He eivät ennen olleet mitään,
nyt tahtoivat he olla kaikki.
Kaleeri Levant kulki purjeitten, airojen ja virran yhdistetyillä
voimilla alas Tonavata. Purjehdus oli vaarallinen näissä
kiertelevissä vesissä, jotka jakaantuivat kapeisiin, väkeviin
virtoihin, juoksivat sitten monien saarien ympäri ja yhdistyivät
jälleen syvemmässä alassa, joka vielä oli kapea, mutta pian oli
laveneva. Monta paulaa väijyi virran tyvenen pinnan alla: toisinaan
paasia, toisinaan karia, ja väliin haaksirikkoon joutuneitten laivain
hylkyjä, sekä vahvoja tammen ja petäjän runkoja, joittenka alapuoli
oli painunut syvyyteen ja yläpuoli oli pystyssä vedessä. Luotsi, eräs
älykäs genualainen, joka tunsi Tonavan paremmin kuin Välimeren, ei
purjehduksen aikana hetkeksikään asemaansa jättänyt. Päivällä täytyi
Levantin kiireellä soudolla kulkea noita kapeita virranjuovia pitkin,
siinä kun usein saarista tuleva nuoli tahi kuula koetti ehkäistä
kaleerin kulkua. Hämärässä etsi kaleeri ankkuripaikkaa leveimmässä
virranjuovassa, sillä rannoille ei kukaan uskaltanut ankkuriin
laskea. Siellä oli lakkaamatta ryövärejä väijyksissä ja ottivat
kevyeisiin veneisiinsä ne varomattomat purjehtiat, jotka olivat
laskeneet liika lähelle näitä epä-ystävällisiä rantoja.
Ei edes virran keskusta ollut täydellisen varma. Kaksi kertaa oli
epäiltäviä pieniä aluksia hiipinyt ulos yön pimeydessä noille
hiljaisille vesille ja äänettömänä lähestynyt laivan keulaa. Mutta
he olivat havainneet laivaväen varuillaan; muutamat kovat, hyvin
tähdätyt laukaukset, saivat heidät kiireimmiten katoamaan pimeyteen.
Kaleerissa oli kahdeksan kanuunaa; se saattoi uhata kaikkia ikäviä
yökummittelioita.
Näin oli Ruben Zevin lähetys onnellisesti kulkenut Straubingin,
Passaun, Linzin ja Tonavan ylisen juoksun kautta, menemättä
maalle. Wienissä lepäsi Levant kolme päivää, varustaaksensa
itseänsä muonalla. Kaupunki oli melkein tyhjä kesävehreydessään,
siellä kun olivat pelänneet Wrangelia ja ruotsalaisia. Hagar kävi
jesuiittakollegiossa, joka kehräsi maailman ympäri lankoja, hienompia
kuin Ruben Zevin, ja sai hyödyllisiä tietoja Konstantinopolista.
Mihinkäpä ei näitten hurskaitten isien kädet ulettuneet ajan
vehkeilyissä?
Matka kulki eteen päin. Wienin perästä alkoi virta käydä sameaksi
rannoilta, vaikka keskusta oli selkeä, kiiltävä. Vuoret näkyivät
kaukana taivaanrannalla, laveat unkarilaiset tasangot laitumella
käyvine karjalaumoineen ulottuivat aina virran rannalle asti. Virta
teki mutkan etelään päin, kuljettiin Pressburgin, Komornin ja
Buda-Pesthin ohitse. Joka ilta, kun oli ankkuriin laskettu, tulivat
Ruben Zevin asiamiehet, jotka tunsivat lipun, saamaan määräkäskyjä.
Oi, noita hiljaisia, äänettömiä, lämpimiä kesä-öitä tuikkaavine
tähtineen ja tuoksuineen, jotka tuulahtivat äärettömän laveilta,
kukoistavilta laitumilta, ja noita satakielten liverryksiä, joita
toisinaan keskeytti lammaslaumojen yksinäinen kellon ääni ja
paimenten huuhueleminen!
Nuo molemmat lähettiläät, veli ja sisar, istuivat usein myöhään
yöhön keskustellen kahden kesken noista ihmeellisistä kohtaloista,
jotka olivat heitä vieneet niin kauas Kaskaksen torpasta. Miksikä
he eivät uskoisi tähtiä? Kristiina oli ollut oikeassa, jotakin
heidän täytyi uskoa. Ei kukaan heistä löytänyt pohjaa, perustusta,
ei Israelin Jumalassa eikä kristittyjen Vapahtajassa. He tahtoivat
molemmat yksimielisesti alistua sen salaperäisen johdon alle,
jota he eivät voineet vastustaa ja joka näihin asti oli saattanut
heitä niin odottamattomaan ylhäisyyteen. Hagar, joka oli etevämpi
ja lahjakkaampi, oli selvään käsittänyt maalinsa, ja käytti nyt
koko kaunopuheliaisuuttaan korottaaksensa kevytmielistä veljeänsä
rinnallensa. Heitä ei kukaan saattanut tappaa eikä vastustaa
ennenkuin tähtien hetki oli tullut. Heidän täytyi aina kohota
mahtavammiksi, siksi, että maailma makasi heidän jalkojensa juuressa
ja ihmiset suutelivat tomussa heidän vaatteittensa liepeitä. He eivät
ennen olleet mitään; nyt tahtoivat he olla kaikki.
"Mutta Rachel saa minun miksi hyvään", väitti Benjamin viattomasti.
"Rachel on yksi niistä, joille Moseksen Jumala sanoi: lisääntykäät
ja täyttäkäät maa! Tulee olla hyvä heikkoja kohtaan, mutta ei tule
alentua heikoksi kuin he. Kun sanovat sinulle: lankea! niin vastaa
heille: nouse! Sillä, kun he ovat lisääntyneet ja täyttäneet maan,
ovat he määränsä tehneet kuten kasvi ja eläin. Me kolme -- sinä
tunnet tuon kolmannen -- olemme saaneet toisellaisen onnen osan
luomisessa. Meidän tulee kohottaa luoksemme sitä mitä kohottaa
saattaa; lopun annamme olla alennustilassaan, ellemme sitä tallaa."
Mutkailtuaan itään päin oli Tonava Theissin laskettua siihen käynyt
melkoista laveammaksi ja näytti nyt merenrannikkojen välillä
olevalta salmelta. Levant kulki Belgradin, Orsovan, Palankan ja
Wittinin kautta. Nämät matkustavaiset olivat tulleet turkkilaiselle
alueelle: oikealla Bulgaria, vasemmalla Valakia. Molemmilla rannoilla
raakaa, julmaa kansaa, joka oli saaliinhimoisten paschojen kovassa
orjuudessa. Tavan takaa telkesi virtaa linnoitus tahi kaleeri täynnä
aseellista väkeä. Tullia vaadittiin jokaisen linnoituksen kohdalla,
jokaisen paschan lähettämän kaleerin luona. Tätä varten oli Ruben
Zevin lähetyskunta itseänsä varustanut, he tuhlasivat kultaa ja
pääsivät onnellisesti läpi. Yövahteja täytyi lisätä kaksinkerroin.
Taaskin kaksi venettä Levantia pimeän tultua hätyytti. Tässä ei
peloituslaukaukset riittäneet. Benjamin Zevi sai taas käytellä Urban
Niemandin ruostunutta miekkaa. Hyökkäykset torjuttiin ja rohkeimmat
merirosvot syöstiin verisin päin virtaan. Levant saapui kolmen
viikkoisen matkan perästä onnellisesti Mustan meren lavealle meren
selälle Sulinansuun kautta.
"Hagar", sanoi Benjamin eräänä päivänä, kun he, suunnaten kulkuansa
etelään päin, olivat aavalla merellä, "luetko sinä italiankieltä?
Olen unohtanut kaikki, mitä kerran eräs italialainen ratsasniekka
minulle opetti."
Sabina kurotti Hagarille erään kalvetun lampaanluun, jonka oli
löytänyt aamiaisten tähteitten joukossa, ja Hagar tavasi kokoon
muutamia luuhun riipustettuja sanoja: Tänä yönä kello 2. Se, jolle
nämät sanat olivat aiotut luultavasti ei ollut niitä huomannut, vaan
oli viskannut luun pois.
Assar Kaban kanssa neuvoteltiin. Hänen väkeänsä ei sopinut epäillä,
mutta soutajien ja laivaväen joukossa oli kahdeksan italialaista,
kuusitoista saksalaista ja kaksi espanialaista. Koetettiin olla
ikään kuin ei mitään olisi tapahtunut, vahti haukotteli asemallaan,
yö tuli, kaikki näytti lepäävän rauhassa. Mutta oltiin varuilla.
Määrätyllä kellonlyönnillä kohotti yksi ensin, sitte toinen ja
kolmas päänsä soutajien etukannen luukun yli. Kolme varjoa hiipi
varovaisesti esiin ja rupesi irroittamaan suurinta venettä. Samalla
alkoi tuntua savun käry lastihuoneesta.
Assar Kaba oli odottanut tätä silmänräpäystä. Ennen kuin nuo kolme
varjoa ehtivät mitään pahaa aavistaa, otettiin he takaa päin kiinni
ja viskattiin mereen. Yhtaikaa astui esiin etukannen alta Assar
Kaban miehiä, jotka havaitsivat kuusi soutajaa sitomassa nukkuvia
kumppaneitaan, nämät kuusi viskattiin lyhyen tappelun perästä mereen.
Eräs seitsemäs, joka oli pistänyt valkeaa lastihuoneeseen, pantiin
menemään samaa tietä. Valkea sammutettiin. Tämä oli niitä lyhykäisiä
toimia, jotka olivat aivan tavallisia näinä aikoina, jolloin jokainen
käsi etsi saalista ja vihollisen hengen ei katsottu sota-oikeutta
ansaitsevan.
Eräs mies, kymmenes noista salakapinan-nostajista, joka luultavasti
oli alkuunpaniakin tähän Levantin polttamis-yritykseen, oli päässyt
pakoon, hyppäämällä mereen varustettuna kaarnapussilla, jonka avulla
hän koetti saavuttaa rantaa. Se oli tuo genualainen luotsi. Hän oli
hädissään unohtanut vyöttimensä ja siinä havaittiin alettu kirjoitus
kymmenmiehen-neuvostolle Venedigiin. Tämä neuvosto oli erinomainen
hammas-ratas kuudennentoista vuosisadan sisällisessä konehistossa.
Se tiesi kaikki, sen vakoojat olivat kaikkialla. Se tiesi koska
Levant lähti ja minnekkä se lähti; sepä ei olisi ollut laskematta
vastamiinoja Ruben Zeville.
Onneksi tuuli oli suotuisa, oli vain kolmen päivän matka
Konstantinopoliin. Kun Levant uusien tullien, kiskomisien ja
lahjomisien perästä eräänä päivänä heinäkuussa laski ankkurinsa
giaurien satamalaiturin luona, Kultaisen sarven edustalla, ja
ensimmäinen Regensburgin kyyhkysistä oli kadonnut siniseen
kesä-ilmaan, oli kaleeri ollut neljä viikkoa matkalla, se oli
tavattoman nopea kulku näin vaikeina aikoina ja vaarallisissa
vesissä. Nämät neljä viikkoa oli Hagar käyttänyt oppiaksensa tulkin
avulla turkin kieltä ja tutustuaksensa oloihin. Hän tunki kaikkiin
ajatuksen nopeudella.
Entis-ajan Bysanzi, kreikkalaisten Konstantinopoli, nykyään osmanien
Stambuli, oli siihen aikaan kaupunki, joka oli pelkkinä raunioina ja
mökkeinä, ja näitten välillä siellä täällä oli kummallisen loistava
palatsi huonoa arapialaista rakennusmuotoa, tahi kullatun minaretin
torninhuippu. Kunnian-arvoisena ja jättiläisensuuruisena kohotti
vielä moskeaksi muutettu Sofiakirkko -- Aja Sofia -- rappeutuneen
kupuholvinsa raakalaisten hävitysten jälkien ylitse. Suuret
kaupunginkorttelit olivat tuhkana viimeisen verisen taistelun jälkeen
Muhamed IV:nen valta-istuimesta, mutta jäljellä olevissa ahtaalle
rakennetuissa kaupunginosissa vilisi taajoja, kaikkia Länsi-Aasian
ja Euroopan eri kieltä puhuvia kansanjoukkoja. Huolimatta
kaikista hävityksistä ja kaikista epäsuotuisista vaiheista, tämä
maantieteen ihmeellinen helmi yhä vielä oli maailman-osansa etevin
kauppakaupunki, ja välttämättömän tarpeellinen markkinatori itä- ja
länsimaille. Sulttaanit eivät olleet inhan kullan ylenkatsojia; he
pitivät halusta satamansa avoinna kaikkien maitten kauppaliikkeelle
sillä ehdolla, että saivat itselleen ottaa mitä hyväksi katsoivat. Ja
sulttaanit vaihtelivat, mutta valtiovarat olivat aina yhtä mukavat.
Paschat imivät sisäänsä ja heistä puristettiin ulos jälleen kuten
sienistä.
Tämä kertomus ei ole muistiin pannut kaikkia niitä lahjomisia,
salaisia kiertoteitä ja eunukkien puoltosanoja, joilla Benjamin
Zevin vihdoin onnistui päästä suurvisiirin Kuprili paschan
vastaan-ottohuoneesen ja tulkin seuraamana jättää hänen omaan
käteensä tärkeän kirjeensä. Mutta kun sanansaattaja oli tullut näin
pitkälle, niin näytti siltä, ettei hän pitemmälle pääsisi.
Kuprili oli 60-vuotias mies, kentiesi vähän vanhempikin, partansa oli
hopeaharmaa ja päässään hänellä oli viheriäinen turbaani, joka osotti
hänen ylhäistä arvoansa. Tämä, uskostaan luopuneen ranskalaisen
mahtava poika, loikoili pitkänään hienolla leposohvallaan.
Itämaalainen kun oli synnyltään ja tavoiltaan, hän harvoin toi
nähtäviin, että hän ranskalaiselta isältään oli saanut puolittain
Eurooppalaisen kasvatuksen; ranskankieltä hän puhui sujuvasti. Tämä
mies, jota hänen aikakautensa kiitti kunnolliseksi Mahomettilaiseksi,
saattoi tarpeen mukaan muodostaa itseänsä käärmeeksi tahi tiikeriksi,
hän saattoi olla toisinaan hienon liukas, vaan toisella kertaa
raaka ja karkea, toisinaan viekas ja julma, toisinaan suora ja
jalomielinen, melkeinpä ritarillinen, aina viisas, aina etujansa
muistava, lyhyesti sanoen, oli hänessä saman turbanin alla
yhdistettynä eurooppalainen ja aasialainen.
Kun sanansaattaja kolme kertaa oli kumartanut niin syvään, että otsa
maahan otti, alensi suurvisiiri itsensä lukemaan kirjettä ja siihen
antamaan turkkilaisen vastauksen.
"Mitä? Sinä maahisen koiran penikka, kuinka uskallat sinä tulla
minun luokseni noin hävyttömillä ehdoilla? Etkö tiedä, että herrani
sulttaani on suvainnut antaa venedigiläisten elää rauhassa hänen
takamaillansa? Ja mikä kurja bakschich (juomaraha) se on, jota sinä
tarjoat herralleni giaurilaisten rauhanrikkomisesta? Tarjoa se
orjalleni, joka sorbettini [itämainen virvoitusjuoma] valmistaa, ja
kiitä armoani, etten lähetä sinua kotia korvattomana."
"Minun herrani, länsimaitten suurvaltias ruhtinas Ruben Zevi tarjoaa
profeetan valitulle kaliifille, jonka henkeä Kaikkivaltias tuhannen
vuotta varjelkoon, Kandian saaren kaikkine aarteineen", luki Benjamin
pelkäämättä opitun läksynsä tulkin kautta.
Kuprili nousi puoleksi istualleen leposohvassaan.
"Ja tuota tarjoaa tuo vanha kameeli, jonka päälle kaikki ihmiset
sylkevät! Onko siis Kandia hänen, koska hän lahjoittaa sen kuten
almun uskollisten hallitsialle? Eikö hän sano, että meidän tulee
voittaa se moslimin verellä? Eikö minun herrani voi ottaa tuon kurjan
saaren, silloin kuin häntä haluttaa sekä pitää se kysymättä siihen
lupaa uskottomalta giaurilta? Pois täältä kohta! Vie terveisiä
herrallesi ja sano, ett'en ole hirttänyt enkä keihästänyt hänen
köyhää pentuansa. Mene, siinä on armoa kylliksi. Hassan, aja ulos
poika; hän menköön ulos eheänahkaisena!"
Tällä tiedolla palasi Benjamin maltittomasti odottavan Hagarin luo.
"Kaikki turhaa! Ei auta mikään! Hän vastaa vain pelkillä
herjaus-sanoilla. Jospa minä saisin tuon turkkilaisen elukan Levantin
kannelle kerrankin ja hyvän pampun kouraani!" Hagar mietti.
"Venedig on joutunut ennen meitä. Mutta ei hätää mitään; suurvisiiri
tahtoo ainoastaan houkutella meiltä enemmän rahoja. Meidän tulee
lepyttää kahlekoiraa uudella lihakappaleella. Sinun pitää hankkia,
että uudestaan päästään hänen puheillensa."
"Ja palaaman poisleikatuilla korvilla tiemmä!" ärähti tuo solvaistu
veli harmissaan.
"Ei, hanki minulle miehenvaatteet ja valeparta; olen tiedustellut
kaikista tarkoin; minä seuraan sinua tulkkina."
Seuraavana päivänä oli kullan kilinä ja anomuskirjamestarin ahneus
jälleen raivannut tien suuttuneen suurvisiirin huoneeseen. Tämä
heidän tulonsa ei näkynyt olevan odottamaton, eikä heitä nyt
otettukaan niin epäarmollisesti vastaan.
Kun olivat tehneet tavanmukaiset kunnianosotukset, suvaitsi
sulttaanin uskottu mies kysyä, oliko sanansaattaja elämäänsä
kyllästynyt, koska hän vielä kerran uskalsi vaivata uskollisten
hallitsiata.
Benjamin kumarsi niin syvään, että pää lattiaa koski, sekä vastasi
ruotsiksi:
"Minä toivon syvimmässä alammaisuudessa, että uskollisten
hallitsia ja erinomattain hänen ylhäinen uskottu palveliansa saisi
viisikymmentä aimo lyöntiä bamburuovolla jalkapohjilleen, koska olen
kuullut, että täällä itämaassa sitä tapaa pidetään."
Tulkki tuli esiin ja selitti tämän alammaisen toivomuksen
turkinkielellä:
"Suurvaltiaan Ruben Zevin sanansaattaja sanoo tahtovansa jättää
teidän ylhäisyytenne viisauden valtaan niitten ehtojen määräämisen,
jotka tämän asian tekisivät uskollisten hallitsialle otolliseksi."
"Mitä tarjoo minulle tuo vanha kameeli sitten siellä hiirenkolossaan?"
"Hän tarjoo, paitsi Kandiaa, kuitin kaikesta saatavastaan Ibrahim
sulttaani vainajalta."
Suurvisiiri kohotti ylenkatseellisesti olkapäitään.
"Mitä sulttaani Ibrahimin velat hänen seuraajaansa koskevat?"
"Hän tarjoo sen lisäksi", jatkoi tulkki, "viisisataatuhatta
genualaista täys-arvoista kultarahaa."
"Viisisataatuhatta?... Siinä nyt vihdoinkin on jotakin älyä
tuollaisessa tarjoumuksessa. Mutta se maksaa minulle enemmän, jos
varustan laivaston Kandiaa vastustamaan."
"Onko luvallista ilmoittaa teidän ylhäisyydellenne tärkeää asiaa
ilman todistajia?" jatkoi tuo tulkin valepukuun vaatetettu Hagar,
joka äkki-arvaamatta vaihetti turkkilaisen puheensa ranskankieleen.
Suurvisiiri Kuprili säpsähti, tarkasteli silmänräpäyksen tuota hentoa
tulkkia, joka ei näyttänyt hänen turvallisuudellensa vaaralliselta ja
viittasi sitten anomuskirjamestarille, että hän poistuisi.
"Kuka olet sinä?" kysyi visiiri samalla kielellä.
"Olen se, joka saatan tarjota teidän ylhäisyydellenne kaikki, mitä
teidän neronne ei saata toivoa voittavansa ilman kultaa", vastasi
Hagar rohkeasti. "Minulla on Ruben Zevin avonainen valtakirja.
Suokaa minun muistuttaa, mitä teidän viisautenne tuntee paremmin
kuin minä, mutta joka kuitenkin on tarpeellista, käsittääksenne
tarjoumukseni arvoa! Aina siitä asti, kuin suuri sulttaani Suleiman
kuoli 70 vuotta sitten, ovat janitscharit asettaneet sulttaaneja
kaliifien valta-istuimelle ja jälleen panneet heitä siitä pois. 30
vuotta sitten panivat he pois valta-istuimelta sulttaani Mustafan
ja asettivat hänen sijaansa Osman II, murhasivat hänen ja asettivat
jälleen Mustafan hänen sijaansa ja murhasivat taas hänenkin
seuraavana vuotena. Mustafan poika Murad hallitsi voimakkaasti
ja verisesti, mutta kuoli ennen aikojaan keski-iässään. Toiselle
pojalle, Ibrahimille, pantiin profeetan miekka vyölle. Hän rakasti
loistoa, naisia, turkiksia ja ambraa, tuhlasi valtakunnan aarteet,
antoi armenialaiselle jättiläisnaiselle Damaskon ja antoi hänen
hallita. Ibrahim kukistettiin, upotettiin ruusuvesi-kylpyyn ja
haudattiin ambraan. Hänen äitinsä Validé Kösem asetti erään
verilöylyn perästä Ibrahimin pojan Muhamedin valta-istuimelle ja
hallitsi valtakuntaa siksi, että ulemat, sofisit ja spahit kuristivat
hänen ikkunaverhon nuoralla. Seitsemän suurvisiiriä on muutamassa
vuodessa asetettu valta-istuimelle ja jälleen siitä kukistettu,
kuristettu, keihästetty tahi kesyttömillä hevosilla ruhjottu
kuoliaaksi. Teidän ylhäisyytenne, kahdeksatta odottaa sama kohtalo,
ellei kaikkia tiikereitä ja schakaleita kullalla tyydytetä. Mutta
kaikki varat ovat loppuneet: valta-istuimelle astuminen yksistään on
maksanut 4,080 kukkaroa, jokaisen kukkaron arvo laskettuna 500:si
piasteriksi, joka yhteensä tekee 1,958,400 tukaattia. Sotajoukko
ja laivasto vaativat vielä enemmän: huomatkaa, että kristitty
laivasto jo on teljennyt Dardanellit sekä että 40 linnoitusta on
Bosniassa kadotettu! Ei teidän ylhäisyytenne tavaton nerokaan saata
rahatta suojella nuorta sulttaania kaliifien valta-istuimella."
[Viimeksi mainitut tapahtumat kuuluvat niihin mullistuksiin, jotka
Konstantinopolissa tapahtuivat 8:n vuoden aikana, eli vuodesta 1648
vuoteen 1656, jolloin Kuprili tuli suurvisiiriksi.]
"Nuori mies", virkkoi suurvisiiri rypistäen kulmakarvojaan, "kuinka
monta henkeä sinulla on kadotettavana, kun uskallat minun kuulteni
käyttää tuollaista puhetapaa?"
"Teidän nöyrällä palveliallanne on ainoastaan yksi, mutta se
saattaa tulla teidän ylhäisyydellenne hyödylliseksi", vastasi Hagar
pelottomasti. "Suvaitkaa, teidän ylhäisyytenne, suoda anteeksi
rohkeuteni: minä en olisi uskaltanut puhua näin profeetan perinnön
mahtavalle holhojalle, ellei teidän ylhäisyytenne edeltäjä Ahmed
pascha olisi annettu koirien raadeltavaksi ja hänen rasvansa myyty
10 asperista luuvalon parannus-aineeksi. Muistakaa, että tämä koskee
osmanien vallan jälleen voimaan asettamista ja koko maailmaan
ulottumista. Teidän ylhäisyytenne on se mies, jonka profeeta on
valinnut tähän korkeaan toimeen, ja ainoa, joka sitä tekemään
kykenee. Mutta jalopeurakin turhaan voimiansa ponnistelee, jollei hän
saa pisaraakaan elähyttävää vettä, ja teidän ylhäisyytenne tarvitsee
paljon rahaa. Suvaitkaa havaita mistä arvosta on saada lakkaamatta
käyttää Ruben Zevin loppumattomia varoja, hänen kullallaan voida
kesyttää julmimmatkin vastustajat sekä samalla kullalla asettaa
kuntoon yhä uusia sotajoukkoja valta-istuimen puolustukseksi tahi
puolikuun vallan laventamiseksi! Se salainen ja tärkeä tarjoumus,
jonka viimeiseksi olen tahtonut lisätä Ruben Zevin puolesta, on,
että hän valtuuttaa teidän ylhäisyyttänne ottamaan raha-lainaa
hänen Konstantinopolissa olevan asiamiehensä kautta kreikkalaisesta
Argyropulos nimisestä pankkihuoneesta, jota vastaan hän tästä vaatii
Smyrnan, Aleppon ja Alexandrian tullitulot pantiksi."
Kuprili pascha oli suurin valtiomies, minkä barbarilaiset osmanit
näihin asti olivat kasvattaneet. Hän mietti ja havaitsi syyt
arvollisiksi. Näin paljon ei Venedig olisi voinut hänelle tarjota.
Hän hyväksyi ehdotuksen.
Kun laina-oikeus ja panttimääräys oli säännöllisesti vaihetettu,
laski suurvisiiri kätensä tuon rohkeamielisen tulkin olalle, katsoi
häntä terävästi silmiin ja sanoi:
"Sinä et ole mies, sinä olet nainen!"
"Niin olen, kuten teidän ylhäisyytenne sanoo", vastasi Hagar ja
irroitti valepartansa. "Olen Ruben Zevin tyttärentytär ja tämän hänen
sanansaattajansa sisar."
Hän ei saattanut olla punastumatta. Hänen, mahomettilaisen silmissä
liiaksi hoikka, mutta luonnikas vartalonsa tuli ilmi miehen
puvussakin. Hänen itämaiset kasvonsa piirteet tummine, säihkyvine
silmineen tulivat näkyviin ikään kuin erinomaisen muutoksen
kautta, kun hän oli repäissyt valeparran pois. Suurvisiiri katseli
häntä, yhtä hämmästyneenä hänen ihanuudestaan, kuin äsken hänen
viisaudestaan.
"Kun olet pukua muuttanut", sanoi hän, "tahdon esittää sinua
pojalleni Ahmedille." [Ahmed pascha tuli 1661 suurvisiiriksi isänsä
jälkeen. Noiden molempien suurien valtiomiesten onnistui joksikin
aikaa voimaansa saattaa sulttaanien uupuvaa valtaa.]
Hagar teki syvän kunniakumarruksen, vastaamatta. Häntä ei haluttanut
tulla orjattareksi turkkilaiseen haremiin.