi mies ojentaen leivän Samille. "Tuolla kyllä
löytyy enemmänkin."
Hän istui vastapäätä Samia, ryyppäsi lasistaan ja odotti
hyväntahtoisesti hymyillen nälkäisen pikkukauppiaan syömistä.
Merkillisenä omituisuutena huomautti hän, että nälkäiset ihmiset
tavallisesti nyppivät muutamia muruja leivän kuoresta ja sitten syövät
pienen pieniä suupaloja sisällyksestä; se varmaankin on enemmän vaisto
kuin ymmärrys, joka varoittaa heitä liian nopeasta syömisestä.
Toinen silmä toverinsa lasissa, toinen ovessa, ponnisteli Sam hetkisen
osansa näyttelemisessä. Sitten nousi hän ylös, kuiskasi joitakin
katkonaisia sanoja kiitokseksi, sanoen vievänsä lopun leivästä kotiin
vaimolle ja lapsille.
"Älkää heistä huolehtiko", sanoi hyväntekijä ja laski tyhjän lasinsa
pöydälle. "Syökää tuo pois vaan, niin annan teille pari kappaletta
kotiinkin vietäväksi."
"Sydämeni on liian täynnä voidakseni syödä", sanoi Sam koettaen päästä
ovelle.
"Vatsansa — hän tarkoittaa", kuului samassa nuorenpuoleinen ääni, jonka
onneton merimies tunsi liiankin hyvin. Hän kääntyi ympäri ja huomasi
Henryn nauravan naaman ja Dickin irvistelevän vieressä.
"Laivassamme hän kävi iltapäivällä", jatkoi nuori kiusanhenki,
osoittaen sormellaan uudestaan tuolille vaipunutta Samia, "sai hyvän
aterian ja kiitokseksi hiipi pois erään toverimme vaatteissa."
"Siten se juuri kävi, hyvät ystävät", sanoi ihastunut Dick, nyökäyttäen
päätään kuuntelijoille.
"Erään toverimme Samin", jatkoi Henry. "Parhaan ja hyväsydämisemmän
ihmisen koko maailmassa."
"Oikein kunnian miehen", säesti Dick.
"Pitkä, komea, kaunis mies", sanoi Henry, "ja tällä miehellä ovat nyt
hänen vaatteensa."
Vieraat katsoivat vihaisesti suu selällään ylistystä kuuntelevaa Samia.
Jokaisessa väkikokouksessa tavallisesti löytyy yksi tai kaksi, joiden
sisällinen oikeudentunto pakottaa heidät sen palvelijoiksi ja niin
tässäkin. Eräs vaati vaatteet heti toimitettaviksi takaisin. Ehdotus
otettiin vastaan mielihyvällä ja tusina miehiä kokoontui onnettoman
Samin ympärille.
"Menkää ulos, herrat!" kuului samassa tarjoilijattaren käskevä ääni.
Mentiin ulos, koko joukkio, paksu merimies keskellä huitoen ympärilleen
kuin hullu. Pari iskuista sattui kolmeen sivu kulkevaan sotilaaseenkin.
Näistä oli kaksi Murphyä ja yksi O'Sullivan, ja nyt tarvittiin kolme
poliisia ja apulainen, ennenkuin saatiin loppumaan syntynyt elämä. Sam
ei ehtinyt näkemään kuin alun, sillä iloisena, päästessään syntyneessä
sekamelskassa pakoon, pysähtyi hän juoksustaan vasta kun puoli tusinaa
katuja oli hänen takanaan.
Hetken hengähdettyään ja pyyhkittyään hikeä otsaltaan lähti hän
uudestaan jatkamaan matkaansa, tuumien menisikö takaisin laivaan vai
yrittäisikö etsimistä uudestaan. Päämäärättä samoili hän ympäri, mutta
päätti lopulta olla huolimatta Dickin ja pojan koirankujeista, pysähtyi
erään ensi luokan ravintolan eteen ja astui sisään. Kaksi tai kolme
pöydän ääressä istuvaa hyvin puettua herrasmiestä pudistivat päätään
hänen tavaroilleen, ja hän oli juuri aikeissa poistua, kun pitkä
mustapartainen mies astui sisään.
"Tuo varmaan on huono elinkeino", sanoi pitkä ja katsoi kengän nauhoja.
"Kyllä", vastasi Sam nöyrästi.
"Eipä juuri ammatti näytä miestänsä synnyttäneen", sanoi toinen kovaa.
"Näyttää vaan siltä", sanoi Sam ja pudisti päätään läheten ovea.
"Juotte varmaankin?"
"En."
"No, koska viimeksi maistoitte ruokaa?"
"Aamulla", vastasi Sam ja koetti kielellään irroittaa leivänkappaletta
hampaistaan.
"Ehkä haluatte jotain virkistävää?" kysyi toinen.
Sam hymyili odottavana ja istui tuolille. Hän kuuli uuden ystävänsä
tilaavan lasin olutta ja vesi solahti hänen suuhunsa. Mutta verensä
jähmettyi kun ystävä palasi ja ojensi hänelle puolikkaan suurta kakkua.
"Kas tässä, ystäväni", sanoi hän hyväntahtoisesti. "Alkakaa nyt
tälläkin."
Sam otti leivän ja koetti sovittaa sitä taskuunsa toistaen juttunsa
vaimosta ja lapsista.
"Syökää tuo yksin vaan", sanoi toinen. "Saatte sitten pari
lapsillennekin vietäväksi."
Leipä putosi Samin voimattomista hyppysistä lattialle. Eräs viereisessä
pöydässä istuja otti sen ylös ja pyhittyään ojensi sen Samille.
"Jatkakaa", sanoi pitkä ja joi kulahduksen lasistaan. "Syökää,
kuuletteko!"
"Minun pitää ensin nähdä lapseni syövän", sanoi Sam katkonaisella
äänellä.
"Syökää tuo leipä tai kutsun poliisin ja annan vangita teidät", sanoi
toinen ääntänsä korottaen. "Taidatte ollakin joku petturi. Missä on
lupakirjanne?"
Tavalla joka parhaiten muistutti mielenvikaisuutta, puri Sam leipää
ja koetti niellä, ryypäten aina palan päälle siemauksen vesiastiasta.
Viiden minuutin kuluttua oli leipä vähentynyt yhtä monella suupalalla.
"Antakaa mennä vaan", sanoi antaja kiivaasti. "Minä en syö", sanoi Sam
vimmoissaan, "vieköön minut vaikka piru, mutta minä en syö."
Toinen nousi ja meni ovelle. "Konstaapeli, tännepäin", sanoi hän
levollisesti.
Samassa astuivat sisään Dick ja Henry, pudistivat päätään ja katselivat
suruissaan leipä kourassa istuvaa Samia. Pitkä istuutui uudestaan
tuolille ja nauroi katketakseen. Nyt selvisi asia Samillekin. Kiivaasti
heitti hän Henryä kakulla päähän, ryntäsi kadulle ja päättäen lujasti
että hän ei enää koskaan tarvitse kengännauhoja viskasi hän ne yli
läheisen puutarha-aidan.
"Halloo, Sam!" kuului samassa ääni toiselta puolen katua. "Käykö hyvin?"
Sam pudisti mykkänä päätään.
"Sinä olet ryypännyt", sanoi kokki astuen yli kadun.
"En", sanoi Sam. Samassa sai hän mielestään mainion päähänpiston ja
tarttui kokkia käsivarteen.
"Tuossa ravintolassa", sanoi hän vapisevalla äänellä, "on eräs ukko,
josta minä en ollenkaan ole varma. Mitäs jos sinä menisit katsomaan
sinne?"
"Missä?" kysyi viaton ystävä.
Vahingoniloisena vei Sam kokin piinapaikan ovelle ja kun kokki oli
päässyt kunnollisesti sisälle, kyykistyi hän oven taakse kuuntelemaan.
"No. Minkätähden ne eivät riitele?" kysyi hän ihmeissään, kun pitkä
epäselvä mumina kuului sisältä. Hän höristi korviaan, mutta mahdotonta
oli eroittaa sanoja. Kärsivällisyytensä loppui, ja hän aikoi juuri
raottaa ovea, kun samassa kuului äänekäs naurunrähäkkä. Toinen
naurunpuuska seurasi toista, kunnes koko ravintola kaikui yhtenä
nauruna. Samin naama sai onnellisen levollisuuden leiman ajatellessaan
sisälläolijoita.
"Ei, ei..." kuului kokin heikko ääni.
Uusi naurunrähäkkä, johon Samkin hiljaisella mielihyvällä yhtyi.
"Viette hengen minulta", sanoi taas kokki sammuvalla äänellä.
"Saman ne minullekin olivat tehdä", myhäili Sam sisäisellä
tyytyväisyydellä.
Taas kaikui nauru ja Sam kuuli kokinkin yhtyneen siihen. Hän kuunteli
hämmästyksellä. Aivan oikein! Kokin ääni kuului.
"Vanha Sam raukka", sanoi kokki aivan selvästi. "Vanha Sam raukka.
Saakeli, ettei minun pitänyt nähdä sitä! Vuoden elämästäni olisin
luovuttanut sellaisesta näytelmästä."
Kuuntelija oven takana ojentautui yht'äkkiä suoraksi ja pidätti
henkeään. Varpaillaan hiipi hän kadulle, kiusaavan naurun yhä soidessa
korvissaan. Ajatukset pyörivät villeinä hänen aivoissaan, mutta
kaksi vakaata päätöstä niissä kuitenkin syntyi: tehdä ensin loppu
osakeyhtiöstä ja sitten kokista. Nämä ajatukset valmiiksi kypsyneinä
saapui hän laivaan, astui tyhjään hyttiin ja kiipesi kojuunsa haudaten
surunsa uneen — uneen niin sikeään, että toisten, saavuttuaan tuntia
myöhemmin laivaan, oli mahdoton saada häntä hereille. Vasta kun
Henry viimeisenä apukeinona heitti leivänkappaleen hänen kojuunsa,
karkasi hän pystyyn ja nosti sellaisen raivoisan rymäkän, että toiset
huomasivat viisaimmaksi pysytellä koko yön valveilla, ollakseen varmoja
hengestään.