olleet huomanneet nuoliamme isolta maantieltä poikkeavalle syrjätielle,
oli se, että olivat tavanneet miehen, joka toi sanoman tapauksesta
Kilpilässä. Mies oli hyväntahtoisessa kiihkossaan saattaa mitä pikemmin
tieto tapahtumasta, juossut sellaista vauhtia, ett'ei pitkään aikaan
saanut sanaakaan suusta. Puhkuen hän vihdoinkin sai sanotuksi: "sudet
söivät itsensä."
Metsämiesten keskustellessa Kilpilän kartanolla tuosta raakalaisesta
tapahtumasta olivat lukashit metsässä kiertämässä petoja, joiden
arveltiin olevan likitienoilla, sillä harvoinpa ne kovan eineen
syötyään kulkevat pitkiä matkoja. Ei kauan viipynytkään, kun jo Iivana
Gavrilovits tuli takaisin ilmoittaen susien olevan kierrettyinä aivan
lähellä. Joukko metsästäjiä matkusti nyt Rastilan kylään ajoväkeä
hankkimaan. Siellä oli par'aikaa lukukinkerien vuoksi paljo kansaa
koolla, vaan pitkän aikaa palkasta tingittyä ei kuitenkaan saatu kuin
muutamia harvoja miehiä meitä seuraamaan. Heidän vastenmielisyytensä
oli luultavasti suureksi osaksi syynä se, että persoilivat päästäkseen
osallisiksi odotettaviin kemuihin. Tämä olikin ainoa tapaus, jolloin
kansa ei mielellänsä suonut apua kun se huomasi olevan omaksi edukseen,
että niin vahingollisia eläimiä tapettiin. Muutamia kulkijoita, jotka
olivat Kilpilään pysähtyneet, saimme puhutelluksi ajoon osaa ottamaan,
ja kyytimiestemme kanssa karttui meille vihdoinkin 20 ajomiestä.
Kinokseen kuten tavallisesti piirusti Gavrilovits kartan kierroksesta
ja piti esitelmän venäjäksi, neuvoen ampujia ja ajoväkeä miten heidän
oli käyttäytyminen. Paljo aikaa meni neuvojen välttämättömään
käännökseen suomeksi ja ruotsiksi. Kello 3 lähti nyt koko seurue
liikkeelle. Muutamien satojen sylien päähän talosta asetettiin ensin
nuo 13 metsästäjää, jonka jälkeen lukashit yhtä aikaa sijoittivat
ajoväen molemmille puolin ampujalinjaa. Kun nämät nyt yhtyivät
ajokaaren keskuksessa, alkoivat huudot. Toista tuntia seisoimme me
metsästäjät liikkumattomina, vilusta väristen, ja odotimme joka
silmänräpäys näkevämme sutten tulevan, vaan lopulla tuli ajoväki
perille ja selville saatiin, että sudet olivatkin menneet ajon läpi.
Meitä kummastutti kovin, ett'ei kukaan miehistä ollut nähnyt susia;
mutta usea oli nähnyt niiden jälet kierroksessa. Lukashit vakuuttivat
ajon tulleen suletuksi ilman että jälkiä ulos päin oli tavattu. Kaikki
palasivat nyt taloon paitse Vasiili, joka lähetettiin ottamaan
selville, mistä sudet olivat ulos menneet. Vähän aikaa myöhemmin astui
tupaan ajomies, joka ei ollut läsnä, kun toiset saivat palkkansa tuosta
hyödyttömästä avusta. Nyt kävikin selville, että mies oli jäänyt
seisomaan sille paikalle, johon hän oli asetettu, ja äännetönnä
katsonut, miten sudet, muutamien kymmenien askeleiden päässä hänestä,
olivat juosseet ulos kierroksesta. Aivan ilomielin kertoi hän miten
kaikki kolme sutta pystyssä päin ajoa kuunnellen laukkasivat erästä
kaskiharjannetta ylös päin. Ensimmäinen oli ollut suuri "niinkuin pieni
hevonen." Tuo tyhmä mies arveli että hänen etupäässä pitäisi saada
maksu, koska hän oli ainoa, joka oli sudet nähnyt. Hän ihmetteli yhtä
paljo niitä, jotka nauroivat hänelle, kuin niitä, jotka kovin sanoin
soimasivat häntä. Olisipa hänellä ollut pyssy, niin kyllä hän olisi
näyttänyt, kuka tässä paras mies oli, eivät vain olisi sudet kuolleet,
jos hän kuinka olisi huutanut, yhtä vähän kuin toistenkaan huudoista
kuolivat.
Pahalla tuulella lähdimme kaupunkiin ajamaan. Milloin sitten metsästys
onnistuisi, kun ei niinkään myötäisissä oloissa kuin tänä päivänä?
Kaikki osanottajat talven innokkaihin sudenajoihin kokoontuivat
myöhemmin illalla. Useimmat olivat päivän vastuksista kadottaneet
kaiken toivon ja ainoastaan vastenmielisesti ottivat muutamat
metsästäjät huolekseen seuraavina päivinä seurata lukasheja. Tiheät
lumisateet peittivät näinä päivinä tykkänään jälet eikä tiedetty minne
päin pedot olivat vetäyneet.
* * * * *
Varhain aamulla helmikuun 5 päivänä matkustivat lukashit yksinänsä
kaupungista susia vakoilemaan. Kello 1 päivällä saapui seuran
puheenjohtajalle sana Viiralan polttimon polttomestarilta, että sudet
taaskin olivat syöneet yhden omaisistaan ja että toiset, kolme
luvultaan, olivat kierretyt. Sanoman tuoja oli saapunut pulskalla
juoksijalla, joka perille tullessaan oli ihan valkeassa vaahdossa
tuosta 16:n virstan pituisesta kovasta juoksusta. Kapula kiersi heti
ympäri ja kello puoli kaksi lähti 4 metsästäjää matkalle. Matkalla
kysyimme lukasheja joka talosta, vaan kukaan ei heitä ollut nähnyt.
Ensi kerran piti siis nyt järjestää ajo ilman lukasheja. Kello 3
nousimme ylös ajoneuvoistamme Viiralassa ja kohta sen jälkeen saapui
kaupungista vieläkin kaksi metsästäjää.
Metsävahti, joka oli sudet kiertänyt, tuli heti saapuville. Hän oli
hyvin omituinen mies. Hänellä oli äänen kaikupohja suunlaessa jollakin
tavoin puutteellinen ja korvasi äänen selvyyden huutamalla kaikki, mitä
puhui. Muuten näytti hän olevan metsäelämässä karaistu, voimakas mies.
Hänen perinpohjainen kertomuksensa tehdystä kierroksesta saattoi meidät
siihen vakuutukseen, että sudet todellakin olivat kierretyt; mutta
kierros oli tehty niin suuri että ajon onnistumista tuskin voi
toivoakaan. Kaksi laajaa metsäylännettä sulki kierros sisäpuolellensa
ja olisipa tarvittu melkoinen joukko ajoväkeä ja useita ampujia
saadakseen tämän maapalstan suljetuki. Älykäs polttimomestari oli jo
edeltä käsin hankkinut ajoväkeä, ja myöhäiseksi kuluneen illan vuoksi
täytyi meidän kiirehtien vaeltaa jään yli toiselle puolen vesistöjä.
Kulku oli erittäin vaivalloista, sillä paksun lumen alla oli uhkuvettä
noin puolen jalkaa ja muutamin paikoin vielä enemmänkin. Molempain
harjujen väliselle tienoolle, johon kaikki pysähdyimme, oli hyvinkin
kolme virstaa. Jäällä ylettyi sohju ja lumi polvien yläpuolelle ja
metsässä olivat nietokset yhä paksummat. Matkallamme näimme sen paikan,
jossa tuo puoleksi kumppaliensa syömä susi oli tavattu. Polttomestari
oli pannut metsään myrkytetyn koiran penikan ja jälet menivät ahmitulta
haaskalta revityn suden luo. Tässä tapauksessa voi siis aivan varmasti
otaksua, että susi tuli myrkytetyksi ja joko ensin kuoli ja omaiset
sitten söivät sen tai että ne sen sairaana ollessa hyökkäsivät
kimppuun, tappoivat ja söivät sen suuhunsa.
Jouduttuamme perille molempain harjantein väliseen notkoon, rupesi
seuran esimies johtajaksi. Hän lähetti metsävahdin ja erään toisen
suksimiehen tutkimaan kummallako noista kahdesta metsäisistä harjuista
sudet olivat, ja kahdenkymmenen minuutin kuluttua näkyikin jo
metsänvahti tulevan korkeata harjua alas. Komeaa oli nähdä hänen, ilman
että lumen peittämät puut ja pensaat häntä estivät, kiitävää vauhtia ja
molemmissa käsissään pyssyänsä heiluttaen, laskevan tuota auringon
väririkkaassa loistossa säteilevää jyrkännettä alas. Tuolla kaukana
harjun nyppylällä hän ensin näkyi, vaan muutamien silmänräpäysten
jälkeen oli hän jo perillä. Hän alkoi heti huutavalla äänellään kertoa,
että susi oli kierrettynä järvestä etäämpänä olevalle harjulle. Juuri
kun ampujain ja ajoväen asettamisen piti alkaa, saapui siihen eräs
metsästäjä, joka myöhään ja aivan yksin oli lähtenyt kaupungista. Hän
oli niin kovin kiiruhtanut matkaansa hyyhmässä ja kinoksessa voidakseen
ajoissa saavuttaa meitä, että hän tuskallisesti läähöttäen vaipui
nietokseen ja oikein kähisi hengittäissään. Hän pyysi meitä
viivyttämään lähtöämme, kunnes hän oli niin paljo toipunut, että voi
seurata mukana. Heitettyään päältään lyhyen lammasturkin, höyrysi hänen
ruumiinsa talvikylmässä, kuin juoksijahevonen lopetetun kilpailun
jälkeen. Sillä välin kun metsänvahti sijoitti ajoväkeä saadun neuvon
mukaan, järjesti meidän puheenjohtaja ampujoita. Hän asetti
viimeksi tulleen toverin sille paikalle, jonka hän luuli tarjoovan
parhaat toiveet. Päätös osoitti hänen harkinneen oikein, sillä
muutamia minuuttia ajon alkamisen jälkeen tappoikin meidän innokas
metsästysveljemme ensi laukauksella suden 30 askeleen päästä. Kun ajo
oli tullut perille ampujan luo, kokoontuivat kaikki ammutun hukan luo
ja yleinen ilo metsästyksen menestymisestä ilmausi tuommoisissa
tilaisuuksissa tavallisella tavalla.
Ajomiehet väittivät nähneensä kierroksessa useiden susien jälet; mutta
pimeä oli nyt jo likellä, ja ajetun kierroksen tarkastuksesta ei tänä
päivänä voinut tulla mitään.
Onnellista ampujaa, joka pitkän talven sodissa oli uhrannut paljo aikaa
ja vaivaa, kunnioitettiin taistelutantereella ilman huomattavaa
kateutta, kaadetun suden arveltiin varmasti olevan juuri tuon joukon
ison johtajan.
Hyvällä mielellä takaisin Viiralaan palatessamme, eivät nietokset ja
hyyhmä enää tuntuneetkaan niin vaikeilta. Hukkaa metsästä kulettaissa
astui aina uusia kantajia sijaan, kun entiset väsyivät. Viiralassa
kiitettiin kaikkia, jotka hyväntahtoisesti olivat olleet apuna
metsästyksen onnistumiseen, etupäässä polttomestaria, ja metsänvahdille
sekä sanoman kaupunkiin viejälle jaettiin sopivia palkintoja.
Kun susi oli saatu kiinni sidotuksi etumaisen reen kuskilaudalle,
lähdettiin vihdoin paluumatkalle. Kello 7 illalla ajoimme kaikki
kaupungin kievariin. Kynttiläin ympäröimänä asetettiin susi
näytteille keskelle huonetta ja puolen tunnin kuluttua ympäröi sitä
katselunhalukkaita herroja ja vallasnaisia. Kaikkien läsnä olevien
metsästäjäin tarkastaessa punnittiin se nyt ja mitattiin. Paino oli
runsaasti 6 leiviskää; -- pituus hännän nenästä, karvoja lukematta,
kuonon kärkeen juuri 11 korttelia; -- pääkallon takimmaisesta osasta
kuonon kärkeen 14 tuumaa; -- korkeus sä'än yli 31-1/2 tuumaa ja ympärys
etujalan lapaluun takaa 42 tuumaa.
Kun Iivana Gavrilovits ja Vasiili koteusivat turhalta retkeltään
Sääjärvelle päin, tulivat hekin kievariin. Suden sanoivat he varmaan
olevan sen suuren uroon, joka parvea johti; alkujaan arvelivat he
parveen kuuluneen yhdeksän petoa, mutta nyt siitä ei ollut jälellä kuin
yksi naaras. Monta kertaa valittivat he, ett'eivät saaneet osaa ottaa
"bolshoi jusin" tappoon, vaan ilmoittivat kuitenkin suurta
tyytyväisyyttään siitä, että susi, suurin mitä he koskaan olivat
nähneet, oli saanut surmansa. He arvelivat yksinäisen naaraan nyt
helposti voitavan käsiin saada, tulevaisuus osoitti, ennustivatko
oikein.
Myöhemmin kokoontuivat maljan ympärille iloiseen iltamaan kaikki talven
muistettaviin sudenajoihin osaa ottaneet. Lukasheja, jotka pahaksi
onneksensa olivat olleet poissa sanoman tullessa Viiralasta,
lohduteltiin sillä että olimmehan heidän johdollaan edistyneet siihen
määrin, että jo omin voiminkin voimme saattaa talvisen sudenajon
onnelliseen loppuun.
Seuraavana päivänä matkasivat muutamat metsästäjät lukashien kanssa
kierrosta tarkastamaan ja huomattiin ainoastaan yhden suden olleen
kierroksessa. Se oli monta kertaa kääntynyt ajoon päin ja nähtävästi
aivan vastenhakoisesti mennyt ampujia kohden; siinä syy, miksi
ajoväki luuli nähneensä useiden susien jälet kierroksessa. Minne
tuo yksinäinen naaras oli paennut, siitä ei tällä retkellä voitu
selkoa saada. Luultavasti oli se paennut jotakin sellaista tietä
myöten, jolta kulkiat olivat hivuttaneet jälet pois. Seuraavina
päivinä olivat lukashit tiedustelemassa, vaan vasta viisi päivää
myöhemmin ilmoitettiin meille, että eräs rouvasihminen oli
puolispäivälliskävelyllään Perttulan seudulla nähnyt suden; molemmat
lähtivät vastakkaiseen suuntaan toisiansa pakoon. Lukashit ja useita
metsästäjiä ajoi sutta takaa joka päivä, vaan kierretyksi sitä ei
kuitenkaan onnistuttu saada. Päivälläkin oli se liikkeessä ja etsi
kadonneita omaisiaan. Eräänä yönä oli se syönyt kovasti myrkytettyä
koiranpenikkaa, ja kun sittemmin kovan lumentulon perästä jälkiä ei
enää voitu löytää, otaksuttiin sen heittäyneen kuolemaan johonkin
syrjäiseen soppeen.
Kaikki yhdeksän sutta olivat nyt siis hengiltä ja lukasheja piti nyt
kiitellä ja laskea heidät kotiin isäntänsä luo Hollolaan; mutta sitä
ennen päätimme kuitenkin jonakuna päivänä lähteä liikkeelle ja koetella
kiertää ja tappaa jonkun ketun. Olimme koko talven niin tunnollisella
uutteruudella toimittaneet sudenajoa, ett'emme koko aikana tahtoneet
käyttää lukashien emmekä myös omaa aikaammekaan tuohon huvittavaan
ketunjahtiin.
Viisi metsästäjää ja molemmat lukashit lähtivät eräänä kauniina aamuna
matkalle ja niin majouduimme Pietilään, sillävälin kun Iivana
Gavrilovits ja Vasiili kumpainenkin omalla suunnallaan vasemmalla
puolen tietä koetti etsiä jälkiä ja kiertää Mikko-veitikkaa. Tunnin
odotettuamme päätimme itse koettaa Hattelmalanharjun sivuharjanteilla
ja vesistön välillä. Meistä oli ainoastaan kaksi ottanut mukaansa
sukset, ja nämä kaksi lähtivät nyt jälkiä etsimään, Parin tunnin
kuluttua palasivat he ilmoittaen ketun olevan kierretyn Perttulan
seudulla jonkun matkan päässä sieltä. Kierrokselle mennessämme
tapasimme lukashit; mitään vereksiä jälkiä eivät he olleet löytäneet.
Lähimmistä taloista saimme 10 ajomiestä ja kohta seisoimme
sijoitettuina eräälle metsänkielekkeelle, joka yhdisti laajan metsäisen
harjun suuren metsän kanssa. Ajo alkoi, vaan oikea sivu vetäysi heti
kierroksen sisäpuolelle päin ja eroitti siten meidät ampujat muusta
ajosta. Ajon kestäessä jätimme sen tähden paikkamme ja menimme oikealle
kädelle. Meidän nähden vilisti Mikko suurta metsätöntä ylännettä ylös
ja kun ei muukaan auttanut pujahti se muutaman torpan kautta maantien
yli ja katosi toisella puolella isoa lakeaa maata olevaan metsään.
Lähinnä olevat erottivat selvään, että se oli iso, tummankarvainen
kaunis kettu. Ajoimme takaisin kaupunkiin suutuksissamme siitä,
ett'emme parin poika nulikan tottelemattomuuden ja tyhmyyden vuoksi
onnistuneet yrityksessämme.
Seuraavana päivänä lähtivät lukashit Hollolaan ja metsästysten
arveltiin loppuneen nyt täksi talveksi; mutta suureksi ihmeeksemme
saapui seuraavina päivinä sanomia, eri tahoilta, että suden jälkiä muka
oli nähty niillä tienoilla, joilla noita pitkällisiä metsästyksiä oli
toimitettu.
Tuollaisen viestin johdosta matkustikin muutamia metsästäjiä eräänä
päivänä niitä tarkastamaan, vaan perille tultuaan huomasivat he tuossa
paksussa, pehmeässä lumessa vain jäniksen jälet ja taas raukesivat
kaikki sudenajon toiveet tämän talven ajaksi.
* * * * *
Aamulla helmikuun 25 päivänä toi tunnettu luotettava mies sanoman
Welssin myllyltä, että yön aikana oli kaksi sutta kulkenut läpi
kartanon ja sitten tietä pitkin vaeltanut metsään Katumaanjärvelle
päin. Seitsemän metsästäjää lähti heti liikkeelle, eikä kovin kauas
kaupungista tultukaan, kun jo tapasimme noiden kahden suden jälet,
joita myöten seurasimme myllylle. Hukat olivat tirkistäneet molemmista
akkunoista tupaan ja tarkastelleet navetan ovea. Koko yön oli satanut
lunta, vaan jälet olivat kuitenkin kaikkialla puhtaat ja lumettomat.
Sudet olivat siis olleet liikkeellä jokseenkin myöhään aamulla.
Tottumuksen avulla, jonka jälkien arvostelemisessa jo olimme
saavuttaneet, päätimme niiden olevan avioparin ja uroon mahdottoman
ison. Muutamat luulivat yksinäisen naaraan vielä olevan elossa ja
menneen uusiin naimisiin; toiset taas että uusia susia oli tullut
seudulle.
Kolmessa reessä ajaen seurasimme jälkiä metsätiellä. Renki Otto, joka
oli sanoman kaupunkiin tuonut ja jonka useat metsästäjät tunsivat
reippaaksi apulaiseksi jänisjahdeillamme, otettiin oppaaksi, sillä hän
tunsi hyvin kaikki tänä talvena ajetut metsätiet tienoolla, johon mekin
syksyn metsästyksien jälkeen olimme jossakin määrin perehtyneet.
Lopulla löysimme paikan, jossa sudet olivat poikenneet tieltä niityn
yli varemmin ajetulle, lumen peittämälle tielle. Luultavasti
lepäsivätkin ne likitienoossa jollakin metsäisellä mäellä, vaan
kuitenkin päätimme kahdessa eri joukossa ajaa vastakkaisille tahoille;
saartaa joku suurempi piiri ja tavata toisemme kolmen virstan päässä
paikalta Nautalammin rannalla olevassa mökissä. Erittäin huonoja
teitä ja paksussa lumessa tallustaen saavuimme mainittuun mökkiin
minkäänlaisia jälkiä tapaamatta, ja sudet olivat siis ympäri ajetun
maapalstan sisäpuolella; mutta kierros oli ajon toimittamista varten
liian avara. Päätettiin sen tähden, että yksi rekikunta ajaisi johonkin
metsä-ajoon käytettyä, paraiksi ajokelvollista tietä myöten, joka meni
keskeltä kierroksen halki, ja sitten yhtyisi toisiin sillä paikalla,
jossa sudet olivat poikenneet tieltä ja ensimmäinen ajokierros
aloitettu. Jälkiä löytämättä toimeenpantiin tämäkin; kierros oli nyt
vähennetty puoleen ja sitä voitiin siis, vaikka se olikin jokseenkin
iso, kaikissa tapauksissa käyttää ajon toimittamista varten.
Äänestyksen kautta päätettiin kuitenkin, että seuran harjautunein ja
taitavin suksimies Oton kanssa oman arvionsa mukaan vieläkin
pienentäisi kierrosta ja samalla kertaa neuvoisi Ottoa, miten hänen
tulisi asettaa ajoväki, jonka me sillä välin hankkisimme Paavolan ja
Kappolan taloista, muutamien virstojen päässä Katumaanjärven rannalla.
Tässä tarkoituksessa lähtivät nyt kaikki kolme rekeä matkalle ja
palasivat 15 miehen kanssa kierroksen lähtöpaikalle samaan aikaan kun
reipas toverimme Oton kanssa hyväntuulen näköisinä ehättivät
kokouspaikalle. Sudet olivat aivan likellä ja kierros ei ollut
puoltakaan virstaa läpimitaten.
Vanhan tavan mukaan otti seuramme puheenjohtaja ylipäällikkyyden,
neuvoi ajoväkeä ja antoi numerot ampujille. Eräällä ajoväkeen ai'otulla
kiertävällä puutarhurilla ja tunnetulla salametsästäjällä oli
yksipiippuinen kivääri ja hän pyysi päästä ampujain joukkoon. Vaikka
useat metsästäjät puoleksi vastustivat, asetettiin hän kuitenkin
ampujarivin oikealle sivulle. Miehen metsästäjänylpeys näytti tuosta
epäluottamuksen lauseesta loukkautuvan ja hän kuului murahtavan jotakin
siitä kuka tässä paras ampuja oli.
Hiljaa ja varoisesti toimitettiin metsämiesten ja ajoväen sijoitus
pehmeässä lumessa. Metsästäjät seisoivat 80 à 100 askeleen päässä
toisistaan. Kun ajo Oton antaman merkkihuudon jälkeen alkoi, ihmetteli
jokainen kierroksen pienuutta. Kuitenkin seisoimme tovin aikaa
jännityksellä turhaan odottaen sutten ilmestymistä. Vihdoinkin paukahti
laukaus oikealla siivellä ja ajoväen huudot sillä puolen ilmoittivat
susien sieltä yrittävän päästä ajon läpi. Kohta sen jälkeen tuli susi
syvässä lumessa laukaten pyssymiehiä n:o 1 ja 2 kohden oikealla
siivellä. Kaikki neljä laukausta jyrähti aivan perätysten, vaan tielle
tultuaan juosta kuopasi susi kolme jalkaa likeltä n:o l:stä, joka ei
vielä ennättänyt saada piippuihin uusia patroonia, ennen kuin peto
muutamien askelein päässä hänen takanansa kaatui hengetönnä maahan.
Ajoväki tuli lopulta ampujariville ja nyt saimme tietää molempain
sutten tulleen puutarhuri-nahjusta kohti, mutta tämäpä oli tuolla
isoreikäisellä kiväärillään, jossa oli kaksi luotia, ampunutkin jo
pitkän matkan päähän, vaikka sudet tulivat suorastaan häntä kohti.
Laukauksien jälkeen meni uros oikeanpuolisen ajon läpi, vaan naaras
heittäysi onneksi takaisin kierrokseen ja sai surmansa.
Puutteellisista ja kuluneista hampaista voimme päättää emäsuden
jokseenkin vanhaksi. Sutten leposijalla oli nähty veripilkkuja lumessa,
jotka juuri osoittivat kestävää kiiman aikaa. Hedelmällinen nainen oli
siis jo alussa saatu rikotuksi; mutta urossusi ehkä arveli paetessaan:
"Jos kadotankin yhden, niin onpa tuhat jälellä." Me ajattelimme:
"Parempi onni ensi kerralla."
Me läksimme kaikki Paavolaan. Kansaa kokoontui ammutun suden ympärille
ja kaikki ilmoittivat tyytyväisyyttään siitä että herrasväki oli saatu
estetyksi asettumasta tienoolle. -- Ajoväelle, joka tällä kertaa oli
hyvin täyttänyt tehtävänsä, annettiin kiitoslauseita ja maksettiin
hyvästi; Otto taas, joka toi sanan kaupunkiin ja asetti ajoväen, sai
erityisen lahjan. Puutarhuri katosi samalla kuin susikin, jonka hän
pelästytti kierroksesta.
Kello 5 olimme kaupungissa. Oli sunnuntai ja ihanan auringonlaskun
aikana paljo kansaa liikkeellä, Vähää ennen ammuttu iso koirassusi oli
vielä kettämättä ja molemmat asetettiin nyt rinnatusten kievarin
kartanolle, jossa suuri väen paljous myöhään illalla katseli niitä.
Me metsästäjät vietimme kuten tavallisesti onnistuneen metsästyspäivän
jälkeen illan yhdessä. Iloamme tapetusta naarassudesta häiritsi
kuitenkin ajatus että uroon onnistui päästä pakoon. Kukaan ei olisi
halunnut tänä iltana olla puutarhurin housuissa.
Pakoon päässyttä koirassutta päätettiin kaikella innolla ajaa takaa, ja
kello 11 illalla matkusti kolme metsästäjää Heinäkankaan tien
pohjoispuolella oleviin metsiin koettamaan ulvomalla vietellä sutta,
jonka otaksuttiin ikävöivän rakasta puolisotaan. Ilma oli kolkko ja
tuuli vinha, vaan kirkas kuutamo elvytti toiveita. Likellä Welssiä
kuulusti kuin susi olisi vastannut, vaan tuulen tohina eksytti heitä.
Vasta myöhemmin paluumatkalla kaupunkiin, havaitsivat he jälistä, että
susi todellakin oli heidän ulvonnastaan lähestynyt ja pitkin erästä
kujaa tullut isolle maantielle ja luultavasti nähnyt metsämiehet sekä
sitten paennut idänpään metsiin.
Päivä päivältä seurattiin nyt jälkiä onnistumatta kuitenkaan kiertää
petoa, joka myötäänsä oli liikkeellä, enimmiten maantiellä. Luultavasti
etsi se vieläkin naarasta, sillä se palasi usein sen metsän läheistöön,
jossa naaras ammuttiin. Aamulla maaliskuun 1 päivänä söi se
strykniinillä myrkytetyn haaskan; mutta syönnin koko seuraus supistui
muutamiin vähäpätöisiin oksennuksiin. 7:n päivän aamuna oli se syönyt
itsestään kuolleen sian ja kaksi seuran jäsentä kiersi sen Aulangon
metsässä kolme virstaa kaupungista. Viesti lähetettiin heti ja paljo
metsämiehiä saapui kohta paikalle, vaan ajoväkeä sijoittaessa pelästyi
susi ja pötki tiehensä. Moni metsästäjä oli ilman suksitta ja
huppuroitseminen tuolla karulla kivikkomaalla kolmen jalan paksussa
lumessa oli tällä kertaa erittäin vaikeaa. Pysyttiin kuitenkin
päätöksessä saattaa loppuun tämä viimeinen sudenajo tienoolla ja pitkät
matkat ajettiin petoa takaa Hauhon pitäjääsen, kunnes se 18 päivänä
taas kierrettiin pohjoispuolella Aulangon järveä. Kutsumusta noudatti 9
metsämiestä ja 15 ajomiehen kanssa toimitettiin ajo. Susi tuli
ampujarivin oikealle siivelle, haavoitettiin kahdella laukauksella ja
verissään juoksi se sitten sivusmiesten ohitse. Tämä, joka seuraan
kuulumattomana metsästäjäpukunsa nojassa oli saanut paikan
ampujarivissä, tunnusti sittemmin suoraan, ett'ei hän ennen ollut
ampunut muihin kuin maalitauluihin. Kymmenen jalan päästä ampui hän
päin mäntyyn, ja lähti huutaen juoksemaan suden jälkeen, joka
hiljalleen kahlata töpösteli paksussa lumessa eteenpäin.