Nyt ihana juhannus on,
ma vuoren vihreellä kaltaalla istun
säteissä auringon.
Näen notkossa valkean kirkon,
meren selkää haahdet kiitää
siivillä suvettaren.
Kansa Herran templihin käy,
soi urkujen humina korkeaan kattoon.
Hongat kun huminoi,
en kirkkohon käydä tahdo,
sillä sininen taivahan luhti
kirkkaampi, korkeempi on.
Nyt ihana juhannus on,
käy kunnailta kasken ja tuomen tuoksu
suvea suitsuttaen,
en kuuntele ihmisääntä,
mulle puhuu paremmin tuuli
mereltä kulkeva.
Ma katson laaksosta pois,
sen riitaiset kääpiöt kokoo ja kiskoo
multaan tuijottaen,
mun henkeni laajalle lentää
pois kentille avaruuden,
sieluni säteissä ui.
Nyt juhtien juhannus on,
ma, kuningas, kunnian loistossa istun
purppuraviitassain,
ma voimani huumeessa läikyn,
kun kuningasaatos kiitää
sfeerihin sekeisiin.
On päässäni välkkyvä kruunu,
ma pyhää kultaista kannelta soitan
mun luomisinnossain,
yli sokean ihmispiirin
mun synkkä katseeni tunkee
kuoleman varjoihin.
Käyn kanssasi painimaan,
sinä Rakentaja suuri, Rikkojahenki,
joka kaadat, mitä loit,
jok' et kuule kieltäjän ääntä,
kun hän uhmaa sun pyövelivaltaas
janoten elämää.
Mun soittoni samoilee
yli vuorten kaukaisiin jättiläisvuoriin,
ma vuoreen jalkani lyön,
ma käteni taivaille nostan
ja maailmoita ma halata tahdon
hekuman huumeessa.