III

Jos edellinen päivä oli pitänyt markkinaväkeä jännityksissä,

kun Paulus-Jounin juttua tutkittiin, oli seuraava melkein

mielenkiintoisempi. Olihan kaikille tiettyä, että itse seurakunnan

pappia uhkasi nyt esivallan käsi. Senpätähden kulkikin pakina

vilkkaana, vahingoniloisena, lappalaisten kesken, joita edellä

puolenpäivän seisoskeli taas sakea parvi käräjätuvan edustalla

esivallan saapumista odotellen. Tuomarin tiedettiin olleen yötä

pappilassa, josta myöhään yöhön oli näkynyt tuli. Siellä olivat

saman pöydän ääressä istuneet syytetty ja tuomionjulistaja kaikessa

rauhassa kuin parhaat ystävät konsanaan. Mitähän, jos olisikin

herr' Vuolevi saanut vaikutetuksi tuomariin, ja nyt hupenisi ihan

käsistä mieluisa nautinto. Epäilevä ilme virisi miesten kasvoille,

kun joku joukosta tästä huomautti. Mutta olihan toiselta puolen

tapahtumaan monta todistajaa. Olihan nähty pappi juovuksissa, olihan

ihan vieressä seisty, kun tämä tempaisi nimismieheltä lakin ja

heitti sen maahan. Ja ennen kaikkea olivat Tornion porvarit olleet

tapauksen todistajina. Ei anna Martinpoika nyt perään, kun on kerran

herr' Vuolevin käsiinsä saanut. Kauan se olikin vihaa pitänyt pappia

kohtaan. Sehän tiedettiin myös. Jopa vainenkin! Ansaan joutuisi nyt

herr' Vuolevi, vaikka olikin taitava sanoistaan. -- Pois hälveni

epäilys surisevasta joukosta. Vahingonilo loisti taas silmistä.

Iloista supatusta ja naurua kuului joka taholta. Kaikkialla oli herr'

Vuolevi puheen aiheena. Yksi ja toinen utelias peskiniekka liittyi

joukkoon, kulkien miesryhmästä toiseen sen mukaan, missä kulloinkin

oli hauskinta ja vereksintä kuultavaa.

Eniten oli väkeä keräytynyt Kopara-Niilan ympärille, joka kestitsi

kuulijakuntaansa mehevimmillä paloilla papista. Tuontuostakin kajahti

raikuva nauru. Hetkinen oltiin aivan hiljaa, jolloin kuului vain

Niilan kitisevä ääni ja sitten yht'äkkiä uusi, voimakas naurunpurkaus.

-- Mitenkäs selvisit silloin siitä yöluetuksesta, Niila? Muistelehan,

että kuulevat muutkin, kehoitti joku joukosta.

Niila siristi tihruisia silmiään ja veitikka leikki suupielessä, kun

hän kertoi:

-- Niin, olihan se soma tapaus sekin... Nukun rauhassa kodassani

tässä toissa talvena. Hiiloskin on sammunut ja kaikki on pimeää

ja hiljaista. Taisi olla jo keskiyön aika... Yht'äkkiä karkaavat

koirat ulos vimmatusti haukkuen... "Kukahan siellä on liikkeellä?"

tuumin ja nousen kurkistamaan oviaukosta, kun kuulen tutun äänen,

joka vihaisena manaa koiria... "Bärgalak, bärgalak!" kaikuu

pimeässä ja niin täydestä sydämestä! "Na, eikö olekin itse herr'

Vuolevi!" ajattelen. "Varmaankin Rounalaan matkalla." Samassa

työntyy pappi sisään ja komentaa tekemään tulta. "Pidetäänpäs kerran

sinunkin kodassasi luetus?" toimeaa pappi. Minä tulta tekemään ja

vastustelemaan: "Mutta nythän on yö, herr' Vuolevi". "Yö! Mitä

sillä väliä? Oletkin aina kirkkoa kiertänyt, vanha noita!" Heräävät

siitä muutkin ja saavat selville asian. Hieroskelevat silmiään

ja töllistelevät pappia, joka kaivaa laukustaan virsikirjaa...

Akkaväki tavailee, hieroo silmiään, tavailee ja tankuttaa... Jopa

joutuu kirja minunkin käteeni... Otan sen, siristelen silmiäni,

koettelen sormenpäillä lehteä, katsahdan savureikään ja virkan niin

rauhallisesti kuin saatan: "Tuntuu kuin olisi koo".

Väkijoukko helähti iloiseen nauruun.

-- No, mitenkäs kävi? huudettiin.

-- Arvannette tuon... Ei minua lempinimillä puhuteltu. Pappi

sieppasi kirjan kädestäni ja paukautti lyödä minua sillä päähän.

"Vai kujeilemaan alat, vanha varas! Kyllä minä sinut opetan vielä!

Jalkapuuhun pääset koreasti istumaan!" Minä pitelen päätäni ja

puolustelen: "Mitenkäs sitä pimeässä, herr' Vuolevi? Eihän sitä

muuten kuin koettelemalla..."

Uusi naurunpurkaus kajahti kuulijoiden joukosta.

-- Esivalta tulee! huudettiin samassa.

Käännyttiin katsomaan.

Kirkkotörmää nousi tuomari pappien kanssa. Sirma asteli tuomarin

vieressä ja näytti kertovan tälle jotakin. Alatornion ja Jukkasjärven

papit kävelivät heidän perässään. Edellinen tuntui hajamieliseltä,

päättäen siitä, että hän ei ollenkaan näyttänyt kiinnittävän

huomiotaan vierustoveriensa puheeseen, kun tämä osoitteli hänelle

tiensyrjässä kiinniolevaa lumivalkoista ajokasta, joka pappien

saavuttua sen kohdalle arkana laukahti niin etäälle tiestä kuin hihna

ylti.

Väkijoukko antoi tulijoille tietä. Uteliaina tirkistettiin Sirmaa,

joka astui pää pystyssä luomatta katsetta oikealle tahi vasemmalle.

Muuan lautamiehistä avasi oven ja tuomari seuralaisineen astui tupaan.

Tuokion kuluttua saapui nimismieskin. Hän kulki varmoin askelin

väkijoukon keskitse, tervehtien alentuvasti joka suunnalle, niinkuin

se, jonka täytyy joskus saada osoittaa ystävällisyyttä niillekin,

joita muuten tavallisesti halveksii.

-- Korkea oikeus rupeaa istumaan! kahahti lautamiehen virallinen ääni

ovelta.

Väkijoukko rynnisti esiin. Jokainen pyrki sisään niin nopeaan kuin

mahdollista. Tuupittiin ja tyrkittiin. Pahimmin tunkeileville täytyi

lautamiehen ärjäistä, ennen kuin sai heidät asettumaan. Siitä

huolimatta raivasi Paulus-Jouni itselleen tien ovelle ahtautuneen

väkijoukon lomitse ja tunkeutui etumaisten joukkoon aivan lähelle

tuomarin pöytää. Enimmän osan oli kuitenkin täytynyt jäädä ulos,

josta toistensa olkapäiden yli uteliaina kurkistelivat.

Tuomari selaili papereitaan, rykäisi pari kertaa ja lausui:

-- Vastaaja herra pastori Olaus Sirma ja kantaja nimismies Maunu

Martinpoika.

Todistajat tunkeutuivat pöydän luo ja tekivät valansa. He olivat

ennemmin mainitut neljä Tornion porvaria, jotka edellisenä päivänä

olivat istuneet lautakunnassa. Vakavina ja selvällä äänellä he

lausuivat valansa.

Sirma oli noussut penkiltä, jolla oli istunut. Hän korjasi

peskinsä vyötä, ojantelihe suoraksi ja heitti uhmaavan silmäyksen

nimismieheen, joka myös oli noussut ylös ja katsahtaen puolestaan

väijyen riitaveljeensä ryhtyi selostamaan kannettaan.

Hän tunsi itsensä suuresti loukatuksi kappalaisen ja tämän

lapinrahvaan saarnaajan, herra Olaus Sirman käytöksen vuoksi, kun

tämä ensimmäisenä päivänä kulumassaolevaa kuuta oli markkinapaikalla

hyökännyt hänen kimppuunsa häpeällisillä haukkumasanoilla ja

todistamattomilla herjauksilla, kutsuen häntä huorintekijäksi,

"kälmiksi", varkaaksi ja roistoksi, sekä oli lyönyt häntä ja

vetänyt tukasta. Tämän voi hän, Maunu Martinpoika, toteennäyttää

todistuksella, jonka ovat allekirjoittaneet silloin saapuvillaolleet

todistajat, nimittäin Tornion raati- ja kauppamiehet, hyvin

kunnioitettu Mikkeli Juhonpoika, Heikki Hannunpoika Kuure, Petteri

Eerikinpoika Planting ja Arent Grape nuorempi. Ja vaatii hän pastori

Sirmalle ankarinta edesvastausta tästä törkeästä kunnianloukkauksesta

ja pahoinpitelystä.

Nimismies veti peskin povesta paperin ja laski sen tuomarin pöydälle.

Sirma katsahti Plantingia, joka vanhasta tottumuksesta oli istahtanut

lautamiesten penkkiin. Asia näytti tätä kovin vaivaavan, sillä hän

silmäili tyytymättömänä ympärilleen ja pureskeli pitkiä viiksiään.

Tuomari kääntyi Sirman puoleen ja kysyi äänellä, jonka hän koetti

saada niin vakavaksi ja viralliseksi kuin suinkin mahdollista, oliko

tällä mitään vastattavaa nimismiehen tekemän kanteen ja esittämän

todistuksen johdosta.

Sirma katsoi tuomariin ja hänen huulillaan värehti hetkisen heikko

hymy. Tuomari vältti hänen katseensa ja naputteli sormellaan

pöytään kuin hämillään. Oli tuokion niin hiljaista, ettei kuulunut

hiiskahdustakaan. Lappalaiset odottivat suu puoleksi avoinna ja

silmissä salaperäinen katse, mitä heidän pappinsa vastaisi. Vaikka

useat heistä eivät ymmärtäneetkään suomea kuin vähän, käsittivät he

kuitenkin, että herr' Vuolevilla oli edessä vakava paikka. Alatornion

Törnström rypisteli kulmiaan, ja Kempe istui selkäkenossa nojaten

päällään seinään, silmät puoliummessa.

Sirma silmäsi virkatovereitaan ja hänen katseestaan välähti

suuttumusta ja ivaa samalla kertaa. Hetkeksi valtasi hänet

nöyryyttävä tunne, että hänen, pappismiehen, täytyi seisoa oikeudessa

vastaamassa -- ja vielä tällaisessa asiassa, sekä päällepäätteeksi

kahden virkaveljen läsnäollessa. Mitä he ajattelivat hänestä?

Tietysti halveksit sydämessään, vaikka olivat kyllin viisaita sitä

näyttääkseen. Martinpoika, tuo kirottu lurjus, joka joutavista riidan

rakensi! Olisi lyönyt takaisin, niinkuin mies ja sillä hyvä! Mutta

ei! Käräjiin -- tietysti! Sirma puri hammasta niin että leukapielet

natisivat. Sitä ei kuitenkaan kestänyt kauan. Hän hillitsi itsensä ja

oli heti taas entisellään, tyyni ja rauhallinen. Pistäen peukalonsa

peskin rinnukseen hän lausui levollisesti, äänessä hieman ivallinen

sävy:

-- Tunnustan kyllä tuottaneeni herra nimismiehelle mielipahaa ja

loukanneeni hänen erinomaisen herkkää kunniantuntoaan, joka näiden

vuosien kuluessa, jolloin yhdessä olemme näillä kaukaisilla Pohjolan

perillä esivaltaa edustaneet, on usein erittäin selvästi tullut

näkyviin minua kohtaan ja usein -- se minun täytyy ikävällä mainita

-- varsin kouraantuntuvalla tavalla, niinkuin esimerkiksi meidän

niittyriidassammekin. -- Mutta en nyt puhu siitä. Tyydyn vain

toteamaan, että herra nimismiehellä on _kunnian_tuntoa, joka nyt

on herännyt kostoon muutamien pikapäisyydessä lausuttujen sanojen

johdosta, jotka ikävä kyllä ovat jokainen sisältäneet totuuden,

vaikka minulla valitettavasti ei tällä kertaa ole riittäviä

todistuksia niiden todenperäisyydestä. Tunnustan siis lausuneeni nuo

sanat, jotka syyttäjä on täällä suvainnut mainita, ja tahdon lisätä,

että -- jollen olisi ollut vähän liikutettu -- _vino oneratus_,[6]

olisin ne jättänyt sopivampaan aikaan ja paikkaan.

Tuomari kääntyi kauppiasten puoleen ja kehoitti Plantingia

todistamaan, huomauttaen, että hänen tulisi vain kertoa, mitä tiesi

nimismiehen mainitsemasta tappelusta, koskapa herra Olaus oli

tunnustanut solvaukset sanoneensa.

Planting nousi. Harvoin hän oli näin kiusalliseen juttuun

sekaantunut. Miksi pitikin hänen lähteä kojultaan tuota "tappelua"

katsomaan? Kun olisi pysynyt rauhassa myymäläpöytänsä takana, ei

hän olisi nähnyt mitään koko nujakasta. Siksi paljon väkeä oli

asianomaisten ympärillä ollut, ettei syrjässäolija olisi sen kulkua

voinut seurata. Sirman solvaukset hän kyllä oli kuullut. Siksi

suurella äänellä oli pappi huutanut. Plantingia nauratti ja suututti.

Herra Olaus oli hänen persoonallinen ystävänsä. Sääli miestä, jos

tuollaisen joutavan asian vuoksi joutuisi kärsimään. Hän silmäili

Sirmaa, joka hieno hymy huulilla odotti hänen todistustaan.

-- Herra Olaus tuli minun kojulleni ennenmainittuna päivänä tekemään

kauppaa, sillä me olemme vanhat tutut, aloitti Planting.

-- Ei kuulu asiaan, huomautti tuomari pöydän takaa. Planting joutui

vähän hämilleen ja katsahti kysyvänä tuomariin.

-- Teidän tulee vain todistaa, mitä tiedätte herra Olauksen ja

nimismiehen -- tappelusta. Tuomarin oli vähän vaikea lausua viimeistä

sanaa vakavana.

-- Se minun täytyy sanoa, että herra Olaus oli vähän... niinkuin

viinalta voitettu, aloitti Planting uudestaan, katsahtaen

anteeksipyytävästi Sirmaan.

-- Ei kuulu asiaan, huomautti tuomari jälleen. Planting karahti

punaiseksi. Häntä jo suututti. Sepä kumma, ettei hän, vanha

raatimies, tiennyt, mikä kuului asiaan, mikä ei. Mokomakin

lainlukija, joka luuli saavansa pitää häntä, vanhaa miestä pilkkanaan!

-- No sen minä kyllä näin, herra Olaus antoi nimismiehelle pienen

tölmäisyn ja ehkä vetäisi myös vähän otsatukasta... jonka pikku

näpsäyksen minä puolestani pidän nimismiehen hyvin ansainneena,

lausui hän kovalla äänellä ja katsoi tuomaria tuikeasti silmiin.

-- Herra puheenjohtaja! huudahti nimismies kiivastuneena.

-- No odottakaa, odottakaa! Kyllä saatte puhua, kunhan vuoronne

joutuu, lausui tuomari äkäisesti. Häntäkin hermostutti ja suututti

koko juttu.

Sirma oli seissyt koko ajan tyynenä ja vakavana. Hän ei näyttänyt

ollenkaan syytetyn näköiseltä. Koko hänen olentonsa huokui

itsetietoista oman arvon tuntoa ja hillittyä ylevämmyyttä. Hienot

hymynväreet suupielissä osoittivat vain, että juttu oli ruvennut

häntäkin huvittamaan.

-- Onko todistajalla muuta sanottavaa? kysyi tuomari Platingilta.

-- Ei ole, ja jos olisikin, niin se ei kuulu asiaan, vastasi Planting

tyynenä ja pieni vahingonilo välähti hänen silmistään.

Tuomari ei ollut kuulevinaan hänen viimeistä huomautustaan, vaan

kääntyen nimismiehen puoleen kehoitti tätä nyt sanomaan sanottavansa.

Martinpoika loi vihaisen katseen Plantingiin ja kysyi harmistuneena:

-- Eikö raatimies nähnyt, että herra Olaus tempaisi minulta lakin

päästä ja heitti sen maahan?

Planting virkkoi suu leveässä hymyssä:

-- Huomasin tietenkin, että lakki maahan lensi, mutta sitä en voi

sanoa, että herra Olaus olisi sen vartavasten maahan heittänyt. --

Muuten arvelen, että lakki on pidettävä lujemmin päässä.

Tuomari iski vasaralla pöytään.

-- Pitää pysyä asiassa! karjaisi hän Plantingille. -- Ei saa puhua

sellaista, mikä ei asiaan kuulu.

-- Se on minun mielipiteeni, että lakin tulee olla lujasti päässä,

penäsi Planting.

-- Suu kiinni tahi saatte sakkoa!

-- Jaa, siitäkö, etten luovu mielipiteestäni?

Tuomari oli punaisena vihasta. Hän loi Plantingiin oikean

häränsilmäyksen masentaakseen sillä ylpeän porvarin, mutta kun

hän huomasi raatimiehen kasvoista, että tämä oli valmis jatkamaan

sanasotaa, hän luopui kamppailusta.

-- Onko nimismiehellä vielä muuta kysyttävää? kysyi hän Martinpojalta

hetkisen kuluttua.

-- Ei ole. Pyydän vain kuulusteltavaksi muitakin todistajia.

Käskettiin todistamaan Arent Grape. Tämä astui esiin ja kertoi samaa

kuin Plantingkin. Hänen mielestään tappelu, jos sitä sellaiseksi

saattoi kutsua, oli ollut vain siinä, että pappi oli vetäissyt

nimismiestä kerran tukasta sekä tölmäissyt tätä niin, että lakki oli

pudonnut maahan.

Samaan suuntaan todistivat myös Mikkeli Juhonpoika ja Hannu Kuure.

Tuomari kehoitti asiallisia ja yleisöä poistumaan.

Väki työntyi ulos ja kerääntyi ryhmiin tuvan edustalle. Puhua

pajatettiin puoliääneen ja naurettiin. Toiset olivat sitä mieltä,

että herr' Vuolevi pääsee vapaaksi koko jutusta. Toiset väittivät

taas nimismiehen voittavan. Ei oltu voitu oikein tarkkaan seurata

jutun käsittelyä, se kun oli tapahtunut suomeksi. Siksi kallistuivat

mielipiteet puolelle jos toisellekin. Varmalta oli herr' Vuolevi

näyttänyt tapansa mukaan, mutta äkeänä ja tuohtuneena oli ollut

nimismieskin...

-- Päätöstä kuulemaan! kajahti samassa lautamiehen ääni.

Työnnyttiin taas tupaan uteliaina ja jännittyneinä.

Asialliset seisoivat jälleen pöydän edessä. Nimismies näytti

voitonvarmalta. Hänen pienet silmänsä kiilsivät vahingoniloisina

tuuheiden kulmakarvain alta, kun hän tuontuostakin heitti katseen

Sirmaan, joka seisoi toisella puolen tupaa, koko olento huokuen

ylvästä, äänetöntä halveksumista.

-- Oikeus katsoo selville käyneen -- aloitti tuomari kuivalla, vähän

epävarmalla äänellä -- että pastori Olaus Sirma on tehnyt itsensä

syypääksi solvaukseen ja pahoinpitelyyn, ja sakotetaan häntä sen

vuoksi neljästä pikaisuudessa lausumastaan herjaavasta sanasta kolme

markkaa hopeassa kustakin, kuin myös tukasta vedosta ja tölmäisystä

yhteensä kuusi markkaa samassa rahassa, eli kaikkiaan 18 markkaa.

Vilkasta supatusta rupesi kuulumaan oven suusta heti kun tuomari

oli lopettanut. "Kumpi voitti?" "Miten kävi?" kyselivät lappalaiset

toisiltaan. Ja kun saatiin selville, että herr' Vuolevi oli jutun

menettänyt, levisi kaikkien kasvoille tyytyväinen ilme.

Nimismies, jonka silmät olivat yhtenä viiruna, tirkisteli

riitaveljeään vahingonilolla, jota hän ei tahtonutkaan peitellä.

Kun väki rupesi liikehtimään ovea kohti, hän antoi Paulus Jounille

salaperäisen merkin.

Jouni otti askelen tuomarin pöytää kohti, ojentihe suoraksi ja lausui:

-- Olisi meillä lapinmiehillä esivallalle vähän sanomista.

Tuli hiljaisuus. Tuomari katsahti hämmästyneenä puhujaan.

-- Mitä se koskee? kysyi hän.

Jouni pyyhkäisi parratonta leukaansa ja puhui, nyökäten päällään

Sirmaa kohti:

-- Me olemme jo kauan saaneet kärsiä tämän pappimme sopimatonta

ja epäkristillistä elämää täällä ja olemme päättäneet saattaa

sen esivallan tietoon. Tämä herr' Vuolevi on meitä köyhiä ja

yksinkertaisia lappalaisia kiusannut kaikenlaisella jumalattomalla

menolla ja käytöksellä. Jos sinulla esimerkiksi on asiaa papille,

saat varustautua menemään hänen luokseen sydän kurkussa ja suurella

pelolla. Sillä saattaa käydä niin, että sinut ajetaan sieltä

pellolle kirouksilla ja manauksilla... Näin on todella käynytkin.

Monta monituista kertaa on köyhä lappalainen tullut papin huoneesta

heitetyksi ulos, niinkuin koira kodasta. Eikä siinä kyllin, vaan

hän on sen lisäksi papin omasta suusta saanut kuulla voimakkaita

kehoituksia mennä helvettiin, mikä on kokonaan sopimatonta papille

ja sielunpaimenelle, jonka tehtävänä ymmärtääkseni olisi opastaa

ihmisiä päinvastaiselle puolelle. Sillä helvettiinhän me osaamme

neuvomattakin, joten en luule sitä varten korkean esivallan meille

pappia lähettäneen. -- Tätä tällaista menoa on sattunut sekä pyhänä

että arkena, vieläpä suurina juhlapäivinäkin... Kauan olemme jo

tätä kärsineet, mutta nyt olemme päättäneet, että jollei korkea

esivalta anna meille toista pappia, taikka jollei parannusta ilmaannu

herr' Vuolevin elämässä, me lappalaiset siirrymme miehissä pois

tämän seurakunnan alueelta, vaikkapa Norjaan ja silloin jää meidän

armollinen kuninkaamme ilman hänelle tulevia veroja... Tämän tahdomme

esivallalle saattaa tiedoksi, jotta olomme täällä paranisi ja me

voisimme rauhassa elää.

Sirma, joka useamman kerran oli yrittänyt keskeyttää Jounin puhetta,

harppasi nyt tuomarin pöydän viereen ja huusi, musertaen katseellaan

Jounin:

-- Miten uskallat sinä, kirottu noita, tulla tänne oikeuspaikkaan

viheliäisiä valheitasi puhumaan? Kuka on sinut siihen valtuuttanut?

Tuomari oli käynyt aivan neuvottomaksi. Hän yritti myös saada

puheenvuoroa lyömällä vasaralla pöytään, niin että paukkui, mutta

hänet keskeytti joukosta kuuluva huuto:

-- Meidän puolestamme puhuu Jouni! Tyytymättömiä olemme herr'

Vuoleviin ja uuden papin tahdomme!

-- Hiljaa siellä! karjaisi Sirma. -- Ettekö tiedä, missä olette?

Luuletteko esivallan edessä saavanne näyttää hävytöntä luontoanne,

niinkuin minulle kotona ja pitäjällä? Huomatkaa, me emme ole nyt

pappilassa, jossa usein olette saaneet suutanne soittaa!... Minä

pyydän tuomaria nuhtelemaan näitä oppimattomia, tyhmiä raukkoja!

Nyt sai tuomarikin puheenvuoron ja iskien vasaralla pöytään voimansa

takaa hän karjaisi Paulus-Jounille:

-- Millä oikeudella tulet, mies, oikeuden istuntoa häiritsemään?

Millä oikeudella?

-- Vapaitten lapinmiesten oikeudella puhun esivallan edessä!

-- Vai niin! Mutta nyt puhut väärällä vuorolla! Puhuisit silloin kun

sinut siihen käsketään! Täällä ei saa jokainen pajattaa niinkuin

markkinoilla. Muista se!

-- Herra puheenjohtaja! lausui Sirma.

-- Herra Olauksella on puheenvuoro.

-- Koska tämä Jouni Paavalinpoika tässä törkeällä tavalla herjaa

minua, sallii kai korkea oikeus, että sanon muutaman sanan minäkin

puolestani.

Tuomari nyökäytti päätään.

-- Minun ei tarvitse puhua paljon. Sanon vain muutaman sanan. Eilinen

syytetty mainitsi, etteivät seurakuntalaiset saisi täällä rauhassa

elää. Minä myönnän, että hän puhuu siinä aivan totta. He eivät saa

rauhassa harjoittaa pakanallisia menojaan. He eivät saa rauhassa

haukkua ja soimata esivallan heille asettamaa sielunpaimenta eivätkä

kiroilla ja mellastaa kirkkomäellä juovuksissa. Siitä olen minä heitä

nuhdellut ja varoittanut, sekä minulle annetun kirkollisen vallan

nojalla rangaissut. En siis ihmettele, että pimeyden palvelijat,

taikurit ja velhot, tuntevat elämänsä rauhattomaksi ja uhkaavat

muuttaa pois seurakunnasta. Mutta minä sanon, että niin kauan

kuin minä tätä minulle uskottua pimeää seurakuntaa hoidan, tulen

edelleenkin kaikella tarmollani taistelemaan pakanuutta ja noitia

vastaan. Minä julistan tässä esivallan edessä, että jokainen seita,

jonka minä tapaan tuntureilla, on kaatuva näiden käsieni kautta,

ja jokainen noita, jonka minä yhytän työssään, on minun toimestani

matkaava etelään, josta hän ei ikinä palaa takaisin, niin totta kuin

minun kerran on seisottava Herran Jumalan edessä ja vastattava omasta

ja teidän puolestanne!

Sirma oli puhunut valtavalla innostuksella. Hänen silmänsä hehkuivat

voimaa ja kiivautta. Ei voinut Paulus-Jounikaan sitä katsetta kestää,

vaan painoi päänsä alas. Nimismies oli jo Sirman puhuessa hiipinyt

tiehensä, ja yksi ja toinen oli seurannut hänen esimerkkiään.

Tuomari katseli äänetöntä joukkoa ja lausui lujalla äänellä:

-- Ja minä sanon lopuksi kaikille tämän seurakunnan jäsenille, niin

lappalaisille kuin lantalaisillekin, että teidän tulee kaikella

kunnioituksella ja arvonannolla kohdella esivallan teille asettamaa

sielunpaimenta, kun hän hengellistä virkaansa teidän keskellänne

hoitaa ja virkavelvollisuuksiaan uskollisesti täyttää. Muuten

joudutte siitä vastaamaan oikeuden edessä. -- Jos teillä muuten on

valittamista pappinne viranhoidosta, niin sellainen asia ei kuulu

tänne, vaan se on konsistoriumin ratkaistava.

Tuomari julisti oikeuden istunnon tälle päivälle päättyneeksi ja

väkijoukko rupesi hajautumaan. Pian oli tupa tyhjä. Tuomari pappien

kanssa jäi vain jäljelle.

-- No olet sinä nyt taas saunassa ollut! nauroi Kempe Sirmalle.

Tämä huitaisi kädellään ja vastasi:

-- Älä puhu mitään! Minä olen jo tähän niin tottunut.

-- Sakkoa saitte nyt, herra Olaus, kelpo lailla. Joutava juttu

kerrassaan, mutta kun kannetaan, niin mikäpäs auttaa. Semmoinen on

minulla virka, miespoloisella, nauroi tuomarikin.

-- Jokainen pitäköön virastaan vaarin. En teitä tästä moiti. Eilen

olisitte saanut olla ankarampi, vastasi Sirma.

-- Ei ollut tarpeeksi näytteitä. En voinut muuta. Uskon hyvin, että

olette oikeassa, mutta tuomari ei saa ottaa huomioon sitä mitä uskoo,

vaan sen, mitä toteen näytetään.

-- No ei hätää! Vielä tulee lujempikin tuomio Paulus-Jounille!

-- Merkillistä väkeä nuo lappalaiset. Lapsellisen herkkiä ja

taipuvaisia toisinaan, toisin vuoroin taas uppiniskaisia ja

kostonhaluisia, yhtyi puheeseen Tornström. -- Vanha Tornaeus on

oikeassa sanoessaan, että heidän kanssaan pitää vuoroin leperrellä

kuin lasten, vuoroin vitsalla uhata... Todellakin suuria lapsia...

-- Nyt lähdetään miehissä pappilaan, kehotti Sirma. -- Jopa tässä

leikissä alkaa vatsakin osaansa vaatia. Ja vaikka viina minut

villitsi tarttumaan käsiksi sellaiseen haaskaan kuin tuo Martinpoika,

niin luulen, että haluamme silti tyhjentää rehellisen puolituoppisen

väärentämätöntä Ruijan viinaa... ja toivon, ettei herroilla ole

mitään sitä vastaan.

-- Ka, miksipä olisi, myöntelivät toiset.

Tuomari kokosi paperinsa ja miehet lähtivät verkalleen astumaan

pappilaa kohti.