Hän oli painattanut ensimmäisen tieteellisen kirjoitelmansa,
ensimmäisen vaatimattoman julkaisunsa. Hän oli odottanut tätä hetkeä
niin jännittyneenä, että se hänestä itsestäänkin oli tuntunut
asiaan nähden suhdattomalta. Mitä kaikkea hän oli toivonutkaan
noista muutamien runojen syntyä käsittelevistä sivuista. Mainetta
runoilijalleen. Kunniaa itselleen. Edistystä tieteelliselle
tutkimukselle.
Tässä hän nyt istui ohut eripainos kädessänsä ja tunsi, kuinka
välinpitämättömyys kietoi hänet tyhjään, harmaaseen usvaansa. Tässäkö
siis kaikki. Tämäkö tunne kruunasi parin kuukauden innon, jonka
sydämentykytysoireet olivat olleet kummalliset ja hyväntuulisuuspuuskat
nopeita, perustelemattomia.
Hän luki pienen tutkielmansa uudelleen ja arvosteli sitä aivan
vieraana. Hän kykeni siihen, sillä sillä ei enää ollut vähintäkään
tekemistä hänen itsensä kanssa. Ei se ollut huonompi kuin ne sadat
samantapaiset selvitykset samantapaisista asioista, joita hän oli
lukenut. Mutta miksi se oli kirjoitettu ja ennen kaikkea miksi se
oli painettu? Tarvitsiko ihmiskunta sitä vähimmässäkään määrässä?
Veikö se kulttuurin kehitystä kukonaskeltakaan eteenpäin? Oliko tämän
tutkimuksen tekemisellä todellista merkitystä ainoallekaan elävälle
olennolle häntä itseään lukuunottamatta?
Ei, ei hänen kirjoitelmansa kestänyt noin juhlallisia kysymyksiä.
Toisenlaatuiseen kysymykseen se ehkä saattoi vastata myöntävästi,
kysymykseen, merkitsikö se menestystä hänen omalle tieteelliselle
uralleen. Kaikki kutistui henkilökohtaiseksi, likinäköisen pieneksi
asiaksi.
Ja oliko hänellä lopulta tarpeeksi auktoriteettiuskoa, että se
tunnustus, jonka hän ehkä saisi, merkitsisi hänelle jotakin! Pitikö hän
kyllin suuressa arvossa noita arvostelijoita, tieteen poroporvareita,
jotka luokittelivat ihmisiä julkaistun painoarkkimäärän mukaan?
Tuskallisesti jännittynyt ylpeys kivisti hänen rinnassaan, ja hän
tunsi, että kiitos ehkä loukkaisi häntä. Vaikka hän olikin köyhä, oli
hän kyllä rikkaampi kuin mitä aavistivat ne, jotka nyt kiinnittäisivät
häneen huomiota muutamien merkityksettömien painosivujen vuoksi.
Hän pisti eripainoksen kirjahyllyyn. Sen selkä oli ohuena viivana
muitten, paksujen niteitten välissä; hän oli lisännyt keskinkertaisen
maailmankirjallisuuden satoja hyödyttömiä kirjanselkäpeninkulmia
yhdellä millimetrillä. Ja hän on jatkava, hän on liittävä koko elämänsä
vaivalloisella työllä millimetrin millimetriin, kappaleen kappaleeseen
puolihyviä julkaisuja. Miksi? Ehkä saavuttaakseen jonkinlaisen
tieteellisen kuuluisuuden, johon hän ei edes pyrkinyt.