— Saksalainen keisari Suomessa on ennen kuulumatoin. Maailmata se
mullistelee... Tietääkö mampselli, että silloin on Rooma pohjolassa.
Augustus ja Rooma! Perikles ja Atena!... Aasia ja Aleksander! Ludvig
ja Versailles... Ajatelkaas meidän leijonata, jolla on rautainen
liittolainen. Ryssät silloin ruimitaan edemmäs omille aroille. Ja eikö
se ole historian laki, että niin tapahtuu? Vuosisatainen kehityksen
painopiste kulkee kiertävätä rataansa niinkuin sen Suottalan vaari
sanoi, joka koulut korkeat kävi, mutta jonka kirjat viina vei kaivoon.
Niin hän sanoi että Egypti, Assyyria, Babylonia, Kreikka ja Rooma,
Kartago ja Gallia, Anglosaksia ensin, sitten Skandinavia... Ja sitten...
— Suomi!...
— Ihan paikalle sanottu! Suomi!
— Sittenkö seuraa ryssä? Mutta eikös ryssän aika ole ollut ja mennyt?
— Saapi se minunkin puolestani, mutta en sitä tarkottanut.
Rokkomämpselli intti kiusalla:
— Mutta eikös se suomalainen kulttuuri juuri kohonnutkin Ruotsin
loistoaikoina ja yhdessäolossa ryssän kanssa?...
Tätä puhetta ei toinen tahtonut kuullakaan, vaan alkoi kuvitella uutta
ja mahtavaa hallitsijaa tähän tapaan:
— Ja sitten kun tämä uusi ponssari alkaa täällä katsella ympärilleen,
näkee hän oikeaan ja vasempaan, Skandinaviaan ja Kuolaan, Vienaan
ja Karjalaan, Aunuksen, Inkerin ja Arhanskelin aika on tullut ja
Itämeren pottutarhureitten. Kas nämä ne leijonamaata pulskistavat ja
paisuttavat... Onko mampselli koskaan lukenut sitä Tolstoin ennustusta,
jonka tämä ylen viisas ihminen näki hengen silmillänsä? Ihmiskunnan
tulevaisuuden ikkunasta hän tarkasteli ja sanoi: Suomessa nousee kerran
hallitus, joka on julmaan verenkarvaiseen petoon Bibliassa verrattava.
Tämä käy kamalasti perkkaamaan parrakkaita. Ottaa ja anastaa itselleen
koko kaalimaat. Eikä sipulin oraskeittoa syödä sen koommin tällä puolen
Tonavan. Kansat ja kaupungit hakataan maan suolaksi. Valloitetaan
Venäjä ja Muskoo. Potsottajat ajetaan Baktrian mäille, Kaspian taakse
karjapaimeniksi, tahi pannaan ankaraan orjantyöhön rakentamaan
suomalaista kulttuuria ja valtaa Väinön avartuvalle aholle. Ja eikä
sen erän perästä paitaa nähdä pöksyjen päällä... Sarkatakki ja lapikas
liituaa tien suomensukuisille. Syrjäänien orvoille antaa kerrankin oman
osansa. Oman kansan perintöosan...
Rokkomampselli kuunteli ja katseli hämmästyksellä tätä tiellä
tapahtunutta esitelmää. Hän ihmetteli sen lennokkuutta ja
kostikkaisuutta. Hän katsoi pitkään raatarin arvokasta olemusta, jossa
saattaa olla tämänkaltainen historian tuntemus. Jopa hänkin huudahti
enemmän toiveessa kuin täytenä totena:
— Tosiaankin!... Kuinka huimaava ajatus! Jospa se puoliksikin
toteutuisi... Ja kuka onkaan tämän oivallisen ohjelman laatinut?
— Jaa!... Varjaagien veriheimoa on sen täytynyt olla! Siinä se on
yhtäkaikki aate. Sen korkeus raapii vanhan taivaan sinistä lakeutta.
Siinä on ei enempää eikä vähempää kuin suur-Suomen levereeraus. Siinä
on "läämäältään pohja" yhtä tarkasti kuin Mustanniemen Akustin saunan
perustuksella Muhujärven rantamalla.
[Mustanniemen Akustin älykkäisyys oli aikanaan huudossa kautta
lähipitäjäin. Kauaksi kuultu mies mestaroitsi puusta ja raudasta mitä
maan kyntäjä kulloinkin tarvitsi. Rakensi myllyt monet, rusnaili
rattaat ja separaattorit. Ratkaisi vastoinkäymiset sellaiset, joista
muut miehet saivat olla syrjässä. Töllinsä sijaitsi Muhujärven
kivikkoniemessä kaukana Hämeen takamaassa. Henki oli sanonut hänelle:
Rakenna saunasi perustus ja pohja kymmentä syltä syvälle aaltojen
alle ja sinä olet perivä ajallisen onnen ja autuuden. Akusti rakensi,
perkoi ja pöyhi kiviravit ja rauniot pelloksi. Kivikasat kuletti ja
käänteli niemen nokalle, minkä äkkijyrkästä huilasi kymmensyliseen
selkäveden pohjattomuuteen. Ajan kanssa edistyi työ. Pelloista kuokitut
kivet kohousivat vuosissa pinnan peitoksi. Saunan perustus valmistui
suunnitelman mukaisesti. Kylpy rakentui uutena ja uhkeana aaltojen
päälle. Ja kansa tietää, että ajallinen onni asettui tähän tölliin.
Akusti oli rakentanut hikihelmien ikuisen muistomerkin itsestänsä.
Aherrus ja orjantyö uppoamattomana kurkoittuu ylös ilmoille ulapan
ylle. Se nousee yhtä onsiokkaana kuin egyptiläisten pyramiidit Afrikan
hiekasta. Mustanniemen Akusti elää.]
— Kyllä, kyllä. Silloin se kansallinen sauna lämpiää leviämmästi.
Aina itäisille aroille asti leviää sen suloinen tuoksu ja tuntu...
Suur-Suomen vasta huiskuu kaikilla lauteilla ja kaikissa karsinoissa.
Ja raitilla lauletahan poikaan nuatilla. Kuppihela hiljallensa huiskuu
tasaisessa tahdissa. Kaikkien kansain silmät vartioitsevat meitä. Kyllä
se kolmimiljoonainenkin kansa, vanha Suomen suku, mantsujen malliin,
voipi vuorostaan vallan maanpiirin tällä tanhuulla ottaa. Oikeastaan
liian paljon on annettu naapurin leventyä ja lemuta. Liian paljon on
nuuskattu ryssäläistä jumalan suurusta... Minä en epäile ollenkaan,
etteikö kerta koita aika, että tuhannet ja miljoonat matelevat
jalkaimme juuressa. Kyllä ne vielä lahjuksia mailta kaukaisilta tuovat.
Tyrkyttämällä tyrkyttävät kalliit mattonsa ja kultansa kuninkaamme
jalkain juureen. Ja prinssit naivat meille miniöitä Tiipetin
tyttäristä...
— Kuinka se mestari voipi näin kaikki hyvin lipelaarata? Kuinka
ihmisjärki tämän voipi kaiken käsittää? Te olette, huomaan minä,
syvästi oppinut... Mikä ylevä aate! Mikä suuri kansallinen aate! Ja
kaiken tuon voisimme saavuttaa jos vain olisimme yksimielisiä...
— Totta mampselli!... Totta mitä sanoitte. Kyllä se on ihmeellistä.
Olen ajatellut, miten viisaan mielikuvain siivillä saapi körötellä
korkeuksiin ja kummallisiin maailmoihin. Halki arkipäiväisyyden voipi
vuosisatoja eellehen katsella kansamme tulevaisuutta.
Keväinen isänmaan aurinko paistoi.
Ystävykset kulkivat samaan suuntaan.
39.