Tämäkö elämää? Hän nousee myöhään; pää on raskas, kuin sen täyttäisi
maailmallinen ajatuksia. Hänelle on sen valheellisuus vanhastaan tuttu.
Vain milloin otsa on kevyt voi siitä välähtää teräksenkirkas ajatus:
mutta tämä paino, se on lyijyä, jalompaa ei sen metalli ole.
Hän lukee ja poimii, viivaa ohuesti ja paksusti, väliin panee huom.
!-merkin reunaan. Tunnit liukuvat hiljaa. Hän on yksin kirjansa
kanssa, joka muuntuu, joka kutistuu ja mataa ja kohottautuu lukiessa.
Lukeminen, kuinka se onkaan muuttunut näiden vuosien aikana. Muinoin
lensi sivu sivunkin jälkeen ohi silmän, ja kaikki sulautui joksikin
epämääräisen suureksi ja yhtenäiseksi, jonka ahnaan innokkaana
ahmi. Ihailipa hän teosta tai ei, aina hän kuitenkin tunsi sen
yhdeksi kokonaisuudeksi, joka oli muuttumaton, joka oli oma itsensä.
Nyt hän kaivautuu sivuihin, näkee saumat, joita tekijä ei ole
kyennyt kätkemään, näkee koko sen vaivalloisen töherrystyön, joka
vuosikausien aherruksen jälkeen on koottu kirjaksi. Hän erittelee
kappaleen kappaleelta, usein lauseen lauseelta, hän huomaa ilmaisun
horjuvaisuuden, sanan häilynnän, mielipiteen hämmästyttävyyden. Sinä et
saa salata minulta mitään, se on hänen päätöksensä ottaessaan kirjan
hyllyltä. Se merkitsee asioitten ytimeen tunkeutumista, niin sanoo
hänelle hänen hyvä omatuntonsa. Se merkitsee kriitillistä lukemista,
sanovat hänen tyytyväiset aivonsa. Mutta kun hän on lopettanut, on
kirja siinä kuin riepuläjä, jonka hän on leikellyt lyijykynällänsä.
Kirja on revitty alkuperäisiin osiinsa, t.s.: sovinnainen käsitystapa
tai ei, todistamattomat hypoteesit tai todistetut, kootut sitaatit,
yhdistellyt tosiasiat, varastetut ajatukset tai keksityt, aina
kummassakin tapauksessa yhtä epävarmat. Se, mikä oli korkeuteen
kohoava talo, on muuttunut komeaksi kokoelmaksi lajiteltuja ja
merkittyjä tiiliä. Sitten hän on tyytyväinen, sillä hänen intonsa on
eritteleminen, järjesteleminen, älyäminen, ja hänen lukuilonsa on
käynyt vahingoniloksi. Ajatteles, että tuo niin suuri ja kaunis talo
sittenkin oli kokoonpantu vain tiilistä, hän sanoo tyytyväisenä, kun se
siinä lojuu.
Ah, hänestä on tullut kuin poika, joka tahtoo nähdä millainen kello on
sisältä. Hän saa nähdä sen, menettelipä nyt miten vain, hän tietää,
missä jok'ikinen hammasratas sijaitsee, mutta kello on pysähtynyt, eikä
hänessä ole miestä puhaltamaan koneeseen elämää takaisin.