Ensimmäinen kohtaus.
Caesarin leiri Aleksandrian luona.
(Caesar, lukien kirjettä, Agrippa, Maecenas ynnä muita tulee.)
CAESAR.
Pojaksi kutsuu, sättii, niinkuin hällä
Ois voimaa minut pois Egyptist' ajaa;
Raipoilla pieksee airuttani; vaatii
Mua miekkasille: Caesar ja Antonius!
Haa, vanha mässäri! Jos mieli kuolla,
On monta muuta tapaa; minä nauran
Vain hänen vaateilleen.
MAECENAS.
Oi, Caesar, muista:
Kun moinen valta-eläin raivoon yltyy,
On saalis taattu. Hengen aikaa hälle
Äl' anna; vimmaans' eduksesi käytä;
Ei ole kiukku koskaan varoillansa.
CAESAR.
Vie tieto päälliköille, että huomenn'
On monist' otteluista viimeinen.
Antoniota äsken palvelleita
On meidän armeijassa tarpeeks asti
Vangitsemahan häntä. Käske se.
Väkemme kestitse; on varaa meillä;
Se on sen ansainnut. -- Antonius parka!
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Aleksandria. Huone hovilinnassa.
(Antonius, CLeopatra, Enobarbus. Charmiana, Iras,
Alexas ja muita tulee.)
ANTONIUS.
Tapella kanssani ei tahdo?
ENOBARBUS.
Ei.
ANTONIUS.
Ja miksi ei?
ENOBARBUS.
Hän varmaan luulee, että.
Kun häll' on kymmenesti suuremp' onni,
Hän kymmentä myös vastaa.
ANTONIUS.
Huomenn' aion
Maall' otella ja merellä. Ma joko
Jään eloon, taikka kuolleen kunniani
Niin veress' uitan, että elpyy jälleen.
Uljaasti taisteletko?
ENOBARBUS.
Lyön, ja huudan:
»Kaikk' ottakaatte!»
ANTONIUS.
Oikein! Kutsu tänne
Mun talon väkeni. Tän' yönä aulius
Pidoissa vallitkoon! --
(Palvelijoita tulee.)
Kätesi mulle!
Sin' olit aina kelpo mies; -- ja sinä, --
Ja sinä myöskin: -- hyvin teitte työnne;
Toverinanne oli kuninkaita.
CLEOPATRA (syrjään Enobarbolle).
Mit' ompi tää?
ENOBARBUS (syrjään Cleopatralle).
Vain oikku, jonka siittää
Sydämmen tuska.
ANTONIUS.
Kelpo mies myös sinä.
Oi, jaota noin moneksi jos voisin,
Ja tekin kaikki sulautua yhdeks
Antonioks, niin palvelisin teitä
Kuin te nyt mua!
1 PALVELIJA.
Taivas varjelkoon!
ANTONIUS.
Tää yö mua vielä palvelkaatte. Sarkat
Nyt täyttäkää, ja niin mua ylistelkää,
Kuin valtakuntan' viel' ois toverinne
Ja käskyjäni kuulis.
CLEOPATRA (syrjään Enobarbolle).
Mitä aikoo?
ENOBARBUS (syrjään Cleopatralle).
Heit' itkettää.
ANTONIUS.
Tää yö mua palvelkaa;
Se ehkä viimeinen on tehtävänne:
Kenties mua ette enää näe, tai näette
Verisen varjon vain; jo huomenn' ehkä
On teillä toinen herra. Katson teihin
Kuin hyvästelijä. Mut, hyvät miehet,
En luovu teistä; palveluksihinne
Ijäksi olen vihitty kuin ylkä.
Kaks tiimaa mua palvelkaa, ei muuta,
Ja jumalat sen palkitkoot!
ENOBARBUS.
Mut miksi
Noin heitä murhetuttaa? Itkeväthän;
Ja minä myöskin, laukkasilmä hölmö!
Hyi, teette meistä akkoja!
ANTONIUS.
Ha, ha!
Mun velho noitukoon, jos sitä aioin!
Sateesta tuosta onni nouskoon! Liiaks
Sanani teihin, ystäväni, koski:
Lohduttaa teitä aioin, pyysin teitä
Yön viettoon soinioilla. Hyvää, nähkääs,
Ma toivon huomisesta; silloin meitä
Pikemmin voittorikas elo vartoo
Kuin kuolema ja kunnia. Pois pöytään,
Ja viiniin hukuttakaa huolet! Tulkaa.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Seutu sama. Hovilinnan edusta.
(Kaksi sotamiestä on vartiolla.)
1 SOTAMIES.
Hyv' yötä, veikko! Huomenna on päivä.
2 SOTAMIES.
Ja silloin nähdään, kuinka käy. Hyv' yötä!
Kadulla etkö kuullut mitään kummaa?
1 SOTAMIES.
En. Mitä?
2 SOTAMIES.
Juorua kai vain. Hyv' yötä!
1 SOTAMIES.
Hyv' yötä!
(Toista kaksi sotamiestä tulee.)
2 SOTAMIES.
Soltut, vahdiss' olkaa valppaat!
3 SOTAMIES.
Te myös. Hyv' yötä!
(Ensimmäiset kaksi asettuvat paikoilleen.)
4 SOTAMIES.
Täss' on meidän paikka.
(Kolmas ja neljäs asettuvat paikoilleen.)
Jos huomenn' onnistaa vain laivastomme,
Niin varmaan toivon, että puoltaan pitää
Maa-armeijakin.
3 SOTAMIES.
Uljas sotajoukko
Ja uskalias.
(Hoboijan soittoa näyttämön alta.)
4 SOTAMIES.
Vait! Mikä ääni?
1 SOTAMIES.
Hiljaa!
2 SOTAMIES.
Vait! Kuulkaa!
1 SOTAMIES.
Sointaa ilmassa.
3 SOTAMIES.
Maan alla.
4 SOTAMIES.
Se tietää hyvää, niinhän?
3 SOTAMIES.
Ei.
1 SOTAMIES.
Vait, sanon!
Mit' ompi tää?
2 SOTAMIES.
Antonion haltija,
Herkules jumala, nyt hänet jättää.
1 SOTAMIES.
Menkäämme, kyselkäämme, onko samaa
Toisetkin kuulleet.
(Lähestyvät toisia vartijoita.)
2 SOTAMIES.
Kuulkaa, miehet!
KAIKKI.
Kuulkaa!
Haa! Kuulettenko?
1 SOTAMIES.
Kyllä. Eikö kummaa?
3 SOTAMIES.
Kuulkaahan, miehet, kuulkaa!
1 SOTAMIES.
Seuratkaamme
Niin pitkälle, kuin lupa on, sit' ääntä;
Saas nähdä, miten loppuu.
KAIKKI.
Kummallista!
Neljäs kohtaus.
Seutu sama. Huone hovilinnassa.
(Antonius ja Cleopatra, Charmiana ja muita seuralaisia tulee.)
ANTONIUS.
Eros! Asuni, Eros!
CLEOPATRA.
Nuku hiukan.
ANTONIUS.
Ei, kyyhkyni! -- Eros! Asuni, Eros!
(Eros tulee, tuoden asun.)
No, poika, ylleni nyt haarniska!
Jos onnetar ei tänään meitä suosi,
On syynä uhkamme. -- No!
CLEOPATRA.
Suo mun auttaa.
Mihinkä tää?
ANTONIUS.
Oi, älä! Sydäntäni
Vain varustele. -- Väärin! Noin, kas noin!
CLEOPATRA.
Ei, anna minun. -- Nyt se kelpaa.
ANTONIUS.
Hyv' on.
Nyt meill' on onni. -- Näetkös, poikaseni?
Nyt varustaudu itse.
EROS.
Heti, herra.
CLEOPATRA.
Ovatko soljet hyvin?
ANTONIUS.
Oivast' aivan.
Ken nämä aukoo, ennenkuin sen itse
Leponi tähden suon, saa tuta myrskyn. --
Haperrat, Eros; kuningatar paremp'
On asemies kuin sinä. Joutuun! -- Armas,
Jos tänään taisteluni näkisit ja
Kuninkaan ammattia ymmärtäisit,
Näkisit taitoniekan! --
(Aseisiin puettu soturi tulee.)
Terve, uros!
Soturin tiedät tehtävän, se näkyy:
Varahin mielityöhön herätään
Ja ilon siihen käydään.
SOTAMIES.
Tuhansia,
Vaikk' aikaist' onkin, rautapuku yllä
Teit' oottaa satamassa.
(Ilohuutoja ja torventoitauksia.)
(Päälliköitä ja sotureita tulee.)
2 PÄÄLLIKKÖ.
Kaunis aamu!
Hyvää huomenta, kenraali!
KAIKKI.
Hyvää huomenta, kenraali!
ANTONIUS.
Soma toitaus!
Tää aamu, niinkuin nero nuorukaisen,
Jost' odotetaan suurta, alkaa varhain. --
No niin; tuo mulle anna, -- tuo -- niin -- hyvä!
Hyvästi, rouva! Käyköön mun jos kuinkin,
Tuoss' soturin on muisku!
(Suutelee Cleopatraa.)
Hävettävät
Ja narrimaiset on nuo alhaiskansan
Jäähyväistemput. Minä nyt sun jätän
Kuin rautamies. -- Ken taisteluhun mielii,
Mua seuratkoon! Tien näytän. -- Hyvästi!
(Antonius, Eros, päälliköt ja sotamiehet poistuvat.)
CHARMIANA.
Huoneisiinneko mielitte?
CLEOPATRA.
Mua tue!
Kuin sankar' astuu hän. Tää suuri sota
Jos päättyis miekkasilla heidän kesken!
Antonius silloin -- mutta nyt -- no, tule!
(Menevät.)
Viides kohtaus.
Antonion leiri Aleksandrian luona.
(Torvet soivat. Antonius ja Eros tulevat. Sotamies kohtaa heidät.)
SOTAMIES.
Jumalten onni tänään Antoniolle!
ANTONIUS.
Jos sinä arpinesi taannoin oisit
Maataisteluun mua taivuttanut!
SOTAMIES.
Silloin
Nuo vilpistyneet kuninkaat ja tuokin
Tään-aamullinen luopio sua yhä
Kannoilla seurais.
ANTONIUS.
Ken se luopio?
SOTAMIES.
Ken?
Mies kaikkein lähin. Huuda: »Enobarbus!»,
Niin hän ei sua kuule, taikka vastaa
Leiristä Caesarin: »En ole sinun».
ANTONIUS.
Haa! Mitä?
SOTAMIES.
Niin, hän Caesarin on mies.
EROS.
Mut kirstujaan ja aarteitaan ei vienyt
Hän mukanaan.
ANTONIUS.
Vai luopunut?
SOTAMIES.
Niin aivan.
ANTONIUS.
Lähetä aarteet, Eros, miehen jälkeen;
Kuuletko? Pienintäkään et saa jättää.
Kirjoita -- itse kirjoitan ma alle --
Jäähyväiset ja tervehdykset. Toivon --
Niin sano -- ett'ei hällä enää koskaan
Ois syytä vaihtaa herraa. -- Kohtaloni
Rehellisetkin turmelee. Oh! -- Joutuun! --
Enobarbus!
(Menevät.)
Kuudes kohtaus.
Caesarin leiri Aleksandrian edustalla.
(Torvenräikkinää. Caesar, Agrippa, Enobarbus ja muita tulee.)
CAESAR.
Agrippa, mene, ala taistelu.
Antonius elävält' on vangittava;
Julista tahtoni.
AGRIPPA.
Sen täytän, Caesar.
(Menee.)
CAESAR.
Yleisen rauhan aika lähestyy.
Nyt voitto vain, niin kolmois-maailmassa
Itsestään kasvaa öljypuu!
(Airut tulee.)
AIRUT.
Antonius
On sotaan marssinut.
CAESAR.
Agrippan käske
Asettaa eturintaan karkulaiset,
Niin ett' Antonius itsehensä purkaa
Saa sappeaan.
(Caesar seurueineen menee.)
ENOBARBUS.
Alexas hänet petti;
Antonion lähettinä Judeassa
Omalta herraltansa Herodeksen
Hän Caesarille voitti; siitä vaivast'
Uus herra hänet hirtätti. Canidius
Ja muutkin karkulaiset palkkaa saavat,
Mut ei vain kunniaa. Tein itse pahoin;
Ja sitä kadun nyt niin karvaast', ett' on
Ijäksi ilo mennyt.
(Eräs Caesarin sotureista tulee.)
SOTAMIES.
Enobarbus,
Antonius kaikki aartees sulle laittaa
Ja vielä lahjojakin. Tuoja tuli
Mun vahtimolleni, ja telttas luona
Nyt purkaa muulinsa.
ENOBARBUS.
Kaikk' annan sulle.
SOTAMIES.
Äl' ivaa, Enobarbus; puhun totta.
Parasta, että turvaan laitat tuojan;
Mun tulee täyttää virkani, tuon muuten
Olisin itse tehnyt. Teidän päämies
On sentään nyt ja aina Jupiter.
(Menee.)
ENOBARBUS.
Min' olen suurin konna päällä maan;
Sen itse enin tunnen. Oi, Antonius,
Lempeyden lähde, kuinka olisitkaan
Mun hyvät työni palkinnut, kun kehnot
Kullalla maksat! Sydäntäni särkee;
Jos sit' ei murra aatos tää, niin toinen
Nopeempi keino murtaa sen; mut aatos
Sen kyllä tekee, tunnen sen. Sua vastaan
Minäkö taistelisin? Ennen etsin
Lätäkön, mihin kuolla; likaisinkin
Pareiksi sopii viime teolleni.
(Menevät.)