Seura oli varomattomasti päästänyt Imperfektumiin erään muukalaisen,
nuoren pääkaupunkilaisen historian neron. Beve oli yrittänyt paeta, hän
tunsi eriskummaista vastenmielisyyttä neroja kohtaan, mutta Quiding ja
Jacob olivat pidättäneet hänet huomauttaen, että kysymyksessähän oli
vain jokin neropatti pääkaupungista.
Anstrin astui seuran jäseneksi; hänellä oli tosiaankin häpeämättömän
korkea otsa; hänen suunsa oli tiukkaan puristunut kuten maailmanmiehen.
— Ja täällä te elätte idylliänne, hän tervehti. On somaa tavata meidän
aikanamme maapallolta paikkanen, jossa elämä on pysähdyksissä.
Quiding otti puolustaakseen:
— Senkin imartelija! Me emme uskottele itseämme pitämään tätä elämänä.
Meillä on se mielikuva, että olemme vain joitakin museoesineitä.
Anstrin nappasi kuin pieni ahven:
— Lause on sattuvampi kuin luulettekaan. Jo ensi silmäys, jonka loin
koko teidän täkäläiseen yhteiskuntaanne, sanoi minulle, että tämä on
mielenkiintoinen jäännös menneiltä ajoilta, pieni harvinaisuus siinä
suuressa, kuolleessa museossa, minkä koko meidän henkinen kulttuurimme
muodostaa.
— Teidän mielestänne siis emme ainoastaan me tässä kaupungissa ole
kunnianarvoisia muumioita, teidän mielestänne me jaamme kunnian koko
ihmiskunnan kanssa.
— Suunnilleen, te vain olette kuolleempia kuin muut. Oikeastaan on
olemassa vain kourallinen ihmisiä, jotka elävät, ja he ovat jo aikoja
sitten kuolleet.
— Keitä tarkoitatte?
— Homerosta, Jeesusta, Spinozaa, Daumier'ta ja Strindbergiä.
Jacob viskasi silmäyksen Bevelle; se merkitsi: hän työskentelee
kliseillä. Beve sähkötti takaisin: ja sen pahempi omatekoisilla, ne
ovat aina kehnoimmat.
Anstrin jatkoi:
— Ainoa pelastus on, että koko systeemi muutetaan. Vanha on tehnyt
vararikon. Uusi vuosituhat on syntymässä. Meidän ajattelumme on
mädäntynyt. Täytyy rakentaa uutta perustuksia myöten. Vanhasta ei
jätetä kiveä kiven päälle. Meidän tiedemiesten velvollisuutena on
aloittaa.
Quiding ihastui ja tarttui sananvuoroon:
Aapisto on heitettävä nurkkaan. On laadittava uusi, jossa on ainoastaan
viisi kirjainta. Neljää laskutapaa on pidettävä rikollisuutena.
Näkeminen havaitkoon vain neljännen ulottuvaisuuden, ja mitään muuta
aistia kuin kuudetta ei saa käyttää sivistyksen palvelukseen.
Anstrin iski väliin:
— Teidän mielettömyytenne olisi parempi kuin nykyinen tila.
— Puhutaan vakavasti. Oletteko kirjoittanut sellaista, joka osottaa
teidän uudistustenne suunnan?
— Minulla on aika edessäni. Toistaiseksi tyydyn toteamaan, että se mitä
te kirjoitatte on kurjaa. Se on aika paljon.
Quiding suuttui, joka näkyi siitä että hän näytti tyynemmältä ja puhui
hitaammin kuin tavallisesti.
— Minuun jättävät kulttuurivallankumoukselliset aina vanhentuneen ja
väärin ymmärretyn 80 —luvun vaikutelman. Sellaiseen aikaan, joka sekä
yhteiskunnallisesti että sivistyksellisesti oli niin tarkasti teljetty
kuin 1800—luvun keskipalkka, oli tosiaankin mieltä murskata ruutuja ja
repiä seiniä vain murskaamisen ja repimisen itsensä vuoksi. Mutta nyt,
kun eurooppalaiset yhteiskunnat vastaavat sangen korkealle asetettuja
kehittämisvaatimuksia, luulen että myöskin siinä on mieltä, että me,
t.s. kulttuurinkannattajat, emme lankea liian kiivaisiin innonpuuskiin.
Tietysti on heikkojen ja hermostuneiden aivojen vaikeata pysyä
rauhallisina, mutta vahvojen velvollisuus on se. Rauhallisuudessa ei
piile velttoutta, vaan intohimoa.
Meille tiedemiehille on tämä velvollisuus ehkä päivänselvempi kuin
muille. Maalarit ja runoniekat, joiden ei ole tarvis välittää
historiallisesta kehityksestä, voivat stimuloida itseään kuvitelluilla
vallankumouksilla uskoen, että he pysähdyttävät maailman kulun vanhalla
radallansa ja pakoittavat sen lähtemään vastakkaiselle suunnalle.
Me sen sijaan, jotka olemme vähäisen sentään päässeet tutustumaan
olemassaoloa hallitseviin lakeihin, me tiedämme, että jokaisen henkisen
luomuksen takana on ihmishengen monituhatvuotinen historia. Jos te
kirjoitatte runon — otan lukuun luonnollisena edellytyksenä että siitä
tulee kehno — on tämä yksinkertainen sanojen rinnastelu kuitenkin
riippuvainen Kreikasta ja Roomasta, renesanssin ja klassisismin
ja romantiikan ja realismin maailmanliikkeistä. Menettelittepä
miten tahansa täytyy teidän aina raahata perässänne ihmiskunnan
kulttuuriperintöä joka askeleella, jonka otatte. Teidän runonne on
rengas niiden ketjujen sekavassa systeemissä, jotka ojentautuvat
alkuperämme yöhön. Teidän oma sukupuunne on kuten jokaisen ihmisen
vanhin maailmassa ja ilman ainoatakaan sivuutettua polvea. Ja teidän
runonne sukupuu on yhtä vanha.
Suorittaessanne tieteellistä tutkimusta valtaa teidät tämä alituisesti
kasvava monituhatvuotinen perintö, jota hallitsemaan ja kartuttamaan
teidät on kutsuttu, jos kykenette tuntemaan vakavasti. Te opitte
huomaamaan, ettei yhtään niistä kivistä ole asetettu turhaan, jotka on
laskettu kohottamaan yhä korkeampaan selvyyteen ihmishengen rakennusta.
Te ette tule edes halveksimaan rehellisen tutkijantahdon erehdystä;
sillä eksymykset ovat teille merkittyjä kareja, joiden lomitse te
voitte etsiä syvää väylää.
Mutta tämän menneen kulttuurityön kunnioituksen ytimenä täytyy olla
teidän oma tiedonhalunne. Ilman sitä ydintä on teidän kunnioituksenne
kuollutta massaa, kivettynyt dogmijoukko, mutta sen avulla siitä tulee
elävä organismi, ajatuksen veren hapettama. Jokaiselle pienimmällekin
osalle, jonka te saavutatte etsintänne hienoilla hiuspilleillä,
lahjoitatte sillä elämän värin. Jokaisen uuden yksilön täytyy omalla
mehullansa elävöittää menneitten aikojen kokoontunut tietämys. Siitä
syystä se on uusi ja erilainen jokaiselle uudelle ajalle ja jokaiselle
uudelle ihmiselle. Totuus on kuin sydän: se sykkii elämää antavin
lyönnein ainoastaan asuessaan ihmisrinnassa.
Kun olette oppinut huomaamaan tämän, ette toivo kumoavanne tietämystä,
vaan lisäävänne ja uudistavanne sitä. Jonkin ajan tieteellisen työn
halveksunta yksin ei vie eteenpäin minkäänlaista tutkimusta, vaan sen
sijaan keksijänilo ja kiivas tiedon himo.
Anstrin irvisti pahasti Quidingin vihdoinkin lopetettua.
— Verinen eurooppalainen myrsky on yhdellä iskulla lakaiseva tiehensä
teidän rikkiviisautenne, sanoi hän. Vanhan kulttuuriroskan täytyy
hävitä. Tulevaisuus, joka kuuluu meille, on murtava vanhat siteet.
Maailma, ihmiset ja ihmisten tieto ovat tulevat uusiksi niinkuin
Jumalan ensimmäisenä päivänä.