Ma yksin kannelta soitan,
niin hiljaa hiipii yö,
niin kummasti sävel värjyy,
niin oudosti sydän lyö.
Oli kerran sairas laulaja,
hän kuunteli sydäntään,
kuin katkennut kieli siellä soi,
hän heltyi sen helinään.
Hän ei kuullut niin kaunista milloinkaan,
hän kuunteli kaikuja rinnastaan,
kun syksy sydäntä söi;
se sairas laulaja nukkui pois,
ken uskonut ois,
että kuolema kannelta löi.