Jennetin koettelemukset.
Opiston makuusuojat olivat hyvin avarat ja jokaisessa oli vuoteet
kolmelle hengelle. Kullakin tytöllä oli oma sänkynsä ja oma
nurkkasensa; ja Jennet Fowlerin huonetoverit näkyivät vallan kernaasti
sallivan hänen pitää soppensa aivan yksin.
Charlotte Ashley ei yöllä ollut taipuvaisempi ystävällisyyteen
kuin päivälläkään. Jostakin oikusta hän levolle mentäessä ei ollut
Jennetistä tietävinäänkään, vaan lörpötteli Minnie Woodille ikäänkuin
ei kolmatta henkilöä olisi ollutkaan saapuvilla. Toisin kuin Pamela
Rye, ei Minnie tyytynyt vain kuuntelemaan ja vastailemaan; hän halusi
puhuakin, ja tuo kielipari piti sellaista sipinää, että se joka
minuutti uhkasi tuoda jonkun opettajattaren huoneeseen.
Kun Jennet-rukka polvistui vuoteensa ääreen, molemmat tytöt pyrähtivät
hillittyihin naurunpurskahduksiin ja sitten alkoivat jälleen puhua
vähintäkään vaimentamatta ääntänsä. Se oli kovin vaikeata; uusi
opistolainen huomasi konemaisesti toistavansa vanhoja rukouksia,
joutumatta laisinkaan ajattelemaan niiden sisältöä, ja vihdoin hän
karahti ylös aivan epätoivoissaan.
"Ne, jotka kaikkea ihmettelevät", kuuli hän Charlotten lausuvan, "ovat
aina maailman ikävimpiä ihmisiä. Tiedätkö, Minnie, miten kiusallista
on seurustella sellaisten kanssa, jotka kaiken ikänsä ovat eläneet
johonkin maaseudun nurkkaan suljettuina? Ne töllistelevät aina,
asettuvat omituisiin asentoihin ja saattavat itsensä yleisen huomion
alaisiksi. 'Yksinkertaisimmat esineet', kuten neiti Sand sanoisi,
'herättävät heissä rajatonta riemua'. Mutta minä en juuri pidä
rajattomasta riemusta; se on varma sivistymättömyyden merkki."
"Epäilemättä olet oikeassa", vastasi Minnie hiukan pitkäveteisesti.
"Mutta tosiaan, kun en ole sitä koskaan kokenut, tuskin tiedän,
miltä se tuntuu. Onko sitten olemassa mitään sellaista, josta voisi
haltioitua? Aina yrittelen hiukan innostua, mutta en siinä koskaan
onnistu."
"Muokkaamaton sielu", jatkoi Charlotte tuntien hallitsevansa
asemaa, "muistuttaa lapsen sielua; se on aina kummastuksen tilassa.
Mutta kummastuminen, tiedäthän, sopii vain sylivauvalle, pienelle,
pullakalle, pyöreäsilmäiselle olennolle, jolla on kuoppasia poskissa
ja joka sopertelee ensimäisiä sanojaan. Mutta kun iso nuori tyttö
käyttäytyy pikkulapsen tavoin, näyttää se tavattoman typerältä."
Jos Jennet tällä hetkellä olisi voinut kätkeytyä, hän olisi hyrähtänyt
itkuun; mutta aavistus naisen arvokkuudesta tuli hänelle avuksi, hän
hillitsi kyyneleensä ja puristi kädellään kurkkuansa pidättääkseen
karvaan palan siellä.
Ja sitten auttoi häntä ylpeys, se oikea ja luvallinen ylpeys, joka ei
salli vihollisen tietää päässeensä meistä voitolle. Jennet kohotti
päänsä ja kääntyi tyynesti pientä yöpöytäänsä kohti, tietäen, että
tutkivat silmät häntä tarkastelivat. Varmalla kädellä hän päästi
paksuista palmikoista runsaat ruskeat suortuvansa ja alkoi niitä
tarmokkaasti harjata, viskaten hulmuavat hiusjoukot puolelle ja
toiselle, nähtävästi liian kiintyneenä työhönsä huomatakseen toveriensa
tarkkaavaisia katseita.
Jos on jotakin suloa, mikä tavallista enemmän herättää kateutta
koulutytön sydämessä, on se kauniiden hiuksien runsaus. Charlotte
Ashleyllä oli jokseenkin paksut kiiltävän mustat palmikot; mutta
Minnien vaaleammat kiharat olivat harvanlaiset eivätkä suinkaan
tyydyttäneet omistajatartaan. Tyttöpari katseli siis ihmetellen uutta
tulokasta, joka nurkassaan harjasi tukkaansa, ikäänkuin ei tietäisikään
heidän läsnäolostansa ja hiukan muistuttaen ratsastusretkelleen
valmistautuvaa lady Godivaa.
Mutta Jennetin harkitut liikkeet eivät johtuneet turhamaisuudesta.
Harjatessaan verkalleen ja haaveillen, ikäänkuin nauttisi
toimituksesta, hän ajatteli rakastavia käsiä, jotka vielä jokunen aika
sitten puuhailivat hänen hiuksissaan. Hän muisteli harvoja juhlapäiviä,
jolloin äiti tai Katherine tahtoivat järjestää nuo rehevät suortuvat
oman makunsa mukaan, ryhtyen työhönsä hellällä ylpeydellä ja ilolla
sekä kutsuen koko talonväen saavutuksiansa ihailemaan.
Ja nämä vaatimattomat muistelmat olivat kuin balsamia haavoitetulle
sielulle; ne poistivat Charlotten tylyjen sanojen aiheuttaman kirvelyn,
ja pian oli Jennet melkein unohtanut avaran huoneen toisella puolen
olevat epäystävälliset tytöt. Hänen tyynessä esiintymisessään oli
jotakin, mikä oli heidät hillinnyt; ahkerat kielet olivat lakanneet
käymästä; Charlottenkin sanatulva oli tyrehtynyt, ja lausuttuaan:
"Hyvää yötä, Minnie", hän meni rauhallisesti vuoteeseensa.
Kodin suloisten muistojen lohduttamana Jennet vaipui sikeään uneen,
jota eivät mitkään tuskalliset unennäöt häirinneet. Ensimäisen
opistoyönsä hän oli nukkunut neiti Thornhillin huoneessa, ja
ystävällinen nuori opettajatar oli lempeästi herättänyt hänet oikeaan
aikaan. -- Koulun kello soitti äänekkään kutsunsa sen kilinään
tottuneille korville, mutta sikeän unen helmoihin vaipunut Jennet
oli kuuro sen kaikuvalle kilinälle. Vihdoin hän heräsi ja katsahti
uneliaasti ihmetellen ympäriinsä oudossa huoneessa. Missä hän oli?
Sitten hänen aivonsa nopeasti selviytyivät unen usvista, ja hän
vilkaisi vaistomaisesti noihin kahteen pieneen vuoteeseen, jotka
olivat toisissa nurkissa. Molemmat olivat tyhjät, ja Jennet huomasi,
että kaksi sievää kalikopukua oli poissa nauloistaan, missä hän oli
edellisenä iltana nähnyt niiden riippuvan. Oli selvää, että Charlotte
ja Minnie olivat lähteneet, jättäen uuden toverinsa edelleen nukkumaan
vasten opiston ensimäistä sääntöä.
Se oli epäystävällistä -- katkeran epäystävällistä, ajatteli Jennet
hypähtäen vuoteestansa lattialle. Hän uskoi, että tytöt olivat
tahallaan liikkuneet hiljaa. Jos he olisivat antaneet perään
luontaisille taipumuksilleen, puhuen ja lörpötellen tavallisuuden
mukaan, hänen olisi täytynyt herätä. Mutta he olivat päättäneet olla
pitämättä hänestä, eikä hänellä ollut heiltä odotettavissa muuta kuin
kepposia ja pahansuopuutta.
Tuntien itsensä äärettömän yksinäiseksi ja kurjaksi hän kulki
alikertaan ja pysähtyi tuskallisen ujona avaran virvoitushuoneen
ovelle. Pitkä aamiaispöytä, jonka kummallakin puolella oli rivi
nuoria kasvoja, näytti kylläkin hauskalta ja kuuman kahvin tuoksu
hiveli nenää; mutta Jennetillä ei ollut rohkeutta astua esille, vaan
hän jäi vapisten ja punastuen seisomaan kynnykselle. Kuinka kauan
hän olisi siinä seisonut, on epätietoista; mutta ystävälliset silmät
vartioitsivat häntä, ja pian nousi neiti Thornhill levollisesti
paikaltaan.
"Tule, hyvä lapsi", sanoi hän, suojelevasti tarttuen Jennetin käteen,
"saat istua minun vieressäni tänä aamuna; ja huomenna sinä tulet
ajoissa. Toivoakseni rouva Mayfield tänään suo sinulle anteeksi."
Charlotte Ashley teki parhaansa saadakseen tytöt tirskumaan; mutta
neiti Thornhill katsahti ympärilleen niin käskevästi, että heikko nauru
heti taukosi. Sitäpaitsi olivat muutamat oppilaat kyllin hyväsydämisiä
tunteakseen hiukan sääliä ujoa muukalaista kohtaan; ja kaiken kaikkiaan
peljätty koettelemus sujui paremmin kuin olisi saattanut odottaa.
Kun oli noustu pöydästä, Jennet pysytteli yhä suojelijattarensa
lähettyvillä ja käveli hänen vieressään oppisaliin johtavan käytävän
läpi.
"Koetan nousta aikaisin huomenaamulla", kuiskasi hän; "mutta, neiti
Thornhill, olisivathan he voineet minut herättää".
"Sinun on opittava itse heräämään, lapseni", vastasi hänen ystävänsä.
"Älä luota muihin; luota ainoastaan itseesi, ja ole riippumaton. Kun
toiset näkevät, että tulet ilman heitä toimeen, niin he alkavat pitää
sinua arvossa."
Jennet lupasi innokkaasti tehdä parhaansa -- kaikkein parhaansa; ja
ilmeisesti hän antautui sinä päivänä opintoihinsa kaikki vaikeudet
voittavalla päättäväisyydellä. Hillitty supattelu koulusalissa aluksi
häiritsi häntä kohdistamasta huomiotaan tehtäviinsä; mutta hänellä oli
luja tahto ja hän ponnisteli keskittääkseen ajatuksensa luettaviin
sivuihin. Saattoi huomata, että hän herkeämättä käänsi katseensa
pois siitä penkistä, millä Charlotte Ashley istui; ja närkästyneenä
siitä, että noin kokonaan jäi huomaamatta, nuori neitonen alkoi tehdä
suunnitelmia saattaakseen uuden tytön hämilleen.
"Ole varuillasi, Charlotte", virkkoi neiti Thornhill ennenkuin päivä
oli päättynyt. "Jokaisen kiusaajan aseet ovat aina kääntyneet lopuksi
häntä itseänsä vastaan."
Ja vaikka Charlotte yritti hymyillä varoitukselle, hän punehtui hiukan
ja näytti levottomalta opettajattaren kääntyessä pois.