Kauan olivat onkalon asujamet onnistuneet pysytellä piilossa.
Jos heidän jälillään oltiinkin, ei niistä kukaan varmuudella saanut
selvää. Olihan Kurppalan tervanpolttajalla omia matkoja eräreissuilla
halki ja poikki. Oli lintulahtoja ja katiskoita kaikilla rannoilla.
Eipä sentähden voinut epäillä hänen Kalliosaarenkaan yöllisiä
asenneitaan... Rohkea mies, kuletti pakolaisille henkipitimiksi yhtä
ja toista mitä sinisen köyhä avustaja rutiköyhänä sota-aikana saattoi
ajatella. Senpätähden sisältyikin apu yksinomaan suolarakeiden saantiin.
Vaikka tervanpolttajan piti lauantai-iltana pakolaisia tavata etäisellä
saarella selkäveden toisessa päässä, oli yritys kuitenkin rauennut
tyhjiin... Suojelijakätyrit näet liikkuivat ukon kintereillä ja
vangitsivat hänet. Siten hävisi ukko teille tietämättömille...
Sen jälkeen seurasi saarella epämieluisa aika... Tuli kahtena
peräkkäisenä päivänä etsinnöitä... Epäilys siitä, oliko Kurppalan
täytynyt tunnustaa ja oliko häntä piinattu ja piesty siksi kunnes
kaikki oli ilmi annettava, tahi oliko ukko kentiesi kestänyt koetuksen.
Oliko hän vaiennut kuin hauta?
Tästä ukon vangitsemisesta sattumalta saadun tiedon vuoksi oltiin
jokseenkin onnettomia... Ja että jotakin huhua heistä täytyi olla
tiedossa, sen saattoi asettaa merkille monista seikoista. Tähystämistä
ei voitu luolasta poistumisen uhalla ollenkaan ylläpitää... Mutta
etsinnöiden tämänkertainenkin tulos raukesi kumminkin tyhjiin.
— — —
Vesien auettua olivat elinkeinot paljonkin parantuneet.
Koetettiin kalaukkovainaan katiskoita. Niistä saatiin haukia. Pelkällä
lihalla eläminen kauhistutti ja inhotti. Saattoi tulla arveluttavia
vatsatauteja, joiden rääkkäyksessä uhrit saivat kieritellä ja
huutaa tuntikauden jokaisen syönnin jälkeen. Mutta lihavarastokin
käytettiin loppuun. Ainoana elinkipenenä se oli ollutkin... Eihän
rospuuton aikana oltu kertaakaan uskallettu mennä maihin. Epäluulojen
herääminen ja tuntemattomat syyt pahoittivat olemaan paikoillaan.
Nuuskinnan matkaansaattaminen pysyi tuiki tietämättömyydessä.
Ellei siinä olisi alotetta ollut, niin eihän tyhjältä näyttävästä
saaresta pitänyt mitään vainuilemista oleman. Saattoi hyvinkin olla
mahdollista että "suojelijain" sunnuntaimetsästely oli enemmän huvin
ja urheilun kuin periaatteellisen tarkotuksen kannalta järjestetty.
Täydellisesti ei tätä piileksijöille henkeä salpaavan ahtaissa
oloissa ollut mahdollisuus punnita. Alinomainen jännityksen hehkuva
hiilusta kuumensi ja korpesi. Kärsivät saivat tuntea sanomattomia
tuskia... Aika-ajoittain vetäytyi jokainen heistä entistä ahtaampaan
kalliohalkeamaan odotellen vapistuksella ilmitulemisen yllätystä.
Etsinnän edellisiltana kantoivat miehet ukon majalta löytyneen
suolakalasaavin. Astia oli iso ja aivan täynnä suolattuja särkiä...
Kurppala oli ennemmin kaikin mokomin kieltänyt majalle menemästä...
Mitä mies sillä tarkotti ei tullut kenenkään ajatuksissa ratkaistuksi.
— — —
Kaiken sen jälkeen mitä mökissä tapahtui käveli Arvid kuin unissa...
Paljon ei hän kiinnittänyt ympärillensä huomiota. Tapahtui mitä tahansa
tahi oli tapahtumatta, se oli hänelle yhdentekevää. Synkkämielinen ja
juro mielenlaatu voitti. Katarina tapasi Arvidin usein tällaisessa
mielentilassa. Vartiovuoroillansa vietteli hän ajat yksin istuskellen
kunnaiden kivillä. Tuijotteli uneksuen tovit pitkätkin pääksytysten.
Selkäveden yli oli katse aina samaan kaukaiseen kohtaan suunnattuna.
Riutuvilla illanruskoilla kareili hänen katseensa kauemmin... Kentiesi
etsi Katarina mielellään hänen seuraansa. Tuntuihan aijemmin varsin
viihtyisältä oleskelu sivistyneen henkilön läheisyydessä... Mikä
lie syynä, mutta mies mykkeni. Hän oli pikemminkin nyt synkkä ja
sulkeutunut ihminen, pelkäsi ja kartteli kaikkia. Koskaan ei hän enää
kertoilemaankaan antautunut, eikä ajatuksen vikkelyyttä viskannut.
Muiden huviksi ei halkisanoja lausahtanut... Sentähden vaihtoivatkin
muut hänestä katseita mietelmäänsä toki julki tuomatta.
Veli ja sisko haastoivat kaiken keskenään avomielisesti.
Katarina toi huomionsa Robertille julki seuraavaan tapaan;
— Hänestä voi näissä olosuhteissa kohta tulla arveluttava vastus.
Perämies loikoili vuoteellansa kalpeana. Hän kuunteli, sitten pudisteli
huolestuneena päätänsä ja tiedusti:
— Olisiko hänellä ollut suhteita kenties... Entisyys palaa
yksinäisyydessä kirkkaampana kuin sitä on huomattu eläessä.
Katarina vastasi:
— En voi suinkaan sanoa. Toki Martasta jotakin tiedän. Hänestä piti
mies paljon... Robert laskeusi takaisin vuoteelle mistä oli noussut
ryntäille. Hän kuunteli tarkkaavaisena kaikkea sitä mitä Katarina
nyt siskon suhteista arveli sekä tiesi. Oskarilta kuului jotakin
kalakatiskalta. Pojalta oli näet mies vasta eilen leikin vuoksi
kysynyt: "Uskoiko tämä, että kuolleet kummittelevat?" Hänenlaiseltaan
mieheltä tällainen kuullostaa poikkeukselliselta. Ja sitäpaitsi
uskon, ettei hän yhtenäkään yönä ole unta vuoteellansa ottanut. Ei
hän myöskään ole levollisena pitkään aikaan enää istunut... Vaitiolon
jälkeen sanoi Robert:
— Ei ole ollut, ei... Olen itse hänen huomannut vuoteellaan
paiskelehtivan ja valvovan kuin uneksuisi. Hän puhelee kuiskaillen
ikäänkuin jonkun kanssa keskustelisi. Kerrankin kuulin hänen sanovan:
"Ehkä jo tänä yönä saapuu!... Ehkä saapuu... Ehkä on jo saapunut." Niin
hän sanoi. Tämän sanottuansa riensi hän luolasta ulos. Oskari sanoi
hänen asustavan aina saaren eteläisellä suunnalla.
— Ja mitä tästä ajattelisimme?...
— Ehkä on poloinen nähnyt harhanäyn...
— Tahi mielikuvituksensa kiihkeydessä yhäkin käyskentelee järkyttävissä
tapahtumissa...
— Mitään hyvää ei siitä suinkaan voida odottaa...
Siinä keskustelun kulkiessa saapui Oskari ulkoa hätäisenä ilmoittamaan:
— Rantahaavikon luona on vene!... Veneessä onkii mies...
— Ja sitten?
— Arvid kävelee vartiopaikallansa vallan rauhassa mitään miehestä
tuolla tietämättä...
— Arvid vartiopaikalla mitään tietämättä!... Sitäkö sinä sanoit?
Kaikki kertasivat kysymyksen. Tämä tiedonanto hämmästytti. Sairas
Robert sai selvimmän ajatuksen:
Nyt olemme kaikki ilmi... Ja minä olen päälle päätteeksi pakoon ja
puolustukseen kykenemätön... Mene nyt hyvä Oskari ulos... Hiivi liki.
Anna jollakin tavalla tietää... Kutsu hänet heti pois...
Katarinakin joutui yhteen matkaan. Ulkonahan vaikenivat hänellä
kuusikossa vasta pestyt pyykit. Kiireimmiten kaahi hän niitä talteen...
Mutta mitä ollakaan?
Onkimies oli itse nostanut uppinsa ylös ja tuuli kantoi alusta jo
kaukana ulapalla... Kukatiesi... Hyvinkin taisi huomata kaihessa olevat
puuhat.
— — —
Illalla sitten samana päivänä oli Katarinan ja Oskarin pakko viedä
Aapolle apua, joka pelottomana oli alkanut paikkailla kalaukko vainaan
hinskaantuneita, lahonneita rysiä... Olihan liha kokonaan loppunut...
Saavutetun suolaisen särjen nojissa elinvaatimukset kirkuivat liian
kovaäänisesti. Särkisaavin tutkimisesta oli tullut ankara jano ja
janoa seurasi juominen, mistä taasen vonkui suden nälkä ja kurisi joka
suolen mutkassa. Paljon veden juominen heikensi sydämen toimintaa.
Jalat, jotka muutoinkin olivat pitkät aikaa olleet pöhötyksissä, olivat
toisilla haavoissa. Haavoja oli ilmaantunut sisäpuolelle poskiin ja
huuliin. Liikunta oli tullut vaikeatakin vaikeammaksi.
Jäidenlähdön aikana, kovana myrsky-yönä oli vedessäolevista rysistäkin
kaksi hävinnyt... Kolmas ja ainoa löydettiin lysmyisenä ja vanteet
kappaleille katkenneina. Ennenkuin tästä vastoinkäymisestä oli
taasen selviydytty vaati se ponnisteluja. Parselankain puutteessa
purettiin kalaukkovainaan käpästä löydetty Saksan myllyn säkki.
Kuteita ja loimia purkamalla oli saatu lankaa... Robert ahersi
tässä toimessa. Purkaessansa lankoja keksi hän säkissä saksalaisia
leimoja. Kirjoituksen suomensi ja sanoi, että siinä oli sisällä ollut
ruiskuorijauhoa, Stettinissä jauhettua ja pakattua. Jauholaaduista
selosti Robert luolan asujamille varsin huvittavassa muodossa,
mikä enemmän kuului sadulta. Kuinka paljon nimittäin maailmansodan
aikana Saksa jauhaa koivu jauhoa ja selluloosalisäkkeitä leipään. Ja
saksalaiset professorit eivät katso sen olevan ihmisruumiille vaaraksi.
Vielä hän kertoi raatokärpästen siitoslaitoksista, minkä kautta voitiin
saada rasvaa. Ja kuinka saksalaiset professorit valmistautuivat
juur'ikään suurisuuntaiseen Englannin kansan kokonaisuudessaan
murhaamiseen. Tuli kunnostaa valtava ilmalaivaeskadeeri kuormitettuna
intialaisen ruton basilleilla, jotka lasketaan purkkimannien maahan
purkitettuna. Mutta kun ne joutuvat maan pinnalle hajoavat ne
miljooniin alkutekijöihin. Ranskaan tullaan samoin kylvämään kylliksi
paljon mustansurman sikiöitä. Ja täten todistetaan vihollismaissa
fyysillisen tuhon aikaansaamisen olevan varmimman ja tehoisamman.
Pariisin viinitarhojen maa, sekä Pohjanmeren "lammassaari" jäisivät
täten saksalaiselle vapaaseen nautintoon ja käyttöön...
No miksi sitten ei aijetta ole toimeenpantu? Se on johtunut tuhmien
pässinpäiden jarrutuksesta. He nimittäin ratsastavat "ihmisyydellä." Ja
tämän taakse asettuneiden lukumäärä on näihin asti ollut enemmistönä.
— — —
Illalla saatettiin rysät veteen paitsi kentälle nostettua isointa ja
rikkeintä. Tämän kimppuun olivat Katarina ja Oskari ryhtyneet.
Ja vaikka myrsky parhaillaan oli sateen kanssa yltymässä, houkutteli
hauinkutuaika nälkäisiä ihmisiä moninverroin tähdelliseen ponnisteluun.
Ulkoa aina uhkana olevasta vaarasta ei nyt myrskyllä ollut lukua.
Saaren suojissa saattoi kalamies kokeilla. Tähysteleminenkin uskottiin
huolettomasti hajamielisen Arvidin osalle. Ja lakitta päin tämä
miesrukka harppi ja harhaili saarenselänteellä.
Kivikkorannoilla jo kuohuivat aallot.
Useat niistä vyöryivät vihaisina vaahtopäillä ja sinkosivat
pirstaleiksi, kunnes tyrskien, hajanaisina ja huokaavina vuorotellen
tasaantuivat rantaa vasten. Mutta kivikoille vyöryi uusi, korkeammalle
entistänsä uusi ja taasen uusi laine ulapalta tänne toinen toisensa
takaa-ajamana.
28.