Hän Espistä puhteilla purjehtii
ja suippopartaansa vääntää,
hän polttaa hienointa havanaa
ja ruusupuukeppiä heiluttaa
ja -- senaatissa hän kääntää.
Hän on mielevä mies à la Parisienne,
hän sotilaspiireissä viihtyy,
ei pienintä pilkkua huivissa oo
ja kaikki on uutta ja come il faut
ja harvoin hän kiistahan kiihtyy.
Hän on hieman väsynyt maailmanmies,
ja kaljuna päänsä jo hohtaa,
hän nuoruuden haaveet jo heittää ties,
hän on kuiva ja päättävä järkimies,
joka seuransa makua johtaa.
Hän on tätien lemmikki leikillään
ja äitien toivo ja valtti,
hän perheissä luovii ja huopailee,
hän valloittaa ja hän hurmailee
ja hällä on maku ja maltti.
Hän usein on vaiti kuin miettisi vaan
ja itse-ivaa hän sietää,
hän taiteen tarhoissa vaeltaa
ja symbolismia arvostaa
ja Ibsenin hulluksi tietää.
Hän oikeustiedettä suosittaa,
mitä aatteista --? Leipä on aate,
uus suunta se taiteen ojaan vie
ja tokkopa siinä ees järkeä lie,
sehän on kuin himmeä vaate.
Hän tuntee maa-alan mahtavan,
joka kuokkien paljon tuottaa,
hän tietää, mistä ne tuulet käy,
vaikka taivaall' ei yhtään merkkiä näy,
niin tähtien lentoon hän luottaa...
Hän virkarappuja tepsuttaa
ja katsovi kulmainsa alta,
hän matalana mairii ja pokkuroi,
missä vallasherrojen kannus soi
ja missä on vaara ja valta.
-- Hän kulkee ja keppiä heiluttaa
ja hämyssä hiljaa häärää;
jo eilen hän kiiltävän salkun sai,
jo huomenna vallassa istuu kai
ja tuhansien kohtalon määrää.