läänissä Venäjällä oli nimeltä Luukas, joka kasvatti reippaat poikansa
samaan ammattiin, johon hän itsekin oli antautunut. Monessa polvessa
seurasivat hänen monilukuiset, miehuulliset jälkeläisensä kanta-isän
jälkiä ja kutsuttiin heitä tämän mukaan lukasheiksi. Vihdoin tuli siitä
ammattilaisnimitys huolimatta siitä, johtiko sukunsa mainehikkaasta
Luukkaasta. Rikkaat tilanomistajat Venäjällä ylläpitävät maatiloillansa
lukasheja suojelemaan metsästystä ja hävittämään vahingollisia eläimiä.
Ennenkuin aloitamme tarkemman kertomuksen niistä metsästysretkistä,
jotka Hämeen metsästysseura toimeenpani sudenajajiensa kanssa, tahdomme
tarkastella, miten ajoa meidän pahinta petoeläintämme vastaan tähän
saakka oli toimitettu.
Sudenajo oikeassa merkityksessään oli vähän tunnettu Suomessa ja pedot
nähtävästi lisääntyivät. Ainoastaan sattumalta saatiin ammutuksi joku
susi vahtia pitäessä ulos heitetyltä syötiltä taikka pyydettiin
sudentarhoilla, kuopista, loukuilla tai myrkyllä. Pohjoisimmissa osissa
maatamme harjoitetaan paljoa tehokkaampaa hävityskeinoa siten, että
sutta ajetaan takaa suksilla. Pedolle ei anneta rauhaa syömään eikä
juomaan; suksimies kiitää nopeasti kinoksella, jolla susi vaikeasti
pääsee eteenpäin. Jos hanki kantaa loppuvat suden voimat kaikessa
tapauksessa ennemmin tai myöhemmin. Jos ajaja väsyy, etsii hän
lähimmäisestä asunnosta toisen harjautuneen hiihtäjän, joka vereksillä
voimilla jatkaa takaa-ajoa kunnes suden voimattomuudesta täytyy
pysähtyä ja se silloin tapetaan kirveellä tai keihäällä. Maan
eteläosissa tarjoavat sitä vastoin tiheässä olevat tiet helpon
tilaisuuden pakoon ja jälet kadottaa noilla useilla syrjäteillä.
Meidän metsästysseuramme samoin kuin yksityiset urheilijammekin olivat
siinä luulossa, ett'ei susi voi tulla oikean metsästyksen esineeksi. Ne
kesä-ajot, joita silloin tällöin toimeenpannaan, jäävät aina
seurauksitta. Yksi ja toinen ammattimetsästäjä on löytynyt ja löytyy,
joka ainoastaan tuloa tarkoittaen etsii sydänmaalta sudenpesän ja
korjaa pennut, joista hän saa tapporahat, vaan emäsutta ei hän tahdo
ampua, sillä "lypsävää lehmää ei pidä teurastaa." Täällä Hämeessä
kerrotaan sellaisesta "metsästäjästä", joka oli ulottanut ajatuksensa
omasta edustaan niin kauas, että hän parittelun aikana oli varovasti
ajanut emäsuden yli rajan toisesta pitäjästä toiseen, jossa
sudenpennuista maksettiin korkeampi tapporaha, ja sitten vartioinnut
sitä, niin kauan kuin lumi oli maassa, ettei se vaan päässyt palaamaan
takaisin.
Tuo jo vanhastaan tunnettu tapa, että talvi-iltoina ajellaan porsas
reessä ja jälessä viilevä sikoläätin pahnoilla täytetty säkki tai
lammasnahka, onnistuu harvoin ja käy usein kirottavaksi eläimen
rääkkäykseksi, koska metsästyskiihko helposti saattaa pahoin pitelemään
porsas-raukkaa, joka useinkaan ei tahdo päästää viettelyääniään ell'ei
sitä kiusata naskalimen pistoksilla tai muilla tavoin.
Lukasheilla on tapana varhain kesällä etsiä sudenpesiä siten, että
niillä seuduilla, joissa niitä mahdollisesti on, auringon laskiessa
tarkasti kuuntelevat erottaakseen naaraan ulvontaa, kun se lähtee
pesältään; he merkitsevät sitten linjan osoittamaan suuntaa, josta
ulvonta kuului. Aamusella odottavat he taaskin sopivan matkan päässä --
esimerkiksi virstan päässä edellisestä paikasta saadakseen kuulla emän
ulvovan pesälle takaisin palatessaan. Myöhään seuraavana iltana, kun jo
voi ajatella sen menneen ruokavarojen hankintaan, lähtee nyt kaksi
metsästäjää kukin omalle määrätylle suunnalleen ja niillä paikoin,
missä he toisensa tapaavat, tulee pesänkin löytyä. Hiljaa kuten emäkin
ulvovat he nyt ja heidän lähestyessä pesää vastaavat pennut, jotka
toinen metsästäjistä nopeasti korjaa pois. Sillä välin kuin toinen
hyvin kätkeytyy ja äännetönnä odottaa emäsuden tuloa, jolloin hän ampuu
sen. Myöhemmin kesällä, kun penikat jo ovat varttuneemmat, jättää koko
perhe pesän ja retkeilee vanhempiensa johdolla saaliin haussa. Moni
köyhä torppari kadottaa silloin ainoan lehmänsä tai hevosensa taikka
kaikki lampaansa, ja silloin täytyy sammuttaa tuli takasta ja
omaisineen lähteä talostaan ja kodistaan. Näinä vuoden aikoina
metsästävät lukashit susia siten, että penikkain vikinää jälitellen
houkuttelevat emän luoksensa ja ampuvat sen, sen jälkeen houkuttelevat
he pennut ja vihdoin uroonkin matkimalla naaraksen ääntä, jollei
heidän onnistu täten saada viimeiksi mainituita houkutelluiksi
pyssynkantamalle, voivat ajomiehet heidän vastauksiensa johdolla
kiertää ne ja huutaen ajaa ne joitakuita asetettuja ampujia kohden.
Sudenajo talvella, niinkuin lukashit sitä harjoittavat, tapahtuu siten,
että suden jälkiä seuraamalla kierretään siihen metsään, jossa he
yöllisen retkensä jälkeisenä päivänä oleskelevat. Jos hukat ovat
saaneet jonkun saaliin ja syöneet itsensä kylläisiksi, eivät ne kovin
kauas mene ennen kuin jo pysähtyvät johonkin viitakkoon, jossa ne
rauhassa makailevat päivän ja useinpa vieläkin kauvemmin. Silloin
voidaan ne kiertää jokseenkin pieneen kehään, kun vain seutu on sopiva
ja lumi niin pehmeää, ett'eivät kiertäjäin askeleet kuulu. Nyt
toimitetaan tavallinen kierroksen ajo, jolloin on vaarin otettava, että
metsästäjät ensin asetetaan alle tuulen, ja vasta sitten ajavat samalla
aikaa molemmin puolin metsästäjäriviä niin pian ja hiljaa kun
mahdollista muodostaa kehän ja alkaa huudella. Kaksi ensimmäistä
ajomiestä molemmin puolin likinnä ampujariviä seisovat koko ajan
hiljaa, eivätkä huuda, vaan viheltelevät ja taputtelevat hiljaa
kämmeniään. Jollei ajon keskus ole tullut asetetuksi suoraan linjaan,
vaan on kiertäessä käytetty teitä -- tai jotakin muuta luonnollista
rajoitusta -- ja kierros tullut kulmikkaaksi taikka käy kiertelevissä
kaarissa, niin pitää ajomiesten niin pian kuin mahdollista yhtäläisesti
huudellessa muodostaa linja tai tasainen kaari. Sivuilla olevien
ajomiesten tulee lakkaamatta huudellen aivan hiljalleen ja ajon
pohjukasta tulevien huutojen johdolla vähitellen vetäytyä ampumalinjan
sivulle samalle puolelle, jolla he itsekin ovat. Jokaisen ajomiehen
tulee voimainsa mukaan kiventää huutojansa, jos susi lähestyy, ja
koettaa kaikenlaisilla rajuilla liikkeillä säikyttää se kierroksen
sisäpuolelle päin. Metsästäjät ovat asetettavat tarkan harkinnan
mukaan, niin että ne paikat tulevat ensi sijassa varmistetuiksi, joissa
susi puiden ja pensastojen suojassa helpoimmin pääsee pakenemaan. Jo
ennen huutoja tulee jokaisen ampujan olla hyvin kätkössä, ja pysyä
hiljaa sekä liikkumatonna, huomio jännitettynä ja valmiina laukaisemaan
nopean ja tarkan luodin; sillä ajoa järjestettäessä voi tapahtua, että
susi eli sudet tulevat säikäytetyiksi ja juoksevat pyssymiesten luo,
ennenkuin huutoja on aloitettukaan.
Mielellään käyttää perehtynyt metsämies sen ajan, jonka saa odottaa,
tyystin tarkastaaksensa ympäristöä pyssynkantamalle ja mittaillakseen
matkojen pituutta eri paikkoihin, ja tekee samalla useita huomioita,
ehkäistäkseen kaikki susien näyttäytyessä mahdolliset odottamattomuudet
ja huolimattomat laukaukset. Jos useita hukkia tulee samalla kertaa,
niin tarvitaan suurinta mielenmalttia. Varma ja harjautunut, hyvällä
kiväärillä varustettu metsästäjä tietää aina miten hänen luotinsa on
sattunut ja onko susi vaarallisesti haavoitettu; hän ei menetä toista
luotia samalle sudelle, vaikka se jatkaisikin pakoaan.
Niin sitkeähenkinen kuin susi onkin, ei se sentään voi pitkiä matkoja
paeta, kun ruumiissaan kerran lienee karkeita luotia, ja jälet vievät
aina sille paikalle, jossa se on kaatunut ja heittänyt henkensä.
Monesti tapahtuu, että siihen on käynyt useita hyvin tähdättyjä luotia
tavallisen matkan päästä, mutta sittenkin on se pakoaan jatkanut; vaan
muutamien kymmenien askelten päässä kaatuu se kesken hyppyjään
hengetönnä kentälle. Ainoastaan hyvin likeltä laukaistessa on syytä
epäillä ampuneensa hongikkoon, jollei se paikalla laukauksen jälkeen
kaadu; sellaisen matkan päästä ampuu helpommin hunnikolle, ja kun
pienet luodit pienenlaisessa ympyrässä sattuvat otukseen, tulee sen
paikalle kaatua. Levollisella mielenmaltilla tulee innokkaan
metsämiehen ampua toinen laukaus, sillä hutiloiminen ja kiivaus
tuottavat usein ikävän muiston päin tuuleen menneestä laukauksesta,
varsinkin jos se tuota vihattua hukkaa tarkoitti. Yhtä paljo suututtaa
sekin, kun jälestäpäin huomaa laskeneensa molemmat latinkinsa yhteen
suteen saadakseen sen paikalle kellistymään, sen sijasta että olisi
voinut tappaa kaksi, jos ensimmäisen olisi antanut hetkisen paeta
varmaa kuolemaansa. Vielä toisenkin kokemuksen saamme sudenajosta
talvella. Vaikka sudet tavallisesti heti pakenevat ajoa suoraan ampujia
kohti, tapahtuu useinkin, että ne ikäänkuin suurempaa vaaraa aavistaen
rauhallisella puolella, ainoastaan pakosta ja viimeisellä hetkellä
esiintulevat ampujain riville sittenkuin jo ovat useita kertoja
koettaneet pyrkiä ajon lävitse. On sen tähden tarpeellista seistä yhtä
hiljaa ja tarkkaavaisena, vaikka ajo olisikin tullut jokseenkin likelle
ilman että mikään susi olisi näyttäytynyt, samoin tulee myöskin seista
hiljaa ja äänetönnä suden kaadettuansa, jos useita olisi sattunut
olemaan kierroksessa. Myös voi tapahtua, sitten kun kaikki sudet jo
ovat ammuttu, että kettu pistää esiin nenäkkään kuononsa ja kaadetaan.
Suomessa kuten koko Euroopassakin ei ole kuin yksi susilaji. Mustia
susia, joita toisinaan tavataan parveissakin -- viime vuosina on
sellaisia nähty Ahvenanmaalla -- ei pidä sekoittaa Pohjois-Aasiassa ja
euroopalaisen Venäjän koillisessa kulmassa kotiutuueisin mustiin susiin
(Canis Lycaon), vaan ovat katsottavat joksikin toisintolajiksi samoin
kuin valkeat sudetkin, joita harvassa tavataan pohjan perillä.
Skandinaaviassa ja Suomessa lienee susi suurempi kuin heimolaisensa
etelä-Euroopassa. Edempänä on erään tänä talvena ammutun suden mitta ja
painomäärä ilmoitettu; se onkin suurimpia tähän saakka tavatuista.
Voimakasta hammasriviä, karkeatekoista luurankoa ja paksua kaulaa
tarkastaessa voi käsittää mahdolliseksi, että susi voi, seitsenvuotias
lapsi kidassaan, paeta metsään. Susi on kaikkien eläinten vaarallinen
vihollinen, niin hyvin pienimpien lintujen, joiden pesät se hävittää,
kuin suuren hirvenkin. Näkee useinkin hevosten takajaloissa melkoisia
arpia, joiden kohdalta susi on lihakappaleen haukannut. Kengitetyt
hevoset puolustavat kyllä itsensä, varsinkin jos niitä on useampia, se
onkin jo vanha satu, että ne asettautuvat piiriin päät sisään päin ja
asettavat turvattomat varsat sen keskelle. Vanhoille saduille
annettakoon oma arvonsa. Metsästysretkistänsä Ruotsissa kuuluisa
englantilainen Lloyd kertoo kerran susiparven repineen karhunkin.
Lämpimämmissä maissa lienee susi vieläkin rohkeampi ja julmempi, sillä
kerrotaanpa ett'eivät matkustajat uskaltaneet kulkea eräillä tienoilla
muuten kuin aseilla varustettujen ratsastajien suojassa.
Niinä aikoina kun sudet etsivät itselleen pesää, jossa sittemmin
huhtikuun lopulla tai toukokuun alussa synnyttävät poikasensa,
vetäytyvät ne jylhimpiin asumattomiin metsiin; mutta syksympänä kun
pennut ovat jo hiukan varttuneemmat, alkaa niiden retkeilyt ja talveksi
kokoontuvat ne usein suuriin joukkoihin ja viljellyillä seuduilla
tekevät tuhoa sitä uskaliaammin mitä kovemmaksi pakkanen kiihtyy.
Useimmat kotieläimet ovat tänä vuoden aikana huoneissa varmassa
turvassa, ja ainoastaan jonkun sian voivat ne yksinäisistä taloista
siepata kitaansa ja paeta metsään; vaan uskomattoman paljo koiria ne
sen sijaan saavat talvisina aikoina saaliikseen. Huomioon pantavaa
muuten on, että ne niin harvoin kesäisillä ja syksyisillä
metsästysretkillään hätyyttävät koiria; sellaista tapahtuu kuitenkin,
vaan useammin seuraavat ne niitä jälessä uskaltamatta sentään tehdä
hyökkäystä, kerrotaanpa muutamilla seuduilla Venäjällä ja Puolassa
löytyvän erityisiä koiria juuri sutten ajoa varten. Eräs niistä
lukasheista, jotka ovat osaa ottaneet näihin muistoonpanojeni
aiheina olleihin metsästyksiin, kertoi muutamalla venäläisellä
tilanomistajalla, jota hän oli palvellut, olleen kaksi koiraa, jotka
karhunajossa useita kertoja olivat tappaneet karhun sen pesästä
hyökätessä.
Ei liene ollenkaan epäiltävää, että susi ja koira toisinaan ovat
unohtaneet synnynnäisen vihollisuutensa ja paritelleen; vaan sikiöt
tulevat hedelmättömiksi. Luotettavat omin silmin nähneet todistajat
kertovat eräänkin tapauksen, jolloin koira ajoi naaraskettua, joka taas
aina koiran likelle tullessa mitä liehakoitsevimmilla liikenteillä sai
sen lauhtumaan ja houkutteli sen lemmenosoituksiin; naaraskettu lähti
kuitenkin aina kohta pakoon, jolloin koira vihaisesti haukkuen seurasi
sitä, kunnes luoti sen vihdoinkin kaasi. Susi on nähtävästi lähemmin
sukua koiran kuin ketun kanssa. Tuo vanha sananparsi "omaiset ne
pahimmat ovat" toteutuu parhaiten susissa. Tämän talven metsästysten
aikana on omaistensa raaka saaliinhimo tuottanut surman kahdelle
sudelle. Molemmilla kerroilla oli etupuoli koskematon.
Kettu on suuressa arvossa viisaudestansa ja taidostansa pelastautua
tukalimmistakin tiloista; mutta eipä hukka suinkaan ole siinä suhteessa
sukulaistaan huonompi. On huomattu vasta laitetusta sudentarhasta
tavallisesti ensi vuosina saatavan useampia näitä eläimiä, vaan
sittemmin muutamiin vuosiin ei yhtään, kunnes kaikki peräänkatsanto on
heitetty sikseen ja portit useita vuosia olleet auki; jos silloin
sudentarha on uudelleen kuntoonpantu ja varustettu haaskalla, voi sillä
ehkä saada hengiltä muutaman nälkäisen hukan. Tämä seikka näyttää juuri
todistavan suden selittämätöntä taitoa oivaltaa viekkaan paulan ja
siitä ilmoittaa lähellä asuville sukulaisilleen. Sudessa on suurin
varovaisuus yhdistynyt ihmeteltävään uskaliaisuuteen. Yön pimeydessä
käyskelee se talojen ympäristöillä ja tutustuu paikallisoloihin, jotka
tilaisuuden sattuessa voivat olla eduksi hänen saaliinhimolleen. Monta
vuotta sitten tapahtui kerran Karkun pitäjäässä, että susi sieppasi
koiran kahden asutun tuvan välisestä eteisestä, varhain iltasella, kun
valkea vielä paloi molemmissa tuvissa. Usein käyttävät sudet viekkautta
ja väijymystäkin. Samalla kartanolla näki kotiväki muutamana päivänä
iltahämärässä, miten talonvahti vihasesti haukkuen vähitellen poistui
kartanolta; haukkuminen herätti heidän huomiotaan, ja nyt näkivät he
suden, joka vähän matkan päässä vetäysi metsään koiran edestä. Aidan
nurkkauksen taa tultuaan hyökkäsi eräs toinen väijyksissä ollut susi
koiran niskaan ja samassa silmänräpäyksessä kääntyi toinenkin toveri
täyttä laukkaa avuksi. Koiran kohtalo oli ratkaistu. Löytyy tapauksia,
jolloin, koira tuollaisista taisteluista on voittajana eronnut. Eräällä
Päijänteen saarella hyökkäsi kartanolla olevan koiran kimppuun useita
susia. Kun talonväki, ankarasta haukunnasta jotakin peläten, tuli ulos,
lähtivät sudet pakoon; mutta sen suden, joka viimeiseksi yritti hypätä
kartanon ympärillä olevan kivimuurin yli, veti tuo vahva ja uskalias
koira kerran toisensa jälkeen alas muurilta, kunnes ihmiset ennättivät
apuun ja korennolla tappoivat suden.
Sudella on erinomaisen tarkka vainu ja terävä näkö, aukeilla paikoilla
on se rohkeampi kuin metsässä ja tekee kotieläimille vähemmän vahinkoa
kesällä kuin syksyn lopulla ja talvella. Kun susi tulee haavoitetuksi
ja kipeäksi myrkystä tai jotenkin muuten, syövät kumppalit sen
suuhunsa, ahmien ensi palakseen sisukset; tavallisesti palaavat he
muutaman päivän jälkeen eivätkä vihdoin jätä karvoja tai
luunsipaleitakaan jälelle. Mahalaukku ei vain näytä kelpaavan niille.
Suden jälet ovat koiran jälkien kaltaiset, mutta paljoa suuremmat ja
leveyteen verrattuina hiukan pitemmät. Takajalkojen etuvarpaissa on
vahvat kynnet, jotka kovimmallakin maantiellä jättävät lumeen selviä
reikiä. Käydessään astuu se takajalalla etujalan askeleihin, ja kun
useita susia seuraa toisiaan astuvat ne aivan samoihin jälkiin; mutta
jos ne ovat juosseet tai laukanneet, voi kuitenkin jälistä eroittaa
niiden luvun. Syvässä lumessa kiivaasti laukatessaan uppoaa se
syvempään kuin kävellessä, jonka tähden se lumisina talvina mielellään
vetäytyykin teille; sellaisissa tapauksissa syö se myös saaliinsa
mieluummin keskellä tietä. Susi on huolimatta hänen raaoista tavoistaan
kuitenkin seuraa rakastava eläin. Talvilla kulkevat ne suurissa
parvissa, eroavat toisinaan ja itse kukin samoaa saaliin etsintään,
vaan sittemmin ne taas yhtyvät toisiinsa. Suvi-ilmoilla pysyttelevät ne
yksissä kohdin ja voidaan helposti kiertää, jos ilma on äkkiä kovasta
pakkasesta muuttunut suojaiseksi. Ne eivät mene mielellään raadolle,
ell'ei kova nälkä heitä siihen pakota, ja ne näyttävät voivan olla
ruo'atta monta päivää; sen sijaan syövät ne vatsansa ihan pullolleen,
kun kerran saaliille pääsevät.
Otaksutaan yleisesti suden, joka kerran on maistellut ihmisen
lihaa, haluavan sitä, ja tämän halun sanotaan menevän perintönä
jälkeläisillekin. Harvoin on kuultu, että susi yhden lapsen siepattuaan
ei olisi useampia tuollaisia hirmutöitä tehnyt perästä, kahdenkymmenen
luvun loppupuolella ryöstivät sudet yhdeksäntoista lasta Ruotsissa
Gefleborgin läänissä; muutama vuosikymmen sitten kulki Kivennavan
pitäjäässä Viipurin lääniä samanlainen surullinen huhu ja kaikilla on
varmaankin tuoreessa muistossa nuo lukuisat lastenryöstöt Turun
seuduilla.
Juuri nuo kauhistuttavat sanomat "taaskin on susi syönyt lapsen", nepä
ne vihdoinkin saattoivat hallituksen, sen jälkeen kun korkeat palkkiot
olivat näyttäyneet voimattomilta, kutsumaan muutamia lukasheja
Venäjältä. Nämä tappoivat majuuri Thuringin johdolla useita susia
talvella 1881-82 niillä tienoilla, joilla nuo hirveät lastenryöstöt
olivat tapahtuneet. Sittemmin ei ole yhtään tuollaista tapausta enää
kuulunut.
Yksi lukasheista sijoitettiin Evon metsähoito-opistoon ja kolme
Hollolaan ennen mainitun tilanomistajan luo. Viime syksynä kuului
lukuisia valituksia susien tuhotöistä Hämeenlinnan ympäristöllä, ja
lumen tultua huomattiin kahdeksan eli yhdeksän suden jälet, jotka
osoittivat susien samoilleen varsinkin Janakkalan ja Vanajan pitäjissä.
Läänin kuvernööri esitti hallitukselle, että rahoja määrättäisiin
sutten hävittämistä varten ja hänen välityksellä asetettiin Hollolan
lukashit hänen käskynsä alaisiksi.
* * * * *
Lukashit Iivana Paklja, hänen nuorempi veljensä Vasiili ja Iivana
Gavrilovits saapuivat joulukuun 14:nä päivänä Hämeenlinnaan. Valtioavun
hoito uskottiin Hämeenlinnan pataljoonan upseereille. Näiden mukana oli
nyt ajoväkenä muutamia kymmeniä sotamiehiä ja kaksi ensin mainituista
lukasheista. Koko viikon kesti metsästystä laajalti samoillessa ja
innokkaissa toimissa, ilman että lukashein kuitenkaan onnistui kiertää
petoja. Myönnetyn virkavapauden ja runsaan rahamääräyksen loputtua
palasivat niin hyvin upseeristo kuin miehistökin kaupunkiin. Vaikeuksia
viikon ajalla lisäsi kova pakkanen, jonka kestäessä sudet olivat
myötäänsä liikkeessä.
Päivää myöhemmin sotilasajon lopettamista Janakkalan pitäjäässä
onnistui lukashi Jaakkiman, joka metsänhoito-opistolta muutamain
metsästäjäin kanssa oli tullut seudulle, jossa äsken mainittu ajo juuri
oli lopetettu, kiertää koko susilauma. Muutamain harvojen metsästäjäin
ja ajomiesten kanssa toimeenpantiin ajo ja kaksi sutta ammuttiin.
Seuraavana päivänä kierrettiin pedot uudelleen ja onnelliset ampujat
tappoivat taaskin kaksi. Parvessa arveltiin jälellä olevan vielä 4 tai
5. Tarkka kertomus näistä jahdeista olisi varmaan sekä huvittava että
opettavainen, mutta koska muistoonpanija otti osaa ainoastaan niihin,
jotka sen jälkeen aloitettiin, voimme ainoastaan niistä tässä antaa
tarkemman selityksen.
Ihan uudenvuoden päivän illalla kokoontui Hämeenlinnan metsästysseura,
syystä että kolme äskenmainittua lukashia oli muutamiksi viikoiksi
annettu seuran käytettäviksi, jos niin pitkä aika todella tarvittaisiin
sutten hävittämiseen seudulta. Viisitoista metsästäjää ilmoittausi
haluavansa lukashien johdolla ottaa osaa suden ajoon; jos ne saataisiin
kierretyiksi, kutsuttaisiin tarpeellinen ajoväki lähimmistä kylistä.
Päivän valetessa tammikuun 2:na päivänä matkusti koko seurue
kaupungista. Viime päivinä ei ollut mitään ilmoitusta susista saapunut
ja summittaisin ohjattiin matka Katumaanjärvelle ja pitkin metsäteitä
sinne tänne eri suunnille, kunnes kaikki osanottajat saapuivat Turengin
kylään. Sieltä matkasivat kaikki yksissä koilliseen päin Sääjärven
torppaan saman nimisen järven rannalla, jossa nyt levähdettiin
päivällisten aikaan ja hevosia syötettiin. Sen jälkeen jatkettiin
vakoojaretkeä ensin Kankaan kylään Hämeenlinnan ja Viipurin teiden
risteyksessä ja sitten Harvialan metsien halki takaisin Sääjärvelle.
Täällä järven läheisyydessä tavattiin nyt melkein tuoreet suden jälet;
mutta silloinpa oli päiväkin kulunut ja kaikki toimeenpiteet täytyikin
lykätä seuraavaan aamuun. Yötä oltiin torpan pienessä tuvassa, johon
nyt paitse torpanväkeä piti mahtua 15 metsästäjää, 3 lukashia ja 8
kyyditsijää.
Tähän vuoden aikaan laskeutuu aurinko muutamia tuntia jälkeen puolen
päivän; mutta pitkä, pimeä iltapäivä ei piisaanutkaan kaikkien
kerrottavien ja kuunneltavien metsästysjuttujen ja hauskojen historiain
kertomiseen. Vielä myöhään illalla oli mieli erittäin virkeä ja toiveet
milteipä kasvaneet. Olihan löydetty suden jälet, oli käytettävänä 3
lukashia, jotka miesikänsä olivat susia tappaneet, ja koko seuruehan
oli sitä paitse juuri tätä varten täällä.
Aamulla ennen päivän koittoa menivät lukashit jälkiä etsimään ja susia
kiertämään, Jokseenkin kova lumen tulo alkoi päivän valetessa.
Metsästäjät tarkastivat kivääreitään ja ampumavarojaan ja
valmistausivat liikkeelle lähtöön odotellessaan lukasheja heti
tulevaksi ilmoittamaan, että sudet olivat kierroksessa. Aika kului yhä
enemmän päivemmäksi ja sitä varmemmiksi tulivat vilkasverisemmät siitä,
että kierrosta parast'aikaa hommattiin; mutta päivällisten aikaan
palasivat lukashit mitään jälkiä löytämättä. Eilen illallakin nähdyt
jälet oli lumi peittänyt. Moni alkoi aavistaa sudenajon sentään olevan
jotensakin vaikean ja miettiä, että päiväkausi voi kulua ilman että
yhtään sutta saadaan. Koko seurue istahti nyt rekiin ja niin sitä sitten
kulettiin laajoilla samoiluretkillä koko päivä, kunnes pimeässä
vihdoinkin saavuttiin Pietilän tilalle, 8 virstaa Hämeenlinnasta
Turenkiin menevän tien varrella. Täällä sanoi talonisäntä varemmin
päivällä nähneensä suden jälet noin pari virstaa talosta. Muutamia
metsästäjiä meni lukashi Iivana Pakljan ja isännän kanssa tarkastamaan
asianlaitaa ja lyhdyn valossa huomasivatkin he suden jälet, jotka
tulivat metsästä ja menivät metsätietä pitkin. "Lukashi" nousi
korkealle harjulle ja laski sieltä kotvasen mitä kauneinta suden
ulvontaa. Ensi kerran kuulimme tätä matkivaa sudenääntä. Lienee hyvin
vaikeaa tähän vuoden aikaan saada sudet vastaamaan, eikä se tälläkään
kertaa onnistunut. Ulvomisen tarkoitus olikin vaan pidättää seudulla
se, jonka jälet olimme löytäneet, ja houkutella muitakin parvesta.
Osa metsästäjistä matkusti nyt kaupunkiin nukkuakseen omilla
vuoteillaan; toiset nukkuivat Pietilän tilalla yönsä. Siellä
opettelimme koko illan lukashin johdolla ulvomaan.