VILLE. Tuossa, tuossa on ovi!
SANNA. No, hyvästi, Ville hyvä! Mutta enhän minä edes ole kiittänytkään.
VILLE (kätellen). Kiitoksia vain kiittämästä. — Parasta kurkistaa vielä
tupakammariin, etteivät kyyhkyset siellä liian kauan kuhertelisi.
SANNA. Olikos se luuttu vielä siellä?
VILLE. Saurénskan Santra? Sinne kai se meni.
SANNA (seisoo kotvan suu auki, kauhun ilme kasvoillaan, ja pyörähtää
sitten sanaakaan sanomatta ulos).
ASARIAS (tulee häntä vastaan eteisessä, jonka ovi jää auki).
SANNA (eteisessä, päästäen syvän ja pitkän helpotuksen huokauksen).
Jumalan kiitos! Tässähän minä sittenkin vielä saan kätellä ja
hyvästellä ja kiittää kaikesta.
ASARIAS (kätellen). Hyvästi vain ja kiitoksia vain kiittämästä, vaikka
ei kestä kiittääkään. (Tulee tupaan ja vetää oven kiinni, kiertää
lukkoon, vieläpä vetää salvankin kiinni). Jokohan sitä nyt noista
rauhaan pääsee?
VILLE. Et pääse. Vielä on paljon edessäsi.
ASARIAS. Taitaa olla. Mutta nähnytpähän olet, Ville, nyt, missä
ahdistuksessa minä miesparka tässä matoisessa maailmassa elän.
VILLE. Olen nähnyt. Ja kovin sinua säälin. Mutta nyt on pelastuskin
kohta lähellä, kun minä käyn sinua auttamaan.
ASARIAS. Olethan sinä koko mestari, mutta voinkohan nytkään sinuun
luottaa?
VILLE. Pääni on panttina. Olet jo tarpeeksi kärsinyt.
ASARIAS. Ja mitä aiot yrittää?
VILLE. Puhemiehenä vien molemmat henttusi samalla kertaa rovastin
pakinoille, ja sinä tulet ylkänä mukaan. Eikö niin?
ASARIAS. Kyllä minä sen ensimmäisen reissuni sinne sinun ja Annin
kanssa vielä hyvinkin muistan, mutta ilmanpas minä jäin.
VILLE. Mutta noista kahdesta et huoli sinä enkä minä. Heidät kyllä
Saxbäcki pehmittää, kun minä hänelle asian selvitän. Ja sinä pääset
vitsauksistasi ainiaaksi.
ASARIAS. Ellet vain jotakin vierasta akkaa minulle toimita kujeellasi?
VILLE. Ei ole semmoista tiedossani toistaiseksi ainakaan.
ASARIAS. Mutta jos sen teet, niin kuusenoksasta riippumasta silloin
Asarias Pölläsen löydät.
VILLE. Rauhan taloosi toimitan, niin että Kaisaa saat rakastaa ja
muistella kuolemaasi asti.
ASARIAS. Ja Sirkkaa?
VILLE. Ja Sirkkaa, jos vain itse pidät huolen siitä, että lapsettomaksi
jäät.
ASARIAS. Tuohon käteen sitten!
VILLE (paiskaa kättä). Tuohon! Kaikki yhdessä pappilaan lähdemme.
ASARIAS. Kaikki lähdemme.
VILLE. Ja sielläkös se lysti alkaa akkojen kanssa, hah, hah, hah!
ASARIAS. Voineepa tulla lysti.
VILLE. Niin että vähän surusi ja ikäväsi unhotat.
ASARIAS. Eipä se haittaa, hih-hih-hih, sekään.
(Ovea koetetaan ulkoa avata.)
VILLE. Siellä on joku ovella, varmaankin kuuntelemassa ollut.
ASARIAS. Senkin mesopotamialaiset! Eivät vieläkään ole lähteneet.
(Menee ovelle ja kysyy tiukasti.) Kuka siellä?
SANNAN ÄÄNI (eteisestä). Onko isäntä kotona?
VILLE. Se on Sannasi.
ASARIAS (vastaa tylysti). Ei ole.
SANNAN ÄÄNI. Eikö saisi hiukkasen tavata?
ASARIAS (kuin edellä). Ei saa.
VILLE (kuiskaten). Sano: pappilassa nousevalla viikolla!
ASARIAS. Pappilassa nousevalla viikolla.
SANNAN ÄÄNI. Hyvä on, hyvä on!
VILLE, Näetsen, kuinka se sinussa kiinni riippuu. Ei höllitä vähällä.
ASARIAS. Ei höllitä, pakana, ei.
VILLE (ikkunaan katsahtaen). Mutta jopas on pihalla.
(Ulkoa alkaa kuulua Sannan ääni, joka laulaa »Kukkuu, kukkuu, kaukana
kukkuu».)
ASARIAS. Laulaa vielä, peijooni, mennessään.
VILLE. Hyvissä toiveissaan!
(Perältä alkaa kuulua Santran ääni, joka laulaa »Jo joutui armas aika»
j.n.e.)
ASARIAS. Näetsen! Vielä toinenkin!
VILLE. Tupakamarissa on ollut piilossa.
ASARIAS. Voi sun herran pieksut! Jumalinen Santrakin!
VILLE. Sitä se maallinen rakkaus saa aikaan.
ASARIAS. Pian siis, Ville, vain pappilaan — rovastilta apua saamaan!
VILLE. Pappilaan, pappilaan, ei tässä muu auta.
ASARIAS. Ei muu kuin rovasti tahi — hirttonuora.