Purjehdittiin kello neljältä seuraavana aamuna ja kello 3,30
herätettiin kokki kahvia keittämään. Uudestaan herätettiin hän 3,45 ja
3,50 vedettiin hänet kojustaan pitämään huolta velvollisuuksistaan.
Kokki ryömi silmät ummessa takaisin kojuunsa heti kun pääsi
kiusaajistaan, ja vaikkakin temppu uudistettiin kaksi eri kertaa, niin
hän yhä tiedottomassa tilassa kömpi takaisin ja jatkoi untaan.
Brittlesea oli jo kolmekymmentä penikulmaa takana päin kun hän
vihdoinkin heräsi ja tuli kannelle, kuunarin kiitäessä rivakan tuulen
ajamana aaltoja. Se oli juuri sellainen tuuli, jollaisesta perämies
piti ja hänen katseensa oli rauhallinen ja tyytyväinen aina siihen
saakka, kun huomasi kokin kömpivän keittiöön.
"Kokki!" kirkasi hän. "Tulkaa tänne — kirottu kuleksija! Missä olette
ollut koko tämän ajan?"
"Minulla on ollut vastoinkäymisiä, sir", sanoi kokki nöyränä. "Tuskin
voitte uskoa millaisia kidutuksia olen kärsinyt aikoessani palvella
laivuria."
"Säästäkää sellaiset jutut toisille", kirkui perämies varottavasti.
"Missä olette ollut? Kas niin! Laulakaa ulos vaan."
Vielä väsyneenä seikkailuistaan, nojautui kokki kajuutan seinään
ja alkoi kertoa matkoistaan, selvittäen niitä monenmoisilla
näytelmällisillä eleillä. Perämiehen hengitys tiheni, hänen poskensa
saivat tavallista punaisemman värin ja peränpito alkoi käydä
huolimattomasti. Mielissään näistä näennäisistä osanoton merkeistä,
jatkoi kokki kahta innokkaammin.
"Lopettakaa nyt", sanoi perämies vihdoin.
"Pahinta ette vielä kuullut", sanoi kokki.
"Jos vielä sekunninkin seisotte ja valehtelette, niin väännän niskanne
nurin", sanoi perämies kiukustuneena. "Juomassa olette ollut kaksi
päivää — siinä koko asia."
"Puhun totta, Salomonin parran kautta puhun totta, sen vannon", sanoi
kokki juhlallisesti.
"Odottakaa vaan jahka laivuri tulee kannelle", sanoi toinen ja puristi
nyrkkiään. "Uskaltaisinpa vaan jättää tämän peräsimen, niin kyllä asiat
kanssanne pian selvittäisin, siitä saatte olla varma."
Kokin harmiksi oli laivuri samaa mieltä perämiehen kanssa ja
pidätti häneltä kahden päivän palkan — hyvin ajattelemattomasta ja
tunteettomasti tehty. Alhaalla miehistön hytissä ei hänelle käynyt
ollenkaan paremmin, sillä näiden rehellinen tunnustus ja ihmettely
hänen kaskujen kertomistaidostaan, meni yläpuolelle kaikkien
sopivaisuuden rajojen.
Tämä epäuskoisuus oli surkea pettymys kokille. Itsekseen oli hän
ajatellut tulevansa ihailluksi ja ihmetellyksi kuin sankari konsanaan.
Toimensa hoiti hän sentähden alakuloisena ja toverit, jotka kyllä
"sellaisia" asioita ymmärsivät, luulivat hänellä olevan "kupariseppiä."
Sivuutettiin Northfleet ja saavuttiin Rotherhitheen. Kokin persoona
sai osakseen halventavaa arvostelua joka kerta kun poliisivene meni
sivutse. Kului useita tuntia ennenkuin häntä halutti lähteä maalle,
ja kun hän sen vihdoin teki, tapahtui se niin tarpeettoman maailmaa
pelkäämättömän näköisenä, että olisi luullut häntä joksikin ylistetyksi
rosvopäälliköksi.
Oli sateinen aamu kun taas palattiin Northfleetiin. Koko yö oli tullut
vettä taivaan täydeltä ja mustia pilviä kulki taukoamatta taivaalla.
Lastaus aiottiin alkaa vasta seuraavana aamuna. Päivällisen jälkeen
vaihtoivat Henry ja perämies merkitsevän katseen nähdessään laivurin
ottavan lakkinsa ja lähtevän maalle.
Hän asteli Gravesendiin, kulki ilman määrää ja suuntaa katuja, tuon
tuostakin pysähtyen kauppapuotien ikkunain alle välittämättä mitään
virtaavasta sateesta. Jonkinlainen romantillinen ajatus sanoi hänelle
tapaavansa Annis Gethingin. Kouluissa oli lupa — siksi oli luonnollinen
asia, että neiti Gething kuljeskelisi huvin vuoksi Gravesendin katuja
rankkasateessa. Noin neljän tienoissa, kun laivuri jo oli läpimärkä,
huomasi hän toivonsa turhaksi ja poikkesi erääseen siistin näköiseen
ravintolaan, joi lasinsa ja valmistautui apealla mielellä kotitielle.
Kuljettuaan kappaleen matkaa, vetäytyi hän syrjään antaakseen tietä
nuorelle ohi kulkevalle neidolle, mutta vilkasi samassa vanhaan
tapaansa, sateenvarjon alle. Katseensa kohtasi — miss Gethingin.
"Hyvää iltapäivää", sanoi laivuri hämillään.
"Hyvää iltaa", vastasi tyttö.
"Rivo ilma", tuumi laivuri, seisten kunnioittavasti ainakin kolme
metriä käytävältä.
"Kovin ruma", sanoi miss Gething.
"Minulle se ei mitään tee", sanoi laivuri.
"Olette varmaan hyvin märkä", sanoi miss Gething. "Aiotteko mennä
äitiäni tervehtimään?"
"Sitä juuri ajattelin", sanoi laivuri iloisena, kun sai kiinni
sopivasta valheesta.
"Minun on käytävä muutamissa kauppapuodeissa", sanoi miss Gething.
"Hyvästi!"
Laivuri kohotti lakkiaan, teki kokokäännöksen ja lähti eteenpäin. Useat
kerrat kääntyi hän ympäri, mutta miss Gething, tuntien paremmin miehet,
kuin laivuri naiset, ei katsonut taakseen kertaakaan.
Neljännestunnin reippaasti käveltyään oli laivuri pienen tutun
rakennuksen edessä, pudisti veden lakistaan ja kolkutti varovasti
ovelle.
"Onko rouva Gething kotona?" kysyi hän kun ovi aukeni ja joku mies,
pitäen kiinni ovenkahvasta, katsoi kysyvästi häneen. "Ei", kuului
vastaus.
"Ellei teillä ole mitään vastaan, astun hetkeksi sisään odottamaan",
sanoi laivuri, totellen silmänräpäyksellistä ajatustaan.
Toinen epäili, mutta vetäytyi kuitenkin syrjään ja antoi laivurin
kulkea ohitsensa. Molemmat astuivat pieneen etuhuoneeseen. Rohkeudella,
joka ihmetytti häntä itseäänkin, istuutui laivuri käskemättä tuolille
ja alkoi nenäliinalla pyyhkiä housujaan.
"Luulen rouva Gethingin viipyvän pitemmän aikaa", sanoi toinen lopulta.
"Ei minulla ole mitään kiirettä, voin mainiosti odottaa jonkun
minuutin", sanoi laivuri, joka halusta olisi istunut paikoillaan vaikka
koko viikon.
Pyyhkittyään partansa ja viiksensä nenäliinaan muodosteli hän niitä
sormillaan. Toinen katseli näitä toimia vastenmielisen levottomana.
"Ehkä saan sanoa terveisiä rouva Gethingille?"
Laivuri pudisti päätään ja alkoi nyt vuorostaan tarkastaa isäntäänsä:
nuori, kaunis mies, vahatut mustat viikset, ohut silkkinen kaulaliina
ja komea rintaneula. Päällään hänellä oli ruskea pitkä takki ja keveät
samanväriset kengät.
Kului taas neljännes tunti.
"Häijyä ilmaa", sanoi laivuri, saadakseen alkuun edes jonkinlaista
keskustelua.
Toinen myönsi, huomauttaen samalla epäilevänsä rouva Gethingin sateen
vuoksi viipyvän hyvinkin kauan. Puhe taukosi siihen, kunnes keveitten
askelten ääni ja avaimen vääntäminen lukossa sai molemmat hypähtämään
pystyyn.
"Eikö äiti vielä ole tullut?" kysyi miss Gething kummissaan. "Olittepa
kiltti kun jäitte odottamaan, kapteeni."
"Ei se mitään", vastasi laivuri, joka ei todella tiennyt tehneensä
mitään kiitosta ansaitsevaa.
Tyttö puristi nuoren miehen kättä ja hymyili laivurille. "Teidät
tapasin jo kadulla", sanoi hän. "Olette varmaan hyvin märkä. Kapteeni
Wilson — herra Glover."
Molemmat herrat kumarsivat kylmästi; laivuri tuli alakuloiseksi,
käsittäen nyt olevansa tiellä. Miss Gething vei pois hattunsa ja
takkinsa; hänen palattuaan alkoi keskustelu vähitellen sujua. Herrat
kuitenkin käyttivät tyttöä jonkunlaisena telefoonina, minkä kautta
ilmaisivat ajatuksensa.
"Puoli kuusi", sanoi yht'äkkiä miss Gething. "Matkustatteko junalla
6,30, herra Glover?"
"Täytyy", vastasi tämä synkkänä. "Toimet, kuten ymmärrätte", lisäsi hän
alakuloisena.
"Juotteko kupin teetä ennen lähtöänne?" kysyi Annis.
Tyttö seisoi herra Gloverin edessä tätä sanoessaan, ja laivuri, joka
yhä enemmän ja enemmän alkoi tuntea olevansa tiellä, mutisi jotakin
pois lähdöstä ja nousi seisomaan. Hänen ihmettelynsä, kun miss Gething
kääntyi häneen ja iski silmää varottavasti, olikin sentähden niin
äänekäs, että herra Glover kääntyi kiireesti katsomaan syytä siihen.
"Juotte myöskin kupin teetä, kapteeni?" sanoi miss Gething kohteliaasti
hymyillen.
"Kyllä, kiitoksia", vastasi laivuri ja istuutui äskeiseen paikkaansa.
Ajatuksensa myllersivät hurjasti tytön asettaessa teepöytää kuntoon.
"Todellinen tee-seura", sanoi miss Gething iloisesti. "Yksikö kappale
sokuria, herra Glover?"
"Kaksi", vastasi tämä loukatun äänellä.
Tyttö katsoi kysyvästi laivuria ja piti sokeripihtiä ylhäällä.
"Jätän sen teidän määrättäväksenne", sanoi tämä ujosti. Herra Glover
nosti vähäisen silmäkulmiaan ja hymyili halveksivasti.
Miss Gething pudotti yhden kappaleen kuppiin ja ojensi sen laivurille.
"Toisinaan otan yhden, toisinaan taas kaksi, kolmekin", sanoi laivuri
puolustellen. "En ole niiden kanssa niin turhan tarkka."
"Taidatte olla huoleton", sanoi miss Gething.
"Tai ei hän tunne ruumistaan", huomautti herra Glover nenäviisaasti.
"Toisissa tapauksissa ehkä sitä paremmin", vastasi laivuri.
Ääni millä tämä huomautus tehtiin, sai herra Gloverin ihmettelemään
mitä sellaiset tapaukset olisivat. Herroilla ei kummallakaan ollut
halua keskusteluun, ja ilman emäntää olisi tee juotu hiljaisuuden
vallitessa. Kymmenen minuuttia yli kuusi nousi herra Glover tuoliltaan,
selittäen nyt olevan ajan lähteä.
"Paljoa ei enää sadakaan", sanoi miss Gething lohduttavasti.
Herra Glover otti eteisestä hattunsa ja sateenvarjonsa, puristi tytön
kättä ja katsoi kysyvästi laivuria.
"Tuletteko samaan matkaan?" kysyi hän erittäin kohteliaasti ja
ystävällisesti.
"Hm! — En", vastasi toinen.
Herra Glover painoi tulisesti hatun päähänsä, nyökkäsi suuttuneena ja
läksi.
"Kyllä hän vielä junalle ennättää", sanoi laivuri nähdessään miss
Gethingin ikkunasta katselevan Gloverin tulista kiirettä.
"Toivon niin", vastasi tämä. "Ompa ikävää, ettei äitinne sattunut
kotona olemaan", sanoi laivuri pitkän vaitiolon jälkeen.
"Niin. Ehkä teillä on ollut ikävä täällä?" sanoi tyttö.
Laivuri huokasi raskaasti ja ihmetteli itsekseen, oliko herra Glover
sellainen mestari tekemään tyhmiä huomautuksiaan miltä hän näytti.
"Onko hänellä pitkäkin matka edessään", sanoi hän lopulta, tarkoittaen
herra Gloveria. "Lontoo", vastasi Annis lyhyesti. "Minun on sentään
lähdettävä", sanoi laivuri, huomaten mahdottomaksi viipyä pitemmälle.
Annis vetäytyi syrjään laivurin noustessa ja seurasi tätä hitaasti
eteiseen.
"Jospa voisin antaa teille edes sateenvarjon", sanoi hän ja katseli
ympärilleen.
"Oo! Kyllä se näinkin menee", sanoi laivuri. "Minähän olen jo melkein
kuiva."
"Kuiva?" sanoi Annis, laskien pienen kätensä laivurin hihalle.
"Tehän olette läpimärkä", sanoi hän vastenmielisesti. "Että saatoinkin
antaa teidän istua sellaisessa tilassa."
"Hiha onkin märjin", sanoi laivuri, jonka olosuhteet olivat opettaneet
viekkaaksi. "Täältä on aivan kuiva."
Hän silitteli takkinsa etupuolta.
"Sepä hauskaa", sanoi Annis kohteliaasti.
"Hm!... Mutta täältä", sanoi laivuri ja piteli takkinsa kaulusta.
Annis koetteli keveästi.
"Te olette perinpohjin kastunut", sanoi hän. "Ei saisi istua
paikoillaan tuonlaisissa vaatteissa. Odottakaahan silmänräpäys. Lainaan
teille jonkun isäni päällystakeista."
Hän juoksi ketterästi toiseen huoneeseen, tuli takaisin pitkän, paksun
takin kanssa ja ojensi sen laivurille.
"Kyllä se teidät kuivana pitää", sanoi hän, kun laivuri heikkojen
vastustelujen jälkeen alkoi vetää takkia päälleen.
"Sanotteko hyväntahtoisesti terveiseni rouva Gethingille?" kysyi
laivuri aukaisten eteisen oven.
"Kyllä, kiitoksia", vastasi tyttö. "Hän varmaan on pahoillaan, ettei
sattunut olemaan kotona. Viivyttekö kauankin täällä?"
"No, ehkäpä kolme päivää."
Annis mietti.
"Huomenna menee äiti pois", sanoi hän koetteeksi.
"Ylihuomenna on minulla muitakin asioita tännepäin", sanoi laivuri.
"Ellen häiritse, niin voinhan poiketa sisään. Hyvästi."
Pää sekaisin puristi hän tytön kättä, ajatellen lieneekö mennyt liian
pitkälle, ja sulettuaan oven, pisti hän kätensä kapteeni Gethingin
taskuihin ja kulki synkkäin ajatusten vaivaamina kohden laivaansa.
Ajatuksensa muodostuivat vähitellen kokonaisuudeksi — ja lopulta alkoi
hän puhua ääneensä. "Tyttö tiesi minut kadulla kohdatessaan äitinsä
olevan poissa", sanoi hän pitkäveteisesti, "samoin kuin toisenkin
olevan siellä. Olisi sentään luullut... Rakkauskiusottelua!" huudahti
hän yht'äkkiä katkerasti. "Ja tyttö tekeytyi minulle rakastettavaksi,
kiusotellakseen häntä. Mies on huomenna siellä uudestaan, kun äiti on
poissa."
Pahoilla mielin saapui hän laivaansa. Kirosi teetä, jota Henry tarjosi,
vaihtoi vaatteita ja heittäytyi selälleen sohvalle polttelemaan.
"Olette vähän märkä", sanoi perämies. "Mistä tuollaisen takin olette
saanut?"
"Eräs tuttava", vastasi laivuri, "lainasi sen minulle. Muistatte kai
vielä sen kapteeni Gethingin, josta kerran puhuin?"
"Tietysti", vastasi perämies.
"Antakaa miehistölle tieto, että palkinto on nostettu viiteen puntaan",
sanoi laivuri ja veteli sankkoja sauhuja piipustaan.
"No! Jos palkinto on korotettu viiteen puntaan, tulee kokki
hirtettäväksi murhasta tai muusta kauheasta rikoksesta", sanoi
saapuvilla oleva Henry. "Ei ole ollenkaan hyvä antaa miehistön auttaa
koko asiassa — ei ollenkaan."
Laivuri ei suvainnut vastata. Mutta kun hänen terveisensä saapui
miehistön hyttiin, syntyi siellä ilo ja elämä.
"No! Nyt lähden _minä_ ulos", sanoi Dick innostuneena. "Viisi puntaa! —
Ei sitä niin kannata halveksua."
"Toivon ettei kohtalo leiki teidän kanssanne, kuten minun", sanoi kokki
tunteellisesti.
"Mitä nyt tarvitaan", sanoi paksu Sam, "niin se on sellainen kuin
ihmisillä on kaupungissa... sellainen... mikä sen nimi nyt taas onkaan?"
"Taksamittari", esitteli kokki.
"Taksamittari! — Miten kirotun tyhmästi puhuttu", sanoi Sam
halveksivasti. "Ei, vaan tarkoitan sellaista — sellaista, jossa on
paljon ihmisiä."
"Raitiotievaunu", sanoi kokki ollen aivan väärillä jälillä. "Mutta
ethän sillä voi matkustaa ympäri Englantia, Sam."
"Sinä olet tyhmä kuin pässi", tiuskasi Sam kärsimättömästi. "Tarkoitan
jotain sellaista, johon ihmiset kiinnittävät rahansa."
Kokki oli jo ennättänyt sanoa: "säästölaatik...", kun Henry nyhjäsi
häntä kylkeen.
"Mitä sinä oikein tarkoitat, Sam?" sanoi Dick. "Mikset sitä sano?"
"Kun en muista sanaa", vastasi Sam suuttuneena. "Ihmisiä yhtyy monta
yhteen ja jakaa saamansa voitot."
"Tarkoitat osakeyhtiötä", sanoi Dick.
"Juuri niin!" sanoi Sam henkäisten helpotuksesta.
"No mihin sitä tarvittaisi?" kysyi Dick.
"Me perustamme osakeyhtiön ja ja'amme rahat miehen löydettyämme. Sehän
olisi julmaa, Dick, jos minä, kun sinä olet päässyt miehen jäljille,
tulisin ja sieppaisin hänet juuri nenäsi edestä."
"Koetappas yrittää", sanoi Dick synkkänä.
"Ajatuksesi on mainio, Sam", sanoi kokki. "Minä olen mukana."
"Tule mukaan sinäkin, Dick", sanoi Sam.
"En kiitoksia", vastasi Dick. "Tarvitsen kyllä viisi puntaani
jakamattakin."
"Mehän tullaan työskentelemään sinua vastaan, minä, kokki ja poika",
sanoi Sam innokkaasti.
"Ohoo!" sanoi Henry. "Älkää luulko minun suostuvan."
"No niin", sanoi Sam. "Os... Osak... Miksi sitä taas kutsuitkaan, Dick?"
"Osakeyhtiö."
"Osakeyhtiö on siis minä ja kokki", sanoi Sam. "Lyö tuohon kourasi."
Näin yksinkertaisesti perustettiin _"Osakeyhtiö kapteeni Gethingin
etsimistä varten"_, ja osakkaat, luullen mainion keksinnön tehneensä
alkoivat karttaa tovereitaan ja pitää salaperäisiä neuvotteluja missä
kulloinkin. Uhrattiin shillinki salapoliisikertomukseen "Jälillä", ja
miesten elämä oli saanut uuden, seikkailuhaluisen suunnan, joka piti
heitä polttavassa jännityksessä.
Seuraavana päivänä työskenteli laivuri uutterasti, mutta iltapäivällä
muisti hän kilpakosijansa juuri samalla hetkellä istuvan kahden
kesken Anniksen kanssa. Teen jälkeen seurasi purkaus ja kiitokseksi
osanotostaan, jonka perämies osasi sovittaa oikeaan kohtaan, sai hän
tietää kaikki. Sama onni tuli Henrynkin osaksi, jonka ei tarvinnut
muuta kun vaijeten kuunnella.
"Onni että laiva on omanne", sanoi perämies, "nyt voitte mennä mihin
haluatte. Jos te isän löydätte, ei ole mikään mahdottomuus, että tyttö
antaa matkapassin toiselle."
"En juuri sitä tarkoittanut" sanoi laivuri. "Etsin isää ainoastaan
tuottaakseni tytölle iloa."
Kadehtien katseli yhtä ja toista Henryltä kuullut miehistö laivurin
maallemenoa iltapäivällä. Tämä poikkesi ensin parturiin ja lähti sitten
parta ja tukka siistittynä astelemaan rouva Gethingin asunnolle. Rouva
oli kotona ja ihastui äärettömästi kuultuaan miehistönkin ottavan osaa
etsimiseen, antoipa vielä toisen valokuvankin laivurille.
"Miss Gething jaksaa luultavasti hyvin", sanoi laivuri, huomatessaan
rouvan asettavan vain kahdet teekupit pöydälle.
"Kyllä. Hän matkusti Lontooseen", sanoi rouva Gething. "Tiedättehän
hänellä olevan tuttavia siellä."
"Herra Glover", ajatteli laivuri synkkänä. "Tapasin täällä eilen erään
hänen tuttavansa."
"Niin, herra Gloverin", sanoi vanha rouva huomattavalla äänenpainolla.
"Hän on hyvin komea mies. Eikö totta?"
"Erinomaisen", vastasi laivuri välinpitämättömästi.
"Tytön takia tekisi hän vaikka mitä", jatkoi tunteellinen äiti. "On
oikein liikuttavaa nähdä miten hän huolehtii hänestä."
"No, menevätkö he piankin naimisiin?" kysyi laivuri kyllä tietäen
kysymyksensä olevan tungettelevan, mutta voimatta hillitä
uteliaisuuttaan.
"Kun mieheni on löytynyt", sanoi vanha rouva ja pudisti päätään
surullisena. "Tyttäreni ei ennen ole suostunut menemään."
Laivuri keikutteli tuolillaan, laski teekupit kädestään pöydälle ja
alkoi tuumia kuulemaansa asiaa. Ensin käsitti hän kaikki halpamaiseksi
loukkaukseksi itseään ja vaivojaan kohtaan, mutta tuskin oli tämä
ajatus saanut vallan hänessä, kun hän unohti sen kelpaamattomana ja
päätti miehuullisesti tehdä parhaansa etsimisessä. Tunnin istui hän
vielä ja kuunteli vanhan rouvan asiatonta lörpötystä, nousi sitten ylös
— Anniksesta kun ei kuulunut — otti hyvästit ja palasi "Merilokkiinsa."