Epäsuosiossa.
Sillävälin kun Jennet Fowler oli joutunut pulaan, Charlotte Ashley
nukkui makeasti pyhätön pehmeällä sohvalla ja neiti Thornhill oli
sulkeutuneena huoneeseensa. Teekellon kutsu herätti edellisen unestaan
ja havahdutti jälkimäisen tilapäisestä haaveilusta. Avaten hiljaa
lepohuoneen oven neiti Thornhill katsahti sisään nähdäkseen, miten
potilas voi.
"Kauanpa olen nukkunut!" huudahti Charlotte kohottaen päänsä
pieluksilta. "Minulla on kova jano, neiti Thornhill; tahdotteko
lähettää minulle pian teetä?"
"Kyllä; annanko Pamela Ryen tuoda sen sinulle?"
"Oh, ei; Pamela ei ole hauska. Kun olen puhetuulella, pidän kylläkin
hänen seurastaan; hän on oivallinen kuuntelija; mutta tänään en ole
puhelias."
"Lähetänkö Minnie Woodin?"
"Hän on niin tyhmä."
"Rakas Charlotte, sinulle on vaikea tehdä mieliksi."
"Mutta tiedättehän kai, että Minnie on tyhmä -- ettekö, neiti
Thornhill? Tietysti ette tahdo vastata", lisäsi Charlotte vanha
veitikkamainen välähdys silmissään. "Te ette sano mitään rumaa toisesta
tytöstä toiselle."
"Toivoisin, että noudattaisit esimerkkiäni siinä suhteessa", sanoi
neiti Thornhill hymyillen.
"Silloin olisi kouluelämäni kovin mautonta ja yksitoikkoista", vastasi
Charlotte täysin rehellisesti. "Toisistamme jutteleminen on tärkeimpiä
huvituksiamme. En voi luvata siitä luopua."
"Mutta etkö voi luvata luopua häijyistä puheista?"
Charlotte pudisti päätänsä.
"Haluaisin todella tehdä teille mieliksi, neiti Thornhill, mutta en
tiedä, miten se käy päinsä. Ei ole mahdollista puhua opistotovereistaan
sanomatta mitään häijyä; ne eivät ole enkeleitä."
"Et ole sinäkään, ystäväni!"
"Enpä suinkaan; tiedän varmaan saavani täyden osani parjauksesta, enkä
välitä siitä rahtuakaan."
"Kyllä kai sinä sentään välität, Charlotte; hyväksymisen tavoittelu on
sinussa kehittynyt varsin voimakkaaksi."
"Ehkä muutamien ihmisten hyväksymisen. Mutta neiti Thornhill, ette
suinkaan usko että tavoittelen kaikkien noiden tyttöjen kiintymystä ja
ihailua, jotka ovat tuolla alhaalla?"
"Uskon rehellisesti, että sinua kiusoittaisi, jos he ihailisivat
enemmän jotakuta muuta. Sinä tahdot kaikkialla olla kuningattarena,
Charlotte."
Charlotte hymyili pientä, sievää itsetietoisen varmaa hymyä, joka sopi
hänen kasvoilleen varsin hyvin.
"Kovin teitä huvittaa tutkia ihmisten luonteita, neiti Thornhill", hän
huomautti.
Opettajatar naurahti ja kääntyi ovea kohti.
"Käskenkö Jennet Fowlerin tuomaan teesi?" kysyi hän katsahtaen olkansa
yli.
"No... kyllä, olkaa niin hyvä... jos tahdotte."
Neiti Thornhill meni alas ruokasaliin hymyillen itsekseen. Hän oli
saavuttanut erään hartaimpia toivomuksiansa; Charlotte oli ilmeisesti
alkanut pitää Jennetistä, ja nuo kaksi olivat tulemassa hyviksi
ystäviksi.
Tytöt asettuivat juuri paikoilleen pitkän pöydän ääreen, kun hän astui
huoneeseen. Rouva Mayfield nautti aina teensä yksinään, ja neiti Sand
istui paikoillaan ison teekeittiön takana. Madame de Bèze, jolla
oli toinen teekeittiö edessänsä, hoiteli nuorempia oppilaita pöydän
alapäässä. Neiti Thornhill etsi silmillään turhaan Jennetiä.
"Missä on Jennet Fowler?" kysyi hän.
"Kirjastossa", vastasi neiti Sand.
"Eikö hän ole terve?"
"Hän on epäsuosiossa", selitti neiti Sand lyhyeen. Hän epäili neiti
Thornhillia puolueellisuudesta Jennetiä kohtaan ja asettui aina lujasti
suosikkeja vastaan. Sitäpaitsi hän mielessään ajatteli, että hiukan
enemmän kuria tekisi hyvää neiti Thornhillille itselleenkin.
Molempain opettajattarien katseet sattuivat yhteen, ja madame de
Bèze omassa pöydänpäässänsä luuli huomaavansa heidän silmissään
molemminpuolista uhmaa. Neiti Thornhill ei kuitenkaan kysellyt enempää,
hän vain kääntyi erään oppilaan puoleen nuorimpien joukosta ja pyysi
tätä viemään kupillisen teetä Charlotte Ashleylle.
Kun joku tyttö oli sairaan kirjoissa, katsottiin tavallisesti
mieluisaksi tehtäväksi häntä vaalia; varsinkin pikkutytöt tekivät
ilolla pieniä palveluksia ja juoksivat kernaasti ylikerran lepolaan.
Pieni Kate Russell nousi hilpeästi ja riensi riemuiten viemään pientä
tarjotinta kuppineen ja lautasineen. Tavallista vakavamman näköisenä
neiti Thornhill asettui entiselle paikalleen, joka sattui olemaan
vastapäätä Pamela Ryetä.
Huolellisesti tarkastamalla olisi voinut havaita, että Pamelan
hennoilla poskilla oli syvä puna. Hänen silmänsä olivat luotuina
lautaseen ja hän alkoi hermostuneesti tuijottaa teehensä. Mutta
tuskastuneena ja mietteissään neiti Thornhill ei vilkaissutkaan
naapuriinsa pöydän takana.
Neiti Sand oli kerran suoraan sanonut rouva Mayfieldille, että neiti
Thornhill oli liian nuori opettajattareksi; mutta johtajatar oli
ollut jyrkästi toista mieltä. Una Thornhill oli viidennelläkolmatta
ikävuodellaan ja oli opettanut eräässä Brysselin koulussa
ennenkuin tuli tänne opistoon. Tosin olivat muut opettajattaret
vanhempia: Fräulein Braun, tuo tukeva, hyväluontoinen saksatar oli
nelikymmenvuotias, ja madame de Bèzellä oli viisiviidettä ikävuotta,
mutta kukaan ei voinut väittää kahtakymmentäneljää vuotta äärimmäiseksi
nuoruudeksi.
Neiti Sand oli myöntänyt, vaikka jokseenkin vastahakoisesti, että neiti
Thornhill ehkä oli kyllin iäkäs tehdäkseen työnsä hyvin; ja hän oli
myöskin myöntänyt, että tämä oli hyvin sivistynyt.
"Mutta", hän oli lisännyt, "hän on aivan liian tyylikäs. Ei näytä
siltä, että koulusali olisi hänen oikea paikkansa. Häntä katsellessa
johtuu ajattelemaan, että hän on aina elänyt seurapiireissä."
Rouva Mayfield oli vastannut varsin lyhyeen, että tytöille aina oli
etua seurustelusta oivallisesti kasvatetun naisen kanssa. Neiti Sandin
alituiset syyttelyt tuntuivat hänestä väsyttäviltä, vaikkei hän
ollutkaan sokea tämän arvokkaille ominaisuuksille. Ja kun neiti Sand
havaitsi, ettei hänen huomautuksiaan kernaasti kuunneltu, hän kävi
varovaisen vaiteliaaksi; mutta hän pysyi yhä uskossaan, että neiti
Thornhill oli erehtynyt uransa valinnassa.
Katsellen häntä aivan tasapuolisesti, kun hän istui paikallaan tyttöjen
parissa, monet olisivat saattaneet olla samaa mieltä neiti Sandin
kanssa.
Kaikki Una Thornhillissa oli siroa ja hienostunutta; hänen sileä
pukunsa näkyi soveltuvan täydellisesti hänen solakan vartalonsa
miellyttäviin, keveihin muotoihin. Hänen kullanruskea tukkansa oli
nuputettu klassillisen pään niskapuolelle. Kasvot olivat maidonvalkeat,
silmät tummansiniset, nenä kauniisti kaareva (ei puhtaasti
kreikkalainen), ja suu vieno ja hymyilevä. Tuo suu näytti Jennetistä
aina herttaisimmalta, mitä hän koskaan oli nähnyt; täyteläisten,
punaisten huulien hymy oli sanomattoman unelmoiva ja suloinen. Hänestä
Una Thornhill syvän sinisine silmineen ja kermanvaaleine hipiöineen oli
taikuri; ja "Taikuriksi" hän ajatuksissaan häntä nimittikin, ollenkaan
aavistamatta että juuri tällä nimellä neiti Thornhill oli muinoin ollut
tunnettu.
Muinoin! Eipä ihme, että opettajatar toisinaan muisteli noita aikoja
ja kyseli itseltään, oliko nykyisyys unta ja entisyys todellisuutta.
Epäilemättä olisi hänen ollut helpompi uskoa olevansa entinen Una
Thornhill -- kaunotar ja otaksuttu perijätär, jonka alttarilla niin
monet olivat suitsuttaneet, -- kuin vaatimaton opettajatar Pyhän Annan
opistossa.
Mutta päättäväisenä luonteeltaan Una oli ryhtynyt käyttämään
muuttuneita olosuhteita parhaansa mukaan ja oli siinä aika hyvin
onnistunut. Se nainen on järkevä, joka käyttää lahjojaan alhaisessa
asemassaan, mihin kohtalo on hänet korkeammalta viskannut. Sensijaan
että olisi sallinut taikavoimansa jäädä karuksi, Una käytti sitä nyt
paremmin kuin koskaan ennen. Hän oli oppinut sovelluttamaan "maalliset
lahjat jumalallisiin tarkoitusperiin".
Silmien ja hymyn omituinen tenho, joka oli "lumonnut" monta maailmaa
kokenutta miestä ja naista, voitti nyt niidenkin koulutyttöjen
sydämet, jotka olivat vaikutuksille vähimmin alttiit, ja taivutti
useamman itsepäisen tahdon kuin mitä neiti Sand koskaan saattoi
kehua masentaneensa. Ehkä näin ollen ei tarvitsekaan ihmetellä, että
neiti Sand huomatessaan Unan merkillisen menestyksen uppiniskaisten
oppilaiden käsittelyssä, selitti tämän saavuttavan voittonsa luvattomin
keinoin.
-- Hän on sievä, ja hän tietää sen ja lumoaa tytöt kauneudellaan ja
viehkeydellään; mutta niitä tulisi hallita eikä lumota, -- tuumi neiti
Sand itsekseen. Ja vilkaistessaan sitten pöydän sivua pitkin Unan
murheellisiin kasvoihin hän tunsi salaista voitonriemua siitä, että oli
paljastanut Jennet Fowlerin synnit.