Charlotten vihamielisyys.
"Hänen ylvään välinpitämätön ilmeensä minua inhottaa!" sanoi Charlotte
Ashley Pamela Ryelle. "Varmaan hän ei ole mitään ja kuitenkin
hän pyrkii käyttäytymään kuin _grande dame_. Mutta minä aion sen
järjettömyyden hänestä puristaa."
"Hän näkyy olevan neiti Thornhillin suojeluksessa", huomautti Pamela.
"Niin kyllä. Hempeä Thornhill aina ottaa vastatulleet siipiensä
turviin. Mutta tämä tyttö ei kaipaa minkäänlaista suojaa; hän on
itsekylläisin olento, mitä olen koskaan tavannut."
"Luullakseni hän on tavattoman turhamainen", mutisi Minnie Wood.
"Ylpeilee kai ko'ostaan; hän on luullakseni pitempi kuin kukaan muu
opiston tytöistä."
"Ei minua pitempi", sanoi Pamela raukeasti.
"No, ainakin yhtä pitkä. Sinä olet norjempi, eivätkä hartiasi ole yhtä
leveät kuin hänen."
"Hän on liian iso", selitti Charlotte. "Hän ei näytä ollenkaan
hienostuneelta; hänen pitäisi olla karjatyttönä tai heinänkorjaajana.
Olen varma, ettei hän koskaan kelpaa seuraelämään."
"Mutta seurapiireissä on kehittymässä oikea kiihko isoja, terveitä
kaunottaria kohtaan", sanoi Pamela halveksivasti hymyillen. "Neiti
Jennet Fowler voi vielä kerran olla muodissa -- kuka tietää?"
"Seurapiirit eivät rohkaisisi kummankaan sukupuolen moukkia", huusi
Charlotte, jonka ruskeille poskille tuli lämmin hehku. "Jennet Fowlerin
kaltainen iso, raskasliikkeinen tyttö ei koskaan menesty missään. Ja
hän on tyhmä -- tavattoman tyhmä; hänen täytyy lujasti ponnistella
ennenkuin saa ainoankaan ajatuksen mahtumaan hitaisiin aivoihinsa."
"Hän on tietenkin lähetetty tänne valmistuakseen opettajattareksi",
lausui Minnie Wood. "Opistosta lähdettyämme emme saa häntä enää nähdä.
Tai ehkä tapaamme hänet jossakin kotiopettajattarena ahertamassa. Rouva
Mayfieldillä on suuri vaikutusvalta, tiedättehän, ja hän saa usein
opettajatar-oppilaansa sijoitetuiksi parhaisiin perheisiin."
"En käsitä, miksi vähääkään välittäisimme hänen tulevasta
kohtalostaan", huomautti neiti Ashley sievä pieni nenänsä pystyssä
ja suupielessä halveksiva virnistys. "Meidän on vain ajateltava,
miten voimme häntä nykyisin sietää. Jos hän aina nukkuu meidän
makuuhuoneessamme, meidän on annettava hänen ymmärtää, ettei hän tee
meihin mitään vaikutusta ja ettemme piittaa hänestä rahtuakaan, siinä
kaikki!"
Joskus myöhemmin Charlotte muisti sanansa kyyneleet silmissä ja
polttavin poskin. Hän ei aavistanut, että kerran tulisi aika, jolloin
tuollaiset hillittömät puheet sanomattoman katkerina palaisivat häntä
itseänsä kiusaamaan. Mikään iva ei tunnu niin raskaalta kuin omien
muistelmiemme ilveily; ja muisto menestyksemme päivinä lausutuista
kurjista uhman sanoista on usein nöyryytyksemme hetkellä terävin
tutkain.
Hänen opistotoverinsakin, vaikka he hänestä paljon pitivät, sanoivat
joskus toisilleen, että Charlotte oli "tosiaan aivan liian ylpeä".
Mutta aina oli ollut hyväksytty tosiasia, että hänestä kerran tulisi
salonkien suosikki. Hänen suhteensa olivat hyvät; hänen nuoren elämänsä
pääpyrkimyksenä oli saavuttaa menestystä seuraelämässä; ja koska
hän oli sievä, pirteä ja älykäs, niin jokainen uskoi, että hänen
kunnianhimoisimmatkin unelmansa toteutuisivat.
Charlottella taas oli tähän aikaan rajaton itseluottamus. Hän ei
koskaan hetkeksikään epäillyt, että loistava tulevaisuus häntä odotti;
pieninkään varjo ei koskaan surua ennustavana häilähtänyt hänen
päiväpaisteiselle polulleen. Hän oli iloinen -- joskus sopimattoman
iloinen, -- mutta hänen riemussaan oli jotakin tarttuvaa, ja hänen
viehättävässä rohkeudessaan jotakin mukaansa tempaavaa. Hänen liian
ilmeinen ylpeytensä annettiin hänelle anteeksi, koska tuohon ylvääseen
esiintymiseen liittyi mitä ihastuttavin elokkuus; ja ainoastaan
opistossa hän viitsi kuunnella tavallisia jokapäiväisiä totuuksia.
Rouva Mayfield ja neiti Thornhill olivat hänen parhaita ystäviään;
mutta hän ei vielä ymmärtänyt uskollisen ystävyyden arvoa. Tähän aikaan
hän oli valmis sotaan jokaista vastaan, ken laiminlöi tunnustaa hänen
viehätyksensä tenhon. Hän tunsi vaistomaisesti, että Jennet Fowler
ei ollut tyttö, joka ketään kumartelisi. Charlotte oli aivan varma,
että Jennet kaikista hänen sanoistaan tai teoistaan huolimatta kulkisi
omaa tietänsä ja noudattaisi omia mielipiteitään. Charlotten loisto ei
häntä häikäisisi eikä hänen ylpeytensä häntä musertaisi; hän kulkisi
määrättyä tietään järkkymättä edelleen, kääntymättä oikealle tai
vasemmalle.
Toinen yö tyttöjen makuuhuoneessa oli parempi kuin ensimäinen. Jennet
oli valmistautunut kaikkeen ja terästi itsensä päättäväisesti kaikkia
häneen tähdättyjä teräviä sananuolia vastaan. Täytyy tunnustaa, että
Charlotte sinä iltana oli kovin huonolla tuulella. Koskaan ei mikään
ollut häntä niin ärsyttänyt kuin Jennetin läpitunkematon mielenmaltti.
"Isokasvuiset ihmiset tavallisesti nukkuvat raskaasti", hän huomautti
Minnie Woodille. "Ne syövät liian paljon ja tulevat hitaiksi ja
tyhmiksi. Minusta on heidän seurassaan jotakin rasittavaa. Toivoisinpa,
että rouva Mayfield jakaisi nämä suuret suojat ja antaisi kullekin
tytölle pienen komeronsa, jonka hän saisi pitää aivan yksinään! Mutta
hän ei salli meidän edes uutimilla verhota osastojamme; se on perin
tuskallista!"
Selkä mahdollisimman paljon puhujaan päin käännettynä Jennet suoritti
tyynesti tavalliset iltatoimensa ja laski sitten päänsä pielukselleen
toivoen, että Charlotte pian väsyisi lörpöttelyynsä. Mutta tyttö oli
kiihoittunut ja hänen hillitön luonteensa puhkesi esille. Hän haastoi
yhä edelleen kovalla äänellä kunnes Minniekin alkoi peljätä tämän
luvattoman kielenpieksemisen seurauksia.
"Tulee myöhä, Charlotte", rohkeni hän vihdoin huomauttaa.
"Sanotko tätä myöhäiseksi?" kysyi Charlotte. "Ihmettelenpä, mitä
sanoisit valvomisestani kotona. En inhoa mitään niin paljoa kuin
aikaisia makuullemenojamme täällä. Ihminen lähetetään kuin kana
orrelleen, juuri kun sielunkyvyt ovat terävimmillään ja kun olisi
valmis kaikenlaiseen hauskaan. Hai-jai! On ilahduttavaa ajatella, että
tämä on viimeinen vuoteni Pyhän Annan opistossa!"
Silloin ovi äkkiä avautui, ja Minnie, joka istui sänkynsä laidalla,
viskautui kiireesti vuoteeseensa. Keskellä huonetta jokseenkin ohuesti
puettu Charlotte näytti romanttiselta pikku olennolta heiluttaessaan
siroa kenkää toisessa kädessään. Mutta neiti Sandilla ei liene ollut
kuvaamataiteellista silmää; hän oli laitoksen ankarin opettajatar, ja
useimmissa tytöissä hänen tuikea katseensa ja terävä kielensä herätti
terveellistä pelkoa. Kaikki muut kasvot olisivat olleet tervetulleemmat
kuin hänen; ja Charlottekin, tuo rohkea Charlotte, nolostui ilmeisesti
hänen äkkiä näyttäytyessään.
Jennet taasen, jolla ei ollut mitään peljättävää, vain kohotti päätänsä
pielukselta ja katseli tyynesti kohtausta.
"Onko neiti Ashley unohtanut säännöt?" lausui opettajatar ankarimmalla
äänellään. "Saat huomenna kirjoittaa kaksitoista sivua Ranskan
historiaa rangaistukseksi tottelemattomuudestasi; ja sinulle annetaan
muistutuskin kovaäänisestä ja epänaisellisesta puhetavasta. Miten
voivat toiset neidit nukkua, kun sinä teuhaat ja haastat viisi
minuuttia yli kymmenen?"
"En minä teuhannut, neiti Sand", vastasi kiukustunut Charlotte.
"Saat toisen muistutuksen ylpeähenkisestä vastauksestasi, Charlotte
Ashley. Salli minun neuvoa sinua kasvattamaan itsellesi nöyrempää
mieltä."
Ja sitten neiti Sand lähti, jättäen Charlotten sulattamaan tätä
epämieluista neuvoa miten hän parhaiten taisi. Hymyillen salaa
itsekseen Jennet ajatteli, että se neuvo oli oikein hyvä, ja ihmetteli,
että Charlotten terve järki ei opettanut häntä sitä noudattamaan.
Sinä iltana ei enää virketty sanaakaan; huoneessa vallitsi täydellinen
hiljaisuus, ja pian sulkeutuivat Jennetin silmät. Unessa hän ajelehti
takaisin vanhan kotitilansa metsiin ja pelloille ja käyskenteli käsi
kädessä Mabelin kanssa noilla tutuilla teillä. Hänen unelmissaan Mabel
ei enää ollut hento ja kivuloinen; hän ei enää tarvinnut tuekseen
sisarensa vahvaa käsivartta, askeleet olivat varmat, ääni selvä ja
voimakas. Äkkiä vanhan kirkon kellot kajahduttivat iloisen soiton,
ja Jennet heräsi; mutta hänen ympärillään ei ollutkaan kenttiä eikä
vainioita, ja Mabel oli kaukana poissa. Opiston kello soitti ensimäistä
varoitustaan, ja hän nousi ripeästi, päättäen, ettei mikään saisi häntä
myöhästyttää.