1.
Aasinajajat.
Ma lensin raisulla ratsullain
yli savisten estevallein,
ohi kyttyräkansan räyhääjien,
ohi suurten aasintallein.
Mulle huusivat aasinajajat,
ne selkääni lokaa viskas:
"puti, pui, sinä syöksyt surmaa päin,
sinä matkalla taitat niskas!"
Ne hurskaat aasinajajat
lihapadoista joivat lientä,
ne piirissä istui piipattaen,
mik' on tyhmää, tyhjää ja pientä.
Ma korkeat tunkiotornit näin,
siat tonkivat raitin suulla,
ma pitkät tuhmuuden sarvet näin
joka miehen portin puulla.
Ma sienenmuotoisen kirkon näin,
papit rummutti pukinluilla:
"nyt kiittäkäämme me Jumalaa,
niin viisasta ei oo muilla!"
Ma siveys-sienipellot näin,
ne satoja korkoja antaa,
sillä niiden runsaana höysteenä on
vain aasin pyhää l.....
2.
Ritari Pässinpää.
Hän huusi kuin muut, hän syntyi kuin muut,
pää eellä hän maailmaan pääsi,
hälle Jumala suuresta armostaan
eri tyhmyyden lahjat sääsi.
Hän sudelta myrkkyisen sapen sai,
ja koiralta kiljuvat hampaat,
nyt aatteen leipäpappi hän on
ja palvelijoina on lampaat.
Hän tyhmyyden voimalla nousi näin,
sai tuhmuuden suorat sarvet,
ja nuuskien jaloja jälkiään
kävi kiltit lammasparvet.
Hän istui kerran, miss' istui muut,
missä tuomion vasarat paukkui,
hän huomasi, mitä ei nähneet muut,
että lampaat huonosti haukkui.
Hän haukkuu niinkuin ei hauku muut,
kuin koira hän haukkui kuuta,
vaan kuu ei siit' ole kulunut,
rakin tähden ei rataa se muuta.
Kynäherra ja ritari Pässinpää
nyt lampaiden päitä johtaa,
hän on suuri mies, hän on aatteen mies,
kerran sarvensa tähdissä hohtaa.
3.
Suur''mestari Stultus.
Tien polvessa ma ison linnan näin,
-- se matka mulle on kuin unta;
suur'mestarina Stultus hallitsi
ja aasiritarien kunta.
Hän nyökkyi istuimellaan lallattain:
"mui, muuli, mui, sa pikku muuli,
viim'yönä isäntäsi unissaan
sun herätyksen huutos kuuli.
Mui, muuli, lauhkea mun muulini,
kas, isäs lallattaa ja nauraa,
hei, homekorva, knaappi Paksupää,
käy, katso, saiko muuli kauraa!
Nyt itseni ma tahdon sonnustaa,
mun hurskas rintani nyt huokaa,
nyt tänne kypärä ja keihääni,
myös aasinhäntä-töyhtö tuokaa!
On nähty vihollinen rajalla,
tuo Järjen pojanpoika häijy,
hän tänne samoo kompajoukoillaan
ja puuro-aivojani väijyy.
Kas, Järki täällä ennen ruhtinoi,
mut siit' on ehkä sata vuotta,
hän mullin mallin valtakunnan vei
ja vanhat tavat muutti suotta.
On täällä maattu unta makeaa,
ja harvoin uni syntiin puottaa,
nyt nuori nulkki Meitä ahdistaa
ja vanhaan perintöönsä luottaa.
Ma pukeudun tylsyyspanssariin,
mun tunnussanani on suuri:
kun tuhmuus aasin päällä ratsastaa,
ei estä aatostenkaan muuri!
Mui, muulini, mun viisas muulini,
ei isäntäsi ketään pelkää,
kun kiinni pidän sinun hännästäs,
niin pääsen vaikka pilven selkään!"
-- Hän nousi, hieroi hetken silmiään,
hän lallatti ja eteen taipui,
"mui muulini!", hän puhui unissaan,
taas valtaistuimelleen vaipui.