Sama tupa kuin ensimmäisessä näytöksessä.
ASARIAS (pesee astioita lieden ääressä, iloisesti hyräillen).
SANTRA (alkaa kotvasen kuluttua ulkona, ikkunan edessä laulaa liiruttaa
virttä »Jo joutui annas aika»).
ASARIAS (pysähtyy ällistyneenä kuuntelemaan). Mitä saa—? (Katsoo
ikkunaan.) Santra on kun onkin! Siinä kiikkulaudalla veisaa. (Koputtaa
ikkunaan.)
SANTRA (taukoaa laulamasta ja ilmestyy ikkunan taakse). Hyvää huomenta
Asarias!
ASARIAS. Huomenta! Mutta ei saa piipattaa.
SANTRA. Miks'ei saa?
ASARIAS. Kun ei saa, niin ei saa. On kielletty. Ja minä kiellän
vieläkin.
SANTRA. Mutta rovastihan antoi luvan.
ASARIAS. Rovasti? Luvan? Sehän se kielsi.
SANTRA, Sehän se sanoi, että »ei kukaan kiellä ulkona laulamasta vaikka
milloin ja missä hyvänsä». Ja ulkonahan minä laulan — pihalla.
ASARIAS. Mutta minä kiellän piipattamasta. Ja piha on minun. Pois siis
sieltä!
SANTRA. Enkös minä kuitenkin saisi tulla sisään — vaikka vähäksi aikaa?
Enkös minä saisi, Asarias kulta?
ASARIAS. Jokos rovastin luona käynti on unohtunut? Vai lähdetäänkö
sinne uudestaan?
SANTRA. Minä tulin vain anteeksi pyytämään, Asarias hyvä.
ASARIAS. No, minä annan anteeksi sisäänkin tulematta.
SANTRA. En minä sillä lailla. Enkös minä saa? Niin tuli ikävä
muistellessa, miten ennen yhdessä veisattiin. (Alkaa jälleen laulaa
santaa virttä.)
ASARIAS. Voi sun turkanen! Ihan sen kanssa on pääsemättömissä.
(Koputtaa jälleen vihaisesti ikkunaan.) Ei saa piipattaa, sanoin minä.
SANTRA (tauoten). Mutta saakos tulla sisään?
ASARIAS (äkäisesti). Tulla saa, jos tahtoo tulla pellolle ajetuksi.
(Poistuu lieden ääreen.)
SANTRA (kurkistaa ovesta). Eihän täällä ketään ole.
ASARIAS. Eikös tullut sittenkin. Sekös on itsepäinen. Viikon vain
malttoi olla poissa.
SANTRA (tulee ja astuu lähemmäksi Asariasta). Viikon, viikon, mutta,
voi hyvä isä, kuinka pitkä se viikko on ollut.
ASARIAS. Ja siinä se kielto jo on unohtua ehtinyt?
SANTRA. Mitäs pahaa minä oikein olen tehnyt, että sitä loppuikäni
pitäisi alati muistella? (Istuutuu ja puhuu hartaalla äänellä.) Ikävä
oli, ja tänne tuli ikävä. Mitäs pahaa siinä on? Täällähän aina on
ollut niin rattoisa ja hyvä olla. Mitäs pahaa siinä on? Ja Asariashan
on aina ollut niin hyvä minulle, ja minäkin olen aina koettanut tehdä
parastani, auttaa ja hyvänä pitää Asariasta, Mitäs pahaa siinä sitten
on? Ja jos toinen ihminen toista rakastaa, niin mitäs pahaa siinä
sitten on?
ASARIAS (tiuskuen). Paholaisen pahuutta se paha on, kun sen tekee
vastoin toisen tahtoa ja kieltoa. So! Eikös se ole selvä jo?
SANTRA. Kyllä sen näkee, ettei olla pitkään aikaan yhdessä laulettu,
kun Asarias on muuttunut semmoiseksi pakanaksi. (Nousee.)
ASARIAS. Eikä lauleta enää, vaikka vielä pahemmaksikin muuttuisin.
SANTRA. No, minä lähden sitten, minä lähden. Tahdoin vain kerran vielä
nähdä, elossako Asarias on ja miten täällä yksin tulee toimeen.
ASARIAS. Elossa näkyy olevan ja hyvin näkyy toimeenkin tulevan.
SANTRA. Ja minä kun niin mielelläni olisin auttanut ja niin mielelläni
yhdessä laulanut Asariaksen kanssa, ettei olisi ikävä tullut
vaimovainajaa, Kaisa-vainajaa. (Taputtelee Asariasta.)
ASARIAS (kimmahtaen). Antaa jo olla. Ei tässä auta paratiisin
omenatkaan.
SANTRA (säikähtäen). Hyväinen aika! No, no! Enhän minä mitään pahaa
tarkoittanut, Asarias kulta.
ASARIAS. Niinpä jättääkin rauhaan, ennenkuin paha perii.
SANTRA. Jätän, jätän. Ja pois lähden. Ja anteeksi pyydän. Ja annan
anteeksi myöskin. Kaikki annan anteeksi, kaikki loukkaukset, sen
pappilaan houkuttelunkin tuon Villen narraamana, Asariaksen tylyyden,
kaikki. Ja nyt tämänkin kohtelun anteeksi annan, kun minut pellolle
ajetaan ilman syyttä. (Nyyhkyttäen.) Enkä Asariasta syytä, en. En
mistään syytä. Hyvä mieshän Asarias on, oikein hyvä. Kaikesta Asariasta
kiitän, kaikesta, kaikesta. (Itkee kovaäänisesti.) Hyvästi nyt sitten!
Hyvästi! (Ojentaa kättään Asariakselle.)
ASARIAS (kääntyen selin ja mutisten). No, no! Onhan siinä jo enemmän
kuin tarpeeksi. Hyvästi vain!
SANNA (aukaisee hiljaa oven). Enkös arvannut: täällä se on.
ASARIAS. Vielä toinenkin!
SANTRA (pyyhkii silmänsä ja rauhoittuu, mielen ja äänen muuttuessa),
Näetsen! Eikös tullut?
ASARIAS. Mitäs olisi asiaa?
SANNA. Mitäkö asiaa?
ASARIAS. Niin. Montako kertaa on kysyttävä?
SANNA. Sen sanon paikalla, jahka tämä vieras (osoittaa Santraa) on
lähtenyt.
SANTRA (menee ääneti istumaan penkille ja odottaa puhelun jatkumista).
SANNA. Vai eikö se lähdekään?
ASARIAS. Ei näy lähtevän.
SANTRA (pyörittää kieltävästi päätään).
SANNA. Taitaa sitten olla taloon joksikin otettu? Vai?
SANTRA (nyökäyttää myöntävästi päätään).
ASARIAS. Siltähän tuo näyttää, kun se ei tahdo jalkojaan käyttää.
SANNA. Eikä osaa kieltäänkään käyttää. Mitäs se mykkä sitten
merentieraa? Tarvitaan kai talossa entistä lehmänlypsäjää ja sikoläätin
siivoojaa?
SANTRA (puistaa päätään).
ASARIAS. Ei, kuulemma, tarvita.
SANNA. Jassoo? Vai on se sillä viisiä?
ASARIAS. On se. Ei tarvita. Ja siihen saattavat jo kyselyt loppua.
SANNA. Sitten minä puhuu asiani kysymättä. Lautamies on tulossa tänne
ja haasteen tuo tullessansa. Muistaa isäntä kai, mitä pappilassa
lupasin?
ASARIAS. Kah! Olihan sitä useammatkin kuulemassa, jos minä olisin
sattunut unohtamaan.
SANNA. Niin. Ei sitä viatonta naista niin vain petkuteta.
SANTRA (tirskahtaa nauruun).
SANNA. Tirsku, mitä tirskut!
ASARIAS. Ei, nään mä, petkuteta sitten. Mutta kukas se on petkuttanut?
SANNA. Tämän talon isäntä ja hänen puhemiehensä, ne ne oikeuteen
viedään.
ASARIAS. Ja mistä hyvästä?
SANNA. Aviolupauksen rikkomisesta, — niin.
ASARIAS. Ähäs!
SANTRA. Se lupaus oli minulle annettu, mutta sen rikoksen olen anteeksi
antanut.
SANNA. Mutta se tulee oikeudessa esille sekin. Se on vielä raskaampi
rikos, kun sen kahdelle antaa, sanoi lautamies. Se on melkein
kaksinnaimista, kahden vaimon pitämistä yhdellä kertaa.
ASARIAS (kynsien korvallistaan). Jo nyt sitten tuli juttu! Juttu tulee
ja hyvä.
SANTRA. Mutta minäpä annan sen anteeksi.
SANNA. Minä sen olisin ollut valmis anteeksi antamaan, jos olisi
anteeksi pyydetty ja asia sovitettu niinkuin pitää, mutta nyt en sitä
tee, en vaikka mikä olisi, en, en.
ASARIAS. No, on se hyvä, että se Ville on juuri tulossa tänne.
SANNA. Onko se tulossa?
ASARIAS. On. Ja hänen anoppinsa myös — Kustaava Mansikka.
SANTRA (nousten). Vai tulee Kustaava?
ASARIAS. Heitä juuri odottelen. Sehän sattui hyvin sitten.
SANNA (nousten). Oikein hyvin sattui. Minun vain on vähän käytävä
naapuritalossa välillä. Mutta minä tulen takaisin, tulen.