Mitään vaaraa aavistamatta Jacob kulki kahvilan läpi. Käheä ääni
tarttui häneen takaapäin. Jacob kääntyi, näki dosentti Fileniuksen
kalpeanlihavat kasvot vaivalla säänneltyine ryppyineen; otsapoimun
piti merkitä filosofista syvällisyyttä, jossa oli piskuinen lisänen
tuskallista mietiskelyä; voimakkaasti alas kaartuneitten suupielien
horjumattoman luonteen ja elämän kiusausten ankarata taistelua. Ja
suurissa, hirvittävän pyöreissä silmälaseissa istui oppineisuus ja
arvokkuus: oppineisuus, kun teräksenkirkas tutkijankatse leimahti
niiden kautta; ja arvokkuus, kun ne työnnettiin alas lävistävän
ihmistuntijankatseen jalustaksi.
Jacob sykähti: nyt hän tahtoo pelastaa minut. Hän istuutui. Hän huomasi
pöydän ääressä Fileniuksen pienen henkivartijan, tirkistäväsilmäisen,
uskolliskatseisen, kulmakarvattoman Henkelin.
— He, köhi Filenius antaen silmälasien siirtyä oppiasennosta
psykologiseen asentoon. Sallitaanko suoruutta.
— Sanokaa se sallimatta, ehdotti Jacob kohteliaana.
— Tunnetteko teokseni kivikirveistä?
— Minulla ei vielä ole ollut — — — Nuorison lukeneisuus on
surullisessa määrässä vähenemässä. Mutta edellytän, että saadaksenne
käsityksen minun tieteellisen toimintani laadusta teidät on tehtävä
osalliseksi mainitun teoksen pääperiaatteesta. Minusta näyttää näin
ollen välttämättömältä, että lyhykäisesti selostan tutkimukseni
tuloksen, tutkimuksen, joka — uskallan sanoa niin — on lukuisissa
piireissä-herättänythuomiota, mikä — olettaisin — ei ole aivan
riippumaton esittämäni materiaalin käsittelyn arvosta.
Jacobista tuntui, niinkuin hän olisi joutunut kauppaan, jossa
jauhettiin nuuskaa. Hän hengitti kuultavasti. Hän alkoi laskea pöydällä
telineessä olevia tulitikkuja. Niitä oli ainoastaan kolmekymmentäneljä.
— Niinkuin mahdollisesti on tunnettua, Filenius jatkoi, on olemassa
monenlaisia kivikirveitä; tämä on keksintö, jonka ovat — minun täytyy
se tunnustaa — kauan ennen minua tehneet ansioituneet tutkijat.
Kuitenkin luulisin voivani uskoa, että olen ensimmäinen, jonka on
onnistunut esittää kirveitten jaoittelu sellaisella tavalla, että
sen avulla materiaalin koko ala voidaan rekisteröidä. Minä olen
näet esittänyt sen teidän todennäköisesti tuntemanne jaoittelun
A-kirveisiin, B-kirveisiin ja C-kirveisiin. Niinkuin luonnollista
esiintyy lukuisia, niin, uskallan sanoa, monia eksemplaareja,
jotka ovat siirtymämuotoja näiden suurten pääryhmien välillä. Minä
olen myöskin rohjennut erinäisillä merkeillä selvittää näiden
siirtymämuotojen kyllä vaikeasti määriteltävän aseman sarjassa. Minun
on näet onnistunut merkitä A- ja B-kirveitten välimuodot AB-kirveiksi,
B- ja C-kirveitten taasen BC-kirveiksi. Siten on minulla koko
materiaali niin sanoakseni käsissäni. Tämän merkitsemisjärjestelmän on
myös nykyaikainen tieteellinen tutkimus hyväksynyt sopivana. Vai mitä
Henkel sanoo?
— Sopivana hyväksytty, naulasi pikku Henkel.
— No hyvä, tämän — uskoisin — järkiperäisen kartoituksen perustuksella
minä olen, en ilman nykyaikaisen tilastotieteen käänteentekeviä ennen
tuntemattomien lukusuhteiden määräämismenetelmiä, onnistunut ainakin
mitä Keskiruotsiin tulee likimääräisesti todeta, että A-kirveitten
luku kohoaa huomattavasti B- ja C-kirveitten lukumäärän yläpuolelle.
Niin, eikä tässä kylliksi, minun on onnistunut kartalla esittää ne eri
alueet, joissa A-, B- tai C-kirveet ovat voitonpuolella. Minä olen
toisin sanoen myös kyennyt jaoittelemaan eri maakunnat kirveitten
esiintymisen mukaan A-, B- ja C-maakuntiin ja siirtymämaakuntiin. Minä
olettaisin, että tuskin voidaan puhtaasti tieteellisin keinoin päästä
pitemmälle, taikka toisin sanoen, minä uskon — pidättäen kuitenkin
kaikki mahdollisesti esiintyvät erehdykset — uskaltavani katsoa
päässeeni perille. Vai mitä Henkel sanoo?
— Perillä, sanoi pikku Henkel.
— Olen tehnyt teille tästä selvää esimerkiksi ja varoitukseksi.
Esimerkiksi siitä metoodin ankaruudesta, siitä lopputuloksen
varovaisuudesta, mikä on jokaisen tiedemiehen velvollisuus itseänsä ja
ainettansa kohtaan. Varoitukseksi astumasta niille valhetieteellisille
teille, jotka houkuttelevat sellaisin sanoin kuin: mielikuvitus,
synteesi, kokonaiskäsitys ja muut niidentapaiset. Kohtauksemme alussa
pyysin oikeutta olla suora. Teidän vastauksenne käsitin suostumukseksi;
minä tahdon nyt käyttää hyväkseni tätä tilaisuutta ehkä pelastamalla
todelliselle tieteelle erään aivan varmasti käyttökelpoisen kyvyn.
Te olette liittynyt piiriin, jossa muuan Quiding niminen historioitsija
oleilee. Minun tapoihini ei kuulu kakistella epäpäteviä tutkijoita;
heidän teoksensa tekevät sen muutenkin. Mutta minä haluan vain
viitata teille, jos ette itse ole kiinnittänyt siihen huomiota, että
tämä Quiding on ottanut julkaistakseen niin nimitetyn historiallisen
tutkimuksen, joka on ollut kirjakaupassa joulukirjojen joukossa, jota
kansa on ostanut ja lukenut. Minun täytyy tieteellisen tutkimuksen
nimessä protesteerata, että tieteellinen tutkimus alennetaan
romaanikirjallisuudeksi; minun täytyy tieteen nimessä protesteerata,
että tiedemies, joka tuota nimeä tavoittelee, luetuttaa itseään kenellä
tahansa, jolla on varaa luopua yhdestä kymmenkruunuisesta. Koska vielä
on olemassa tiedemiehiä, jotka eivät kykene käsittelemään tieteellistä
kieltä muulla tapaa, kuin että sen voi tajuta tuo sivistyneeksi
nimittäytyvä yleisö, pitäisi ainakin lailla voitaman estää moisten
kirjoitusten myyminen tieteellisen ammattimiespiirin ulkopuolelle. Vai
kuinka Henkel?
— Se on käsittämätöntä, sanoi pikku Henkel sisäisen varmana.
Jacob nousi hyvästelläkseen.
— On onnellista, hän sanoi, että vielä on olemassa idealisteja
ammattimme piirissä, idealisteja, jotka uskovat ylpeätä tunnusta: tiede
tiedemiesten vuoksi.
— Monta meit' ei ole, mut' kaatua vain voimme, pikku Henkel deklamoi ja
katsoi ylpeänä Fileniukseen.