ASARIAS. Silloin se varmasti, kun asia ratkeaa.
SANNA. — ja se Ville. Senhän sen pitäisi olla mukana puhemiehenä.
Muuten voi kaikki mennä myttyyn.
ASARIAS. Kyllä hän aikanaan tulee. Se se paremmin kaikki selvittääkin.
ROVASTI (tulee vasemmalta).
SANNA (tuupaisten Asariasta kylkeen, kuiskaten). Tuossa onkin jo
rovasti.
ASARIAS (kumartaa ja Sanna niiaa syvään).
ROVASTI. Hyvää päivää! Hyvää päivää! (Menee kättelemään.) Asarias
Pöllänenhän se on Torasalosta?
ASARIAS. Se sama. Tunteehan rovasti ja muistaa?
ROVASTI. Kyllä, kyllä, oikein hyvin. — Ja tämä vaimoihminen? Eikös se
ole se tunnettu Saurénskan Santra?
SANNA (kimmahtaen). Jessus sentään, ei ole, ei! Ei semmoisen huonon
ihmisen arvoinen likimainkaan koskaan tässä maailmassa. Sanna
Tossavainen minä olen, hyvä herra rovasti.
ROVASTI. Vai niin? Sanna Tossavainen! Aivan oikein! Tunnen, tunnen
semmoisenkin nimen. Hyvin tunnettu se on sekin. Mutta nyt minun pitää
paikalla antaa Sannalle pieni varoitus...
SANNA. Herra Jesta! Mistä?
ROVASTI. Ensiksikään ei saa turhaan lausua Jumalan nimeä.
SANNA (puolikovaa, hämillään). Milloinkas minä olen sen tehnyt?
ROVASTI. Kahdesti jo — tässä puhuessamme.
SANNA. Jes — (painaa suutaan) sentään!
ROVASTI. Kas niin! — Ja toiseksi: ei saa parjata lähimmäistään,
SANNA. Jokos minä senkin ehdin tehdä?
ROVASTI. Kuulihan Asarias Pöllänenkin?
ASARIAS. Joo, herra rovasti. Omin korvin kuulin.
SANNA. Santraako, vai, parjasin? Mutta tottahan minä vain puhuin. Sen
tuntee koko maailma.
ROVASTI. Meitä ei ole luotu lähimmäistemme tuomareiksi, ja yksi on
vain, joka tuntee hyvyytemme ja huonoutemme, sanalla sanoen, meidän
sisällisen arvomme.
SANNA (mutisten). Näkeehän paljon ihmissilmäkin. Missähän se Ville
viipyy? Sekin tietää siitä jos mitä.
ROVASTI. Hän on jo puheillani käynyt ja kaikki asiat selittänyt. Muita
ei tarvitse enää tähän sekoittaa, kun kerran olette luokseni tulleet.
SANNA (suulaasti). Tahdoin vain itseäni puolustaa, herra rovasti.
ROVASTI (vihastuen). Suu kiinni!
SANNA. Saattaahan senkin pitää.
ROVASTI (polkien jalkaansa). Suu kiinni, sanoin minä.
ASARIAS (polkien myöskin Sannalle jalkaansa). Suu kiinni, sanoi rovasti.
SANNA. Mitä siinä turhaan huutaa?! Pysyy se kiinni vähemmälläkin.
ROVASTI, Sitä sisua! Sitä sisua!
ASARIAS. Oikein pirullinen sisu! Siinä sen rovasti itse näkee ja kuulee.