Heltyminen.
Matka Richmondista Brunswickin torille tuntui Charlotte Ashleysta
loppumattomalta. Jennetin ystävälliset palvelukset hän otti vaieten,
vaan ei kiittämättömästi vastaan. Charlotte vältti puhumista, jotta
ei hyrähtäisi itkuun; hänen jalkansa alkoi ajettua, ja tuska oli niin
kova, että hän vaivoin jaksoi sen kestää siihen paikkaan nääntymättä.
Ei se suinkaan ollut varsin vakava vamma; mutta tyttö näkyi kärsivän
paljon ja hänen herkät kasvonsa ilmaisivat pian tuskan merkkejä. Hän
oli myöskin hermostunut ja kuumeinen, jonka vuoksi neiti Thornhill vei
hänet omaan kammioonsa sen sijaan, että olisi lähettänyt hänet isompaan
huoneeseen ylikerrassa. Tyttö vietti levottoman yön eikä tullut
oppisaliin seuraavana päivänä.
"Jennet", virkkoi neiti Thornhill iltapäivällä, "olen ajatellut, että
ehkä haluaisit mennä istumaan hetkiseksi Charlotten luo".
Jennet epäröitsi.
"Mikäli hän minusta huolii?"
"Ellei, niin voit lähteä pois. Mutta en luule hänen vastustelevan;
menehän katsomaan."
Jennet siis meni.
Rouva Mayfieldillä ja neiti Thornhillillä oli kummallakin makuusuojansa
toisessa kerroksessa; ja heidän kammioidensa välillä oli pieni
päivähuone, jota toisinaan käytettiin eräänlaisena pyhättönä, kun joku
oli hiukan pahoinvoipa. Tässä pienessä kammiossa Charlotte lepäsi
pehmeällä sohvalla. Hän oli kuullut Jennetin askeleet kynnykseltä ja
kohotti raukeasti päätänsä nähdäkseen, kuka tuli sisään.
"Onko sinulla kovia tuskia?" kysyi Jennet lähestyen vuodetta.
"On... ei. Kaikki tuska tuntuu suurelta; mutta minun kipuni on toki
pieni. En ainakaan kärsi mitään vihlovaa kivistystä."
"Mutta silti se riitti pitämään sinut valveilla viime yön?"
"Ei tuska yksinomaan pitänyt minua valveilla. Minulla on kiusallisen
herkät hermot, ja ne olivat epäkunnossa. Sinulla kaiketi ei olekaan
hermoja?" lisäsi Charlotte, hiukan vilkuttaen tummia silmiänsä.
"Vakuutan sinulle, että voi tulla paljoa paremmin toimeen ilman niitä."
"Niin olen usein ajatellut", vastasi Jennet vakavasti.
"Oh, mutta sinullahan ei niitä ole, vai kuinka?"
"Minun hermoni ovat kurissa pidettävissä". Jennetin hymy oli hyvin
lempeä, kun se valaisi hänen kasvojensa vakavuutta. "Mutta äitini
on arka ja kovin tunteikas, joten olen oppinut myötätuntoiseksi
hermostuneita ihmisiä kohtaan."
"Me emme tavallisesti saa osaksemme paljoa myötätuntoa", sanoi
Charlotte kohottaen kulmakarvojansa. "Isä ei koskaan siedä hermoja, ja
senvuoksi koetan aina pitää ne näkymättömissä. Luullakseni ne kostavat
sellaisen pakon."
"Enpä tiedä", vastasi Jennet epäilevästi. "Ei kai ole hyvä niitä
liiaksi hemmotellakaan; mutta minä en aavistanut että sinä olisit
herkkähermoinen."
"Etkö? Minua ilahduttaa kuulla, että osaan menestyksellä teeskennellä!"
Charlotte puhui entiseen rajun hilpeään tapaansa. "Koetan aina antaa
ihmisille väärän käsityksen itsestäni, niin kuin Rosalinda, kun hän
tekeytyi 'pöyhkeäksi ja sotaiseksi'".
"Tuo muistuttaa minulle kotiani", sanoi Jennet elostuen. "Lapsina me
usein omalla tavallamme esitimme näytelmää _Kuten haluatte_. Omalla
tilallamme meillä oli oivallinen Ardennien metsä; sisareni Katherine
oli Celiana, ja minä esitin mieheksi pukeutuvan Rosalindan osaa --
"'Kosk' olen mitaltain mä varsin pitkä.'
"Ja Derrick lepäsi puiden alla synkkämielisenä Jacquesina."
Charlotte avasi silmänsä ja katseli miettiväisesti Jennetiä.
Hänestä oli vaikeata uskoa, että tämä maalaistyttö oli tutustunut
Shakespeareen. Ja kun hänen arvosteleva silmänsä sitten huomasi Jennet
Fowlerin majesteetillisen ja kuitenkin tyttömäisen kauneuden hän ei
voinut olla ajattelematta, että tämä tyttö oli todellinen Rosalindan
perikuva voimakas ja silti herttainen ja rakastettava, hellä ja samalla
perin uskollinen.
"Se oli varmaan hyvin hauskaa", sanoi hän tavallista sydämellisemmin.
"Tunnen kovin vähän maaseutua, mutta joskus ajattelen, että
jonkinlainen sinipiian elämä viehättäisi minuakin. Monet monituiset
kerrat olen kadehtinut Rosalindaa ja Celiaa, kun he yhdessä lähtivät
metsään, mielissään, että pääsivät hovin kahleista."
"Mutta sinussa on jotakin, mikä tuo mieleeni hovit", huomautti Jennet
vaistomaisesti. "Sinä kykenisit johtamaan saattuetta ja osaisit tehdä
vanhanaikaisen kumarruksen. Ei, minä en mitenkään voi uskoa, että
metsässä tuntisit olevasi kotona."
Charlotte hymyili mielissään.
"En saa koskaan tilaisuutta kokea maalaiselämää", hän vastasi.
"Opistosta päästyäni olen valmis ensimäistä seurustelukauttani varten,
eikä minulle jää yhtään aikaa maalaiselämän riemuista uneksiakseni.
Mitä sinä aiot tehdä, kun olet päättänyt opintosi täällä?"
"Oh, siihen kysymykseen on helppo vastata. Minä palaan kotikylääni
opettamaan nuorempia sisariani. On hyvin luultavaa, etten sitten enää
koskaan näe Lontoota."
"Saat kokea, että opettaminen on raskasta työtä. En luule, että _minä_
voisin opettaa", sanoi Charlotte säälivästi.
"En minäkään luule, että se toimi sinulle sopisi. Mutta tiemme ovat
meille viitoitetut, näethän", Jennet lausui luottavaisesti. "Sinä
olet määrätty hienoksi maailmannaiseksi ja minä taas vaatimattomiin
maalaisoloihin elämäni loppuun asti."
Kunpa he olisivat tietäneet, miten nämä kuvat vastaisuudessa tulivat
vaihtumaan!
"Kuka Derrick on?" kysyi Charlotte hetkisen vaiettuaan.
"Veljeni. Hän on minua vuotta vanhempi, ja olemme aina olleet mitä
hartaimmat toverit."
"Onko hän synkkämielinen kuten Jacques?"
"Kyllä, hiukan. Isä sanoo, että muutamia poikia voi muovata millaisiksi
tahansa ja kasvattaa heidät mihin toimeen hyvänsä; mutta Derrick ei ole
niitä. Hän on niin hyväluontoinen nuorukainen, että hän kärsivällisesti
uurastaa maan töissä; mutta sydämessään hän ei siitä laisinkaan pidä,
ja raskasta on puuhata sellaisessa työssä, missä sydän ei ole mukana."
Charlotten myötätunto oli herännyt. Jos hän olisi ollut terve
ja reipas, kuten tavallista, kertomus Derrickistä ja hänen
koettelemuksistaan ehkei olisi häntä viehättänyt. Mutta tuntien itsensä
raukeaksi ja väsyneeksi hän oli tyynessä mielentilassa, ja sellaisessa
mielentilassa se, mikä hänen luonteessaan oli parasta, tavallisesti
nousi pinnalle.
"Miksi hän tahtoisi tulla?" kysyi tyttö.
"Papiksi. Ennen kaikkea hän tahtoisi päästä opistoon. Hän sanoo aina,
ettei koskaan pitäisi yrittää opettaa muita, ellei ole opetusalalle
perusteellisesti valmistautunut. Mutta ei ole mitään toivoa hänen
opistoon pääsemisestään."
"Miksi ei?" Charlotte alkoi innostua. "Jos hän on aivan tosissaan,
hän varmaan onnistuu. On epäilemättä suuri vahinko tukehduttaa hyvä
taipumus!"
"Ah, kukaan ei halua sitä tukehduttaa! Isä tekisi mitä tahansa
Derrickin vuoksi, mutta hän ei ole kyllin rikas maksaakseen
opistokuluja; ja toisinaan olen toivonut, että täti Belfont olisi
lähettänyt Derrickin Oxfordiin, sensijaan että lähetti minut tänne."
Jennet oli lausunut ajatuksensa enempää miettimättä ja melkein
unohtaen, että hänen toverinsa oli uusi tuttavuus. Mutta Charlotten
terävä korva oli kiintynyt nimeen, joka oli hänelle tuttu.
"Me tunnemme muutamia Belfonteja", sanoi hän, "he asuvat Park Lanen
varrella. Isäni tutustui kenraali Belfontiin Intiassa."
"Judith-täti meni naimisiin kenraali Belfontin veljen kanssa", huudahti
Jennet koruttomasti. "Hänen miehensä on kuollut."
"Ja leski on luullakseni varakas? Belfontin suvulla on melkoisesti
rahoja."
"Niin, hän on varakas; äiti ja täti Judith Belfont ovat sisarukset, ja
kun Judith-tädillä ei ole lapsia, hän on osoittanut harrastusta minuun."
"Sinusta voi vielä tulla perijätär!" virkkoi Charlotte miettiväisestä.
"Mielestäni sinun pitäisi koettaa olla enemmän... enemmän
maailmallinen, käsitäthän."
Jennetin syvät, harmaat silmät avautuivat kummastuneina.
"Se ei ole mahdollista", vastasi hän suoraan tapaansa. "Enkä ymmärrä,
miksi minun pitäisi oppia maailmallisuutta. Kun kasvatukseni on
päättynyt, palaan omaan kyläämme, eikä siellä kukaan maailman menosta
paljoa tiedä."
"Kuitenkin on viisasta valmistautua muutoksien varalta. Etkö tiedä,
että koskaan ei tapahdu muuta kuin odottamatonta", sanoi terävä-älyinen
Charlotte. "Mutta tuolla tulee Ann tuoden kaksi teekuppia
tarjottimella, ja sinun on siis juotava teesi minun kanssani. Rouva
Mayfield lähettää aina mansikkahilloa sairaille; siten hän koettaa
lohduttaa, ja hyvin miellyttävä tapa se onkin. Sinun täytyy jäädä tänne
istumaan ja saada osasi."