Valkoisten rautarengas vahvistui keskeytymättä.
Piirittäjät olivat saaneet entisten lisäksi kaksitoistatuhatta soturia.
Monen kirjavaa, rotuista ja eri aselajeilla varustettuja. Valkoisessa
renkaassa sulautui sopusointuisesti kansainvälinen porvaristo väreineen
ja univormuineen sulaksi veljeydeksi. Johdossa tässä sakissa oli
saksalaisia sekä valkoryssien prenikkakenraaleja, jotka myöhäinen
Venäjän vallankumous oli aikoja sitten tunkiolle kärrännyt...
Olihan näillä korppikotkilla nyt syytäkin parveilla ja tarjota apua
valkoiselle aateveljelle. Tässä kun jo oltiin kerta punaisen Pietarin
porteilla. Paistoihan bobrikoffilaisaikainen menneisyys monella
mielessä, miten he sapelisenaattiin asti olivat auttaneet toinen
toistansa. Olihan vanha suomalaisuus ja "vot sun tiela" yhdessä
rakentaneet monta ryssäläistä isänmaallista laitosta tähän maahan...
Miksei sitten työttömille kenraaleille sulasta sydämestä mielihyvin
ohjanperiä nytkin annettu. Avosylin tässä kaiken maailman apu ja
orvastelu otettiin vastaan. Mikä vain suinkin tehoisammin tuhota
työläistä voi, se se enemmän oli kuin heimoa, enemmän kuin sukua,
enemmän kuin orpanoita. Valkoisen leijonan vaakunalla leimattiin
kamasaksat, valkoryssät, merirosvot ja purkkimannit. Ja kuka
sikamaisemmin metsäkarjuna osasi karjua Kalevan kankahilla, se oli
isänmaallisinta ja ylösnostattavinta "heimojuhlaa", mitä vuosisatoihin
ollaan vietetty.
Tampereen piiritys oli oivallinen koekenttä.
Täällä intohimot saivat teuhata mielinmäärin. Ja Suomen työmiehestä
oli saatu koekaniini valkoiselle pöydälle. "Kotimaista vihollista"
valtikoitiin lahtarin luvalla...
— — —
Puolustuksessa saattoi vielä olla kahdeksan tuhatta työläismiestä ja
naista.
Kaksituhatta kaupunkilaista oli menettänyt taistelukykynsä, heittänyt
aseensa, palannut koteihin, ehkä muutoin piiloutunut. Kaatuneiden
paikat täytettiin naistarjokkailla, joita reserveissä alinomaa parveili
aseistamattomina. Taistelukykyisten lopullinen luku saattoi nousta
kuudeksi tuhanneksi.
Vihollisen uusien karkauksien ja päälletunkemisten takia kävi asema
yhä tukalammaksi... Punainen esikunta harkitsi asiaa, odotteli apua
etelästä, johon tosin kukaan ei luottanut. Hetki hetkellä kävi
selvemmäksi ajatus perääntymisestä, jossa ehkä olisi saattanut piillä
jonkunmoinen pelastuksen toivo.
Vihollisella oli nyt hallussaan sekä Tammela että Kyttälä, jossa se
kiihkeästi vahvisti asemiansa uuden yrityksen varalta.
— — —
Huhtikuun neljättä päivää vastaan yöllä kello yksitoista yritti
ensimäinen ryhmä ulos. Piti koettaa siitä huolimatta että edessä
saattoi olla varma kuolema, kahakoiminen ja hengenuhka. Yritys
piirittäjiltä ei jäänyt huomaamatta. Sentähden he alottivat vimmatun
ammunnan, Ensimäinen hyökkäys epäonnistui. Mutta kumminkaan
ajattelematta uhreista eteni viisisataa miehinen ryhmä hirveästä
pommituksesta huolimatta. Valkoinen ketju murtui ja sen seurauksena
syntyneestä aukosta etenivät Vesilahden kautta Lempäälään, missä
yhtyivät siellä oleviin punaisiin voimiin. Toinen osa samasta joukosta
palasi Pyhäjärven jäältä takaisin kaupunkiin.
Seuraavana iltayönä läksi seitsemänsataa miestä ja sata viisikymmentä
hevosta varustettuina kuudellatoista kuularuiskulla, kivääreillä y.m.
keveillä aseilla hyökkäämään Näsijärven puolelta saartoketjua vastaan.
Tämä yritys onnistui, sillä valkoiset ampuivat harhaan yön pimeydessä.
Pommit ja kranaatit paloivat nytkin kuin ilotulitukset. Valkoisten
tähtäämät ammukset osuivat hyvin huonosti maaliin, mikä koitui
punaisille onneksi.
Teiskon ja Viljakkalan, Hämeenkyrön ja Mouhijärven sydämaiden halki
Kulovedelle samosivat piirityksestä päässeet joukot. Hämeenkyrössä
valkoiset uskalsivat panna rajusti vastaan. Kumminkin he tässä
kahakassa kärsivät tappioita. Punaisia oli täällä estämässä suuriakin
voimia. Kirkkoon ja kellotapulin torniaukkoon ylös olivat rähjänneet
ruiskuja.
Porinradan poikki, Tottijärven kautta Narvaan, missä tapasivat punaiset
kiinteät joukot. Täällä olikin asemissa oleva taisteluhaluinen valpas
kantajoukko. Perääntyneet vangitsivat matkan varrella valkoisia ja
kulettivat niitä mukanaan...
Jospa kaupungista ulosmurtoon tällä erää olisi ottanut osaa suuret
joukot, olisivat kentiesi voineet päästä pälkähästä. Mutta kumminkin
on kaupunkiin jääneiden ansioksi laskettava se seikka, ettei suinkaan
lähtö yht'aikaisesti olisi käynyt laatuun. Ja paikalleen jääneethän
juuri hosuivatkin vihollista loitolle siksi kunnes peräytyminen siinä
määrin onnistui.
Seuraavat uloshyökkäykset pakotarkoituksissa kävivät vastaisina
öinä mahdottomiksi. Vihollinen vahvisti saartorenkaan miehitystä
kaikilla suunnilla. Varsinkin siellä tukettiin tie, mistä se äsken oli
murrettu. Alkoipa olla jo täysi työ kaupungissakaan varjella silmiänsä,
huolimatta siitä, että varustusten takana puolustuksessa taisteltiin.
Puolustus muuttui tästä aikain helvetilliseksi kuumuudeksi.
Oltiinhan tähän asti sentään eletty vielä päivittäin ja
vuorokausittain. Nyt oli kysymys vain tunneista taistelun
kestävyydessä. Elämän ja kuoleman arpaa tässä heitettiin. Lopputulosta
katsoi joka mies. Kestetäänkö kenties! vielä tämä peli, vai pyyhitäänkö
lauta ja kaikki on mennyttä.
Vallankumouksen hallussa ollutta kaupunkia puolustavain riveissä
kävi kuiske ilkeänä: "Pakoonko ovat pötkineet?" "Kaupungin alttiiksi
jättivät..." Hampaat lujaan purtuina puuhasivat jälelle jääneet
pyssyjensä kanssa. Toiset niistä olivat puhdistuksen puutteessa, tahi
muutoin paljon ammunnan tähden tahraantuneita ja kankealukkoisia.
Sentähden niihin tuli keskellä kiireenkin antautua, vaivautua
rasvailemaan siellä ja täällä.
Olivathan miesten rivit melkoisessa määrin harventuneet, aseet ja
ammustarpeet vähentyneet. Puolustustyö lisääntyi monin verroin. Se
tehtävä, mitä eilen vielä suoritti kolme miestä oli annettu yhdelle.
Ja se ala patterilla, mitä vasta kolmin keskin puolustettiin, oli nyt
joko naisten hallussa tahi hääri siellä yksinäinen mies. Kumminkin
täytyi puristavan renkaan pakottamana antaa takaisin talo talolta. Eipä
tulleet enää kysymykseen levähdykset ja vuorojen vaihdot. Yhtämittaa
tässä oli oltava ase kädessä ja toiminnassa. Monista miehistä näyttivät
ponnistelut epätoivoisilta. Taistelukyky paikoin tyrehtyikin...
Naiset, jotka vasta olivat alkaneet, paloivat innostuksesta, ja mitä
korkeammalle vaara nousi, sitä suuremmalla syyllä he osanottoon
tahtoivat. Pelkäämättä tähtäsivät he ja laukaisivat. Valittamatta
kaatuivat ja kuolivat. Taistelijoiden rinnalla tahdissa astuivat.
Viimeistä hetkeä kiihkeästi etsivät... Tampereen työläisnainen seisoi
pää pystyssä sittenkin, vaikka jo lahtarit hengenoton hurmoissa
rähisivät.
Antautumisessakin taloihin pakenivat ja sieltä ampuivat. Itsepintaisina
vieläkin vastaan panivat. Mutta sielläpä tuli uusi este heille
vihollisen avuksi. Asukkaat huomasivat kauhukseen lahtareiden
valmistautuvan tykeillä hajoittamaan taloja. Silloin nämä alkoivat
rukoilla ja huutaa, pyytää ja anoa puolustajilta, että heittäisivät
"turhan taistelun." Ilmestyi siis uusi vastakohta.
— — —
Antautumisessa ottivat valkoiset vankeja kuusi tuhatta.
Eroituksetta vangittiin kaikki. Vangittiin nekin pelkurit, jotka aseen
luotaan viskasivat. Kodeissansa heille kohtasi kosto yhtä lujana,
jospa ei vielä kunniattomampanakin kuin ase kädessä olijoille ja
antautuneille. Häpeällinen ajometsästys kulki äänekkäänä rähinöimisenä
talosta taloon ja korttelista kortteliin. Ehdottomassa antautumisessa
eivät mitkään valkoisten lupaukset pitäneet paikkaansa. Eivät pitäneet
sielläkään, missä niistä vakuuttelut oltiin saatu. Taisteluiden vielä
kestäessä sai aikaan hajaannusta ehdoin tahdoin keskustelu ja ajan
hukka. Jospa päämäärästä (haudasta) tietoinen joukko olisi ollut
iskeissä yksimielinen, päättäväinen ja loppuun asti luja oikeutetun
taistelunsa puolesta, ihmiskunnan ja kansan vapauttamisen puolesta,
tuskin loppunäytös sitten olisi sellaiseksi muodostunut kuin se
muodostui kaikessa hirvittäväisyydessään... Olisihan yhdessä taisteltu
kaatuen ja kuollen ollut ase kädessä uljaampaa... ei kuten koiran
kiikkuminen kaakinpuussa.
Tutkien ja tutkimatta, tuomiot olivat samat.
Kuula, kivääri ja pistin valkean luki lakia. Kaduilla, toreilla,
pihoissa ja pimeimmissä solissa kävi teurastus, teilaus armoton...
Mutta vieläkin taisteltiin... Vieläkin siellä ja täällä paukkui ja
kuula kimakasti etsi valkoista miestä. Kaupungintaloa puolustaneissa
kolmessakymmenessä kuudessa oli henki... Sieltä vielä tuli vastaan
tuisku ja murhaava nuoli. Talossa siellä oli heitä alunpitäen ollut
melkoinen määrä ja puolustus jatkui miehuullisesti viime päivän umpeen.
Olipa vihollisen sinne vaarallinen lähestyä... Tässäkin ratkaisi
tykistö asian... Ampua uhallakin talo tykeillä soraläjäksi, sitä eivät
puolustajat säikkyneet... Taloon oli kumminkin tunkeutunut vanhuksia,
naisia ja lapsia... Uhkaan kuului huuto: "Anna tulla lahtari!" Mutta
taistelijoiden sisällä tuli sääli avuttomia ja aseettomia enemmän kuin
itseään, ja niinpä katkerin mielin antoivat elävinä "ruumiin sekä
sielun" lahtarien huomaan.
Vasta seitsemäntenä vuorokautena valtauksen jälkeen sanotaan
"täydellisen rauhan" saapuneen.
— — —
Näin oli käynyt vielä kerta.
Vielä kerta viikingit hakkasivat sapelinsa Suomen vapaan miehen
olkapäähän. Vielä kerta lounaalta teutoonirosvon sotapurret tänne
ryöstöön ja rötökseen tulivat. Itämeren aallot kantoivat kirousta ja
vyöryttivät vainovalkeita liehtomaan. Suomen rannikolle tuhon ja turman
tuojat sotasopaa tarpoi. Kauan, kauan sitten kulkeissansa siemenen
suvustansa saastaisesta piroitteli. Kamasaksojen kylvö vihannoi ja
orasti Pohjolassa. Lumien maassa ruusut valkoiset kasvoivat katkerina
veripellossa kovan ja kolkon kamaran alla. Raatajakansan hiessä ja
harteissa käskijänä kulkenut kopea vieras mies ja verohurtta.
Mutta Kalevan kansan pohjamudista möyrästivät esiin uudet vapaat
miehet. He syvälle sydänmaille jyryn kuulivat. Kuulivat itäisen
talonpojan ylösnousemuksen keväisen jyminän. Tämäpä tantereella
tälläkin uhkas vihan viimoihin viedä vieraan vallan ja voiman. Pohjan
pois puhaltaa uhkaus porvareilta... Elostelijat hölkkäsivät etsimään
apua ulkomailta. Suvulta suurelta ja miekoissansa mainehikkailta apu
lähti. Ehtivätpä parahiksi kuten aina ennen. Ja raakimukset ruoskivat,
murhasivat meidän miestä. Nautoina ja punikkeina teurastivat kotoiset
ylimykset yhdessä vieraan maan rosvojen kanssa kotoisia elättäjiään —
työläiskansaa.
Sanaa olivat saarnanneet, nyt miekkaa sivelivät. Isänmaata ihailivat,
ihannoivat, työläisten isänmaata, ei omaa. Orjuutetuille "ominluvin"
osapalan ottajille irvistelivät, purasivat petohampaillansa.
Kuten aina ennen, niin tälläkin erää oli hakattu maahan paras.
Raatajarahvas oli aivoituksin sekä töin osviittaa oikeuden sekä
rehellisyyden tietä tallannut. Se oli elänyt ja käynyt uraa uskollista
kalevaisen. Mutta orjuus mitä julkein astui vielä esiin. Miksi
ei valoon, vapauteen käykään tie?... Kysyjä kaatui kalpaan sekä
väkivaltaan...
Mutta miksi?
Kulkihan pimeän Pohjolankin kansa nöyryyden sekä alistuvaisuuden
nuhteetointa tietä. Vuosisadasta vuosisataan oli astunut. Oli uskonut
armoon ja ihmisyyteen, luotti lakiin ja oikeuteen paremman päivän
toivossa. Mutta mitä enemmän uskoi ja vuotti, sitä tummemmaksi kävi
toivojen taus. Koettelemuksen kuorma suureni ja yhäkin suureni. Papisto
luki tyyten kuluneita lauseitansa tuhatkerroin. Musta mies syntien
suunnattomien painoa huusi. Veriruskeuden ja paatosten kohu korvissa
kulki. Rahvaassa muhii muka pesiytynyt pahuus ja perinjuurin punainen
piru siinä työtä tekee ja aitaa turmeluksen tarhaa.
— — —
Keskellä kaiken meuhasi maailmansota.
Suuret tapahtumat astuivat esiin. "Kansankavaltajien" parvi uhkasi uida
yli porvarien valheverkoista. Siellä ja täällä tuo verkko ratkeili,
tietoisuuden säteet tungeksivat paahteisina ja hurmaavina. Porvariston
epärehelliset elämisenkeinot lain ja laitosten varjolla paljastuivat.
Syntyi kahinoita ja kamppauksia. Kiihtyivät kansat kaikissa maissa.
Isänmaa-aate selkeni keppihevoseksi, joka takaa vain muutamille leipää
ja rauhaa. Mutta köyhille siitä rakkaus on kaukana. Heidän osansa on
viha, myrkyllinen viha.
— — —
Kolmannen kerran oli Pirkkalan miesten tuho tullut.
Vapaan Suomen työmieheltä ja naiselta riisuttiin häpeällisesti ja
väkivalloin alas se valtikka, minkä historian suuri päivä sille käteen
oli kiidättänyt. Tässä Tammerkosken partailla uusiutui sama verikaste,
joka Nokian virralla uudenvuoden yönä, 322 vuotta aikaisemmin luetaan
murheena historiassa. Sekä tämänpäiväinen että silloinen kamppaus
käytiin Pirkkalan pitäjässä. Mutta myöskin 318 vuotta aikaisemmin
Nokian taistelua olivat Hämeen "pakanat" ynseilleet. Poukkalan noita
johti silloin juosimiehensä tuparien ja tapparain kanssa Paavilaisten
veroherjojen tuville. Tömy ja tuokse siinä silloinkin oli käynyt.
Väinölän partaiset urohot sivakoilla ja keihässommilla liuhtoivat
ja puoliansa pitivät. Taviloilla ja kurikoilla mötkivät tomuja pois
"turkistorakoilta." Lampsivat maahan Kivikirkon rimpsut ja rampsut
yhteen lykkyjen. Karkua ja kanakvyöriä pohatoilla ja papeilla ajoivat.
Pitkin Pirkkalan pinteleitä marina ja vilkas käpälän nosto... Siellä ja
täällä äyhähti ja äyskäs Eesaun punainen pakana. Vallan ottivat, mutta
valtaa eivät enää pitäneet. Teräspaidat vieraat tulivat. Paavin ja
kuninkaan, piispan ja papiston asemiehet voittivat. Herjat "Pirkkalan
punaisen pirun" peijaita pitivät.
Jo silloin äärellä mustan murhan valkoinen kansa riekkui ja tanssi.
— — —
Tänäänkin sama valkoinen väki tanssi.
Verikevään Tampere kylpi kyynelissä... Vimmaisa hengenoton hetki
oli punaisille tullut. Ajojahti kävi kaikkialla. Vikinä ja naisten
avunhuudot tyrehtyivät siellä ja täällä. Kiropäiväin verenlaskuvinkuna
kuului kujilta ja tavaramakasiineilta. Valkoisten sikolahtipäivä oli
muuttunut nyt syksystä ja sydäntalvesta kevään kirkkaaseen aurinkoon...
Tampere oli kerran vielä voitettu.
— — —
Nousee kevät... Pirkkala... Historian iskut uusiutuvat taajempaan.
Välimatkat lyhenevät... Tulee aika, nousee päivä jolloin kurikka- ja
keihäsmies kohottaa kamaran alta paaden. Ryömii esiin manan musta
mies... Kalskaa kilvet... Suhkaa jouset... Käy esiin uudelleen
Pirkkalan nainen ja mies. Sankarisydän lämpenee... Uusi polvi voimia
kokoo... Osattomain oikeus viedään kerta vihdoinkin voittoon... Nousee
poljettu. Nousee Hämeen korvesta talonpoika. Tammerkosken hyöristä
astuu proletaari. Käsikäteen käyvät. Ei voita heitä silloin rosvo...
On silloin kevät... On aamu.
7.