ASARIAS. Herra rovasti! Minä en ole uusiin naimisiin aikonutkaan. Tuo
se vain on kiusaksi käynyt tielleni.
SANNA. Vai kiusaksi? (Itkien.) Kukas se on puhemiehen kautta minua
kosiskellut, häh?
ASARIAS. Joku toinen, vaan en minä.
SANNA. Vai joku toinen? Kutsutaanpas se Ville tänne.
ASARIAS. Kutsutaan vain!
ROVASTI. Kutsutaan Ville Vilkki sisään. Sanna menee itse häntä
kutsumaan!
SANNA (yhä itkusuin). Enkä mene.
ASARIAS (ärjäisten). Toteltava on, kun rovasti käskee.
SANNA. Nyt minä pyörryn. (Hoiperrellen ovelle.) Jos kuolen — niin se
on — teidän syynne — teidän syynne. (Avaa oven ja kaatuu ulospäin
lattialle.)
ROVASTI. Joko se todenperään —?
ASARIAS. Vielä mitä! Olevinaan vain on pyörryksissä. Kyllä minä sen
tunnen.
ROVASTI. Vai on se semmoinen? No, on niitä jos jonkinlaisia.
ASARIAS. On. Ja hyvä, että rovasti tämän konstit itse sai nähdä.
VILLE (ovella, tuuppien Santraa sisään). Menee nyt, menee nyt vain!
SANTRA (tulee selin ja ujona sisään).
VILLE (jää ulos ja painaa oven kiinni).
(Ulkona kuuluu kotvan Villen ja Sannan kovaäänistä puhelua, Villen
estäessä Sannaa pääsemästä uudelleen sisään.)
ASARIAS. Tuossapa tulee jo se toinenkin.